Maahanmuutto

Meta title: 💥 Maahanmuutto – yksi aikamme kuumimmista yhteiskuntakysymyksistä ilman silkkihansikkaita, mutta faktoihin nojaten

Meta description: Keskustelua maahanmuutosta, integraatiosta, talous- ja turvallisuusnäkökulmista – näkemyksiä ja kokemuksia laidasta laitaan asialinjalla.


http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli...stöt+ovat+loppuneet+Helsingissä/1135228971573

"Suurta kohua herättäneet somalitaustaisten nuorten tekemät katuryöstöt ovat käytännössä loppuneet Helsingissä.

Vuoden 2005 elo–syyskuussa Kaisaniemessä ja Kaivopuistossa useilta ihmisiltä vietiin tavaraa ja rahaa väkivalloin tai väkivallalla uhkaamalla.

Vuoden 2005 aikana kaikkiaan kahtakymmentä alle 20-vuotiasta Somaliassa syntynyttä nuorta epäiltiin ryöstörikoksista. Seuraavana vuonna heidän määränsä putosi neljään. Tänä vuonna vain yksi alle 20-vuotias somalitaustainen nuori on ollut epäiltynä ryöstöstä.

Poliisi ja Helsingin kaupunki puuttuivat ongelmaan kaksi vuotta sitten. Poliisi perusti katuvalvontaorganisaation. Lisäksi keskustan ja itäisen kantakaupungin valaistusta ja kameravalvontaa lisättiin.

Kaupunki järjesti nuorille viikonlopputoimintaa, oleskelutiloja ja yökoripalloa. Tarkoituksena oli katkaista nuorten alkamassa ollut rikoskierre."


:anssi:

Mistähän helvetistä HS on taas tietojaan ottanut!
Osaltaan hölynpölyä selittää se että pari vuotta sitten ryöstöjä tehtailleet somput ovat tätänykyä yli kaksikymppisiä.
Mutta se ei selitä sitä, miksi HS kertoo virheellisesti että vain yksi alle 20-vuotias somppu on tänä vuonna ollut rikoksesta epäiltynä ryöstöön. Edes se ei pitäisi paikkaansa, että loput olisivat olleet epäiltynä ryöstön törkeään tekotapaan.

Alkaa olla lopussasuoralla tuo Hesarin ääliömyönteinen suhtautuminen vähemmistöihin.:wall:
 
Mutta se ei selitä sitä, miksi HS kertoo virheellisesti että vain yksi alle 20-vuotias somppu on tänä vuonna ollut rikoksesta epäiltynä ryöstöön. Edes se ei pitäisi paikkaansa, että loput olisivat olleet epäiltynä ryöstön törkeään tekotapaan.

Mistä noita oikeita tietoja sitten muuten saa?
 
Ryssistä ei ole ikinä tullut muuta kuin paskaa maailmalle Ladoista Kalashnikoveihin.

Ainoa hyvä mitä sieltä on koskaan tullut on hyvää taidetta, kuten kirjailijat Dostojevski ja Tolstoi ja hirmu määrä kovia säveltäjiä Tsaikovsky etunenässä.
Muilta osin tuo video kertoo kaiken.

En voisi ikinä katsoa itseäni peiliin jos hyökkäisin porukalla yhden ihmisen kimppuun, se on niin raukkamaista.
 
Hitto pistää vihaksi noi venäjän skinit!
 
Juu tieny kans että Suomessa skinitoiminta on melko harvinaista ja "amatöörimäistä" verrattuna Venäjään. Yhen venäläisen kaverin serkku kuuluu johkuu Pietarin skineihin nii siellä jos missä sattuu ja tapahtuu. Kaveri kerto että jotai senegalilaist tyyppii oli ammuttu alle metrist kivääril päähän kun se tuli pietarilaisest diskost ja yhtä korealaist puukotettu päälle 40 kertaa jossai metrossa. Se on hyvä että on jonkilaista patriotismia mutta toi on jo sairasta...
Btw, jonkuu isomman venäläisen gallupin mukaan yli 70% on sitä mieltä että Venäjällä on liikaa maahanmuuttajia ;)
 
http://www.youtube.com/watch?v=0uMnz-zVJeA

tainnu ottaa pojat mallia Rainerin löytötavarasta:lol2::lol2:

Manne oli oikeudessa:

Tuomari: "täten totean teidät syyttömäksi varkauteen"
Manne: "Hai sie tuomari, suanks mie nyt sitte pittee saalliin?

:lol2:

mannet.jpg
 
Mutta se ei selitä sitä, miksi HS kertoo virheellisesti että vain yksi alle 20-vuotias somppu on tänä vuonna ollut rikoksesta epäiltynä ryöstöön. Edes se ei pitäisi paikkaansa, että loput olisivat olleet epäiltynä ryöstön törkeään tekotapaan.
Minä olisin kans kiinnostunut tietämään, että mistä noita tietoja saa.

En usko, että poliisi julkaisee yleiseen käyttöön virallisia tilastoja, joissa rikoksista epäillyt on eritelty etnisen taustan mukaan. Itse asiassa sellaisia tilastoja ei kai nykyään saa edes tehdä.

Luulen, että HS on saanut tuon tiedon joko joltain somalijärjestöltä tai sitten poliisin edustajalta.

Jos on Traineella tai jollain muulla tietoa, että mikä tässä jutussa on totuus ja mistä saisi poliisiviranomaisen, joka suostuisi omalla nimellään virallisesti toteamaan, että vitut ne ryöstöt mihinkään ole loppuneet, niin siinähän olisi jymyuutisen paikka. :)

EDIT: uutinen katuryöstöjen loppumisesta taisi olla alunperin STT:n
 
Löytyypi netistä myös pätkiä missä redskinit antaa kyytiä ryssien whitepower skineille
 
Kaikkihan Jarkon tuntee, mutta apina ei tunne ketään

YK:n Maailman elintarvikeohjelma WFP vetoaa lahjoittajamaihin Zimbabwen nälänhädästä kärsivien auttamiseksi. WFP pyrkii tarjoamaan apua 3,3 miljoonalle vakavasta ruokapulasta kärsivälle zimbabwelaiselle.
id66350_1.jpg


Aiemmin maa tunnettiin nimellä Rhodesia. Silloin sitä kutsuttiin Afrikan vilja-aitaksi.
aa017816.jpg
 
Robert Mugabe valtiomies ja talousnero

http://www.youtube.com/watch?v=P7fog5EjJTc

Nyt kaikki maksamaan velkaa. Zimpanssien presidentti Mugabe on palkittava.Hän on ponnistellut itseään ja ennenkaikkea maanmiehiään säästämättä palauttaakseen maansa alkuperäiseen afrikkalaiseen tilaan!
Vihdoinkin päämäärä on saavutettu valkoisen vallan aikainen talous on romutettu.

Kauan eläköön presidentti Mugabe hip hurraa!!
 
http://www.youtube.com/watch?v=P7fog5EjJTc

Nyt kaikki maksamaan velkaa. Zimpanssien presidentti Mugabe on palkittava.Hän on ponnistellut itseään ja ennenkaikkea maanmiehiään säästämättä palauttaakseen maansa alkuperäiseen afrikkalaiseen tilaan!
Vihdoinkin päämäärä on saavutettu valkoisen vallan aikainen talous on romutettu.

Kauan eläköön presidentti Mugabe hip hurraa!!

joo ei muuta kun valkoset näpit pois välistä niin saavat itse toteuttaa itseään (siis diktaattorit). ois pitäny antaa olla omissa oloissaan alusta alkaen... nyt sit omat maholliset kersat saavat jo ala-asteella moralisaarnat siitä kun vanhempiensa sukupolvi ei osannu auttaa oikein afrikkaa ja nyt siellä namipian neekerit kuolee taas nälkään. ja sit syödään koulussa jotain mautonta mömmöä joka haisee pahalta (ja dumpataan keskuskeittiöllä pari tonnia ruokaa roskiin kun pitikin tehdä kehitysmaamömmöä vakiruoan tilalle)
 
Köh, tunnen Jarkon.

Sanohan terkkuja, että artikkeli oli hyvä. Pääkohdat tuotiin esille, eikä ollut turhia sivurönsyilyjä. Menisiköhän läpi muissakin pienemmissä lehdissä tuollaisenaan...?

Kannattaisiko reino testata samaa (B). Kokeilisit HS:n hylkäämiä sellaisenaan. Vaihtoehto C:kin kuulostaa hyvältä.
 
Sanohan terkkuja, että artikkeli oli hyvä. Pääkohdat tuotiin esille, eikä ollut turhia sivurönsyilyjä. Menisiköhän läpi muissakin pienemmissä lehdissä tuollaisenaan...?
Kyllä Jaskan juttu varmaan menisi läpi moneen muuhunkin pikkulehteen. Savon Sanomat laittoi oikein kuvan kera, kun Jaskalla on erikoisuusarvoa oikein Stadista Savoon muuttaneena. ;)

Mutta joo, kyllä nyt täytyy ruveta pommittamaan pikkulehtien yleisönosastoja. Rupeaa tuo Thorsin touhu olemaan niin hurjaa, että edes jotain on tehtävä. Nyt kun edes kirjoittaminen on vielä laillista.
 
Back
Ylös Bottom