Thunderstone euroviisukarsintoihin

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Hansen
  • Aloitettu Aloitettu
Liittynyt
2.8.2005
Viestejä
4 088
http://www.yle.fi/eurovision/main.php lätinää bändistä :

"Thunderstonen alkutaivalta voi pitää melko erikoisena: bändi ”perustettiin” samalla kun nimet kirjoitettiin alle levy-yhtiön sopimuspaperiin. Sitä ennen Thunderstone oli ollut projekti, jonka puitteissa aiemmin Antidote-yhtyeen keulahahmona tunnettu kitaristi Nino Laurenne halusi kokeilla uusia melodisempia sävellysideoitaan. Demolle päätyivät soittamaan Antidoten entinen basisti Titus Hjelm sekä naapurikämpän Tunnelvision-yhtyeestä tutut Kari Tornack (koskettimet) ja Mirka Rantanen (rummut). Lauluun rekrytoitiin suomen David Coverdaleksikin (eikä syyttä!) haukuttu Pasi Rantanen.

Debyyttilevy ”Thunderstone” (2002) vei yhtyeen koko Euroopan laajuiselle kiertueelle Stratovariuksen kanssa. Uusi bändi otettiin innolla vastaan kaikkialla, josta yhtenä osoituksena oli Thunderstonen nimeäminen vuoden tulokkaaksi Euroopan suurimmassa metallimediassa Rock Hard Magazinessa. Tällä tittelillä suomalaiset metallimiehet ohittivat mm. samana vuonna debytoineen supersuositun Audioslaven.

Suomessa ensilevy sai kohtalaisen hiljaisen vastaanoton, mutta tilanne muuttui vuoden 2004 alussa julkaistun ”The Burning” -albumin myötä. Virallisella albumilistalla sijalle 13 noussutta levyä kiiteltiin arvioissa ja bändi suuntasi jälleen keikoille ympäri Suomea sekä Eurooppaa. Kova työtahti jatkui vuoden 2005 ”Tools of Destruction” -levyn julkaisulla. Single ”Tool of the Devil” nousi singlelistan sijalle kolme. Kansainvälisesti julkaisua juhlittiin mm. yhteisellä Keski-Euroopan minikiertueella euroviisuvoittaja Lordin kanssa.

Thunderstone yhdistää musiikissaan perinteisen metallin melodisuuden nykypäivän soundeihin ja rankkaan, mukaansatempaavaan grooveen. Vuosi 2007 on tuova kasvavan määrän uusia haasteita yhtyeelle uuden levyn ja keikkojen muodossa. Tämän lisäksi Thunderstone pitää suomalaisen raskaan musiikin lippua korkealla vuoden 2007 Euroviisuissa − Pidä Sinäkin!"

http://www.thunderstone.org/

Vokalisti Pasi Rantanenhan oli Lordin taustalaulajana 2006 kisoissa.
 
Noniin! Kerrassaan helvetin hieno juttu. Tää ryhmä potkii persusta vanhan powermetallin hengessä. Taisipa taas euroviisuvoitto pamahtaa.
 
Keskinkertainen powermetal bändi. Tyyli ja biisimateriaali ei erotu perus powermetal rämpätyksestä millään tavalla. Pärjätäkseen tarvitsisivat huomattavasti vahvempia kappaleita tai vähän tyylimuutosta. Mielellään kumpaakin.
 
Thunderstonella on muutama todella kova biisi:

paras ehkä on: Until We Touch the Burning Sun

Hyvät on taas mahdollisuudet viisuvoittoon!
 
Onko kyllä hiton kova kappale toi coveri, joka nykyään soi radiossa :worship:
The Riddler tjsp
 
Tuo Face in the mirror on suomen edustaja. Tämä on totuus !! :rock:

Perkeleen kova ralli! Kyllähän Thunderstone on juuri perinteisen heavyn/powerin tämänhetken parhaita pumppuja.
 
Onko kyllä hiton kova kappale toi coveri, joka nykyään soi radiossa :worship:
The Riddler tjsp

http://www.thunderstone.org/ :

10 000 Ways single ilmestyy 24.1.2007!!!

Myös Vares 2 -elokuvan soundtrackilta löytyvä 10 000 Ways on ensimmäinen maistiainen tulevalta Evolution 4.0 -levyltä. Mukana myös überrankka versio Nik Kershawin 80-luvun hitistä The Riddle.
Hae omasi heti, rajoitettu painos!
 
Kyllä tuo thunderstone on selvästi paras tämän kerran ehdokkaista. Hanna Pakarinenkin on nykyään rock :jahas: . Vitun entinen idols tähti mikä oli niin paska ettei saanut menestystä joten oli pakko vaihtaa tyyliä rockiin, jossa luulee olevansa hyvä. :curs:
 
Thunderstonen johdolla ehdokkaat järjestivät sellaisen lahjattomuudella koristellun myötähäpe-pläjäyksen tv-katsojille, että hyi vittu. Ei voi pahemmin katsojia ja ennen kaikkea suomalaisia aliarvioida. Mitä vittua.:(
 
Keskinkertainen powermetal bändi. Tyyli ja biisimateriaali ei erotu perus powermetal rämpätyksestä millään tavalla. Pärjätäkseen tarvitsisivat huomattavasti vahvempia kappaleita tai vähän tyylimuutosta. Mielellään kumpaakin.

Nyt kun olen kuullut nuo kaksi uutta biisiä, niin olen edelleen tätä mieltä. Keskinkertaista heviä. Silti tuo oli huomattavasti parempaa mitä pakarisella tai jetsetterssilla oli tarjota.
 
Nyt kun olen kuullut nuo kaksi uutta biisiä, niin olen edelleen tätä mieltä. Keskinkertaista heviä. Silti tuo oli huomattavasti parempaa mitä pakarisella tai jetsetterssilla oli tarjota.


Joo, valitettavasti Thunderstonen "highlight" oli se The Burning cd. Sen jälkeen on tultu aika paljon alaspäin. Nämä biisit oli todella tasapaksuja. Ja ei tuo Rantasen äänikään tunnu enää kestävän.

Hanna Pakarinen on varmaan suomen parasäänisin naislaulaja. Harmi, ettei sille oo kukaan tehny yhtään todella hyvää biisiä.
 
Hanna Pakarinen on naispuolinen Eric Adams.


edit:
Steelheart sanoi:
Kerropa miks

Samantyylisiä raspikurkkuja. Eric pääsee ehkä vähän korkeammalle. Tosin Hannakin saattais päästä, ei tiedetä. Molemmat on myös brunetteja.
 
Tai naispuolinen Mega-Paula. Ei tuosta pinkasta tullut kun tyhjiä arpoja...

Eilen tuli tuo tartu mikkiin niin oli myötähäpeän takia kovin vaikea katsoa koko ohjelmaa kun Jimi Pääkallo ja pakarinen, (eritoten ensin mainittu) häpäisivät itseään. Makuja on monta, mutta suomalaisilla se on harvinaisen paskaa kun musiikissa ei enää arvosteta solistin laulutaitoa, vaan poinsit annetaan ihan muiden syiden mukaan. Radiosta kuuluu loppujen lopuksi kuitenkin se ääni. Jos jotain performanssia haluaa katsoa niin voi mennä teatteriinkin ja saada rahoilleen vastinetta. Toiset maksaa jopa maltaita pleipäkkikeikalle pääsystä, joka mielestäni on kuluttajan/kuuntelijan aliarvioimista...

Ihmettilö kukaan minkä ikäinen pikkupoika lauleskeli siinä green dayn basket case:a? Sanat passaa hyvin tuollaisen natikan suuhun ;)

Hitto kun tuli taas tilitettyjä tuntojaan ja vielä selvin päin.
 
ite ainakin kyllä tykkäsin tosta for evermore kappaleesta, sitä toista en kuullut kun olin käymässä ulkona. Kumpi niistä sitten valittiin?
 
Back
Ylös Bottom