• Rekisteröidy ja osallistu keskusteluun. SHABOOM

Yleinen sinkkuketju (HUOM! Vain sinkut saavat kirjoittaa)

Liittynyt
8.10.2017
Viestejä
264
En kyllä kehtaa väittää treenavani mutta jotain tuli salilla käytyä häröilemässä tänäänkin.
Nyt pitäis viikonloppu keskittyä pihatöihin. Tai sitten remonttiin. Ihana kun on vaihtoehtoja.
 
Liittynyt
31.7.2010
Viestejä
807
Olenko taas se ainut täällä joka myös treenaa?
Kaaduin tänään 2 kertaa maastopyörällä. Kelpaako se.

Treeni viimeisteltiin karvanpalolöylyillä ja packsillä lonkeroa. Huomisen karhukokokeen patruunat ladattiin kuubalaista sikaria poltellen. Onneksi ei tippunut tuhkat ruudin annostussuppiloon.

On muuten parisuhdeuutisiakin. Huolestuttavaa suorastaan. Olen käynyt 3 kertaa saman naisen kanssa tinderitärskyillä.
Pahalta näyttää.
 
Liittynyt
30.3.2014
Viestejä
9 471
Olette vain vaatimaton.

Kamalaa. Rakastan pitää kalenterini mahdollisimman tyhjänä, mutta silloin tällöin vaan tulee tällaisia sumia, kuten tänä viikonloppuna, että pitää juosta juhlista toiseen ja tavata ihmisiä ja olla sosiaalinen. Voi kääk, ei hetkeäkään aikaa olla parhaan ystäväni eli itseni kanssa, ja se stressaa vähän. Haluaisin siivoilla kaappeja ja järjestellä papereita ja tehdä vähän kursseja eteenpäin ja piirrellä ja käydä uimassa ja fiilistellä elämääni ja kaikkea sellaista ihanaa, ei olis yhtään sosiaalinen moodi päällä.

Noh, tästä tuli hyvä mieli:
26 Pictures That Will Make Everything Okay
 
Liittynyt
20.6.2018
Viestejä
2 663
Sangrian siemailu peruuntui. Käytiin kyllä kissakahvilassa - oli siellä yksi perheenisä lastrnsa kanssa. Ei ehkä paras miestenmetsästyspaikka.

Minulla on flunssa :confused:

Hulavanne hajosi. Reklamoin kauppaan ja se on nyt matkalla valmistajalle. Odotan hyvitystä tai uutta hulaa. Ampiaisvyötäröni kehittyminen on siis vaarantunut.

rTMS-hoito alkaa kahden kuukauden päästä. Odottavan aika on pitkähkö.
 
Liittynyt
10.8.2006
Viestejä
10 264
Sangrian siemailu peruuntui. Käytiin kyllä kissakahvilassa - oli siellä yksi perheenisä lastrnsa kanssa. Ei ehkä paras miestenmetsästyspaikka.

Minulla on flunssa :confused:

Hulavanne hajosi. Reklamoin kauppaan ja se on nyt matkalla valmistajalle. Odotan hyvitystä tai uutta hulaa. Ampiaisvyötäröni kehittyminen on siis vaarantunut.

rTMS-hoito alkaa kahden kuukauden päästä. Odottavan aika on pitkähkö.
Jospa kisukahvilasta löytyisi sinulle juuri sopiva ukko.
 
Liittynyt
16.4.2013
Viestejä
351
Tajusin tällä viikolla, että paras mahdollinen ensitreffailutapahan on ehdottomasti aamiaistreffit arkipäivänä kahvilassa!

Molemmille on jo lähtökohtaisesti selvää, että tapaamiselle on aikaa vain se joku 30-45 minuuttia eikä juuri tällä kertaa homma veny pidemmäksi kun pitää rientää töihin. Jos yhteistä juttua ei sikiä, niin voi samalla yhdessä selailla aamun lehtiä ja jutella niitä näitä uutisiin liittyen. Ja jos sykähtelee puolin ja toisin, niin tuollainen nopea ensitapaaminen herättää halun tavata pian uudestaan.

Aamiastreffit! Kuka lähtee, hophop!
 
Liittynyt
30.3.2014
Viestejä
9 471
Kiva idea tuo aamiaistreffit. Tindermiehet pyytää tosi usein lounaalle, siinä vähän toi sama tilanne. Tehokasta, mutta ei mun mielestä anna kovin hyvää aviomiesaines -kuvaa jos käyttää työaikaa naaraiden jallitukseen. Aamiaisesta taas oikein huokuu sellainen hyvän ihmisen sädekehä, siksi äänestän sitä enkä lounastreffejä (y)

Olin Pridessa, oli valtavasti porukkaa ja mahtava tunnelma, nykyajan woodstock. Tapahtui jo toisen kerran se sama omituinen tunne, mikä mulla varovasti heräsi viime keväänä niistä ilmaston puolesta lakkoilevista teineistä: että ehkä voisin sittenkin ihan pikkuisen tykätä ihmiskunnasta:eek:. Ainakin joistain osista siinä. Todella kummallinen kokemus.

Ja ei keski-ikä tarkoita lihavuutta tai huonoa kuntoa! Jos ihmisellä on asiat hyvin, niin kyllä se haluaa oikein ahmia terveyttä ja vaalia maallista temppeliään, eikä silloin ehdi lihomaan.
 
Liittynyt
6.5.2014
Viestejä
738
Kaupunki
Oulu
Tarkoitin tuolla keski-ikä kommentilla mm. sitä, että aineenvaihdunta hidastuu ja sekin jo itsessään voi vaikuttaa painonnousuun. Jos omia vanhempia katsoo ja heidän ikäisiä, tosi harva on timmissä kunnossa enää ja se on ihan luonnollista.

Onpas muuten harvinaisen rakkaudenkipeä olo ollut koko päivän. Voikun tahtoisin rakastua :heart: Love is in the air
 
Ylös