Kyllä. Tästä syystä totesinkin, että maksuttomassa pysäköintisopimuksessa parkkialueen omistaja/haltija ei saa pysäköintisopimuksista suoraa taloudellista hyötyä.
KKO:n tekstissä ei käsittääkseni viitata taloudellisen edun taikka perusteettoman edun käsitteisiin lainkaan. Sen sijaan KKO:n päätöksessä keskeinen painopiste on, voiko pätevä yksityisoikeudellinen sopimus muodostua pelkällä osapuol(t)en reaalisella toiminnalla - ilman varsinaista tarjous-vastaus -mekanismia. KKO:n vastaus tähän on, että kyllä voi. Kyltit voivat muodostaa sopimuksen, kun ne on riittävän selkeästi esitetty ja sopimuksen ehdot ovat kohtuulliset.
Oma pointti oli pikemminkin osoittaa, ettei mahdollisuudella saada "perusteetonta taloudellista etua" ole ratkaisevaa merkitystä. KKO:n ratkaisun ja muiden oikeuslähteiden valossa en kykene näkemään, että pomppulinnaesimerkin mukainen sopimus olisi automaattisesti mahdoton, mutta pysäköintisopimus puolestaan mahdollinen. Molemmathan ovat rakenteeltaan samanlaisia. Sopimusoikeudessa ei myöskään käsittääkseni tunneta sellaisia sopimuksen syntymisen taikka pätevyyden edellytyksiä, kuin "taloudellinen etu" taikka "perusteeton taloudellinen etu".
Itse asiassa tässä vaiheessa olisi fiksua tarkentaa itse perusongelmaa. Pointtina ei niinkään mielestäni ole keskustella nyt siitä, voiko pomppulinnaesimerkissä ja pysäköinnissä molemmissa muodostua pätevä sopimus. Molemmissa tapauksissa sopimuksen ydinsisältö on muu kuin maksuvelvollisuus (toisessa hyppiminen, toisessa auton pysäköinti). Ymmärtääkseni olemme samaa mieltä siitä, että sopimukset pomppulinnassa hyppimisestä ja auton pysäköinnistä ovat yhtälailla päteviä. Kiistanalainen kysymys on siten se, voidaanko molempia sopimuksia tehostaa sopimussakkoehdolla, jonka mukaan sopimuksen rikkomisesta seuraa kiinteämääräinen maksu.
Ymmärtääkseni sopimussakkoehdon käyttöä ei ole rajoitettu vain sopimuksiin, joista sopijapuolet voivat saada (suoraa) taloudellista hyötyä ja joissa sopimusta rikkova osapuoli voisi saada perusteetonta taloudellista etua. Jos näin on, en vieläkään kykene havaitsemaan miksi pysäköintisopimus ja pomppulinnaesimerkki olisivat rakenteellisesti toisistaan erilaisia tapauksia. Molemmissa tapauksissa sopimuksen syntyminen, ja siis myös sopimussakkoehdon noudattaminen perustuu osapuolen käyttäytymiseen. Sopimussakkoehdon pätevyyttä on siten arvioitava olettamalla sopimukset päteviksi. Mahdollinen pätemättömyys voi seurata lähinnä joko sopimuksen/sopimusehdon kohtuuttomuudesta taikka (kuten aiemmin todettua) sopimuksen hyvän tavan vastaisuudesta.
