Vuoden Urheilija 2005

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Marx
  • Aloitettu Aloitettu
Liittynyt
29.5.2003
Viestejä
171
Ahonenhan sen vei reiluhkolla erolla ja aivan oikeutetusti. Poutiainen ja Hyypiäkin olivat oikein hyviä valintoja kärkeen. Eniten ihmetyttää tuo Evilän arvostaminen noin korkealle. Mielestäni hieman yliarvostettu kaveri. Kyllä mä olisin laittanu vaikkapa Pitkämäen Evilän edelle. OK, MM-pronssi oli kova saavutus tietysti ja onhan Tommi valloittava persoona ja "hevimies", mutta mm-kilpailun taso oli melko keskinkertainen, Evilä sijoittui 15. maailmantilastossa eikä voittanut yhtään isoa kilpailua kauden aikana. Pitkämäki taas hieman jäätyi tärkeimmässä jääden "vain" neljänneksi, mutta toisaalta voitti ylivoimaisesti maailmantilaston ja taisi viedä 3 tai 4 Kultaisen Liigan -kilpailua. Olisin siis sijoittanut Teron Tommin yläpuolella.

Mielenkiintoinen huomio vielä loppuun. Viime vuonna Lehtosen Maija sai lajien parhaan palkinnon kehonrakennuksessa. Tänä vuonna sitten laji puuttuu kokonaan ko. listalta. Mukana ovat silti edelleen listalla biljardi, tikkaurheilu, curling, ilmailu.. Kertoo taas aika paljon bodauksen yleisestä arvostuksesta.
 
Ahonen voi ihan hyvin olla vuoden urheilija, mutta vuoden urheiluteko on ehdottamasti Evilän pronssimitali. Vähänkin yleisurheilusta perillä olevat ymmärtävät, että on täysin eri asia pärjätä jossain heittolajissa kuin yleisurheilun kansainvälisimmässä lajissa, eli pituushypyssä. Pituushypyn pronsimitali vastannee satasen 5. tilaa omassa asteikossani. Eri lajien vertailu on tietysti aika pitkälti turhaa, mutta en malttanut olla vastaamatta. :D
 
Mtv3:n sivuilla voi ihmetellä millaisia määriä jengi on kerännyt ykkössijoja tuossa äänestyksessä. Milläköhän perusteella joku on äänestänyt esim Samuli Aron kaikkien muiden ohi ykköseksi? Onhan MM aika kova saavutus mutta silti, kun vertaa listan muihin henkilöihin.
 
Kyllä meni nyt laatat oikeaan osoitteeseen. MM kultaa, mäkiviikon voitto ja täysin suvereeni maailmancupin voitto, täysin totaalisen kertakaikkisen upeaa J Ahonen:worship: Vaikka noin persoonana Evilä on ihan lyömätön, ja MM pronssi todella kunnioitettava saavutus. Jo senkin takia, että se tulee sellaisessa lajissa, missä suomipojat ei ole aiemmin menestystä tottuneet niittämään.. Toivottavasti ensi vuonna tulee lisää hurjia urheilusaavutuksia Suomeen, olympialaisista olis hyvä aloittaa!
 
Lyhyesti: Ahonen oikeella paikalla. Evilä on paljon kovempi kun Pitkämäki. Varsinkin kun ei Terolla tullut kaivattua arvokisamenestystä ja muutenkin pituus laajemmin harrastettu laji. muutenkin lista oli hyvin mun mieleinen vaikka Mannis Hannu olis voinu olla vähän korkeemmallakin, mutta eri lajien heppujen keskenään arviointi on niin pirun hankalaa....
 
amf sanoi:
Lyhyesti: Ahonen oikeella paikalla. Evilä on paljon kovempi kun Pitkämäki. Varsinkin kun ei Terolla tullut kaivattua arvokisamenestystä ja muutenkin pituus laajemmin harrastettu laji. muutenkin lista oli hyvin mun mieleinen vaikka Mannis Hannu olis voinu olla vähän korkeemmallakin, mutta eri lajien heppujen keskenään arviointi on niin pirun hankalaa....

Joo itse alunperin arvuuttelin juuri Ahosen ja Mannisen väliltä, mutta onhan nää osaltaan myös makuasioita. :)
 
Evilän suosio johtuu varmaan hyvin pitkälle siitä, että hän jossain määrin pelasti kotikisat ja oli ainoa joka ylitti itsensä kisoissa. Ainakin minun kaveripiirissä koko MM-kisat alkoivat vituttaa, kun kaikki epäonnistuivat. Sitten katsottiin pituushyppyä ja Evilä tuli melkein kuin varkain pronssille. No ok. Jotain osattiin odottaa, mutta muiden huono menestys oli laskenut uskon niin alas, että pronssi tuli yllätyksenä.

Ja jos Pitkämäkeen vertaa, niin sen näki ilmeestä, että nyt ei kulje. Oli niin pelokkaan näköinen, ettei tosikaan. Evilästä näki heti, että nyt paukkuu. Ja paransi tulostaankin useaan kertaan, eikä niinkuin suomalaiset yleensä esim. heittolajeissa, että on tasan yksi hyvä heitto ja muut kuraa.

shape sanoikin jo oikeastaan kaiken mutta halusin vain kertoa oman mielipiteeni.
 
1. Janne Ahonen
2. Tanja Poutiainen
3. Tommi Evilä
4. Sami Hyypiä
5. Kimi Räikkönen
6. Tero Pitkämäki
7. Hannu Manninen
8. Mika Kallio
9. Antti Autti ?
10. Virpi Kuitunen?
11. Jarkko Nieminen?
12. Suomen naisten jalkapallomaajoukkue
13. Tiia Piili
14. Susanna Pöykiö?
15. Marko Yli-Hannuksela
16. Juha Hirvi?
17. Marcus Grönholm
18. Samuli Aro
19. Pekka Koskela?
20. Matti Keskinarkaus?

Suurin osa tolla listalla on ihan oikealla paikallaan, mutta en oikein ymmärrä, miksi noi lihavoidulla kirjoitetut nimet on tossa listalla. Katselen listaa ehkä vähän väärästä kulmasta. Mitä esimerkiksi Jarkko Nieminen on voittanut tai yleensä saavuttanut? No en ole oikein ikinä ymmärtänyt näitä vuoden urheilija äänestyksiä, enkä ilmeisesti tule ihan heti ymmärtämäänkään.
 
Mitäs "piraatti-aerobicin" "maailmanmestari" Tiia Piili tuolla listalla tekee?.
Osallistus ensin oikeisiin kisohin ja katottas sitte.
 
Nämä jutut liittyy juuri siihen eri urheilulajien arvostukseen ja asemaan suuren yleisön keskuudessa.
Matti Keskinarkaus, MM kultaa pikamatkalla hiihtosuunnistuksen kotikisoista sekä viestissä MM hopeaa, ansaitsee takuulla paikkansa tuolla listalla.
Ja entäs Antti Autti? Kun voittaa kaksi maailmanmestaruutta; kultaa sekä big airissa että halfpipessa on tienannut tasan tarkkaan paikkansa listalla, kun lyödään kasaan vuoden suomalaisia urheilijoita. Jos listalla ei noita kuuluisi olla, niin ketäs sitten? niin kauan kun ei parempia löydy, on näihin tyydyttävä..
 
Ren sanoi:
1. Janne Ahonen
2. Tanja Poutiainen
3. Tommi Evilä
4. Sami Hyypiä
5. Kimi Räikkönen
6. Tero Pitkämäki
7. Hannu Manninen
8. Mika Kallio
9. Antti Autti ?
10. Virpi Kuitunen?
11. Jarkko Nieminen?
12. Suomen naisten jalkapallomaajoukkue
13. Tiia Piili
14. Susanna Pöykiö?
15. Marko Yli-Hannuksela
16. Juha Hirvi?
17. Marcus Grönholm
18. Samuli Aro
19. Pekka Koskela?
20. Matti Keskinarkaus?

Suurin osa tolla listalla on ihan oikealla paikallaan, mutta en oikein ymmärrä, miksi noi lihavoidulla kirjoitetut nimet on tossa listalla. Katselen listaa ehkä vähän väärästä kulmasta. Mitä esimerkiksi Jarkko Nieminen on voittanut tai yleensä saavuttanut? No en ole oikein ikinä ymmärtänyt näitä vuoden urheilija äänestyksiä, enkä ilmeisesti tule ihan heti ymmärtämäänkään.


no joo.. ,makuasioista ei voi kun kiistellä, mutta sanoihan Ahonenkin haastattelussa, että on mahdotonta vertailla eri lajien välillä suorituksien arvoa....toki Ahonen itse voitti KAIKKI minkä saattoi, niin sillä selvä...
Jarkko Niemisestä sen verran, että taitaa olla korkein sijoitus suomipojalle ATP-kekkereissä ikinä...
Pöykiö otti ekan mitaliin taitoluistelun EM-KISOISSA... JA VARMISTI SAMALLA MUUTAMAN PAIKAN olympilaisiin vai oliko se MM-kisoihin...
kovia suorituksiahan ne on kaikki siltikin.....:worship:
 
joojoo mutta miten vitussa mika kallio on vasta 8 kun räikkönen on 5 ja hyypiä 4???perkele ensimmäinen suomalainen menestyjä RR:ssä vissiin 20 vuoteen ja kahdeksas?!?!?!?!
 
Kaikkien vaikeinta on pärjätä lajissa jossa eniten harrastajia. Joissakin lajeissa on suhteellisen helpompaa pärjätä esim. jos vertaillaan jenkkifutis tai jalkapallo. Tavallisessa jalkapallossa kymmeniä kertoja enemmän harrastajia.
On paljon helpompaa pärjätä lajissa joissa on satoja harrastajia kuin sellaisessa lajissa jota harrastaa sadat miljoonat. Hyypiä olisi pitänyt olla toinen. Kalliokin olisi pitänyt olla korkeammalla. Myös J. Nieminen.
 
Back
Ylös Bottom