- Liittynyt
- 17.7.2002
- Viestejä
- 36 356
Vuoden 2010 Emma-gaalassa vuoden metallialbumin Emman saajaehdokkaat ovat ENSIFERUM, AMORPHIS, SONATA ARCTICA ja KOTITEOLLISUUS.
Ensiferum
Ensiferum on noussut neljän julkaistun albumin ja lukuisten maailmankiertueiden myötä suomalaisen metalliskenen kärkikastiin
Lähes 15 vuotta kasassa ollut bändi julkaisi ensimmäisen albuminsa vuonna 2001 ja on siitä lähtien kiertänyt maailmaa ja tehnyt viikinkimetalliaan tunnetuksi niin Euroopassa kuin Pohjois-Amerikassakin. Pelkästään tänä vuonna bändi on tehnyt mittavan Euroopan kiertueen, kaksi Yhdysvaltain kiertuetta ja soittanut lukuisilla kesäfestivaaleilla niin meillä kuin muuallakin. Heti vuoden 2010 alussa bändi suuntaa ensimmäistä kertaa Australian ja Kiinan kiertueille.
Syyskuussa julkaistun From Afar -albumin biisit ovat Markus Toivosen ja Sami Hinkan sävellyksiä lukuun ottamatta Elusive Reaches -biisiä, joka on Petri Lindroosin kynästä. Kaikki sanoitukset ovat Sami Hinkan. Albumin äänityksestä ja tuotannosta vastasivat Tero Kinnunen ja Janne Joutsenniemi, joista jälkimmäinen toimi kitaroiden ja laulujen tuottajana. Albumin miksasi Hiili Hiilesmaa ja masteroi Svante Forsbäck.
Albumin nimibiisistä From Afar tehtyä videota on käyty katsomassa Spinefarm Recordsin Youtube-sivuilla jo lähes 190 000 kertaa!
Amorphis
Vuonna 1990 perustettu Amorphis on tehnyt pitkän ja menestyksekkään uran suomalaisen metallimusiikin saralla
Yhtyeen yhdeksäs albumi Skyforger julkaistiin toukokuussa 2009 ja levy oli sekä myynti- että arvostelumenestys. Albumi piti kaksi viikkoa Suomen virallisen albumilistan kärkipaikkaa ja levyltä lohkaistu single Silver Bride oli radiohitti.
Skyforger-levyn myötä alkanut kiertue on pitänyt kokoonpanon kiireisenä. Amorphis esiintyi syyskuussa ensimmäistä kertaa Etelä-Amerikassa, jonka jälkeen vuorossa olivat visiitti Venäjälle ja laaja Euroopan-kiertue. Marras- ja joulukuussa kovassa keikkakunnossa oleva yhtye on Suomen-kiertueella.
Sonata Arctica
1996 Kemissä perustettu Sonata Arctica on julkaissut tähän mennessä kuusi albumia, viimeisimpänä tänä syksynä julkaistu The Days Of Grays
Kaikki yhtyeen studioalbumit ovat saavuttaneet Suomessa kultalevyyn oikeuttavan myyntimäärän. Kotimaamme lisäksi Sonata Arctica on ansainnut menestystä myös ulkomailla, ja lukuisat kiertueet ovat vieneet bändiä mantereelta toiselle.
Loppuvuoden 2009 bändi kiertää Eurooppaa ja ensi vuonna yhtyeen matka kulkee mm. Australiaan, Kiinaan, Taiwaniin ja Pohjois-Amerikkaan – unohtamatta Suomea, jossa yhtye tekee minikiertueen helmikuussa.
Kotiteollisuus
Kotiteollisuus, tuo Karjalan tykistöksikin kutsuttu yhtye on ollut kasassa nykyisellä kokoonpanollaan jo vuodesta 1997
Siitä lähtien Jouni Hynynen (laulu, kitara), Janne Hongisto (basso) ja Jari Sinkkonen (rummut) ovat takoneet ilmoille äänimaisemaa, joka liikkuu perinteisen suomenkielisen rockin, punkin ja metallin välimaastossa. Kyse on kovaäänisestä, kitaravetoisesta metelöinnistä, jolla ei pyritä miellyttämään ketään vaan pikemminkin aiheuttamaan pahaa mieltä.
Bändin tuorein levy Ukonhauta ilmestyi helmikuussa ja se myi heti kultalevyyn oikeuttavat yli 15 000 kappaletta.
http://www.emmagaala.fi/2010/ehdokkaat/metallialbumi