No meitsi on tässä jo pidemmän aikaa mietiskellyt erästä lehvaa, jonka näin joskus kauan kauan aikaa sitten TV:stä. Tässä kaikki mitä muistan leffasta:
Pääosassa oli joku vissiin amerikkalainen jannu, joka oli tämmöisen vanhan kiinalaisen kunfupartajeesuksen opissa. Länkkäri harjoitteli, jotta voisi murtautua johonkin laitokseen ja varastaa sieltä jonkin esineen/asian, en muista minkä.
Harjoittelu piti sisällään muunmuassa luotien väistelyä, ja kerran guru testasikin oppilaansa taitoja ampumalla tätä takaapäin pari kertaa. Oppilas väisti molemmat ja oli ylpeä, parta vastasi tyyliin:"Pyh, yritäpä väistää kuusi luotia"
Tottakai kungfumestari haukkui oppilastaan koko ajan. Muun muassa siitä, kuinka tämä on myrkyttänyt kehonsa roskaruualla. Ruoaksi oli pelkkää riisiä, mutta kinkki helpotti:"Jonain päivänä saat vielä hunajaa riisiisi."
Harjoittelu piti sisällään lisäksi näitä tavanomaisia kahakointia ja erilaisia taiturointeja.
Muutamia kohtauksia, mitä muistan:
Oppilas juoksi pakeni koiraa strapetsitaiteilemalla jonkun pyykkinarun halki. Koira lähti perään kokeilemaan, en muista miten koiralta taiteilu sujui.
Tehtävää suorittamaan lähtenyt jomppa kahakoi laitoksessa muutamia tyyppejä vastaan, väistellen luoteja jne. Jossain vaiheessa hän jäi vangiksi huoneeseen, johon oli näkymä panssarilasin takaa. Huoneeseen alkoi tulemaan savua, mutta sankari neuvokkaana viilteli lasiin jollain kolikolla tai vastaavalla pari naarmua ja hyppäsi pää edellä siitä läpi.
Noh, sankari oli saanut halajamansa esineen, sekä naisen jostakin mukaansa. He suunnistivat takas "kotipesään", missä oppi-isä jo odotteli partansa kanssa. Vanhus seisoskeli rannalla lahden toisella puolella ja sankari naisensa kanssa toisella. Vanhuksen takaa alkaa hyökkimään porukkaa rynkyt tanassa tarkoituksena ampua tai ainaki ottaa kiinni, en ole varma. Sankari huutaa mestarillensa, notta varo takanas ja juokse karkuun. Vanha kuuraparta näyttäisi olevan ansassa, mutta vetäiseekin ässän hihasta ja juoksee vetten päällä(!) lahden toiselle puolelle oppilaansa luokse. :whip:
Siihen se johonki sitten loppuikin. En enempää ainakaan muista. Nyt, olkaa hyvä ja kertokaa leffan nimi :kippis1: