Viikate: Unholan urut

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Isopaha
  • Aloitettu Aloitettu
Liittynyt
3.3.2003
Viestejä
47
Tulipa sitte otettua netistä orkesterin uusin, ja täytyy sanoa että levykauppaan joutuu lähtemään, sen verran kovaa rautalankaa pojat taas pistää.. On muute vuoden 2005 ensimmäinen levy hankinta.
 
kuistilla.jpg


Imperiumi.net sanoi:
Kärsimysiskelmän messias, Viikate, niittää tuoreimmalla levyllään Unholan urut jo tutuksi käytyä sarkaa. Kesäyön kuulaiden rautalankakitaroiden ryydittämä raskasrock on ansainnut paikkansa suomalaisessa musiikkikentässä jo aikaa sitten eivätkä tuhannet äänilevyn muodossa toimitetun hirttoköyden ostajat voi olla väärässä.

Vuosien saatossa Viikatteen linja on hioutunut kohdalleen ja Unholan urut tarjonneekin parasta mitä orkesterin kataloogista löytyy, tosin en edellistä Surut pois ja kukka rintaan –levyä ole juuri kuullut. Kitaroita kuritetaan aikaisempaa rouheammalla otteella, eikä komppiosastoakaan voi kovin kevyeksi haukkua. Jo mainittu rautalankakin on löytänyt sivalluksilleen paikkansa, mikä ei aina ennen ollut täysin sanottua.

Uutuusalbumilta omiin korviini parhaiten soveltuvat Marko Annalan taustakarjuma Ajakaa!, hyytävä Autuaat sekä itseoikeutetusti viimeiseksi raidaksi valitttu He eivät hengitä. Valitettavasti saamani promo toimitettiin CD–muodossa joten en kykene kuuntelemaan Mana Mana –coveri Vaarallista omalla rakkaalla vinyylinkyntäjälläni. Toisaalta levyltä löytyy hieman turhempaakin materiaalia eikä mielenkiinto tahdo kestää herpaantumatta koko pitkäsoiton läpi. Myös niin laulu- kuin kitaramelodiat ovat jo osittain Viikatteen omaa kierrätysmateriaalia, tuntuu siltä että harventamalla julkaisutahtia voitaisiin saada aikaan kenties parempaakin tulosta. Mutta kylläpä nämäkin kärsimysiskelmät synnintuntoisiin uppoavat.

8/10 - Sami Lehto, 21.04.2005

viikate-uu.jpg


01. Unholan urut
02. Pohjoista viljaa
03. Nämä herrasmiehet
04. Ajakaa!
05. Vaarallista (lp/mc)
06. Vesi jota pelkäät
07. Tie
08. Autuaat
09. Käki
10. He eivät hengitä
 
:offtopic: Oliko kukaan muu seuraamassa Viikatteen keikkaa Oulun 45 Specialissa 05.05.05? Mitä piditte keikasta? En ole perehtynyt yhtyeen julkaisuihin juuri ollenkaan, mutta ainakin livenä musiikki toimi.

P.S. Kaarle Viikate on muuten melko leppoisa välispiikkaaja verrattuna esim. Kotiteollisuuden Hynyseen.
 
Supernaut sanoi:
:offtopic: Oliko kukaan muu seuraamassa Viikatteen keikkaa Oulun 45 Specialissa 05.05.05? Mitä piditte keikasta? En ole perehtynyt yhtyeen julkaisuihin juuri ollenkaan, mutta ainakin livenä musiikki toimi.

P.S. Kaarle Viikate on muuten melko leppoisa välispiikkaaja verrattuna esim. Kotiteollisuuden Hynyseen.
En, mutta olin eilen Lahden Torvessa katsomassa. Todellakin ne välispiikit on kovia. :D
 
Back
Ylös Bottom