Kärsimysiskelmän messias, Viikate, niittää tuoreimmalla levyllään Unholan urut jo tutuksi käytyä sarkaa. Kesäyön kuulaiden rautalankakitaroiden ryydittämä raskasrock on ansainnut paikkansa suomalaisessa musiikkikentässä jo aikaa sitten eivätkä tuhannet äänilevyn muodossa toimitetun hirttoköyden ostajat voi olla väärässä.
Vuosien saatossa Viikatteen linja on hioutunut kohdalleen ja Unholan urut tarjonneekin parasta mitä orkesterin kataloogista löytyy, tosin en edellistä Surut pois ja kukka rintaan –levyä ole juuri kuullut. Kitaroita kuritetaan aikaisempaa rouheammalla otteella, eikä komppiosastoakaan voi kovin kevyeksi haukkua. Jo mainittu rautalankakin on löytänyt sivalluksilleen paikkansa, mikä ei aina ennen ollut täysin sanottua.
Uutuusalbumilta omiin korviini parhaiten soveltuvat Marko Annalan taustakarjuma Ajakaa!, hyytävä Autuaat sekä itseoikeutetusti viimeiseksi raidaksi valitttu He eivät hengitä. Valitettavasti saamani promo toimitettiin CD–muodossa joten en kykene kuuntelemaan Mana Mana –coveri Vaarallista omalla rakkaalla vinyylinkyntäjälläni. Toisaalta levyltä löytyy hieman turhempaakin materiaalia eikä mielenkiinto tahdo kestää herpaantumatta koko pitkäsoiton läpi. Myös niin laulu- kuin kitaramelodiat ovat jo osittain Viikatteen omaa kierrätysmateriaalia, tuntuu siltä että harventamalla julkaisutahtia voitaisiin saada aikaan kenties parempaakin tulosta. Mutta kylläpä nämäkin kärsimysiskelmät synnintuntoisiin uppoavat.
8/10 - Sami Lehto, 21.04.2005
Oliko kukaan muu seuraamassa Viikatteen keikkaa Oulun 45 Specialissa 05.05.05? Mitä piditte keikasta? En ole perehtynyt yhtyeen julkaisuihin juuri ollenkaan, mutta ainakin livenä musiikki toimi. 