- Liittynyt
- 30.9.2004
- Viestejä
- 815
Sellainen tilanne olisi, että kotoa pois muutto ja töitten perään lähteminen olisi vastassa, mutta kun en oikein osaa päättää että mihin päin Suomea tässä lähtisi. Suunnitelmissa olisi jossain vaiheessa (ehkäpä ensi syksynä) alkaa opiskelemaan viestintää AMK:ssa, joten voisi olla järkevää lähteä sellaiseen kaupunkiin missä johonkin näistä kouluista saattaisin mahdollisesti päätyä. Tietenkään se opiskelupaikka ei ole varma ennenkun sieltä ne kutsut postiluukkuun tipahtaa, mutta pääasia olisi tosiaankin lähteä pois täältä pienestä peräkylästä töiden perään ja aloittaa elämään vähän sitä omaakin elämää.
Ensiksi meinasin lähteä Jyväskylään, mutta kävikin ilmi ettei siellä olekaan yllättäen tarjolla viestintää kummassakaan perättäisessä yhteishaussa (nyt tammikuulle eikä seuraavalle syksyllekään). Olin kyllä hyvin pettynyt tähän, höh. Muita vaihtoehtoja olisi tässä nyt sitten Kouvola, Tampere, Kuopio, Turku..mieluiten en lähtisi pohjoiseen päin, kuten Tornioon.
Kuinka moni täällä opiskelee viestintää, tai on aikeissa jonkun sortin media-alalle tulevassa? Missä käytte koulua, mitä mieltä olette opiskelusta ja haluaisitteko suositella minulle jotakin koulua? Kaikki aiheeseen suunnilleen liittyvä keskustelu on tervetullutta, olen melko yksin tässä tilanteessa, kun ei kukaan tuttukaan ole ko. alalle suuntautumassa
Jakakaa mielipiteitä ja kehitelkää jonkunlaista keskustelua, ei niin hirveästi haittaa vaikka menisi vähän aiheen vierestäkin. Niin ja jos tiedätte jonkun toisen suht. laadukkaan foorumin missä tällaiset opiskeluelämän vaikeudet saattaisi olla vähän yleisemmin käsiteltyjä, niin saapi nakata linkkiä