- Liittynyt
- 23.11.2004
- Viestejä
- 766
Liikemiehen pojan synkkä tarina
Pavel on menestyvä pietarilaisliikemies. Neuvostoliiton aikana hän toimi Komsomol-johtajana ja ryhtyi järjestelmän kaaduttua liikemieheksi. Pavelilla on erinomaiset kontaktit yhteiskunnan joka sektorille.
Pavelin poika Juri ajautui muutama vuosi sitten vaikeuksiin opinnoissaan ja sai potkut yliopistosta. Juri ilmoitti isälleen, että haluaa armeijaan, jossa hänestä tehdään mies.
Isä vastusti aluksi Jurin suunnitelmaa mutta lupautui lopulta auttamaan ja junailemaan pojan hyvämaineiseen joukko-osastoon. Asiaan kuuluvista lahjuksista sovittiin, mutta kun sotilasviranomaiset yrittivät kiristää lisää rahaa, Pavel kyllästyi ja kieltäytyi maksamasta mitään. Kostoksi armeija lähetti Jurin Samaraan panssarijoukkoihin.
Aluksi palvelu sujui joten kuten, mutta sitten esimiehet vaihtuivat ja Juria ryhdyttiin pahoinpitelemään. Juria hakattiin useita kertoja muun muassa munuaisiin, ja mies joutui sairaalaan painaessaan enää vain 44 kiloa.
Pavel lähetti vaimonsa Samaraan auttamaan Juria. Lopulta Pavel päätti siirrättää poikansa Samarasta lähelle Pietaria. Pavel maksoi siirrosta lahjuksena armeijan päämajaan Moskovaan tuhat dollaria.
Juri joutui töihin sotilassairaalaan. Palvelu sairaalassa olisi kestänyt vuoden ja ollut Pavelin mielestä ajantuhlausta. Niinpä Pavel osti tuhannella dollarilla Jurille vapautuksen armeijasta.
Nyt Juri opiskelee jälleen yliopistossa, ja hänen elämänsä on paremmalla tolalla. Isä on edelleen katkera poikansa kokemasta kohtelusta.
- Venäjän armeija on bisnestä lastemme terveydellä, kiteyttää bisnesmies Pavel.
Kesto lyhenemässä
Varusmiespalvelun kesto lyhenee Venäjällä asteittain. Vuoden 2007 alusta lähtien palvelun pituus tulee olemaan puolitoista vuotta ja vuoden 2008 alusta yksi vuosi.
Koska kukaan ei enää halua joutua armeijaan kahdeksi vuodeksi, yritetään kutsuntalautakunnan eteen joutumista vältellä kaikin keinoin. Pietarissa ja Moskovassa on Gazeta.ru -verkkolehden mukaan ollut loppuvuodesta käynnissä tehostettu miliisioperaatio, jonka puitteissa kutsuntaikäisiä nuoriamiehiä metsästetään.
Miliisit ja kutsuntalautakunnan jäsenet noukkivat sopivan ikäisiä nuorukaisia kadunkulmista ja metroasemilta pakettiautoon ja kuljettavat nämä kutsuntaviranomaisten syyniin.
Ella Poljakovan tietojen mukaan miliisit saavat rahallisen bonuksen, mikäli nämä onnistuvat saamaan nuorukaisen nalkkiin. Poljakova sanoo, että viranomaiset pyydystävät poikia myös käyttämällä siviiliasuun pukeutuneita naismiliisejä houkutuslintuina. Miliisi tunkeutuu koteihinkin, vaikkei Venäjän laki toimenpidettä sallikaan.
Viime maanantai-iltana kutsuntalautakunnan upseeri ja miliisit hyökkäsivät moskovalaisen kirjallisuudentutkijan kotiin ja pahoinpitelivät tämän perhettä. Miliisit raahasivat perheen vanhemman pojan väkisin lautakuntaan. Seuraavana päivänä selvisi, että viranomaiset olivat erehtyneet henkilöstä.
Lähde: TS 17.12
-------------------------------------------------------
Sotilaiden äidit -järjestö on varusmiesten viimeinen toivo
Venäjän armeija sortaa omaa kansaa
Pietarilainen Aleksei on karannut etelävenäläisestä varuskunnasta. Kesäkuussa nuorukainen joutui sairaalaan aliravitsemuksen takia, mutta hänet passitettiin takaisin joukko-osastoon.
Aleksei on työskennellyt varuskunnassa ja sen ulkopuolella 'orjana' eli palkattomassa pakkotyössä. Varuskunnan ruokakattilat ovat ruosteessa, joten ruokailu on ollut satunnaista.
Joukko-osaston komentaja myy kesäisin orjansa läheiseen lomakeskukseen työvoimaksi ja panee rahat omaan taskuunsa. Luonnollisesti komentaja maksaa tienesteistään osan esimiehilleen, jotta rahakas toiminta voi jatkua.
Apua haetaan
Viimeisenä toivonaan Aleksei on tullut hakemaan apua pietarilaiselta Sotilaiden äidit -järjestöltä. 15 vuotta toiminut ihmisoikeusjärjestö on länsimaissa arvostettu mutta Venäjän viranomaisten vaivoin sietämä organisaatio, jonka rahoituksesta suurin osa tulee ulkomailta.
Toimiston ala-aulassa kävijöitä tervehtii suurikokoinen surmatun toimittajan Anna Politkovskajan valokuva. Järjestön johtaja Ella Poljakova karjuu puhelimeen ja yrittää saada langan päähän komentavaa upseeria jostain korpivaruskunnasta. Upseeri on kuitenkin paennut kerholle.
Ulko-ovi käy taajaan, kun nyyhkyttäviä äitejä ja vaitonaisia poikia saapuu kyselemään apua ongelmiinsa. Yleensä asetelma on sellainen, että poika on karannut varuskunnasta ja ilmestynyt yllättäen kotiinsa. Karkuruus tietää sotaoikeutta ja mahdollisesti vankilatuomiota.
Poljakova tähdentää ensitapaamisessa, ettei karannut varusmies saa allekirjoittaa minkäänlaista viranomaisten tarjoamaa paperia. Varusmiehelle pyritään järjestämään riippumaton lääkärintarkastus, ja karkaamisen syy yritetään selvittää.
Poljakovalla ei ole mitään positiivista sanottavaa Venäjän armeijasta. Naisen mielestä kyvykkäät ja arvostelukykyiset upseerit ovat jättäneet sotaväen ajat sitten.
Upseerit eivät itsekään arvosta työtään, ja koska palkat ovat kehnot, täytyy upseereiden hankkia lisäansioita varusmiesten selkänahasta.
- Varusmiehet ja jopa nuoremmat upseerit ovat Venäjän armeijassa pelkkiä orjia, joilta puuttuvat kaikki ihmisoikeudet, kärjistää Poljakova.
Varusmiesten terroria
Venäjän armeijan sisäisestä rappiosta on kirjoitettu paljon, mutta Poljakovan kertomukset hätkähdyttävät silti. Välillä tuntuu kuin äänessä olisi Aleksandr Solzhenitsyn ja teoksena Vankileirien saaristo.
Mainittakoon vielä, että Venäjällä on useita Sotilaiden äidit -nimellä toimivia organisaatioita, joista osa on hallituksen rahoittamia ja osa yksityisiä. Äitijärjestöt eivät kykene rakentavaan yhteistyöhön, vaan ne ovat lähes ilmiriidassa keskenään.
Sotilaiden ja heidän vanhempiensa hädällä osataan myös rahastaa. Pietarin metrovaunuissa on usean lakiasiaintoimiston mainoksia. Sopivaa korvausta vastaan juristit kertovat keinoista, kuinka asepalvelu voidaan välttää.
Varusmiespalvelu kestää Venäjällä kaksi vuotta, ja sen tunnusmerkkinä on voimakas kastijako nuorempien ja vanhempien varusmiesten välillä. Henkilökuntapulan, juopottelun ja laiskuuden takia upseeristo luovuttaa varuskunnissa usein käskyvallan vanhemman ikäluokan sotilaille, jotka ottavat vallan hanakasti haltuunsa.
Vaari eli deda on vanhempi varusmies, joka saattaa simputtaa, hakata ja kiristää nuorempaa palvelutoveriaan mielihalujensa mukaan. Parhaimmissakin varuskunnissa eletään dedovshtshina -terrorin kourissa.
Kun nuorempi ikäpolvi vihdoin pääsee kukkulan kuninkaaksi, on vuorossa hirmuinen kosto palveluun saapuville. Upseeristo keskittyy omien bisnestensä hoitoon.
Varusmiehiä saatetaan käyttää orjatyövoimana rakennuksilla, tehtaissa, maatiloilla ja jopa ydinvoimalaitoksissa. Joukko-osastoon toimitettu bensiini ja ruoka kaupataan pimeillä markkinoilla, ja varuskuntaan jätetään vain rippeet.
Koska olosuhteet ovat useissa palvelupaikoissa sietämättömät, on karkuruus yleistä ja itsemurhia tehdään päivittäin. Puolustusministeriön omien tilastojen mukaan syyskuussa 2006 kuoli 68 varusmiestä onnettomuuden tai itsemurhan seurauksena.
- Todellinen luku on kuitenkin paljon korkeampi, sanoo Ella Poljakova.
Julkaistu TS 17.12.2006 1:31:25
Pavel on menestyvä pietarilaisliikemies. Neuvostoliiton aikana hän toimi Komsomol-johtajana ja ryhtyi järjestelmän kaaduttua liikemieheksi. Pavelilla on erinomaiset kontaktit yhteiskunnan joka sektorille.
Pavelin poika Juri ajautui muutama vuosi sitten vaikeuksiin opinnoissaan ja sai potkut yliopistosta. Juri ilmoitti isälleen, että haluaa armeijaan, jossa hänestä tehdään mies.
Isä vastusti aluksi Jurin suunnitelmaa mutta lupautui lopulta auttamaan ja junailemaan pojan hyvämaineiseen joukko-osastoon. Asiaan kuuluvista lahjuksista sovittiin, mutta kun sotilasviranomaiset yrittivät kiristää lisää rahaa, Pavel kyllästyi ja kieltäytyi maksamasta mitään. Kostoksi armeija lähetti Jurin Samaraan panssarijoukkoihin.
Aluksi palvelu sujui joten kuten, mutta sitten esimiehet vaihtuivat ja Juria ryhdyttiin pahoinpitelemään. Juria hakattiin useita kertoja muun muassa munuaisiin, ja mies joutui sairaalaan painaessaan enää vain 44 kiloa.
Pavel lähetti vaimonsa Samaraan auttamaan Juria. Lopulta Pavel päätti siirrättää poikansa Samarasta lähelle Pietaria. Pavel maksoi siirrosta lahjuksena armeijan päämajaan Moskovaan tuhat dollaria.
Juri joutui töihin sotilassairaalaan. Palvelu sairaalassa olisi kestänyt vuoden ja ollut Pavelin mielestä ajantuhlausta. Niinpä Pavel osti tuhannella dollarilla Jurille vapautuksen armeijasta.
Nyt Juri opiskelee jälleen yliopistossa, ja hänen elämänsä on paremmalla tolalla. Isä on edelleen katkera poikansa kokemasta kohtelusta.
- Venäjän armeija on bisnestä lastemme terveydellä, kiteyttää bisnesmies Pavel.
Kesto lyhenemässä
Varusmiespalvelun kesto lyhenee Venäjällä asteittain. Vuoden 2007 alusta lähtien palvelun pituus tulee olemaan puolitoista vuotta ja vuoden 2008 alusta yksi vuosi.
Koska kukaan ei enää halua joutua armeijaan kahdeksi vuodeksi, yritetään kutsuntalautakunnan eteen joutumista vältellä kaikin keinoin. Pietarissa ja Moskovassa on Gazeta.ru -verkkolehden mukaan ollut loppuvuodesta käynnissä tehostettu miliisioperaatio, jonka puitteissa kutsuntaikäisiä nuoriamiehiä metsästetään.
Miliisit ja kutsuntalautakunnan jäsenet noukkivat sopivan ikäisiä nuorukaisia kadunkulmista ja metroasemilta pakettiautoon ja kuljettavat nämä kutsuntaviranomaisten syyniin.
Ella Poljakovan tietojen mukaan miliisit saavat rahallisen bonuksen, mikäli nämä onnistuvat saamaan nuorukaisen nalkkiin. Poljakova sanoo, että viranomaiset pyydystävät poikia myös käyttämällä siviiliasuun pukeutuneita naismiliisejä houkutuslintuina. Miliisi tunkeutuu koteihinkin, vaikkei Venäjän laki toimenpidettä sallikaan.
Viime maanantai-iltana kutsuntalautakunnan upseeri ja miliisit hyökkäsivät moskovalaisen kirjallisuudentutkijan kotiin ja pahoinpitelivät tämän perhettä. Miliisit raahasivat perheen vanhemman pojan väkisin lautakuntaan. Seuraavana päivänä selvisi, että viranomaiset olivat erehtyneet henkilöstä.
Lähde: TS 17.12
-------------------------------------------------------
Sotilaiden äidit -järjestö on varusmiesten viimeinen toivo
Venäjän armeija sortaa omaa kansaa
Pietarilainen Aleksei on karannut etelävenäläisestä varuskunnasta. Kesäkuussa nuorukainen joutui sairaalaan aliravitsemuksen takia, mutta hänet passitettiin takaisin joukko-osastoon.
Aleksei on työskennellyt varuskunnassa ja sen ulkopuolella 'orjana' eli palkattomassa pakkotyössä. Varuskunnan ruokakattilat ovat ruosteessa, joten ruokailu on ollut satunnaista.
Joukko-osaston komentaja myy kesäisin orjansa läheiseen lomakeskukseen työvoimaksi ja panee rahat omaan taskuunsa. Luonnollisesti komentaja maksaa tienesteistään osan esimiehilleen, jotta rahakas toiminta voi jatkua.
Apua haetaan
Viimeisenä toivonaan Aleksei on tullut hakemaan apua pietarilaiselta Sotilaiden äidit -järjestöltä. 15 vuotta toiminut ihmisoikeusjärjestö on länsimaissa arvostettu mutta Venäjän viranomaisten vaivoin sietämä organisaatio, jonka rahoituksesta suurin osa tulee ulkomailta.
Toimiston ala-aulassa kävijöitä tervehtii suurikokoinen surmatun toimittajan Anna Politkovskajan valokuva. Järjestön johtaja Ella Poljakova karjuu puhelimeen ja yrittää saada langan päähän komentavaa upseeria jostain korpivaruskunnasta. Upseeri on kuitenkin paennut kerholle.
Ulko-ovi käy taajaan, kun nyyhkyttäviä äitejä ja vaitonaisia poikia saapuu kyselemään apua ongelmiinsa. Yleensä asetelma on sellainen, että poika on karannut varuskunnasta ja ilmestynyt yllättäen kotiinsa. Karkuruus tietää sotaoikeutta ja mahdollisesti vankilatuomiota.
Poljakova tähdentää ensitapaamisessa, ettei karannut varusmies saa allekirjoittaa minkäänlaista viranomaisten tarjoamaa paperia. Varusmiehelle pyritään järjestämään riippumaton lääkärintarkastus, ja karkaamisen syy yritetään selvittää.
Poljakovalla ei ole mitään positiivista sanottavaa Venäjän armeijasta. Naisen mielestä kyvykkäät ja arvostelukykyiset upseerit ovat jättäneet sotaväen ajat sitten.
Upseerit eivät itsekään arvosta työtään, ja koska palkat ovat kehnot, täytyy upseereiden hankkia lisäansioita varusmiesten selkänahasta.
- Varusmiehet ja jopa nuoremmat upseerit ovat Venäjän armeijassa pelkkiä orjia, joilta puuttuvat kaikki ihmisoikeudet, kärjistää Poljakova.
Varusmiesten terroria
Venäjän armeijan sisäisestä rappiosta on kirjoitettu paljon, mutta Poljakovan kertomukset hätkähdyttävät silti. Välillä tuntuu kuin äänessä olisi Aleksandr Solzhenitsyn ja teoksena Vankileirien saaristo.
Mainittakoon vielä, että Venäjällä on useita Sotilaiden äidit -nimellä toimivia organisaatioita, joista osa on hallituksen rahoittamia ja osa yksityisiä. Äitijärjestöt eivät kykene rakentavaan yhteistyöhön, vaan ne ovat lähes ilmiriidassa keskenään.
Sotilaiden ja heidän vanhempiensa hädällä osataan myös rahastaa. Pietarin metrovaunuissa on usean lakiasiaintoimiston mainoksia. Sopivaa korvausta vastaan juristit kertovat keinoista, kuinka asepalvelu voidaan välttää.
Varusmiespalvelu kestää Venäjällä kaksi vuotta, ja sen tunnusmerkkinä on voimakas kastijako nuorempien ja vanhempien varusmiesten välillä. Henkilökuntapulan, juopottelun ja laiskuuden takia upseeristo luovuttaa varuskunnissa usein käskyvallan vanhemman ikäluokan sotilaille, jotka ottavat vallan hanakasti haltuunsa.
Vaari eli deda on vanhempi varusmies, joka saattaa simputtaa, hakata ja kiristää nuorempaa palvelutoveriaan mielihalujensa mukaan. Parhaimmissakin varuskunnissa eletään dedovshtshina -terrorin kourissa.
Kun nuorempi ikäpolvi vihdoin pääsee kukkulan kuninkaaksi, on vuorossa hirmuinen kosto palveluun saapuville. Upseeristo keskittyy omien bisnestensä hoitoon.
Varusmiehiä saatetaan käyttää orjatyövoimana rakennuksilla, tehtaissa, maatiloilla ja jopa ydinvoimalaitoksissa. Joukko-osastoon toimitettu bensiini ja ruoka kaupataan pimeillä markkinoilla, ja varuskuntaan jätetään vain rippeet.
Koska olosuhteet ovat useissa palvelupaikoissa sietämättömät, on karkuruus yleistä ja itsemurhia tehdään päivittäin. Puolustusministeriön omien tilastojen mukaan syyskuussa 2006 kuoli 68 varusmiestä onnettomuuden tai itsemurhan seurauksena.
- Todellinen luku on kuitenkin paljon korkeampi, sanoo Ella Poljakova.
Julkaistu TS 17.12.2006 1:31:25
