ironchef
Ironchef's World
- Liittynyt
- 18.9.2003
- Viestejä
- 11 478
Mistä johtuu urheilumme alennustila?
Vaikka viime sodassa Suomen kävi vähän niin ja näin, niin kansainvälisillä kilpa-areenoilla suomalaiset eivät ole nöyristelleet. Suomi on voinut olla urheilijoistaan ylpeä. Mutta miten ovat asiat nykyään? Enää ei suomalaisen suksi suihki vanhaan malliin eikä piikkari kiidä kunniakierrosta voittoisan kympin jälkeen. Enää ei Suomen lippu nouse keskimmäiseen salkoon. Onko valmennusporras veltostunut? Onko harjoitteluolosuhteissa toivomisen varaa? Onko rotumme heikentynyt?
Pahkasika ei tyytynyt valmennusjohdon selityksiin eikä päivälehtien urheilujournalistien pinnallisiin analyyseihin, vaan lähti itse haiseville saleille ja huuruisiin pukuhuoneisiin ottamaan asioista selvää!
-Martti Vainaja, kestävyysjuoksu: "Menokenkä tuppaa piiputtamaan."
"Sitä mä ihmettelen, että vaikka mun henkinen kantti on rautaa, vintti ei ole seonnut missään vaiheessa, kupoli on kestänyt kiperimmätkin kilpailut eikä psyykessäkään menestymispaineista huolimatta ole ollut toivomisen varaa, niin kansainvälisillä kilpakentillä mä olen ollut täysi nolla. En tiedä sitten ovatko muut menestyneet paremmin, vai mikä siinä on ollut, filosofoi potentiaalinen juoksijasuuruus Martti Vainaja ja puistelee päätään.Keski-Suomen kestävyysihme muistetean taannoisista vaikeuksistaan irtiottokykynsä kanssa. Tällä osastolla ollaan edetty nyt aimo harppauksin, kun Vainaja pääsi olympiavalmennusapurahansa turvin Etelä-Euroopan korkean paikan harjoitusleireille. Tällä hetkellä Martin nopeiden ja hitaiden lihassolujen määrät ovatkin optimaaliset. Hänelle siirretty kolmas keuhko on tehnyt hänestä todellisen turboluokan juoksijan, joten selitystä Vainajan menestymättömyyteen on turha hakea tätäkään kautta.
Asiat eivät kuitenkaan oikein ole reilassa. En lähde arvailemaan mistä kiikastaa, mutta veikkaisin, että se liittyy jotenkin tähän kilpailuissa tapahtuvaan vauhdinjakoon: muilla on enemmän vauhtia kuin meikäläisellä, aprikoi Vainaja ja naulaa lopuksi Tiede ja Elämä -lehdestä tutun kiteytyksen:
Ehkä en ole ulkomailla treenatessani huomannut ottaa harjoitustuloksissani huomioon Suomen ja muiden maiden välistä aikaeroa."
On sääli, että Pekka Tiilikainen ei elä enää. Olisi ollut uskomattoman mielenkiintoista kuulla miten Pekka olisi selostanut Martti Vainajan hämmästyttävää suoritusta Helsinki City-Marathonilla tammikuussa 1988, kun Martti saapui maaliin toiseksi viimeisenä.
-Eero Saaste, shakki: "Ruudut eivät tahdo riittää"
"Kaikkihan tietävät, että meikäläisen ensimmäinen siirto ei ole koskaan epäonnistunut, sotilaani ovat lähteneet hyvin liikenteeseen, eZ-e4 siirtoni on aina onnistunut yli odotusten ja alkupelinikin lähtee todella mallikelpoisesti käyntiin. Tästä huolimatta on meikäläinen ajautunut yleensä häviöön johtavaan aikapulaan alta kahdenkymmenen minuutin. En lähtisi syyttelemään ketään, mutta menestymättömyyteni saattaa johtua siitä, että pelitilanteessa vastustajat pitävät minua pilkkanaan, kuvailee Eero Saaste, shakkiprofeetta omalla maallaan, ja ravistelee päätään huolestuneen näköisenä.
Suur-Helsingin shakkinero muistetaan siitä, että hän oli muutama vuosi sitten maailman ainoa mestariluokan pelaaja, joka ei osannut shakin sääntöjä. Vuonna 1985 viikonlopun Leningradin reissulla Saaste kuitenkin opetteli nappuloiden liikuttelun periaatteet ratsulusikkahaarukkaa myöten. Tällä hetkellä Eero osaa shakin säännöt paremmin kuin kukaan toinen Euroopassa. Teoriapuolikin Eero Saasteella on hansikkaassa, mistä on osoituksena hänen monivuotinen avustajuutensa erittäin arvostettuun Daily Chess -lehteen. Saasteen menestymättömyys on asiantuntjapiireissä täysi mysteerio.
Asiat eivät oikein ole protissa. En ehkä ole itse paras arvioimaan tilannetta. mutta minusta tuntuu, että tappioni selittyvät pitkälti vastustajieni ylimielisyydellä, kalkyloi pääkaupunkiseudun johtava lautamies ja tokaisee lopuksi yliajalla Kuka kukin on -teoksesta tutun tekstinpätkän:
Muistan hyvin, kun menin ratsulla kuninkaan määräyksestä Tornioon sotilaslähetiksi."
Suurissakin shakkikilpailuissa Eero Saaste on aina yhtä hämmästyttävän rento ja joviaali. Yleisön suosiosta huolimatta shakkiteoreetikollamme on ollut välillä vaikeuksia keskittyä peliin.
-Marja-Liisa Kirveenvarsi, hiihto: "Suksi ei kulje toivotulla tavalla"
"Keleissä ei ole ollut valittamista, voitelu on mennyt useimmiten nappiin, luisto on ollut parempi kuin koskaan ja pito on ollut aivan omaa luokkaansa -rasvamestareista puhumattakaan! Mutta eipä ole meikäläistä pajon kärkisijoilla nähty. Liekö sitten huonoa tuuria, vai mitä, sanailee viime vuosien hiihtäjälupaus Marja-Liisa Kirveenvarsi ja pudistelee päätään. Pohjanmaan latuhirmu muistetaan takavuosien valmentaja ongelmista, mutta jo vuoden verran ne ovat olleet menneen talven lumia. Norjalainen valmennusguru Tor-Björn "En sill" Kollenholm on laittanut Marja-Liisan valmennuksessa aivan uuden pykälän silmään. Oslon yliopiston liikuntatieteen laitoksen viimeisimpien tutkimusten hyödyntäminen on olennainen osa koko valmennusta. Tutkimustuloksiin vedoten Tor-Björn sai Marja-Liisan mm. luopumaan silakanmuotoisista suksistaan. Kielimuurista huolimatta Kirveenvarsi ja Tor-Björn viettävät usein pitkiä iltoja pohdiskellessaan uusia harjoituskikkoja ja tutkaillessaan kuuluisien hilhtokilpailujen latuprofiileja. Sjoitukset eivät aherruksesta huolimatta ole kuitenkaan parantuneet.
Asiat eivät oikein ole jellullaan. En tiedä, missä on vika, onko kyseessä ehkä vain huono tsägä, pajastaa pohjanmaan hiihtävä tuulimylly ja heittää lopuksi urheilusivuilta tutuiksi käyneen sloganinsa:
En voi uskoa, että tämä alamäki olisi pelkästään jääkauden aikaansaannosta."
Urheilutoimittajien suursuosikki ja lempilapsi MarjaLiisa Kirveenvarsi on persoonallisen hiihtotyylinsä vuoksi saanut redaktööreiltä lisänimen "Hidasteleva Lehmä". Sijoitukset eivät ole mairitelleet, mutta Marja-Liisa itse kertoo viihtyvänsä ladulla erittäin hyvin.
-Markku Ylén, ralliautoilu: "Kun kärry ei kulje, niin kärry ei kulje"
"Motti ei ole tällä kaudella brakannut kertaakaan, konehuoneen puolella kaikki on ollut okei, voimanlähde on skulannut paremmin kuin kenelläkään toisella ja nokkapellin alla on tekniikka ollut erittäin hyvässä kondiksessa. Tästä huolimatta on meikäläinen kartanlukjoineen kaasutellut aina kilpailuissa viimeisenä maaliin, jos on sinne saakka laisinkaan selvinnyt. En nyt sano sitä ääneen, mutta tuntuu siltä, että jonkinlainen mafia juonittelee etukäteen kilpailujen tulokset, tilittää rallikomeetta Markku Ylén ja heiluttaa huolestuneena päätään.
Nummi-Pusulan raskaimpana kaasujalkana tunnettu Ylén muistetaan eritoten muinaisista kartanlukijaongelmistaan. Pahimmillaan Ylénin ja kartanlukijan välit olivat sitä luokkaa, että he eivät voineet kilpailla samassa autossa. Tuolloin hermot olivat tiukalla ja megafoneja kului. Nykyisen geodeettiselta laitokselta löydetyn huippuluokan kartantuntijan kanssa yhteistyö kuitenkin sujuu kuin nyrkki silmään eikä tästäkään siis löydy selitystä Ylénin ralliuran alénnustilaan.
Asiat eivät oikein ole pulkassa. En osaa sanoa missä on vika, mutta todennäköisesti on kyseessä jonkinlainen ajojahti minua vastaan, uumoilee Ylén ja laskettelee lopuksi perhelehdistä tutun one linerinsa: -Erikoiskokeista tai muusta keittiöhenkilökunnasta tätä vikaa tuskin löytyy."
Markku Ylén tunnetaan kanssakilpailijoiden keskuudessa "miehenä, joka ajaa omia reittejään". Imagolleen uskollisena hän ajoi mm. vuoden 1985 Pariisi-Dakar -rallin reittiä Pariisi- Hampuri- Amsterdam- Lontoo- Huippuvuoret- Pariisi. Markun edustaman tallin tuki on etenkin kisojen loppuvaiheissa ollut välttämätön.
Kaikki ei ole pelkästään hyvin.
Neljä esimerkkitapaustamme, Marja-Liisa Kirveenvarsi, Markku Ylén, Martti Vainaja ja Eero Saaste näyttävät varsin hyvin sen alannustilan, missä urheilumme tällä hetkellä on. Periaatteessa kaikki on kunnossa ja valmentautuminen kisoihin on aivan kansainvälistä luokkaa. Jossakin kuitenkin klikkaa.
Keskustelu on nyt joka tapauksessa avattu. Suomi tarvitsee näkijöitä ja kokijoita, jotka pääsevät pintaa syvemmälle. Olisiko vastaisuudessa panostettava auringonpilkkujen tutkimiseen vai siirrettävä voimavaroja maasäteilyn kartoittamiseen? Olisi!
Yhdestä asiasta kaikki kuitenkin ovat samaa mieltä: ruotsalaiset eivät missään tapauksessa voi olla meitä parempia.
Vanhaa kunnon pahkasikaa :lol2:
Vaikka viime sodassa Suomen kävi vähän niin ja näin, niin kansainvälisillä kilpa-areenoilla suomalaiset eivät ole nöyristelleet. Suomi on voinut olla urheilijoistaan ylpeä. Mutta miten ovat asiat nykyään? Enää ei suomalaisen suksi suihki vanhaan malliin eikä piikkari kiidä kunniakierrosta voittoisan kympin jälkeen. Enää ei Suomen lippu nouse keskimmäiseen salkoon. Onko valmennusporras veltostunut? Onko harjoitteluolosuhteissa toivomisen varaa? Onko rotumme heikentynyt?
Pahkasika ei tyytynyt valmennusjohdon selityksiin eikä päivälehtien urheilujournalistien pinnallisiin analyyseihin, vaan lähti itse haiseville saleille ja huuruisiin pukuhuoneisiin ottamaan asioista selvää!
-Martti Vainaja, kestävyysjuoksu: "Menokenkä tuppaa piiputtamaan."
"Sitä mä ihmettelen, että vaikka mun henkinen kantti on rautaa, vintti ei ole seonnut missään vaiheessa, kupoli on kestänyt kiperimmätkin kilpailut eikä psyykessäkään menestymispaineista huolimatta ole ollut toivomisen varaa, niin kansainvälisillä kilpakentillä mä olen ollut täysi nolla. En tiedä sitten ovatko muut menestyneet paremmin, vai mikä siinä on ollut, filosofoi potentiaalinen juoksijasuuruus Martti Vainaja ja puistelee päätään.Keski-Suomen kestävyysihme muistetean taannoisista vaikeuksistaan irtiottokykynsä kanssa. Tällä osastolla ollaan edetty nyt aimo harppauksin, kun Vainaja pääsi olympiavalmennusapurahansa turvin Etelä-Euroopan korkean paikan harjoitusleireille. Tällä hetkellä Martin nopeiden ja hitaiden lihassolujen määrät ovatkin optimaaliset. Hänelle siirretty kolmas keuhko on tehnyt hänestä todellisen turboluokan juoksijan, joten selitystä Vainajan menestymättömyyteen on turha hakea tätäkään kautta.
Asiat eivät kuitenkaan oikein ole reilassa. En lähde arvailemaan mistä kiikastaa, mutta veikkaisin, että se liittyy jotenkin tähän kilpailuissa tapahtuvaan vauhdinjakoon: muilla on enemmän vauhtia kuin meikäläisellä, aprikoi Vainaja ja naulaa lopuksi Tiede ja Elämä -lehdestä tutun kiteytyksen:
Ehkä en ole ulkomailla treenatessani huomannut ottaa harjoitustuloksissani huomioon Suomen ja muiden maiden välistä aikaeroa."
On sääli, että Pekka Tiilikainen ei elä enää. Olisi ollut uskomattoman mielenkiintoista kuulla miten Pekka olisi selostanut Martti Vainajan hämmästyttävää suoritusta Helsinki City-Marathonilla tammikuussa 1988, kun Martti saapui maaliin toiseksi viimeisenä.
-Eero Saaste, shakki: "Ruudut eivät tahdo riittää"
"Kaikkihan tietävät, että meikäläisen ensimmäinen siirto ei ole koskaan epäonnistunut, sotilaani ovat lähteneet hyvin liikenteeseen, eZ-e4 siirtoni on aina onnistunut yli odotusten ja alkupelinikin lähtee todella mallikelpoisesti käyntiin. Tästä huolimatta on meikäläinen ajautunut yleensä häviöön johtavaan aikapulaan alta kahdenkymmenen minuutin. En lähtisi syyttelemään ketään, mutta menestymättömyyteni saattaa johtua siitä, että pelitilanteessa vastustajat pitävät minua pilkkanaan, kuvailee Eero Saaste, shakkiprofeetta omalla maallaan, ja ravistelee päätään huolestuneen näköisenä.
Suur-Helsingin shakkinero muistetaan siitä, että hän oli muutama vuosi sitten maailman ainoa mestariluokan pelaaja, joka ei osannut shakin sääntöjä. Vuonna 1985 viikonlopun Leningradin reissulla Saaste kuitenkin opetteli nappuloiden liikuttelun periaatteet ratsulusikkahaarukkaa myöten. Tällä hetkellä Eero osaa shakin säännöt paremmin kuin kukaan toinen Euroopassa. Teoriapuolikin Eero Saasteella on hansikkaassa, mistä on osoituksena hänen monivuotinen avustajuutensa erittäin arvostettuun Daily Chess -lehteen. Saasteen menestymättömyys on asiantuntjapiireissä täysi mysteerio.
Asiat eivät oikein ole protissa. En ehkä ole itse paras arvioimaan tilannetta. mutta minusta tuntuu, että tappioni selittyvät pitkälti vastustajieni ylimielisyydellä, kalkyloi pääkaupunkiseudun johtava lautamies ja tokaisee lopuksi yliajalla Kuka kukin on -teoksesta tutun tekstinpätkän:
Muistan hyvin, kun menin ratsulla kuninkaan määräyksestä Tornioon sotilaslähetiksi."
Suurissakin shakkikilpailuissa Eero Saaste on aina yhtä hämmästyttävän rento ja joviaali. Yleisön suosiosta huolimatta shakkiteoreetikollamme on ollut välillä vaikeuksia keskittyä peliin.
-Marja-Liisa Kirveenvarsi, hiihto: "Suksi ei kulje toivotulla tavalla"
"Keleissä ei ole ollut valittamista, voitelu on mennyt useimmiten nappiin, luisto on ollut parempi kuin koskaan ja pito on ollut aivan omaa luokkaansa -rasvamestareista puhumattakaan! Mutta eipä ole meikäläistä pajon kärkisijoilla nähty. Liekö sitten huonoa tuuria, vai mitä, sanailee viime vuosien hiihtäjälupaus Marja-Liisa Kirveenvarsi ja pudistelee päätään. Pohjanmaan latuhirmu muistetaan takavuosien valmentaja ongelmista, mutta jo vuoden verran ne ovat olleet menneen talven lumia. Norjalainen valmennusguru Tor-Björn "En sill" Kollenholm on laittanut Marja-Liisan valmennuksessa aivan uuden pykälän silmään. Oslon yliopiston liikuntatieteen laitoksen viimeisimpien tutkimusten hyödyntäminen on olennainen osa koko valmennusta. Tutkimustuloksiin vedoten Tor-Björn sai Marja-Liisan mm. luopumaan silakanmuotoisista suksistaan. Kielimuurista huolimatta Kirveenvarsi ja Tor-Björn viettävät usein pitkiä iltoja pohdiskellessaan uusia harjoituskikkoja ja tutkaillessaan kuuluisien hilhtokilpailujen latuprofiileja. Sjoitukset eivät aherruksesta huolimatta ole kuitenkaan parantuneet.
Asiat eivät oikein ole jellullaan. En tiedä, missä on vika, onko kyseessä ehkä vain huono tsägä, pajastaa pohjanmaan hiihtävä tuulimylly ja heittää lopuksi urheilusivuilta tutuiksi käyneen sloganinsa:
En voi uskoa, että tämä alamäki olisi pelkästään jääkauden aikaansaannosta."
Urheilutoimittajien suursuosikki ja lempilapsi MarjaLiisa Kirveenvarsi on persoonallisen hiihtotyylinsä vuoksi saanut redaktööreiltä lisänimen "Hidasteleva Lehmä". Sijoitukset eivät ole mairitelleet, mutta Marja-Liisa itse kertoo viihtyvänsä ladulla erittäin hyvin.
-Markku Ylén, ralliautoilu: "Kun kärry ei kulje, niin kärry ei kulje"
"Motti ei ole tällä kaudella brakannut kertaakaan, konehuoneen puolella kaikki on ollut okei, voimanlähde on skulannut paremmin kuin kenelläkään toisella ja nokkapellin alla on tekniikka ollut erittäin hyvässä kondiksessa. Tästä huolimatta on meikäläinen kartanlukjoineen kaasutellut aina kilpailuissa viimeisenä maaliin, jos on sinne saakka laisinkaan selvinnyt. En nyt sano sitä ääneen, mutta tuntuu siltä, että jonkinlainen mafia juonittelee etukäteen kilpailujen tulokset, tilittää rallikomeetta Markku Ylén ja heiluttaa huolestuneena päätään.
Nummi-Pusulan raskaimpana kaasujalkana tunnettu Ylén muistetaan eritoten muinaisista kartanlukijaongelmistaan. Pahimmillaan Ylénin ja kartanlukijan välit olivat sitä luokkaa, että he eivät voineet kilpailla samassa autossa. Tuolloin hermot olivat tiukalla ja megafoneja kului. Nykyisen geodeettiselta laitokselta löydetyn huippuluokan kartantuntijan kanssa yhteistyö kuitenkin sujuu kuin nyrkki silmään eikä tästäkään siis löydy selitystä Ylénin ralliuran alénnustilaan.
Asiat eivät oikein ole pulkassa. En osaa sanoa missä on vika, mutta todennäköisesti on kyseessä jonkinlainen ajojahti minua vastaan, uumoilee Ylén ja laskettelee lopuksi perhelehdistä tutun one linerinsa: -Erikoiskokeista tai muusta keittiöhenkilökunnasta tätä vikaa tuskin löytyy."
Markku Ylén tunnetaan kanssakilpailijoiden keskuudessa "miehenä, joka ajaa omia reittejään". Imagolleen uskollisena hän ajoi mm. vuoden 1985 Pariisi-Dakar -rallin reittiä Pariisi- Hampuri- Amsterdam- Lontoo- Huippuvuoret- Pariisi. Markun edustaman tallin tuki on etenkin kisojen loppuvaiheissa ollut välttämätön.
Kaikki ei ole pelkästään hyvin.
Neljä esimerkkitapaustamme, Marja-Liisa Kirveenvarsi, Markku Ylén, Martti Vainaja ja Eero Saaste näyttävät varsin hyvin sen alannustilan, missä urheilumme tällä hetkellä on. Periaatteessa kaikki on kunnossa ja valmentautuminen kisoihin on aivan kansainvälistä luokkaa. Jossakin kuitenkin klikkaa.
Keskustelu on nyt joka tapauksessa avattu. Suomi tarvitsee näkijöitä ja kokijoita, jotka pääsevät pintaa syvemmälle. Olisiko vastaisuudessa panostettava auringonpilkkujen tutkimiseen vai siirrettävä voimavaroja maasäteilyn kartoittamiseen? Olisi!
Yhdestä asiasta kaikki kuitenkin ovat samaa mieltä: ruotsalaiset eivät missään tapauksessa voi olla meitä parempia.
Vanhaa kunnon pahkasikaa :lol2: