Uratikkaalla alaspäin?

[Kylli]

Pistänpäs ensimmäisen uuden threadin pystyyn, pyydän jo etukäteen anteeksi jos jonkun mielestä ei liity millään lailla punttailuun.

Eli olen tässä kuukauden päivät pyöritellyt mielessäni sellaista ajatusta, että otan lopputilin nykyisestä duunista ja vaihdan johonkin "huonompaan" työhön jossa mennään rutiinilla yhdeksästä viiteen, ja sitten pistetään kone kiinni. Lähinnä kiinnostaisi kuulla jos jollakin on vastaavasta kokemusta. Pelottaa, että pilaan oman tulevaisuuteni uran suhteen. Toisaalta haluaisin elää parempaa elämää ja pitää ikäänkuin sapattivuoden, jolloin opettelen taas alusta miten työ ja muu elämä yhdistetään. Tuntuu että tämä duuni ja opiskelu on nyt mennyt ihan överiksi, ei ole mitään sosiaalista elämää ja poikaystäväkään ei kestä enää tätä menoa.

Olisi kiva myös saada enemmän aikaa treenille ilman että joutuu nipistämään yöunista. Alleviivaisin vielä että en ole kisaaja enkä suunnittelekaan vielä lavalle menoa, joten kyse ei ole siitä että uhraisin työn kilpaurheilun takia. Jos olette nähneet Fight Clubin niin se kuvaa oikeastaan fiiliksiä todella osuvasti. Haluaisin ottaa sen lopputilin tehdäkseni kaikkea totaalisen hyödytöntä. :D

Jos joku rekrytoi työkseen niin olisi myös mielenkiintoista kuulla miten työnantajat suhtautuvat siihen että työnhakijan CV:ssä on hyppäys alaspäin? Joutuuko selittelemään?

 

[Hyke]

Tee sitä mikä tekee sinut onnelliseksi.

 

[adora]

Tee sitä mikä tekee sinut onnelliseksi.

En voisi olla enempää samaa mieltä!!!!
Nykyaikana on ylikorostunut ajattelutapa, että elämässä pitää mennä jotenkin eteenpäin, menestyä ja päteä. Ja tämä yleensä nimenomaan tarkoittaa juuri työelämää. Se on kuvottavaa miten aivopestyjä ihmiset on tähän ajattelutapaan ja vain harvat uskaltavat kyseenalaistaa sitä ja sen sijaan sterssaavat, ahdistuvat ja kärsivät. Menestyä voi elämässä niin monella tavalla ja mun mielestä ihmiset, jotka uskaltaa tehdä juuri niin kuin haluavat, ovat niitä todellisia menestyjiä

Joten, mieti mitä haluat ja toimi sen mukaisesti! Älä mieti, mitä muut ajattelevat tai miltä se näyttää cv:ssä. Mieti vain miltä se tuntuu susta itsestä!

 

[Zaraw]

Pistänpäs ensimmäisen uuden threadin pystyyn, pyydän jo etukäteen anteeksi jos jonkun mielestä ei liity millään lailla punttailuun.

Eli olen tässä kuukauden päivät pyöritellyt mielessäni sellaista ajatusta, että otan lopputilin nykyisestä duunista ja vaihdan johonkin "huonompaan" työhön jossa mennään rutiinilla yhdeksästä viiteen, ja sitten pistetään kone kiinni. Lähinnä kiinnostaisi kuulla jos jollakin on vastaavasta kokemusta. Pelottaa, että pilaan oman tulevaisuuteni uran suhteen. Toisaalta haluaisin elää parempaa elämää ja pitää ikäänkuin sapattivuoden, jolloin opettelen taas alusta miten työ ja muu elämä yhdistetään. Tuntuu että tämä duuni ja opiskelu on nyt mennyt ihan överiksi, ei ole mitään sosiaalista elämää ja poikaystäväkään ei kestä enää tätä menoa.

Olisi kiva myös saada enemmän aikaa treenille ilman että joutuu nipistämään yöunista. Alleviivaisin vielä että en ole kisaaja enkä suunnittelekaan vielä lavalle menoa, joten kyse ei ole siitä että uhraisin työn kilpaurheilun takia. Jos olette nähneet Fight Clubin niin se kuvaa oikeastaan fiiliksiä todella osuvasti. Haluaisin ottaa sen lopputilin tehdäkseni kaikkea totaalisen hyödytöntä. :D

Jos joku rekrytoi työkseen niin olisi myös mielenkiintoista kuulla miten työnantajat suhtautuvat siihen että työnhakijan CV:ssä on hyppäys alaspäin? Joutuuko selittelemään?

Tämä aihe osuu niin lähelle, että nyt on pakko vastailla. Itse toteutin uratikkailla alaspäin laskeutumisen viime vuoden lopulla. Isoin syy tähän oli, että työ söi kaiken aikani. Ei ollut olemassa enää aikaa perheelle, ystäville, treenille tai oikeastaan yhtään millekään. Olin 7 päivää viikossa ja vähintään 10 tuntia päivässä töissä. Pahimpaan aikaan työpäivien pituudet olivat lähempänä 12-18 tuntisia :(. Nuo työmäärät alkoivat nakertamaan jaksamista siinä määrin, että päätin luopua mitättömistä nimikkeistä ja kohtuullisen kovasta ansiotasosta.

Lähipiiri on ollut erittäin kannustava työpaikan vaihdossa ja omat fiilikset ovat edelleen varsin korkealla muutoksen myötä. Teen nykyisellään 8 tuntia päivässä 5 päivää viikossa. Ihan uskomatonta miten paljon kaikkea uutta ja kivaa on tullut elämään tämän muutoksen myötä. Treeneihin on tullut myös valtavasti lisää pontta. Arvelen treenitehon lisääntyneen riittävän yöunen ja säännöllisemmän ruokailun seurauksena.

Luopuminen toki ei ollut helppo prosessi. Olen aina ollut kunnianhimoinen ja kiivennyt uratikkaita määrätietoisesti. Päätös luopua syntyi kuitenkin pitkän ajan kuluessa. En tiedä miten pitkälle olet edennyt urallasi, mutta ilmiö johon on syytä varautua on tiettyjen sosiaalisten suhteiden katkeaminen. Huomasin nimittäin kun kaikki hienot nimikkeet, näennäinen valta ja omat työntekijät olivat menneet kaikkosi ympäriltäni ihmisiä joille ilmeisesti näillä asioilla oli kovasti merkitystä. Tämä prosessi siis putsaa kaikki turhat tuttaavuudet tehokkaasti . Oikeilta ystäviltäni olen saanut ainoastaan kannustavaa palautetta muutoksestani.

Huomaan profiilistasi että meillä on jonkin verran ikäeroa, mutta uskallan väittää, että uratikkailta laskeutuminen - tehdään se nyt missä iässä tahansa - ei tarkoita automaattisesti uraitsemurhaa. Tulee vielä uusia tilaisuuksia ja hienoja mahdollisuuksia. Luopumisen taito on jotain mitä taitavat rekrytoijat ja työnantajat osaavat arvostaa. Ammattimaiset rekrytoijat kyselevät usein esimerkiksi kovimmista henkilökohtaisista valinnoista ja myös vaikeimmista uravalinnoista. Väittäisin että perustellusti tehty luopuminen voi olla joskus arvokkaampi pääoma kuin tapahtumaköyhä urakehitys portaalta toiselle.

Mitä siis haluan sanoa... Ainoastaan sinä voit tehdä lopullisen päätöksen. Mieti tarkkaan minkälaisin muutoksin saat lisättyä elämänlaatuasi. Toivotan sinulle valtavasti tsemppiä ja voimaa muutoksen läpivientiin!

- Zaraw

 

[Kylli]

Kiitos vastauksista, olette varmasti oikeassa siinä että pitäisi vain uskaltaa "repäistä" jos se parantaa elämänlaatua. Kuten Zaraw mainitsikin, olen todella nuori (täytän kesällä 22), mutta minun ongelmani taitaa olla tietty vauhtisokeus. Olen muutaman sattuman ja "oikeassa paikassa oikeaan aikaan" -tilanteen kautta päässyt uralla liian nopeasti eteenpäin. Ei tässä iässä pitäisikään olla epänormaalia että tekee jotakin yksinkertaista paperinpyöritys-hommaa, ja tiedän että lahjakkaalle tyypille löytyy jatkossakin töitä.

Tosiaan olen keskiviikkona menossa työhaastatteluun ja jos nappaa niin odotan innolla sitä päivää kun voin jättää irtisanoutumiseni pomolle. Unelmoin jo siitä, että mitä kaikkea voin tehdä jos ei koko ajan pidä olla töissä.

Oikeastaan mikä minut herätti oli tuolla ravinto-osiossa käyty keskustelu kakkostyypin diabeteksesta. Vedin herneen nenään siitä, miten suvaitsemattomia ihmiset ovat luullessaan kaikkien ylipainoisten olevan laiskoja ja saamattomia. Minä en ole ylipainoinen, mutta jo nyt kolesteroliarvot ovat koholla vaikka syön terveellisesti. Samoin tunnen sen, että nukkumattomuus ja stressi aiheuttavat hiilarisyöpöttelyä ja selkä on koko ajan kipeä. Anyways, edelleenkin ymmärrän tosi hyvin kaikkia ylistressattuja ihmisiä, mutta kun seurasin tuota diabetes-keskustelua niin tuli sellainen reaktio että "ei helvetti, ei tämä ole sen arvoista että kannattaisi terveyttään uhrata." Nyt aionkin naistenlehtien toitottamien ohjeiden mukaan opetella sanomaan "ei" ja olemaan terveen itsekäs. :whip: