Tuska 2026

Pro-Pain

Ylileveä kuljetus
Mode
Liittynyt
17.7.2002
Viestejä
36 254
Tuska 2026 järjestetään 26.–28.6.2024 Helsingin Suvilahdessa.

 

Bring Me The Horizon, Bad Omens ja 13 muuta raskassarjalaista

Tästä se alkaa – Helsingin Suvilahdessa 26.–28.6.2026 järjestettävä Tuska-festivaali on julkaissut ensimmäiset ensi kesän esiintyjät. Pääesiintyjiä julkaistaan heti kättelyssä kaksin kappalein:

Englannin Sheffieldistä tuleva Bring Me The Horizon lunastaa itseoikeutetusti yhden Tuska 2026 -pääesiintyjän paikoista. Deathcoren parista vuonna 2004 aloittanut BMTH taipuu nykyään pikemminkin vaihtoehtometallin lipun alle elektronisine ja pop-vaikutteineen.

Bring Me The Horizon on luonut oman kaistansa modernin metallin polulla ja on yksi lajityyppinsä merkittävimpiä vaikuttajia ja suunnannäyttäjiä. Vuonna 2024 ilmestynyt “POST HUMAN: NeX GEn” -albumi nosti BMTH:n ennestäänkin huiman kansainvälisen suosion vieläkin rajumpiin sfääreihin ja yhtyeen fanipohja jatkaa kasvamistaan, yksi mannerlaattoja vavisuttava keikka kerrallaan.

Bring Me The Horizonin toissakesäinen Tuska-veto oli aikamoinen tajunnanräjäyttäjä ja bändin ollessa tällä hetkellä kenties kovemmassa vedossa kuin koskaan, kannattaa vertauskuvallisista ja ihan oikeistakin hatuista pitää kiinni!

Tätä tilasitte ja täältä pesee; Bad Omens on yksi Tuska 2026 -pääesiintyjistä. Bändi joutui perumaan toissakesäisen Euroopan kiertueensa ja siinä samalla hartaasti odotetun Tuska-keikan, joten tätä on odotettu!


Yhdysvaltalainen metalcore-sensaatio Bad Omens on ehdottomasti tämän hetken kuumimpia nimiä modernin raskaan musiikin saralla. Vuonna 2015 perustettu yhtye sekoittaa raskaan ilmaisun, riipaisevat melodiat ja pistämättömän tyylikkään tummanpuhuvan estetiikan. Se on yhdistelmä, joka osuu moneen.

Vuoden 2022 läpimurtolevyllä “The Death of Peace of Mind”, Bad Omens esitteli uudenlaista elektronista syvyyttä ja synkkyyttä, ja sen nimikkokappale nousi viraalihitiksi sosiaalisessa mediassa, ja se näkyy yhtyeen fanikunnan räjähdysmäisenä kasvuna maailmanlaajuisesti. Keulahahmo Noah Sebastianin moniulotteinen ääni on Bad Omensin musiikillinen ydin. Yhtyeen taide on samanaikaisesti äärimmäisen visuaalista, vangitsevaa ja häkellyttävän henkilökohtaista.

Muita nyt julkaistuja Tuska 2026 -esiintyjiä ovat amerikkalainen metalcore-yhtye The Plot In You, kokeellista ja psykedeelistä death metallia toimittava jenkki-ryhmä Blood Incantation, proge-metallin kanta-isiin lukeutuva amerikkalainen Queensrÿche, Teksasista tuleva, 90-luvun metallisen hardcoren perinteeseen nojaava ja äärimmäisen raskaasti vyöryvä Kublai Khan TX, englantilainen, perinteistä metalcorea jyräävä Malevolence, Göteborgista kantautuvan melodisen death metallin uranuurtajiin kuuluva Soilwork, yltiöteknistä death metallia esittävä amerikkalainen Rivers of Nihil, folk metal -vaikutteilla melodista death metalliaan maustava kotimainen Ensiferum, kotimaisen metallin eturivissä takova moderni mikkeliläinen Bloodred Hourglass, ruotsalainen sinfonisen power metalin sanansaattaja Majestica, australialainen metalcore-ilmiö Melrose Avenue, genrerajat rikkovan yhdistelmän mathcorea, nu metallia ja kaoottista emoilua tarjoileva Atlantasta tuleva The Callous Daoboys sekä vanhan liiton death metallia modernilla tatsilla veistelevä tanskalainen Neckbreakker.

Vahvistuneet Tuska 2026 -esiintyjät:

Bring Me The Horizon, Bad Omens

The Plot In You, Blood Incantation, Queensrÿche

Kublai Khan TX, Malevolence, Soilwork

Rivers of Nihil, Ensiferum, Bloodred Hourglass, Majestica

Melrose Avenue, The Callous Daoboys, Neckbreakker

 
Helsingin Suvilahdessa 26.–28.6.2026 järjestettävä Tuska-festivaali on julkaissut lisää ohjelmaa ensi kesälle. Pääesiintyjäarsenaalia komistamaan on kiinnitetty thrash metallin ”The Big Four”-nelikkoon lukeutuva, vähintäänkin legendaarinen Megadeth.

Vuonna 1983 perustettu, Dave Mustainen luotsaama Megadeth on ollut luomassa thrash metallin lainalaisuuksia, asettaen genren perustukset jykevästi paikoilleen, sallien jälkipolvien rakentaa niiden varaan. Mustaine ryhmineen on julkaissut lukuisia ikuisesti elämään jääviä albumeita, kuten “Rust in Peace”, “Countdown to Extinction” ja “Peace Sells… but Who’s Buying?” joita on myyty maailmanlaajuisesti miljoonia ja taas miljoonia kappaleita.

Megadeth julkaisee vuonna 2026 uransa viimeiseksi jäävän, omannimisen studioalbumin ja suuntaa pitkälle jäähyväiskiertueelle, jota Tuska-esiintyminen on myös osana.

Muina uusina lisäyksinä Suvilahden lauteilla vihtomassa nähdään amerikkalainen metallin moniottelija Trivium, niinikään yhdysvaltalainen nu-metal suuruus P.O.D., lemiläinen Suomi-metallin kulmakivi Stam1na, kotimaista raskasta musiikkia uudelle levelille työstävä, pian uuden albumin julkaiseva Lost Society, zürichiläinen deathcore-katujyrä Paleface Swiss, Los Angelesin viriilistä rokkiskenestä tuleva Return To Dust, Kansas Cityssa perustettu electronicore -trio The Browning, mystinen metallinunnaryhmä Dogma, liukasta funk rockia chilipippuri-henkisesti lasketteleva saksalainen Slope, tanskalainen heavy metal-vaihtoehtoyhtye 802, progressiivista metalcorea pudotteleva ruotsalainen Allt, suomalaista mytologiaa ja runoutta synkkiin metalcore-äänimaisemiin yhdistelevä Atlas sekä monisyinen kotimainen extreme metal -yhtye Kneel Before The Death.

Artistien esiintymispäivät:
Tuska-bändien esiintymispäivät on nyt julkaistu. Tarkat aikataulut ilmoitetaan myöhemmin.

Perjantai 26.6.2026
Megadeth
Blood Incantation, Lost Society, Bloodred Hourglass, Ensiferum
Slope, Kneel Before The Death, 802

Lauantai 27.6.2026
Bad Omens
Trivium, P.O.D.
Kublai Khan TX, Paleface Swiss, Rivers of Nihil
Majestica, Dogma, Melrose Avenue, The Callous Daoboys

Sunnuntai 28.6.2026
Bring Me The Horizon,
Stam1na, The Plot In You, Queensrÿche
Malevolence, Soilwork, The Browning
Return To Dust, Neckbreakker, Allt, Atlas

 
Mitä mieltä olette tämän hetkisestä kattauksesta?
 
Jään odottelemaan tuleeko jotain oikeasti kiinnostavaa. Vähän tosin mietin että mitä sellaista voisi olla vielä tulossa että saisi liikkeelle 🤔
 
Back
Ylös Bottom