Treeni & Loukkaantumiset

[PikkuPaholainen]

Tässä taas tämänhetkinen omakohtainen ihmetyksen/pohdinnan aihe... :jahas:

Takana todella raskas kevät ja kesä (koulu+työt), punttitreenit laskettavissa lähes yhden käden sormilla mutta onneksi lenkkejä ja kevyitä ylläpitäviä jumppia on muutama siellä täällä. Jatkuva, aina jonkinsortin loukkaantuminen syö tätä tyttöä, (ystävätkin ihmettelee, kui voi AINA olla joku!) en enää edes muista milloin viimeiksi olisin ollut täysin terveenä. On jo pidemmän aikaa tökkinyt tämä tilanne...Treeni ei oikein etene haaveilemalla... ;) Lippu korkeella silti, kyl se tästä

*Ajattelinkin hieman kysellä muiden kuulumisia tällä saralla, minkälaisia loukkantumisia on tullut kohdalle, kuinka niistä olet selviytynyt ja parantunut? Mitä takapakkeja on tullut ja mitä on opittu kantapään kautta?
*Kisaavat tytöt/tavoitteellisesti treenaavat; Millä lailla loukkaantumiset ovat vaikuttaneet treenikauteenne yms?

 

[Aurora]

Tuttua hommaa, valitettavasti. :jahas:

Tuntuu, että koko tämä vuosi on mennyt erilaisten "rikkoutumisten" merkeissä. Aina välillä pari tervettä ja ehjää treeniviikkoa, sitten taas pamahtaa. Tällaiset jatkuvat onnettomuudet ja loukkaantumiset syövät kyllä tehokkaasti treeni-intoa ja motivaatiota sekä tietysti kehitystä.

Itsessähän se suurin syy varmastikin on. Pitäisi kuunnella omaa kroppaa paremmin ja antaa sille enemmän aikaa palautua. Kyllä mä aina täyslepoa pidän loukkaantumisten/revähdysten aikaan, mutta heti kun alkaa tuntua paremmalta ja kivut on poissa, niin salille takas. Viikko treeniä kevyesti kroppaa varoen ja pikkuhiljaa intensiteettiä nostaen. KUNNES TAAS! *Riks, raks ja poks* Siinä sitten on taas ihmettelemistä, että miten tässä nyt näin taas kävi... :curs:

Omalla kohdallani pakkaa sekoittaa vielä ohjaustyöt, joita kertyy viikkoon helposti suht paljon (syksyksi 8 vakituntia viikkoon + satunnaisia sijaistuksia). Eli jo näiden vuoksi kroppa on koetuksilla, ja sitten sen pitäisi vielä kestää joitain salitreenejä.

Tämän vuoden aikana pahimmat ongelmat on liittynyt selkään ja jalkapöytiin. Alaselkä poksaksi kyykätessä alkuvuodesta kunnolla ja silloin makasin sängyssä melkein viikon päivät. Yläselkä/kylki-akseli oireili kuukausi sitten, mutta en ihan vuoteen omaksi onneksi joutunut. Yläkroppa oli vain pidettävä mahdollisimman stabiilina, minkä seurauksena mun liikehdintä oli kyllä kuin suoraan hidastetusta filmistä. Jalkapöydissä on viimeisten vuosien aikana ollut ongelmia yhtä mittaa. Pari kertaa on löytynyt rasitusmurtumat, muuten diagnoosina on ollut luupiikki. Tällä hetkellä kipua aiheuttaa oikea jalkapöytä. Lisäksi tämän vuoden aikana uusia ongelmia on ilmennyt kyynärpäissä. Välillä ne kipeytyvät ihan kunnolla ja oon jo valmis menemään hakemaan kortisonipiikit. Onneksi tähän ei ole vielä tarvinnut turvautua, vaan pikkuhiljaa oireilu aina helpottaa ja paranee. Mitäköhän vielä? Seuraavaksi varmasti poksahtaa polvet alta pois! (Vähän on jo välillä vihlonut...) :curs:

Mitä opittu? Nähtävästi ei mitään, koska vammoja vain syntyy yhä uudelleen. Ainakin olen itse yrittänyt huoltaa kroppaa ja keventänyt treenejä selkeästi. Treenipainot on pudonneet kaikissa liikkeissä, alaselkää liiaksi rasittavat liikkeet ainakin hetkellisesti pannassa, liikkeet valitaan kropan ehdoilla eikä vain pyritä mahdollisimman nopeasti hyviin tuloksiin. Vaikka syökin itsetuntoa ja kaikkea muutakin mahdollista, niin välillä on pakko jättää ne kyykyt väliin ja suunnata loitonnus-lähentäjä-koneisiin. Parempi tämäkin kuin se, että joutuu jättämään koko leikin sikseen.

 

[Stash]

Jep, tutulta kuulostaa. Noin yleisesti olen perusterve ja flunssaakin sairastan harvoin, mutta siitä lähtien, kun olen itsenäisessä elämässäni alkanut harrastaa ihan tosissani liikuntaa, ei yhtään täysin ehjää vuotta ole kyllä ollut, ainakaan muistaakseni.

Vuonna 2006, noin vuosi tavoitteellisen lenkkeilyn aloittamisen jälkeen Aurorankin jo mainitsema jalkapöytä hajosi jollain pidemmällä lenkillä, minulla vain vasen. Kävelykin tuotti tuskaa ja lähes kaikki liikunta uintia lukuun ottamatta oli pannassa kolme viikkoa. Sain fyssarilta tukipohjalliset ja järkeistin vähän lenkkejä. Uusien juoksunkenkien myötä seurasi lievä luupiikki ja talvella etusäären lihasaitiosyndrooma (käytännössä siis penikoita muistuttava jumitus). Viime syksynä alakropan treenit veti hetkeksi tauolle varvasmurtuma, ja tänä kesänä vanha lihasaitosyndrooma sekä oikean käden mystinen hermopinne pitävät minua parhaillaan himmailumoodilla, kun täysillä ei uskalla tehdä, ettei mikään kroonistu tai pahene. Siis mitään todella pahoja loukkaantumisia ei ole sattunut, mutta tasaisin väliajoin jotain pientä, sellaista, joka lähinnä estää tekemästä luottavaisesti suunniteltuja treenejä tai pääsemästä vaikkapa treenipainoissa uudelle tasolle. Jalkavammat ovat selvää seurausta vasemman jalan heikommasta lihaksistosta ja sen erilaisesta liikeradasta -> takareiden jumitus -> ennestän notko selkä enemmän notkolle -> selän jumitus -> lisää takareiden jumitusta -> etusääri jumiin, tuki jalkaterälle vähenee -> jalkavammat.

Vika on tietysti itsessä. Jotenkin se taviksen tapa unohtaa liikunnallisuus ihan kunnolla hetkeksi ja tehdä muita juttuja kolotusten kohdatessa ei vain omalla kohdalla onnistu. Kun vamma uhkaa/syntyy, pystyy kenties oleilemaan hetken, mutta koska hinku liikkeelle on todella kova, "josko se kenties jo kestäisi" -ajattelun turvin lähtee kokeilemaan treeniä heti, kun mahdollista. Aika usein sitten käy niin, että vammojen paraneminen tietysti pitkittyy, ja vaikka ne ohi menisivätkin, noin yleisesti uudelleenloukkaantumiskynnys varmasti madaltuu. Lisäksi taitaa olla niin, että aina, kun treenataan tosissaan ja osa harjoituksista tehdään elimistön suorituskyvyn maksimialueilla, loukkaantumiset ikään kuin kuuluvat kuvioon. Terveysliikuntahan - se, mikä on ihmiselle ehkä kaikkein luontaisinta - ei ole välttämättä intensiteetiltään kovinkaan kovaa. Toki hyvän peruskunnon jo lapsena rakentanut ja geneettisiltä ominaisuuksiltaan sopiva kestää kovaakin treeniä hyvin, varsinkin, kun palautumisesta huolehditaan. Jos ei kuitenkaan kilpatreenitaustaa ole (kuten esim. itselläni), monen treenin päivät ovat ehkä elimistölle liikaa väkisinkin. Ehkä sietäisi tulevaisuutta ajatellen harkita, kuinka paljon todella täytyy päivittäin/viikoittain harjoitella pysyäkseen terveenä, kehittyäkseen ja välttääkseen vammoja. Ehkä minulle 10 tuntia viikossa vain on liikaa, mutta toistaiseksi olen halunnut hakata päätäni seinään.

Kyllähän vammoista silti aina selviää, vaikka se henkisesti joskus raskasta onkin. Aina jostakin vammasta eroon päästyään huomaa, ettei se kuukauden lepo nyt niin tuhoisaa ollutkaan, mutta seuraavalla kerralla ahdistus on aina yhtä suurta. Kyllä silti jotain on opittu, sillä väitän, että monta vammaa olen onnistunut näitä lepojaksoja kohden kyllä välttämäänkin jättämällä ne raskaimmat treenit kiputiloissa tekemättä ja joskus jopa pitämällä lepopäivän! Itsestähän se on useimmilla kiinni - en tiedä, miksi sitä joustavuutta ei silti vain tahdo löytyä.

 

[Taskuamatsoni]

Puntilla ja liikunnallisissa harrasteissa ei oo loukkaantumisia tullut, muissa aktiviteeteissä sitten on, esim. jos on keikkunut hallin puolella telineissä ja laskeutunut väärin, polvi ja olkapää meni, pyöritin metristä lumipalloa; selkä meni.

Kontrolloidut liikeradat ja riittävä lihashuolto kyllä estää loukkaantumiset, valitettavasti vaan arkielämässä tulee liikeratojen suhteen ylläreitä ja silloin sattuu ja taphtuu. Nykyisin tosin vähemmän kuin ennen, ja palautuminenkin nopeampaa, kuin sohvaperunana.

 

[Versus]

Tuttua on, ikävä kyllä. Polvi hajonnut moneen otteeseen, nyt toisesta leikkauksesta aikaa kulunut melkein puoli vuotta. Koko tuon ajan treeni on ollut kielletty jotta sahattu sääriluu pääsee luutumaan kunnolla ja katkaistu reisilihas kiinnittyy tukevasti uuteen paikkaansa.

Kivun kyllä kestää, pään hajoamisen kanssa onkin sitten ollut enemmän ongelmia. Kun ei päässyt ilman apua edes vessaan, muunlaisesta liikunnasta puhumattakaan, päätä ja lihaksia pakottava "levottomuus" otti koville. Kuitenkin kun oli tottunut liikkumaan, muutos oli mykistävä. Lihakset kuihtuivat olemattomiin ja joka paikkaa särki. Ennen masennuin jo kun flunssan takia joutui pitämään taukoa treeneistä, eipä tulisi tämän kokemuksen jälkeen mieleen pikkuasioista rutista ;)

Nyt puolen vuoden tauon jälkeen varovasti palailen liikunnan pariin, lähinnä kuntopyörää polkien ja kävellen. Fysioterapiasta oli suuri apu, siellä nostettiin suosta ja luvattiin että kyllä sinä vielä joku päivä kävelet!

Itse huomasin kyllä kans vuosia sitten kun aloin enemmän liikkumaan ja lähinnä kun otin salitreenin mukaan niin tuntui että koko ajan oli jotain pientä flunssaa ja lämpöä. Tuskin pelkästään salia voi syyttää sellaiseksi bakteeripesäksi että siellä saa flunssan vaan olemalla, tiedä sitten mistä johtuu. Kädet kuitenkin tulee huolella pestyä salilta lähtiessäkin, enkä siellä ollessa lähmi naamaa, kaiva nenää ym. :D

 

[Sabine]

Mua kiusaa aika- ajoin akillesjänteen tulehdus, rasitusvamma. Tämä alkoi jo nuorempana, kun harrastin yleisurheilua. Oikean jalan vaivat alkoi siitä, kun kerran lensin hepan selästä jalat edellä aitaan. Lääkärissä en tapahtuman jälkeen käynyt, vaikka nilkka turposi jonkun verran ja jalka oli kipeä muutenkin. Selkäkivut vaivaa silloin, kun ei ole käynyt tarpeeksi salilla ;). Takareidet on luonnostaan niin pinkeät, että niitä pitäisi venytellä enemmän. Monia kertoja on niissäkin ollut joitain tulehduksia, useimmin kyllä pintapuolisia. Varsinaisia suurempia loukkaantumisia ei ole onneksi ikinä ollut *kops kops*, ei ole mitään revennyt tms.

 

[Elyna]

Kuulostaa pelottavan tutulle myös minun kohdallani. :(

Polvi on reistaillut viimeiset pari vuotta. Leikkauspöydälle ei ole vielä ollut asiaa, mutta siitä huolimatta polven kipeytyminen on haitannut treeniä. Jalkatreenin kanssa pitäisi olla varovaisempi, mutta minkäs teen, kun innostuessani lyön lisää rautaa koneeseen! Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis -sanonta pitää paikkaansa minun kohdallani erittäin hyvin. :curs:

Kaksi kuukautta sitten onnistuin pamauttamaan alaselkäni. Luulin, että olisin selvinnyt tästä loukkaantumisesta vain pienellä treenitauolla, mutta toisin kävi. :( Välillä pystyinkin treenaamaan ihan hyvin, kunhan muistin ottaa rauhallisesti tiettyjä liikkeitä tehdessäni. Mutta sitten... POKS! :itku: Kolmas viikko treenitaukoa taas menossa, ensi viikolla yritän tehdä rauhallisen paluun kuntosalille. Katsotaan kuinka mimmin käy!

 

[aromat]

Johan löytyi vanhuksellekin ketju! Joo, just kävin hakemassa toisen kortisonipiikin olkapäähän, tulehduskipulääkkeitä olen syönyt varmaan kohta puoli vuotta yhtäjaksoisesti. Tuo olkapäävaiva on sotkenut yläkroppatreenit tyystin, juuri mitään ei ole voinut tehdä. Oikea ranne on jo hiiren kanssa pelleilystä kroonistunut, ja sotkee tenniksenpeluuyritykset tehokkaasti, ainakin saa olla tosi tarkkana, ettei päästä rannetta notkahtelemaan. Ja reisi kipeytyy omituisesti aina golfia pelatessa, ilmeisesti väännän sitä oikein voimalla. Ja pakara juostessa. Ihme, että tulee yleensä mitään harrastettua!

Seuraavaksi ajattelin kokeilla jotain tanssia, pitkästä aikaa. Saa nähdä, mikä siinä hajoaa...

 

[PikkuPaholainen]

En ole siis todellakaan yksin...Lohduttavaa!

aromat, ..vanhuksille..ninpä niin, itse oon 24 ja mulla on enemmän vaivoja kun omalla äidilläni - tavan mummo oon jo nyt! Tsemppiä olkapään kanssa!

Aurora, muista pitää huoli treeni-kengistä. Vaikka jumppaisit missä rutkuissa tahansa, kengät pitää olla kunnossa! Vähintään 1 pari per kausi!! Itse tämän kantapään kautta opin kun ohjasin ja jumppasin 10ntä tuntia viikossa, silloin kärsin marssi-murtumasta, hyppääjän polvesta ja ala-selän vaivoista kun jalat oli niin kovilla (enkä venytellyt!!!), se vaikutti takareisiin>pakaraan>lonkan koukistajiin>alaselkään.
Teetätin ittelleni pohjalliset ja pidän huolen hyvin vaimennetuista kengistä! Mulla polvet/jalat ilmoittaa heti jos kengät on kulunu loppuun! Niin. Ahh, niin kallista!

Olkaa varovaisia!

 

[Tähtityttö]

Jee jee, täähän on just mulle. ;)

No ei, ei oo hauskaa ja onneksi olen viimeaikoina pysynyt loukkaantumatta *koputtaa puuta*
Ainoastaan nyt pukkaa taas oikeeseen sääreen penikkatautia -särkee luussa asti, ja toivon että tällä(kin) kertaa menisi ohi kylmällä. Syy on juurikin tuossa pikkupaholaisen mainitsemassa huonoissa kengissä (jumppaohjaukset alkoi taas heinäkuun tauon jälkeen) jotka meneekin vaihtoon. Mulla menee vaan kenkiä se 2/vuosi eli siis puolen vuoden jumppakautta kohden kenkäpari (nytkin reilut 10 tuntia viikossa + tuuraukset syyskuusta alkaen). Ja kun työnantaja ei sponssaa... mut siis penikat alkaa oireileen HETI jos on huonot kengät.

Puntilla ei ole kyllä vielä mitään sattunut, ja oikeastaan tuntuu että olen meidänkin ohjaajaporukasta niitä harvoja jotka pysyy kunnossa -kiitos puntin ja VENYTTELYN. Eli pois en vaihda, ja kehitystäkin on tullut ihan muksasti.

Oman kropan kuunteleminen, kehonhuolto ja riittävä syöminen -ehkäisee vammoja ja sairauksia kummasti. *koputtaa vielä kerran sitä kuuluisaa puuta.*

 

[PikkuPaholainen]

..mulle on joskus sanottu et pitäis olla kahdet kengät mitä pitäisi vuorotellen käyttää että se kenkäkin sais palautua.. tiiä sitten, mut niin mä aineki tein ja se autto!
Touhu on kallista mutta niin on mun jalatkin

 

[Tähtityttö]

..mulle on joskus sanottu et pitäis olla kahdet kengät mitä pitäisi vuorotellen käyttää että se kenkäkin sais palautua.. tiiä sitten, mut niin mä aineki tein ja se autto!
Touhu on kallista mutta niin on mun jalatkin

Joo siis itse asiassa mulla onkin. Noi toiset on vaan jotenkin "oudot" enkä oikein osaa käyttää niitä kun tosi harvoin, ei-niin-liikkuvilla tunneilla.

 

[assis]

Osuva ketju. Paras ystäväni Sirladud tuuditti minut uneen jälleen eilen illalla. Ja hyvin nukuinkin, alaselässä olevasta krampista huolimatta!

...ongelmana siis selkä, joka pettää minut säännöllisin väliajoin. Välillinen syy: maastaveto. Oikeampi syy: ei tietoa. Välilevystä ei ole kyse, ehkä si-nivel, ehkä jokin pieni venähdys. Periaatteessa selkään ei koske, jos pysyn hiljaa paikallani, mutta, no, kramppi on kramppi eikä sitä passaisi ärsyttää.

Ongelman kesto: muutamia päiviä. Viime syksynä pamahti ekan kerran oikein kunnolla, silloin lantionseutu meni kerralla lukkoon. Itken todella harvoin, mutta silloin meni jo hysterian puolelle... Säikähdin, että nostot on nosteltu... Muutaman viikon kuntoutuksella siitäkin selvittiin.

Tätäkin ketjua lueskellessa muistan aina selvinneeni tosi vähällä. No, juoksua ei jalat kestä mutta ihan sama, en sitten juokse. Selkäkin kestää hyvin, kun muistaa hyvät lämmittelyt ja hyvän tekniikan ja ah armaan venyttelyn. Väitän, että tiukat pakarat (siis että niitä ei ole venytelty :D) ovat syynä eiliseen "onnettomuuteen". Kipeenä en oikein ikinä ole, polvet ei kiukuttele, olkapäät pysyy paikoillaan... Ja selkäkin on periaatteessa ehjä, ainoastaan vähän herkkänahkainen.