• Rekisteröidy ja osallistu keskusteluun. SHABOOM

Tool

Liittynyt
9.1.2007
Viestejä
672
Asiaa. Kyllähän tämä yhtye oman ketjun ansaitsee. Muistan kun joskus kaveri näytti ekan kerran Schismin musiikkivideon ja olin että mitäs vittua. Sittemmin siitä tuli yksi monista lemppareista ja en kyllästy siihen todennäköisesti koskaan. Kuten en muuhunkaan Toolin tuotantoon. Tässä yhtyeessä on samaa kuin vaikkapa Opethissa tai Mastodonissa siinä mielessä että aina löytää jotain uutta vuosienkin jälkeen.

10 000 Days oli eka ostamani yhtyeen levy ja voi pojat kun Vicariousin alkutahdit pärähti soimaan niin siinä oli ekstaasi lähellä. Samoin Jambin alku on parhautta. Right in Two aiheuttaa aina kylmät väreet jne.
Sittemmin ostin Lateraluksen ja siihen sisälle pääsy veikin hieman enemmän aikaa. Tajuttoman kova levy täynnä timanttisia biisejä. The Grudge, Schism, Parabol/Parabola ja lopun Disposition/Reflection..

Pitkät, usein hitaasti rakentuvat biisit, hienot (välillä moniulotteiset) sanoitukset, upeaa instrumenttien hallintaa ja kirsikkana kakun päällä Maynard James Keenanin upea ääni. Näistä on hyvä yhtye tehty. :haart:
 
Liittynyt
23.10.2002
Viestejä
2 454
Pelottaa, ettei uudella levyllä ole enää yhtään suoraa rumpukomppia :D

Tosin ei tuo progressiivisyys ole Toolin kohdalla koskaan mua haitannut.

Innolla odotan! Joutuu ehkä ostaa jopa aitona cd-kokoelmiin...
 
Liittynyt
26.3.2009
Viestejä
2 933
Pitkät, usein hitaasti rakentuvat biisit, hienot (välillä moniulotteiset) sanoitukset, upeaa instrumenttien hallintaa ja kirsikkana kakun päällä Maynard James Keenanin upea ääni. Näistä on hyvä yhtye tehty. :haart:
Lisäisin listaan vielä itseironian ja pienen ripauksen häröilyä -toimii.

Eka Toolin levy minkä ostin (silloin kun levyjä vielä ostettiin) oli Lateralus. Hämmentävä, mutta vangitseva kokemus. Parabol-> Parabola-siirtymässä nousee vieläkin karvat pystyyn. Lisäksi hienoimmat kannet koskaan.
 
Liittynyt
19.1.2008
Viestejä
1 001
Levyhyllyssä komeilee Lateralus ja 10 000 days. Ihan ok levyjä. En ole noin sadankaan kuuntelukerran jälkeen saanut saanut sulatettua laulajan vaisua ja instrumentien taakse jäävää laulutyyliä. Harvemmimpa tulee nykyään kuunneltua. Modernin progen puolelta paremmin soi Porcupine Tree, Dream Theater, Neal Morse , Transatlantic jne.
 
Liittynyt
9.1.2007
Viestejä
672
Five Amazing Maynard James Keenan Vocal Performances

Noi videot ku tosta tsekkaa pistää lähes vihaiseksi ettei livenä ole Toolia kokenut. Toki nykyään on varmasti eri asia kuin vaikka 90-luvulla, mutta silti vois sen katsastaa...............

Kuuntelin listan läpi ja se kyllä syö miestä etten ole bändiä livenä kokenut. Jos joskus tänne vielä tulevat niin keikalle on päästävä. Joku Ticks and Leeches olisi hieno kuulla niin että Mayrardin ääni olisi iskussa.

Ole nyt viime päivät fiilistellyt tätä:
Tajuttoman hieno kokonaisuus.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

TML

Works for me.
VIP
Liittynyt
3.12.2006
Viestejä
21 547
Ikä
34
On ihan viT*N kova toi linkkaamas video.
 
Liittynyt
9.1.2007
Viestejä
672
Pakko herätellä ketjua. Onko muiden Tool-fanien odotusaika yhtä pitkä kuin minun? Tuntuu ettei ne saa ikinä sitä uutta levyä pihalle. Nyt höpinää tötteröön prkl!! :puntti:



Odotellessa olen (taas kerran) ottanut levyt tehokuunteluun ja nyt menossa 10 000 days. Onhan se ihan saatanan kova platta edelleen. Muistelen silloin kun levy ilmestyi, jakoi se aika paljon mielipiteitä, mutta itse en kyllä löydä oikeastaan mtn valittamisen aihetta. Ne muutamat "välisoitot" kuten Lipan Conjuring ja Viginti Tresin olisin ehkä jättänyt pois, mutta muuten ei valittamista.

Olen tällä kertaa erityisen ihastunut biisiin nimeltä Rosetta Stoned. Huikea biisi täynnä tunnelmanvaihtelua ja n. 8.38 kohdalla alkava Maynardin vokaaliosuus ja siitä biisin loppuun asti jatkuva meno aiheuttaa isosti kylmiä väreitä.


Pakko vielä hehkuttaa lopuksi kuinka mielestäni Tool on onnistunut coveroimaan yhtä hienoa yhtyettä ja tehnyt biisistä itsenä näköisen.


pst: parempi kuin alkuperäinen
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

TML

Works for me.
VIP
Liittynyt
3.12.2006
Viestejä
21 547
Ikä
34
Kyllä Tool soi pitkälti päivittäin edelleen. Kylkeen myös toki A Perfect Circle sekä joskus Puscifer. Toolin kohdalla tulee kuunneltua aina levy kerrallaan.

Alkaa tosiaan kuumottaa kun pieniä viestejä nyt tipahtelee kuinka homma etenee. Tässä viimeisin 26.2. Maynardiltä itseltään:

I’ve been making regular trips to LA to check on the writing progress of my Tool brethren. Things are progressing nicely. Slowly, but definitely progressing. Nothing is recorded yet, but the guys are confident that the pieces are coming together swimmingly and will be ready for me to begin writing melodies and content ‘soon’. I’m as anxious to get this album completed as everyone else. But as history will show, you can’t rush these gents. Patience is Gold in this Sound Mine. In the meantime, as always, other things are simultaneously occurring. Life is too short not to create something with every breath we draw


https://www.facebook.com/ToolMusic/photos/a.842043922522745.1073741825.138504519543359/842043902522747/?type=1&theater

11037466_842043902522747_5965879904961827941_n.jpg
 

TML

Works for me.
VIP
Liittynyt
3.12.2006
Viestejä
21 547
Ikä
34
http://consequenceofsound.net/2015/11/tool-offer-progress-report-on-wonderful-new-album/

“Things are really flowing and going really well, and I’m just blown away at the stuff that’s coming together. I’m excited and can’t wait for it to be done. It’s something I’ve been missing for a long time [laughs], that beautiful collaboration that we have because we’re all so different and have different tastes. But again, when you are all meeting in the middle and that thing you do that meets in the middle is just beautiful, it’s very rewarding. So yes, I’m very happy.”

During a Halloween show in Tempe, Arizona last month, Tool debuted an instrumental called “Descending”. Jones confirmed that it was a shortened version of an “amazing” new song that clocks in between 13 and 14 minutes.
Hienolta kuulostaa viimeinen minuutti , ja etenkin puolisen minuuttia tuon lopussa!

View: https://www.youtube.com/watch?v=_LvAPabwDGg
 
Liittynyt
9.1.2007
Viestejä
672
Youtubesta löytyy parin uuden biisin livevedot. Tai siis toista on jo soiteltu ennekin, ainakin pätkiä siitä. Taistelen itseni kanssa jotta en kuuntelisi niitä. Haluan nauttia koko levyn yhdellä kerralla.

Toivottavasti levyltä ei löydy yhtään alle seitsemänminuuttista biisiä ja turhat välisoitot on minimoitu.
Elokuussa on kuulemma uusi platta ulkona. Olisiko jo viimein aika? Kuume on täällä ainakin kasvussa :rock:
 
Liittynyt
23.10.2002
Viestejä
2 454
Kuumetta osaltani nostaa Prahan keikka kesäkuun alussa, jolloin vihdoin pääsen näkemään Toolin livenä. Toivottavasti saadaan esimakua vielä lisää ko. keikalla. Suomessa olen missannut Toolin mitä mielikuvituksekkain syin, mutta josko nyt onnistuisi.
 

TML

Works for me.
VIP
Liittynyt
3.12.2006
Viestejä
21 547
Ikä
34
Ainoa bändi minkä todella haluaisin nähdä livenä, kun aiemmin ei ole siinä onnistunut.

Toivotaan että se levy vihdoin tulisi, ja sen myötä keikkaa laajemmin. Kesälle katselin noita muiden maiden, mutta ihan liian myöhään liikenteessä ja ei lippuja näyttänyt löytyvän.
 
Ylös