Aika jäätävää settiä kyllä Tommy heittää, ei kyllä montaa jamppaa löydy joka tuon soittaisi perässä. Akustisella kitaralla vielä on aika paljon vaikeampi tuollaista soittaa, varsinkaan noin puhtaasti.
Osaatko Topah kertoa jotain kaverin levytuotannosta, mitä levyjä kannattaisi tsekkailla ensimmäisenä?
Uusimmat Tommyn levyistä ovat hienoja. Mystery uusista. Only vanhemmista on myös kuulemisen arvoinen.
Niin ja oli tosiaan hienot konsertit Turussa. Lauantaina yleisö ihan hulluna perjantaihin verrattuna. Mutta molemmat päivät aivan mahtavia. Mies on tulossa Helsinkiin jossain vaiheessa myös. Tommyllä vaan on n.800 konserttipyyntöä koko ajan jonossa. Mutta eiköhän me "kiristetä" se takas Suomeen ja pian.
Turun Sanomissa kerrankin "vähän sinne päin" arvostelu miehen perjantain keikasta:
Ällistyttävä kitaristi toisesta maailmasta
Kuten vitsi sanoo, jos mies on Australiasta, hän voisi yhtä hyvin olla toiselta puolelta maapalloa. Turussa perjantaina ja lauantaina konsertoinut kitaristi ja laulaja Tommy Emmanuel on molempia, fyysisesti kotoisin Australiasta ja soittotaidollisesti, toiselta puolelta maailmaa, ehkä jopa toisesta maailmasta.
Ensimmäistä kertaa Suomessa esiintyneen Emmanuelin musiikkityylin kotikontu on amerikkalaisperäinen country-musiikki ja soittoteknisesti niin sanottu fingerstyle. Muttei siinä suinkaan kaikki. Emmanuel osoitti hallitsevansa prikulleen myös kaikki plektratekniikan hienoudet ja erilaisten soittotapojen yhdistelmät.
Turussakin on useasti ollut kuultavana populaarimusiikin hienoimpia taitajia kitaransoiton alueella, mutta nyt menisin niinkin pitkälle, että nimeäisin Emmanuelin kaikkein ällistyttävimmäksi ilmiöksi.
Hänen sellaiset kappaleensa kuin Tall Fiddler ja Guitar Boogie edustavat omalla tahollaan virtuositeetin saavuttamattominta äärtä. Fiddlerissä Emmanuel pysyttelee uskollisesti fingerstylen puitteissa, mutta Boogiessa hän haastaa kaikkein kerkeäsormisimmatkin plektravirtuoosit.
Mitä Emmanuelin silkkaan tekniseen nopeuteen tulee, illan mittaan alkoi tuntua siltä, ettei ole olemassa sellaista tempoa, jota tämä aussi ei pystyisi vielä tuplaamaan.
Suuria kitarataitureita on tietysti ollut olemassa koko popmusiikin historian ajan, senhän ilmaisee jo esimerkiksi Eric Claptonin yhden levyn nimi - There?s One in Every Crowd.
Tommy Emmanuel ei kuitenkaan mässäile huikaisevalla virtuositeetillaan vaan ymmärtää antaa laveasti sijaa myös hiljaisille, tunnelmoiville nyansseille, joiden piiriin mikään tekniikkahurjastelu ei istu. Hän on sekä omien sävellystensä että klassikkojen tulkkina mitä hienovireisin balladisti.
Lisäksi Emmanuel kelpaisi taatusti rumpaliksi tai perkussionistiksi mihin hyvänsä oman tyylinsä kokoonpanoon - hän nimittäin oli pudottaa kuulijansa tuolilta käyttämällä kitaraa omassa biisissään Mombasa pelkästään perkussioinstrumenttina sellaiseen tapaan, että oksat pois.
Hän myös osaa soittaa äärimmäisen nokkelasti siten, että saa kitaransa kuulostamaan kokonaiselta bluegrass-bändiltä: läskibasso, rummut, komppikitara ja soolokitara, minkä tosin uskoisin kuuluvan monenkin taiturillisen country-kitaristin osaamisen piiriin.
Emmanuelin kotimaansa aboriginaalin väestönosan musiikkikulttuurin äänimaailmaa noudatteleva kappale oli illan ainoa hetki, jolloin taituri otti elektronisen tekniikan efektit käyttöönsä kaikulaitetta hyödyntäen.
Beatles, Elvis, Billy Joel, Adrian Belew, Harpo Marx - kaikki tahot saivat oman huomionosoituksensa mieheltä, joka hopeanvärisissä spittareissaan oli kaiken lisäksi vielä erinomaisen hauska ja sympaattinen show-mies.
Kaiken kaikkiaan, kun Emmanuel esitteli taituruutensa osa-alueita yli kahden tunnin ajan, minusta välillä tuntui siltä, että olen piilokamerassa - kohta hämäys paljastetaan ja kaikki saavat nauraa itselleen. Ihme kyllä, olin väärässä.
http://www.turunsanomat.fi/kulttuur...11-12;4:107:0:0:0,104:100:418544,1:0:0:0:0:0:
