The Game Changers (kasvisruokavalio)

10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
En ole tuhatpäisiä perheitä vielä yhtään nähnyt. *vitsi* Aika huonosti on maito maailmalla siedetty muualla kun Skandinaviassa.

Mutta en minä kyllä ymmärrä miksi noita tulisi korvikkeita kenekään syödä? Eikö voi syödä pavut papuina jne pakkoko ne on prosessoituina syödä? Eniten mennään metsään juuri siksi että pyritään saamaan kasvis maistumaan lihalta. Jos näin niin syökää ihmeessä lihaa se maistuu sille mille kuuluu muuten tehkää hyvää kasvis ruokaa mikä ei miltään osin pyri maistumaan näyttämään tai olemaan ulkoisesti yms mitään lähellekkään lihaa.
Eiköhän noiden korvikkeiden idea ole siinä, että niitä on yhtä helppo tai jopa helpompi käyttää kuin lihaa, siinä mielessä nuo valmisteet puoltavat paikkaansa. Mutta kyllä, miksi ei ostaisi vaikkapa papuja ja kaurahiutaleita, papuja voi keittää isommankin annoksen kerralla ja vaikka pakastaa. Tietää mitä ruualle on tehty ja paljon halvempaa.
 
Joo tiedän. Eiköhän heillekin joku jauho löydy.

Itse ajattelen että on parempi vetää kasvissafkat ja vetää heraa ja kalaöljyä päälle ettei tarvitse ravinnonan kanssa sählätä. Veganismi ei omassa ehdottomuudessaan ole aito vaihtoehto muuta kuin niille, joiden moraalinäkemykset ovat ehdottomia. Sori pieni offtopic.
 
Siitäpä suht tuore ja laaja tutkimus kyseisestä teemasta. Jos syöt vege proteiini lähteitä ei ole mitään hätää minkää aminohapon tai riittävän proteiinin saannin kanssa.

oliko lähteitä tässä tutkinussa nyt yli 100 että ei perustu yhteen ”repäistyyn” lappuun.
 
Mutta minkä näköisiä kirjoittajat olivat? Olivatko esim. ylipainoisia tai oliko pienet hauikset? Check ja mate.
 
Itse olen vähän skeptinen kasvissafkasta - ilman ihan selkeitä painotuksia proteiiniin - treenaamisessa. Laskin joskus esimerkiksi 100g linssejä + 30g pähkinöitä aterian leusiinit. Melko niukasti menee yli 2g.
 
Mistä ne muut kasveja syövät nisäkkäät sitten taikovat lihaksensa? Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat (ja aikanaan jaoin ihan samat huolet kun kaikki on vaan proteiinin ympärillä) mutta ei tuo voi olla niin yksinkertaista että 1+1=2 kun kehosta puhutaan. Bill pearl jo aikanaan sanoi proteiinin määrän olevan turhan korkea tyyliin 70-80 luvulla.

koko ajan enemmän kallistun siihen suuntaan enemmän että kokonais energia balanssi on suuremmassa roolissa kun yksittäinen makro JOS sitä kuitenkin ravinnosta tulee. Mikäli sitä ei saada lähes ollenkaan alkaa hiljalleen muodostua ongelmia. Tämä siis minun pohdintaa.

Toki tuossa tutkimuksessa todettiin juuri että kaiken proteiinin saa jos ei vaan jätä syömättä. 👍🏼
 
Miten muut eläimet liittyy ihmiseen?

Pointtina se, että on paljon tutkimuksia, joiden mukaan vasta yli 2-3g leusiinia aiheuttaa kunnon proteiinisynteesin. Tähän on vaikea päästä ilman erillistoimenpiteitä vegaanina.

Minulla ei todellakaan kaikki pyöri proteiinin ympärillä. Syön 3x päivässä, josrmta 90 prosenttia vegaanisafkaa kuten linssejä, viljaa, pinaattia, parsakaalia ja soijaa.

Edit. Puhun koko ajan proteiinista tavoitteellisesti treenaavalla.
 
Tämäkin pilkku nussittava, mutta esim tavoitteellisesti esim kestävyysurheilua harrastava pääsee hyvinkin helposti vegaanina siihen suosituksen mukaiseen 1,3*bw prot määrään.

Viralliseen suositukseen siis. Olen tietoinen, että suosituksia proteiinin saannista kestävyys puolellakin on hyvinkin erilaisia
 
Miten muut eläimet liittyy ihmiseen?

Pointtina se, että on paljon tutkimuksia, joiden mukaan vasta yli 2-3g leusiinia aiheuttaa kunnon proteiinisynteesin. Tähän on vaikea päästä ilman erillistoimenpiteitä vegaanina.

Minulla ei todellakaan kaikki pyöri proteiinin ympärillä. Syön 3x päivässä, josrmta 90 prosenttia vegaanisafkaa kuten linssejä, viljaa, pinaattia, parsakaalia ja soijaa.

Edit. Puhun koko ajan proteiinista tavoitteellisesti treenaavalla.
Siten että jos syöt pelkkää heinää. Niin ei tule leusiinia tms ”riittävästi” mutta silti ne vaan kasvaa ja vahvistuu.

en enää usko tuohon 2g/paino kilo tai mitään siihen suuntaan. Syö monipuolisesti ja riittävästi niin kyllä se kroppa osaa laittaa palikat oikeille paikoilleen tarpeiden mukaan.

Jos optimoida haluaa pitäisi aina sitten mennä yksilö tasolle ja tutkia sitä mikä juuri hänelle on se optimi. Yleisistä linjauksista saa toki suuntaa.
 
Nyt vähän keljuttaa. En ole puhunyt 2g per painokilo proteiinia

Vaan

Yli 2g leusiinia per ateria näyttäisi olevan proteiinisynteesin kytkin.
No mutta minä puhuin että tuo on ”yleinen” saanti suositus kokonais proteiinin osalta näyttelee melko pientä osaa kokonaisuudessa eikä liittynyt tuohon sinun leusiini määrään millään tasolla.

väitän että turhaa hifistelyä tai jos on eroa 100% täydellisyyteen hiotulla leusiini määrällä niin luokkaa 1% ero.

ja jos tuo 1% ravinnon haluat optimoida niin entäs muut lihas kasvuun vaikuttavat tekijät treeni lepo? Et käy töissä treenaat ja loppu ajan lepäät niinkuin savo make?

Jos optimoidaan niin sitten pitää laittaa kaikki kuntoon tai muuten tuo nyanssi ero on merkityksetön.
 
Back
Ylös Bottom