Muistaa vielä joskus 2005, kun kuulin ekan kerran stam1naa radio cityn rautakanki lähetyksessä Koirapoika kappaleen ja totesin tuon olevan suomenkielisen raskaan rokin/metalllin päräyttävin tulokas. Odotin ensimmäistä levyä ja sen tultua imaisin sen koneelle. Raskasta, mutta silti melko mitään sanomatonta. Koirapoika on tuolta levyltä ainut nykyisin satunnaisesti soiva ja tässäkin on varmaan jonkin tasoiset nostalgia bonukset.
Tämän jälkeen Stam1na on vain kehittynyt enemmän ja enemmän perus pena 40v ja 12v Apulanta anarkomarkojen stepping stoneksi raskaampaan musiikkiin.
Viime vuosien stamina on kuin sika-nauta jauheliha. Tasapaksua, osittain hyvistä aineksista sotkettua tavaraa sellaiseen muotoon että töhömpikin Tapsa kykenee pureskelemaan sen ja väittää sen vielä olevan rainbow possonlihan mussuttajalle reilusti parempaa.
En ole tuon alkuinnostuksen jälkeen ikinä liiemmin tykännyt staminasta. Se vain on sellaista 7/10 musiikkia ja jotenkin tämä 15v "Hevi on parasta" poikien hypetys, hameväkeen uppoavat semipuhtaat laulut (Ei mitään opeth pehmoilua tai kikkelihevikiljuntaa. Tyämiäs ei kuuntele sellasta sekunttiakaan prkl!). Tähän vielä äijämättö säkeistön väliin erittäin melodia vetoinen kertsi, ettei mene liian raskaaksi perus Karri Koiraa ja muuta musiikkia laidasta laitaan kuuntelevan herkällä kuulokalustolle, ovat herättäneet minussa tälläisen sisäisen hipsterin ja halun vihata tuota stamin keskinkertaisuutta.
Kaikki tämä kruunataan vielä selkeillä suomisanoituksilla että ei lontoon tunneilla heräillä olleet pystyvät ymmärtämään sanoitukset ja niiden "tosi diipit" sanomat ja meillä on perus tallaajan "metallibändi" nro1 käsissä.
