Sparrikaveri - keskustelua kamppailu-urheilusta

[Karhuherra]

Me FightSportissa olemme jatkuvassa uudistumisen tilassamme vaalineet toivetta entistä yhteisöllisemmästä kamppailulajiskenestä ympärillämme. Siksi edistämme mieluusti keskustelua muun muassa täällä - koska emme välittäisi olla yleensä aina ainoina äänessä. Saleilla, tapahtumissa ja kulisseissa kuulee paljon tarinaa ja narinaa, monenlaista sanottavaa, joka jää liian usein pienen piirin jutusteluksi tai purnaamikseksi.

Pitkällisen saamattomuuden jälkeen saatiin kasaan ikioma speaker's cornerimme, Sparrikaveri on juttusarja, jossa kutakuinkin kuka tahansa kamppailulajeista kiinnostunut ja/tai niiden parissa toimiva voi saada oman puheenvuoronsa. Kyseessä voi olla tyyliltään vapaa teksti tai vaikkapa videomonologi, kunhan vain on halua ja tarvetta sanoa jotain. Alkuun olemme saaneet pari hyvinkin erilaista puheenvuoroa:

Sparrikaveri #1 oli Jussi Saloranta, joka kertoi miltä näyttää Suomi-vapari 8000 kilometrin päästä. Sparrikaveri #2 on Suvi Salmimies, joka pohtii aina ajankohtaista aihetta eli treenikaverinkin hyvinvoinnista huolehtimista.

Näihin keskusteluihin saisi mieluusti osallistua. Ja talkoisiin saa vielä mieluummin osallistua itsekin. Jos koet, että olisi jonkinlainen painavan ajatuksen aihio takaraivossa, tarjoa juttua vaikkapa meikäläiselle. Tai jos mielessäsi on joku kamppailuskenen vaikuttaja, jolta kannattaisi kysäistä puheenvuoroa, kuuntelemme ehdotuksia mieluusti.

 

[Pasi S]

Salorannan kirjoituksessa on paljon asiaa ja kaveri osuu naulan kantaan - varsinkin mitä puhuu ottelijamanageroinnista. Se on Suomessa ihan lapsenkengissä ja isolle joukolle urheilijoita ammattitaidoton manageri on vain haitaksi. Saloranta ihmettelee, että ottelijoita ei tarjota Aasiaan - hyvä startti olisi se, että tarjottaisiin edes kotimaisiin iltoihin. Meillä CAGEssa on tutkan alla monta mielenkiintoista kotimaista ottelijaa, joita mielellään käyttäisimme illoissa, mutta periaatteessa emme viitsi kavereita "kotoa hakea" varsinkin jos kaverilla on olevinaan joku "manageri".

Jos minä olisin ottelija ja minulla olisi manageri, niin MINIMIVAATIMUS minulta mangerille olisi, että hän AKTIIVISESTI MYY minua kaikkiin niihin iltoihin ottelemaan mihin minun on mahdollista päästä. Esim CAGEn päivät on hyvissä ajoin tiedossa vuodeksi eteenpäin, mutta Suomalaisia ottelijoita tarjotaan meille AKTIIVISESTI aniharvoin. Ulkomailta sitä vastoin tulee jopa minullekin postia viikottain - vaikka nettisivuilla yms. annetaan info, että Olli H hoitaa meillä ottelija-asiat. Samoin kun olin jääkiekossa mukana SM-liigajoukkueen toiminnassa, niin faxi lauloi siellä toimistossa joka päivä ja ympäri maailmaa oli ukkoja tarjolla.

Jos taas olisin ottelijamanageri, niin nykyisin olisi helppo erottua joukosta: Aktiivisesti myisin ottelijoitani jokaiseen mahdolliseen iltaan ja esimerkiksi ehdottaisin valmiita matseja "Meidän Jaska ja Porin Pekka haluais ottaa yhteen, tarjootteko meille sellaisen upean mahdollisuuden" jne. Jos saan myytyä ottelijan tapahtumaan, niin jälkikäteen vaikka promootiolle kiitokset "hei oli hieno ilta ja jäi hyvä fiilis - toivottavasti saadaan tulla uudelleen" jne. Ihan perusasioita jokaiselle markkinoinnin suppean kauppaopiston oppimäärän lukeneille. Suomessa toimii mielestäni 2kpl manageria, jotka toimivat näin.

Miksi tilanne on siis tämä? Mielestäni tämä johtuu seuraavista syistä:
1) Managerit ovat talkoolaisia
Eli tyypillinen manageri on jonkun seuran puuhamies, joka myy omia ottelijoitaan/treenikavereitaan sivutoimisesti. Taludellisesti kukaan ei manageroinnilla rikastu.

2) Managerien taustat
Kuinka monella Suomalaisella ottelijamanagerilla on takanaan koulutusta/duunia B to B markkinoinnista? Joillakin on, mutta harvemmilla ei.

3) Ottelijoiden "osaamattomuus vaatia"
Kuten yllä kirjoitin, jos Sinulla on manageri, niin vaadi toimintaa "Hei, StandUpWar on kolmen kuukauden päästä, oletko tarjonnut minua sinne?? Miksi et?? Tarjoo heti!!!" jne

4) "Näinhän meillä on aina tehty"
Perinteisesti pieni piiri lajin ydinhenkilöitä on soitellut keskenään ja matsit on saatu sovittua. Nyt kun lajin pariin tulee ihmisiä lajin ulkopuoleltakin, niin tämä ei välttämättä enää riitä.

 

[Karhuherra]

Tässä olisi nyt eräs painavimmista teksteistä, jota on tullut julkaistua, eikä pelkästään mitan vuoksi. Tuorein Sparrikaveri on thainyrkkeilijä Katarina Perkkiö, joka päätti juuri pitkän ja menestyksekkään uransa. Nyt hän kirjoittaa kamppailun lumosta, ja ennen kaikkea luopumisen tuskasta, jonka jokainen tosissaan urheileva joutuu kohtaamaan. Suosittelen ottamaan hyvän asennon ja lukemaan ajatuksella.

 

[Karhuherra]

Painin kohtalo olympialajina ratkeaa sunnuntai-iltana, joten mikäs se mukavampaa, että tuorein Sparrikaveri on Jarkko Ala-Huikku. Hän halusi kirjoittaa intohimoisen painimiehen tuntemuksista kohtalonhetken edellä.

 

[Disturbed Ninja]

Kiitos näistä, nää on ollu erittäin mielenkiintosia kyllä, ja peukut pystyyn huomiselle...