SAUNA OPEN AIR 2005 ESITTÄÄ: SLAYER, DIO JA SENTENCED TAMPEREELLE!
Tampereella Ratinan niemen perustuksien kestävyyttä koeteltiin kovalla
kädellä kesäkuun alkupuolella 2004, kun metallifestari Sauna Open Air
marssitti lauteille mm. Nightwishin, Children Of Bodomin, Diablon,
Finntrollin sekä Thunderstonen. Paikalle saapuikin reilusti yli 6000
metallimusiikin ystävää.
Kuten viime vuonna luvattiin, Sauna Open Air palaa kesällä entistä
näyttävämpänä, kolme päivää kestävänä tapahtumana. Torstai-iltana 9.6.
Ratinanniemen pääesiintyjänä tuuttaa, ei enempää eikä varsinkaan vähempää, thrash metallin legendaarinen uranuurtaja SLAYER. Loppuunmyydyssä Helsingin jäähallissa viime syksynä viihdyttäneen kalifornialaisyhtyeen timantinkovaa hyökkäystä edeltää nousevan jenkkibändi MASTODONin keikka sekä suomenkielisen thrashin kuumin nimi MOKOMA.
Perjantaina 10.6. lavalle kipuaa perinteisemmän heavyrockin edustajia.
Iltaman suurimpana nimenä soittaa viime kesän Tuska Open Airin
pääesiintyjänä vakuuttanut metallin pieni suuri mies RONNIE JAMES DIO
yhtyeineen. Esimerkiksi Black Sabbathin ja Rainbown keulamiehen paikalta menestyksekkäälle soolouralle jo 80-luvulla lähteneen R.J. Dion ääni on edelleen uskomattomassa iskussa. Kuten myös Slayerin tapauksessa, kyseessä on Dion ainoa esiintyminen Suomessa tällä erää. Ronnien settiä edeltää Suomen virallisen sinkkulistan ykköseksi debyyttisinglellään karauttaneen TERÄSBETONIN setti.
Sauna Open Airin esiintyjäkaartiin kuuluvat myös maailmanlaajuista
suosiota nauttiva SONATA ARCTICA, viimeisiä keikkojaan ensi kesänä
paiskova SENTENCED sekä tamperelainen powermetal-ihme DREAMTALE. Kolmikon esiintymispäivät tarkentuvat lähiaikoina. Sauna Open Airiin vahvistuu myös muita kovan luokan nimiä, joista tiedotetaan enemmän tulevina viikkoina. Festivaaliin liittyviä tapahtumia nähdään lisäksi myös tamperelaisilla sisäklubeilla. Näidenkin iltamien orkesterit paljastetaan lähiaikoina.
LIPUT: Sauna Open Air 2005 -festivaalin pääsyliput tulevat myyntiin
maaliskuun alkupuolella. Tapahtumaan myydään sekä päiväkohtaisia että koko viikonlopun kattavia lippuja. Pilettien hinnat sekä myynnin alkamispäivät voi tarkistaa Sauna Open Airin nettisivuilta osoitteesta
www.sauna-open-air.fi.
Lähde:
Imperiumi.net