Ei niitä monityydyttymättömiä helposti saa liikaa, aika runsain mitoin saa rypsäriäkin vetää, ennen kuin ollaan lähellä suositusten yläarvoja. Saahan niitä rasvoja ruoasta muutenkin kuin pullosta, jos ei ihan pelkkää kaninruokaa syö. Kävin hieman perehtymässä asiaan:
"..Rasvojen sisältämien rasvahappojen aineenvaihdunnalliset vaikutukset riippuvat hiiliketjun pituudesta, kaksoissidosten lukumäärästä ja sijainnista sekä hiilirungon avaruusisomeriasta. Pitkään on tiedetty, että tietyt tyydyttyneet rasvahapot (palmitiini-, myristiini- ja jossain määrin lauriinihappo) suurentavat seerumin kolesterolipitoisuutta ja n-6-sarjan monityydyttymättömät rasvahapot (esim. linolihappo) puolestaan pienentävät sitä (Kris-Etherton ym. 1988, Grundy ja Denke 1990). Yksittäistyydyttymättömien rasvahappojen (monoeenit) vaikutuksia pidettiin pitkään neutraalina, mutta viime vuosina on julkaistu useita tutkimuksia, joissa monoeenit monityydyttymättömien rasvahappojen tapaan ovat pienentäneet seerumin kolesterolipitoisuutta (Grundy ja Denke 1990, Mensink ja Katan 1992).
Tärkein monoeeneista on öljyhappo, jota on runsaasti esimerkiksi oliivi- ja rypsiöljyssä. Suomalaisessa ruokavaliossa rypsiöljy ja rypsiöljypohjainen margariini ovat erinomaisia monoeenilähteitä (Seppänen-Laakso ym. 1989), sillä rypsiöljy sisältää vain niukasti tyydyttynyttä rasvaa ja monoeenien ohella myös monityydyttymättömiä linoli- ja alfalinoleenihappoja. Valsta ym. (1992, ks. myös tässä numerossa) ovat tutkineet rypsiöljyn ja auringonkukkaöljyn vaikutuksia seerumin lipoproteiineihin terveillä koehenkilöillä, ja tuloksia on raportoitu tässä lehdessä (Valsta ym. 1993). Rypsiöljydieetti pienensi LDL-kolesterolin pitoisuutta vaikuttamatta HDL-kolesterolin tai apolipoproteiini AI:n määrään. Auringonkukkaöljydieetti pienensi myös LDL-kolesterolin pitoisuutta, mutta HDL2-kolesterolin ja apolipoproteiini AI:n pitoisuudet pienenivät niin ikään, joskaan kokonais-HDL-kolesterolipitoisuus ei muuttunut. Auringonkukkaöljyn käytön aikana seerumin triglyseridiarvo pieneni.
Miten Valstan ym. (tässä numerossa) ja joidenkin muiden tutkimuksien tulokset on tulkittavissa ajatellen suurentuneen kolesterolipitoisuuden ja muiden hyperlipidemioiden ruokavaliohoitoa ja suomalaista ruokavaliota yleensä?
Käytännössä tyydyttyneen rasvan korvaaminen joko monoeenilla tai monityydyttymättömillä rasvahapoilla johtaa kutakuinkin samansuuruiseen LDL-kolesterolipitoisuuden vähenemään. Muutos johtuu sekä tyydyttyneen rasvan vähentämisestä että tyydyttymättömien lisäämisestä, mutta tyydyttyneen rasvan osuuden pienentäminen ruokavaliossa on ensisijainen ja tehokkain tapa vähentää kolesterolia. Viimeaikaiset tutkimukset ovat vahvistaneet kuitenkin olettamusta, että tyydyttymättömillä rasvahapoilla on oma, itsenäinen kolesteroliarvoa pienentävä vaikutuksensa (Berry ym. 1992, Mensink ja Katan 1992, Uusitupa ym. 1992). Onko monityydyttymättömistä rasvahapoista sitten haittaa? Niistähän on viime aikoina myös varoiteltu. Ravinnon tärkein monityydyttymätön rasvahappo on linolihappo, jota on runsaasti useissa kasviöljyissä. Se on elimistölle välttämätön. Monityydyttymättömät rasvahapot ovat alttiimpia hapettumaan kuin monoeenit, joten suuressa määrin käytettynä niillä voisi teoreettisesti olla epäedullisia vaikutuksia (Parthasarathy ym. 1990). Samoin huolestumista on herättänyt monityydyttymättömien rasvahappojen HDL-kolesterolia vähentävä vaikutus. HDL-pitoisuuden pieneneminen liittyy kuitenkin suuriin annoksiin ja lyhyisiin tutkimusjaksoisiin, eikä pitkäkestoisissa tutkimuksissa ole todettu epäedullisia muutoksia käytettäessä kohtuullisia määriä auringonkukkaöljyä osana tavanomaista ruokavaliota (Mäkinen ym. 1991). Monoeenien hyvänä puolena on pidetty niiden stabiiliuden ohella myös sitä, etteivät ne pienennä HDL-kolesterolin pitoisuutta.
Mielenkiintoisia ovat linolihapon ja öljyhapon mahdolliset erot siinä suhteessa, miten ne vaikuttavat triglyseridiaineenvaihduntaan. Linolihappo saattaa pienentää myös VLDL-pitoisuuksia, mitä vaikutusta öljyhapolla ei näytä samassa määrin olevan (Mäkinen ym. 1991, Valsta ym. 1992). Tulokset riippuvat kuitenkin huomattavasti perusruokavalion koostumuksesta (Grundy ja Denke 1990). Suuret annokset kalarasvan pitkäketjuisia, monityydyttymättömiä rasvahappoja (eikosapentaeenihappo ja dokosaheksaeenihappo) pienentävät triglyseridipitoisuuksia, mutta vaikutukset LDL-kolesterolin pitoisuuteen ovat vaihtelevia, ja henkilöillä, joilla esiintyy triglyseridiaineenvaihdunnan häiriöitä, LDL-kolesterolipitoisuus voi jopa suurentua. Kalarasvan vaikutukset HDL:n pitoisuuteen ovat vähäisiä, joskin HDL-kolesterolipitoisuus saattaa suurentua jonkin verran (Harris 1989).
Kasviöljyjen kovettamisen yhteydessä syntyy ns. transrasvahappoja. Esimerkiksi yhden kaksoissidoksen sisältävä elaidiinihappo on öljyhapon trans-isomeeri. Se suurentaa tyydyttyneen rasvan tapaan LDL-kolesterolin pitoisuutta, mutta HDL-kolesterolin määrä pienenee (Mensink ja Katan 1990). Suomessa trans-rasvahappojen saanti on vähäistä, eikä niistä tämän vuoksi ole haittaa.
Monityydyttymättömät rasvahapot saattavat alentaa verenpainetta, ainakin mikäli tyydyttyneen rasvan määrä ruokavaliossa samanaikaisesti vähenee. Linolihapon ja kalarasvan pitkäketjuisten rasvahappojen vaikutukset ovat tässä suhteessa parhaiten dokumentoituja, mutta tulokset eivät ole olleet yhdenmukaisia. Monoeeneilla sen sijaan ei ole todettu olevan verenpainetta alentavia vaikutuksia (Pietinen ja Aro 1990).
Viime aikoina ravinnon rasvahappojen vaikutukset glukoosi- ja insuliiniaineenvaihduntaan ovat myös kiinnostaneet tutkijoita. Runsasrasvainen ja varsinkin runsaasti tyydyttynyttä rasvaa sisältävä ruokavalio huonontaa insuliiniherkkyyttä, kun taas tyydyttyneen rasvan korvaaminen joko monoeeneilla tai monityydyttymättömillä rasvahapoilla parantaa terveiden insuliiniherkkyyttä (Schwab ym. 1993). Runsaasti monoeeneja sisältävää ruokavaliota on tutkittu myös diabeetikoilla, ja alustavien tulosten mukaan osa hiilihydraateista voidaan korvata monoeeneilla (Garg ym. 1988, Parillo ym. 1992).
Ravinnon rasvoilla saattaa olla vaikutuksia verihiutaleiden toimintaan, veren virtausominaisuuksiin ja hyytymien muodostukseen. Vaikka tietämyksemme näistä ilmiöistä on vähäistä, tyydyttyneen rasvan korvaaminen tyydyttymättömällä voi olla edullista tässä suhteessa. Lisää tietoa tarvitaan varsinkin monoeenien ja eri monityydyttymättömien rasvahappojen vaikutuksista veren hyytymiseen (Mutanen ym. 1992).
Ravitsemussuosituksissa ruokavalion kokonaisrasvan määrä rajoitetaan 30 %:iin kokonaisenergiasta, ja korkeintaan kolmannes rasvasta saisi olla tyydyttynyttä. Monoeeneja ja monityydyttymättömiä rasvahappoja suositellaan käytettäväksi tasapainoisesti: yhteensä noin kaksi kolmannesta kokonaisrasvasta voisi tulla näistä rasvahapoista. Kuitenkaan nykyisin ei suosita monityydyttymättömien rasvahappojen runsasta käyttöä, yhden kolmanneksen määrää kokonaisrasvasta ei ole syytä ylittää. Suomalaisten ruokavaliossa ongelmana on edelleen runsas piilorasvan saanti rasvaisista maito- ja lihatuotteista ja sen myötä tyydyttyneen rasvan runsas saanti. Kolesterolia vähentävässä ruokavaliossa rasvan ja tyydyttyneen rasvan määrän rajoittaminen onnistuu kohtalaisen hyvin, mutta kasviöljyjen käyttöä tulisi lisätä tyydyttymättömien rasvahappojen saannin parantamiseksi. Suositeltavan rasvahappokoostumuksen toteuttaminen riippuu ruoan oikeasta valinnasta. Runsaan elintarvikevalikoiman ansiosta vaihtoehtoja on. Monipuolisuus ja kohtuullisuus rasvan käytössä on turvallinen ratkaisu, eikä pelkästään yhden kaksoissidoksen varaan kannata jäädä riippumaan. MATTI UUSITUPA, professori ESSI SARKKINEN, THK, vs. tutkimusassistentti Suomen Akatemia Kuopion yliopiston kliinisen ravitsemustieteen laitos PL 1627, 70211 Kuopio
