Pitkäaikainen masennus ja ruokailu

[Lamotti]

Terve,

Tämä on vähän arka aihe ja näin urheilullisella foorumilla ei varmaankaan löydy monia vastaavaa ongelmaa omaavia. Valitan jos viesti on epäselvä tai pitkä.

Olen 18 vuotias nuori, masentunut 13 vuotiaasta. Olen urheillut koko elämäni enemmän tai vähemmän. Jalkapalloa, lenkkeilyä, ja nykyään punttisalia. Takana on nyt noin 7 kuukautta treeniä, joista suurin osa täysin väärällä harjoittelutekniikalla. Olen kopioinnut pakkotoiston aloittelija-threadista ohjelman itselleni, ja se noudatan sitä. Tulokset ovat nousseet ihan kiitettävästi. Aloittaessani nostin penkistä tangon. Nykyään nousee maximina noin 110%. (Tämä vain vertailuksi). Elopaino on noussut 59-->62kg..

Jouluna kärsin mm. kuukauden masennuksen aiheuttamasta pahoinvoinnista. Painoni tippui 56 kiloon. En saa ruokaa alas. Oksentelen, voin pahoin, stressaan. Yritin korvata ylimääräisiä ruokailuja proteiinijauhoilla, massa tuotteilla ja ateriankorvikepatukoilla. mm. Evolution mass aiheutti ennennäkemättömän pahaa oloa.

Itsekurissani ei ole vikaa. En ole vuoteen syönyt ainuttakaan karkkia, sokerituotetta tai rasvapommia. Juon alkoholia hyvin harvoin, seurassa. Jotta ymmärtäisitte asian karuuden niin kerron tämänkin. Jouluna jouduin lähes tiputukseen kun jatkuva oksentelu aiheutti nestehukan.

Minua väsyttää ..todella paljon. Taistelen rankasti masennusta vastaan mutta seon niin vahva suvussani. Kellään vastaavanlaista ongelmaa?

Yritän syödä parhaani mukaan, joka aterialla niin paljon kun pystyn mutta lopputulos on kylläisyys pitkäksi aikaa, eikä seuraava ateria saa sijaa pitkään aikaan. Kaverieni mukaan syön kuin hiiri, ja siltähän minä näytänkin. Urheileminenkaan ei herätä ruokahalua, vaan pahimmissa tapauksessa kulutan enemmän kuin saan syötyä jälkeenpäin. En tosiaan tiedä mitä yritän kysyä tässä ..Yritän kaikkeni ja silti aina asiat tuntuvat päättyvän näin.

edit: Pituus 171cm

 

[Törppö]

Masennus on paska tauti ja parantuminen vie aikaa. Toivottavasti sulla on taustajoukkoja tukemassa ja kerrot heillekin näistä ongelmista. Ammattiapu on oikeasti tarpeen silloin kun oma elämä menee mullin mallin eikä suunnasta saa tolkkua. Itsellä helpottaa paljon se, että saa puhua asioista ja saa sitä kautta uutta näkökantaa.

Stressi on yksi pahimmista mitä keksiä voi ja kuulostat aika stressaantuneelta. Helppo tunnistaa toisessa mutta ei itsessä. Yritä saada vähän etäisyyttä tuohon syömiseen niin että siitä tulisi osa jokapäiväistä elämää eikä yksi stressin aiheuttaja. Opettele "huonosta" tavasta eroon. Syö kiusallasikin lakupötkö. Sama koskee liikuntaa. Koita olla stressaamatta. Tiedän, helpommin sanottu kuin tehty.

Ruokatottumuksia on vaikea muuttaa kerralla. Aloita pienestä. Koitat syödä vaikka kerran päivässä vähän isomman aterian kuin normaalisti. Ei kuitenkaan pakolla niin paljoa kuin mahtuu.

Onko sinulla lääkitystä masennukseen? Kannattaa keskustella siitäkin lääkärin ja muiden ammattilaisten kanssa.

Usko pois niin asiat eivät kuitenkaan niin huonosti ole kuin sinusta tuntuu. Ja sitä paitsi asioilla on tapana järjestyä ennen pitkää. Elämä on kivinen tie, mutta siinä kivikossa voi oppia kulkemaan. Vaikeaa? Totta hitossa. Itsekin eksyin reitiltä ja kartta on hukassa.

Laittele privaa jos haluat keskustella toisen masentuneen kanssa. Muustakin kuin vain ruuasta ja urheilusta. Tsemppiä!

 

[Juzu]

Jep. Ammatti-ihmiselle puhuminen ja oikea lääkitys on yksi askel eteenpäin masennuksen hoidossa. Sitä ei kannata pelätä

Toinen ... rasvasta saa paljon kaloreita eikä sitä tarvitse paljon. Mitä jos sitä lisää ruokaan myös enemmän? Ihan tuulesta tempastu ajatus kylläkin

Niin tuosta vielä .... masennus aiheuttaa väsymystä ja unettomuuttakin... jotka ovat täysin toisiinsa kytköksissä.

 

[4Nana]

Onko sinulla lääkitystä masennukseen? Kannattaa keskustella siitäkin lääkärin ja muiden ammattilaisten kanssa.

Ja mars lekurin juttusille. On olemassa ns.serotoniinin takaisinoton estäjiä. Niissä perinteisiä masennuslääkkeitä huomattavasti vähemmän sivuvaikutuksia yms. Käytetään esim kaamosmasennuksen hoitoon. Itselläni aina suupielet laskee marraskuun puolessa välissä ja nousee kun aurinko alkaa paistaa. Noi serotonijutut oiva apu pimeän talven yli.

 

[eccu]

Paras neuvo tuollaisessa tilanteessa on tosiaan ammattiapu. Vaikka olo ei niin kamalan pahalta tuntuisikaan, on parempi hakea apua. Jos on kärsinyt noin pitkään masennuksesta, tilanteesta tuskin selviää ilman ulkopuolista apua. Jossakin vaiheessa tilanne saattaa olla niin paha, ettei apu enää ehdi ajoissa... Nykyiset lääkkeetkin ovat sellaisia, ettei niillä ole juurikaan sivuvaikutuksia. Miksi kärsiä sellaisesta ongelmasta, jonka välttää ottamalla yhden tai pari tablettia päivässä?

Yksi neuvo on stressin vähentäminen. Älä stressaa liikunnasta. Siinä vaiheessa kun liikunnasta katoaa ilo ja tilalle tulee pakonomainen puurtaminen, on viisainta löysätä. Et kai harrasta liikuntaa sen takia, että sinun PITÄÄ harrastaa liikuntaa? Pidä vaikka muutaman viikon tauko välillä. Ota rennosti myös syömisen suhteen. Ei se maailmaa kaada, vaikka välillä vetäisi pussillisen perunalastuja tai karkkia. Itsekuri on hyvä asia, mutta liika on aina liikaa. Elämässä pitää osata myös ottaa rennosti.

 

[Max72]

No, Hoblaa..

Itse kärsin vuosikaudet vakavasta masennuksesta. Unettomuutta ja muita vaivoja hoidettiin mitä monimaisemmilla pillereillä.Ja itse kielsin koko asian olemassaolon, kunnes tuli se päivä kun jäi aamulla sitten töihin lähtemättä.

Diagnoosi oli sitten vakava masennus ja sairaslomalle jäin jotain 4,5 kk:n ajaksi. Lääkitys päälle, setralin ensin joka vaihdettiin efexoriin ( tosi edullinen lääke muuten :curs: ) ja illalla otan mirtazapinia että saisin nukuttua, ja se toimiikin hyvin. ( tosin setralin + mirtazapin coctail oli mahtavien unien kannalta parempi )

Treenaillut olen aina enemmän tai vähemmän vakavissani, mutta eipä pahemmin ole kehitystä tapahtunut kun ruokasysteemit oli ihan viturallaan. Nyt ruoka maittaa ja huikeaa kehitysta aikaisempaan on tapahtunut.. 78kg --> 96 kg

Mutta avain onneen on kyllä se että lääkitys on aloitettava, ei ne aivokemialliset jutut palaudu uomilleen ilman noita lääkeitä. itse olen ainakin kiitollinen lääkärille joka tilanteeni huomasi ja osasi auttaa oikealla hetkellä..

Tsemppiä sinulle...:thumbs:

Ensin muut asiat kuntoon , sitten kuule urakalla rautaa kolistelemaan ja massaa hankkimaan.

 

[Fuoco]

Omega-rasvahapot auttavat masennukseen. Rasvaista kalaa ja oliiviöljyä tai sitten rasvahappovalmisteita. Voisin kuvitella että sinun tapauskessa pienet määrät ei auta mitään. Netistä löytyy tietoa. Itseni olotila on parantunut huomattavasti runsaasti rasvaa sisältävällä ruokavaliolla.

 

[IsoDino]

Mars lekurille!! Jos et ole tuosta ammatti-ihmiselle puhunut, niin olisi syytä. Ja SRI lääkkeet on todella tehokkaita, joita voidaan syödä vain kuurillinen tai tarvittaessa uusia.
Masennus on niin paska sairaus, mutta kaikki eivät kehtaa puhua asiasta, vaikka se on hyvin yleinen sairaus.

 

[Lamotti]

Kiitos kaikille vastauksista!

En ole uskaltautunut lääkärille vielä. Opettelin vain elämään sen kanssa. Niihin aikoihin kun sain masennukseni, isäni oli juuri toipunut itsemurha yrityksestä ja vietti aikansa kalterien takana. Perheessä vallitsit rahapula ja saimme häädön asunnosta. En vain osannut ajatella itseäni, olihan muilla paljon rankempaa kuin minulla. Nykyään en pystyisi ikinä kertomaan vanhemmilleni että olen ollut niin nuoresta lähtien vakavasti masentunut. Ajatelkaa mikä olo heille siitä tulisi..

Minulla ei ole rahaa enkä tiedä onko lääkäri velvollinen ilmiantamaan minusta tietoja. Olen jo tovin aikaa ollut itsetuhoinen. Kärsin mm. paniikkikohtauksista ja ajoittaisista uniongelmista. Viime viikolla nukuin keskimäärin 2-3 tuntia per yö. Treenaan koska se auttaa minua. Terveellinen ruokavalio ja liikunta pitävät pään vielä jotenkin kasassa. Syön mm. juuri tuota kalaöljyä, ja yleisesti hyväksi todettuja ruokia pakkotoiston sivuilla. Pakkotoiston foorumit ovat olleet suurempi apu kuin tukifoorumit ja chatit yhteensä, kiitos vaan kaikille.

On paljon ongelmia mistä on ihan turha puhua täälä, ja ymmärrän että lääkärille pitäisi hakeutua. Kiitos neuvoista..Jos tulee muuta apuja mieleen niin luen kyllä välillä tätäkin threadia. Siinä lomassa kun kopion treeni-ohjelmianne

 

[Lapo]

Minulla ei ole rahaa enkä tiedä onko lääkäri velvollinen ilmiantamaan minusta tietoja.

Lääkäri ei saa sanoa mitään. Käsittääkseni täysi vaitiolovelvollisuus. Varsinkin kun olet täysi-ikäinen. Tietenkin tuo velvollisuus saattaa ääritapauksissa astua kuvaan... mutta kovin heppoisin perustein eivät mitään "kerro".

Ja mene sinne lääkärille. Mitä voit hävitä? Mieluummin vanhempasi varmaan haluavat saada tietää sinun olevan masentunut ja saavan jo hoitoa ja paranevan, kuin että saavat kuulla itsemurhasta...

 

[Törppö]

Nyt kulta pieni kipin kapin lääkäriin. Kerrot vaan samat jutut mitä täälläkin. Väsyttää, ei saa nukuttua, ruoka ei maistu, ahdistaa, masentaa. Ihan vaan tavallinen terveyskeskuslääkäri kelpaa. Pyydät lähetteen paikalliseen mielenterveyskeskukseen, josta saat sitten täsmällisempää ammattiapua eikä maksa mitään ja kaikki on luottamuksellista. Mtk kuulostaa kamalalta, mutta on oikeasti tosi hyvä paikka. Mäkin luulin ensin että siellä tulee vastaan täriseviä hulluja, mutta ihan tavallisia ihmisiä siellä käy.

Unettomuuteen saat apua varmasti jo terveyskeskuksen lääkäriltä. Uni on tärkeää, että jaksaa edes yrittää.

Murehdit siitä, että vanhempasi saisivat tietää kauan jatkuneesta masennuksestasi. Olen varma, että pahemmalta heistä tuntuisi jos et hoitaisi itseäsi kuntoon vaan jatkat sitä itsetuhoisuutta. Itsetuhoisuus kertoo paljon siitä, missä kunnossa olet. Itsemurhaan liittyvät ajatukset eivät kuitenkaan ole hävettäviä tai pahoja, ne ovat vain tapa tuoda lohtua synkkään arkeen. Tuntuu, että on edes joku keino päästä ongelmista eroon.

Jos sinua tällä hetkellä pitää kasassa vain liikunta ja terve ruokavalio, mitä tapahtuu jos sairastut? Itsellä kävi näin, onneksi vasta kun olin jo sairaslomalla ja lääkärin valvovan silmän alla. Neljä viikkoa lähes täysin liikuntakyvyttömänä oli rankka paikka. Sen jälkeen tulikin sitten lähes puolen vuoden tauko kaikkeen liikkumiseen ja terveelliseen ruokavalioon.

Hae apua. Se on vaikeaa ja tuntuu pahalta, mutta siinä ei ole mitään hävettävää. Ihmiset vaan menee joskus rikki. Syy ei ole sinussa, syytä ei ehkä koskaan löydy. Mutta tärkeintä on oppia selviämään ja siihen tarvitset muiden tukea. Pelkän yhden ongelman hoitaminen ei hoida sinua kokonaisuutena. Ongelmanahan on nyt paljon muutakin kuin pelkkä ruokahalu. Mielenterveys heijastuu kaikkiin elämän osa-alueisiin ja kun saat pääsi kuntoon, korjautuvat muutkin asiat kuin itsestään (en siis tarkoita että rahaa sataa ja enkelikuorot laulaa).

Suoraan sanottuna kirjoituksesi ovat jo pelottavan lähellä sitä mitä itse koin. Vakava työuupumus, vaikea masennus ja ahdistus, sairasloma alkoi 5.9.2006. Kesä ennen sitä ja koko viime syksy ja talvi on ollut pelkkää helvettiä. Lääkitystä on vaihdettu ja etsitty sopivaa, vihdoin se tuntuu jopa löytyneen. Silti tunnen kuinka se masennus ja ahdistus odottaa nurkan takana, samalla tietäen että uusi romahtaminen tulee olemaan vielä pahempaa kuin ennen. En ikimaailmassa halua kenenkään kokevan samaa helvettiä minkä itse olen saanut kokeilla, vaikka varmasti huonompiakin kokemuksia ihmisiltä löytyy. Itsetunto on nollassa ja stressinsietokykyä ei ole. En voi koskaan palata takaisin työhöni, jossa vielä vuosi sitten olin onnellinen. Minun korviini kirjoituksesi kuulostavat avunpyynnöltä.

Jos vain voisin, niin veisin sinut itse lääkärille. Älä jää kärsimään ja hakkaamaan päätäsi seinään.

 

[Suni]

Kuten jo edelläkin mainittiin, ammattiapu on avainsana. Parhaat asiantuntijat ja oikeat hoitomuodot helpottavat oloa, lisäävät motivaatiota ja tätä kautta parantavat elämänlaatua. Muiden ihmisten tuki on äärimmäisen tärkeää, ettet vain pohtisi näitä asioita yksiksesi. Jos esim. koulussa olet niin mene ihmeessä kouluterkkarin puheille niin pääset asiassa eteenpäin. Turha on kärsiä masennuksesta, kun siihen on kuitenkin niinkin tehokkaita hoitomuotoja. Tsemppiä!

 

[Törppö]

Lääkäri ei saa sanoa mitään. Käsittääkseni täysi vaitiolovelvollisuus. Varsinkin kun olet täysi-ikäinen. Tietenkin tuo velvollisuus saattaa ääritapauksissa astua kuvaan... mutta kovin heppoisin perustein eivät mitään "kerro".

Lääkäri on aina vaitiolovelvollinen. Jos et halua esim. sairaslomatodistukseen sairausloman syytä kirjoitettavaksi, ei lääkäri sitä siihen kirjoita. Tämä tosin vaikuttaa sitten sairausloman palkanmaksuun. Lääkäri ei soita työnantajalle, vanhemmille, tuttaville tai kenellekkään ennen kuin pyytää sinulta luvan.

Pakkohoitoonkaan lääkäri ei voi määrätä ellei potilas ole vaaraksi itselleen tai muille ihmisille. Ja huomaa mitä kirjoitin edellisessä viestissä itsemurha-ajatuksista ja itsetuhoisuudesta. Normaali ajattelutapa. Testeissäkin on aina vaihtoehtoina "ajattelen itsemurhaa, mutta en kuitenkaa tee sitä" ja "tappaisin itseni jos voisin". Niillä on selvä ero. Kyllä sitä itsekin on tullut useampaan kertaan pohdittua minkä rekan nokkaan sitä oman autonsa tälläisi.

 

[kynae]

Vaikka se lääkärille meno tuntuu tossa vaiheessa ylivoimaiselta, niin yritä silti löytää jostain niitä voimia ja ottaa se ensimmäinen askel ja varata aika lääkärille. Itse sain yksityiseltä ajan ja cipralexit samana päivänä kun vihdoin uskaltauduin. Kunnalliselle olisi joutunut jonottamaan yli kuukauden päähän että olisi edes ajan saanut

Sitä ennen oltiin sisätautilääkärin kanssa kilpirauhaseen ja diabetekseen liittyvät jutut katsottu verikokeilla eikä ollut niissä mitään. Silti hormoonaalisilta ongelmilta kuulostivat oireet ja jatkotesteihin aikoi lähettää. En mennyt enää uudestaan sinne, kun olin jo ihan varma että kilpirauhanen se vittuilee ja millon mitäki aina tuli mieleen ja kun näin ei ollut niin en enää halunnut häiritä ihmisiä luulotautisuudellani.. Jatkoin siis taas yksin ihmettelyä ja jäin koulusta pois ja erkaannuin ihmisistä enempi.

Ja kun vihdoin uskaltauduin ja varasin tuon uuden ajan ja juteltiin lisää niin oli aikalailla selvää ettei jatkotutkimuksiin olisi kannattanutkaan lähettää ja samaa mieltä olin. Sen vihdoin myönsi itselleen. Paniikkihäiriöinen ja masentunut paska.

Aluksi epäilytti jotain pillereitä alkaa popsimaan ja että joo niistä surkastuu muna entisestään ja mitä ihmiset siitäki ajattelee, että masentunu muka.. mikä totaki muka vaivaa.. laiska paska.. RYHDISTÄYDY! Kyllä sun nyt täytyy vaan blaablaablaa.. kaikki kuultu.

Mutta todellakin kannatti kuuri aloittaa, koska nyt kohta pari kuukautta noita popsittuani tuntuu olo aika hyvältä Stressailu loppu siihen, kun tiesi, että nyt asia on hoidossa ja ihmisetkään ei enää pelota niin paljoa ja julkisilla paikoilla uskaltaa jopa liikkua ihan ilman, että alkaa itkettämään ja tekee mieli paeta paikalta.

Kun kerta olet jo täysi-ikäinen niin lääkärillä on vaitiolovelvollisuus, eli asioitasi ei kerrota kellekään jos et tahdo. Ja yksityisellä puolella voit jopa kieltää niitä kertomasta kunnallisen puolen lääkäreille. Ja aina voi kouluterveudenhoitajan kanssa mennä juttelemaan asioista, silläkin on vaitiolovelvollisuus. Itse en silti koulun ihmisille aio mistään puhua. Tänään viimeksi terkkari kyseli että "mikset sä luota meihin.." Ja psykologien numeroita tunkee käteen ja koittaa saada avautumaan. Ei taitaisi terkkarilla koulutus ja pää kestää jos alkais kaikki möröt pääkopasta vuodattamaan sille :lol2: Kaikki tietää kaikkien asioista kaiken. Nimettömät kyselyt ei oikeasti olekaan nimettömiä. Ehkä pikkuasioita mut nojoo eksytään raiteilta mutta siinä syitä miksen luota noihin kouluihmisiin.

Mutta eli ei noiden asioiden kanssa kannata ainakaan enempää yksin sinnitellä ja totutella elämään siinä koomassa. Itseltänikin meni 2 eri koulua perseelleen ja tämä kolmas jo pahasti väärälle polulle vaan sen takia kun ei löytänyt itsestä enää voimia, mutta silti koitti vaan selvitä yksin.

Sinä et ole Lamotti yksin

 

[IsoDino]

Monet ihmiset edelleenkin luulee, että mm. masennus tai paniikkihäiriö olisi jonkinlaista hulluutta. Näin asia ei ole. Hulluja he eivät ole. Masennuksen ja paniikkihäiriön voi laukaista pitkällinen stressitila. Tieteellisesti se on jotain aivojen välittäjäaineisiin liittyvää. Tarkemmin en osaa nyt selittää. SRI lääkkeet korjaavat tämän tilanteen. Ei enään tule stressistä johtuvia "sivuvaikutuksia". Tosin kannattaa samalla pyrkiä korjaamaan niitä asioita, mistä esim. pitkittynyt stressitila on johtunut. Terapia lääkkeiden kanssa voi olla oikein hyvä yhdistelmä. Varsinkin henkilöille joiden on vaikea puhua ongelmastaan vanhemmille, kavereille jne. Sitä varten on terapia, jossa saa purkaa itseään ja pahaa oloa. Ammattiauttaja osaa keksiä hyviä ratkaisuja tilanteeseen.
Eli reseptinä ongelmaan kunnallinen yleislääkäri, yksityinen yleislääkäri, työterveyslääkäri tai erikoislääkäri. Riippuu paljon lääkäristä, kuinka osaa asian vakavuuden ottaa. Ainakin erikoislääkäri on asiaan perehtynyt.
Seuraavaksi se lääkeresepti lääkäriltä, ehdottomasti SRI lääkkeitä. Alkuun lisäksi voi olla hyvä jotain rauhoittavaa/ahdistuslääkettä, esim. tenox, diapam, opamox tai vastaava. Näillä kun saa alku vitutukset pois. Lisäksi säännöllinen käynti hoitavan lääkärin luona. Mielellään aina samalla, joka on paremmin perillä potilaan tilanteesta. Annostusta SRI lääkkeillä nostetaan hitaasti, koska muuten niistä tulee sivuvaikutuksia. Myös lopetettaessa lääkityksen annostusta lasketaan hitaasti. Alkuun SRI lääkkeet jopa pahentavat tilannetta, mutta muutaman viikon kuluttua maailma muuttuu. Suorastaan naama meinaa revetä hymystä. Hiukan liioiteltuna.
Olen tavannut paljon ihmisiä, jotka eivät vain jostakin syystä saa mentyä asian tiimoilta lääkärille. Se on valitettavaa. Tiedän, että siinä on kynnys mennä lääkäriin tälläisen vaivan kanssa, mutta maailma aukeaa todellakin uudelleen sen käynnin jälkeen.

 

[Super5]

Kuten aiemmin moni on sanonut, ammattiapu paras apu. Mutta suosittelen lämpimästi kaikennäköisiä mukavia aktiviteetteja, ettei ajattele stressaavia ja vituttavia asioita. Vaikea ajatella, että masennus (vaikka sairaus onkin) parantuisi pelkillä lääkkeillä ja lääkäreille höpisemisillä. No, enhän minä mitään tosiaan tiedä Lamotin elämästä, mutta kaikki kunnia sulle, oot jaksanu pahaa masennusta todella pitkään yksin :(

 

[Törppö]

Alkuun SRI lääkkeet jopa pahentavat tilannetta, mutta muutaman viikon kuluttua maailma muuttuu. Suorastaan naama meinaa revetä hymystä. Hiukan liioiteltuna.

Lupaatko? Mä sain lähes kaikki mahdolliset sivuvaikutukset cipralexista ja jopa ne jotka aiheutuu samankaltaisista lääkkeistä. Kolme ekaa päivää isommalla annoksella oli helvettiä, en syöny mitään. Puolta pienempi annos ei tehnyt mitään. Nyt on fyysinen olotila normalisoitunut, mutta nuo möröt todellakin on alkanu kaivautua taas esiin. Tosin taitaa olla vasta kolme viikkoa lääkettä kokonaisuudessaan takana.

Siltikin mieluummin kärsin nämä sivarit (mitkä on siis yleensä ohimeneviä) kuin otan takaisin sen masennuksen ja ahdistuksen. Mitään niin kamalaa en ole koskaan kokenut. Tunteet oli aika samanlaisia kynaella eli ei kestä kulkea kaupungilla ilman pakokauhua vaan on mieluummin yksin niin ei sotke omaa tai muiden elämää.

Meitä masentuneita ja ahdistuneita on ihan älytön määrä vaikka siitä ei puhutakaan. Mutta työterkkarin sanoin.. timantit hiotaan kovassa paineessa..

 

[kynae]

Jos ne lääkkeet ei toimi ja tuntuu vaan aiheuttavan pahaa vielä sen alun 2-3 viikon jälkeenkin niin lääkärille puhumaan ja sopivamman lääkityksen etsimistä. Mulle toi cipralex ei aiheuttanut mitään ikävyyksiä kuin ehkä pientä päänsärkyä aluksi. Ei ainakaan mitään minkä oisi selkeästi huomannut, mutta noi ohjeet sain, että jos ei elämänilo ja muu ala palautumaan normaalimmaksi (mitä se ikinä sitten onkaan) niin takaisin sinne ja lääkkeen vaihto.

 

[vinyylisarja]

Kun lekuriin meno pelottaa ja hävettää, niin hyvä keino on laittaa asiat paperille. Antaa sitten paperin lääkärille luettavaksi. Eivät lääkärit sellaista lähestymistapaa ihmettele. Kaikkeen he ovat tottuneet.

 

[Lamotti]

Kirjoittelen ihan omaksi huviksni. Kello on puoli kuusi enkä ole nukkunut silmäystäkään. Kerroin juuri vanhemmilleni miten asiat ovat. Järkytys on kovin suuri ja minua ahdistaa enemmän kuin milloinkaan. Ei mitään asiaa ollut, kunhan kirjoittelen koska ei ole ketään jolle puhua. Kiitos vaan neuvoista, luin ne kaikki tarkkaan.