- Liittynyt
- 16.4.2002
- Viestejä
- 98 576
Noniin, se on 10 vuotta kulahtanut tässä keikkuessa kun ensimmäinen versio roina.da.ru tästä pitkäksi venähtäneestä projektista pistettiin uuniin. Roina.da.ru näytti huvittavalta ja sinne kirjoitettiin ensimmäinen viesti näillä main 10 vuotta sitten. Vuonna 2002 sitten virallisesti otettiin Pakkotoisto.com domain käyttöön, mutta siis forumi sai alkunsa tässä formaatissa tasan 10 vuotta sitten.
Matkalla on ollut jos jonkinmoista leiskaa, tässä muutamia poimiakseni.
Nyt 10 vuotta myöhemmin Pakkotoistolla on 2,9 miljoonaa viestiä, melkein 60 tuhatta jäsentä ja yli 77 tuhatta keskusteluketjua. Alussa kun haimme ensimmäistä sponsoria silloiselle roinaforumille, kirjoitettiin Pakkotoistolle 6000 viestiä vuodessa, nyt sama määrä tulee täyteen alta viikossa.
Eri kävijöitä virallisten mittareiden mukaan viime viikolla yli 180 tuhatta, jolla Pakkotoisto onkin yksi Suomen villkaimmista keskusteluforumeista.
Ei kai tässä sen kummempaa kuin tulta munille ja jatketaan entistä kovempaa.
Niin ja karavaani senkun kulkee

haikeudella muistelen "missi" vyötäröä mikä silloin oli 25"