Outo vamma säären etuosan lihaksissa?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Alexus
  • Aloitettu Aloitettu
Liittynyt
13.8.2010
Viestejä
96
Terve!

Mulla on ollut nyt ehkä pari viikkoa tällainen vaiva:

Eli ilmeisesti säären etuosassa olevat pikkulihakset / tai jokin yksittäinen lihas on mennyt ihan oudoksi. Lihakset on voimattomia mikä ilmenee siten että kun kävelen niin oikea jalkaterä aina tavallaan kuin "lätsähtää maahan" kun otan sillä askeleen.

Kokeilin myös sellaista että otin tukea seinästä ja ensiksi seisoin vasemmalla kantapäällä (eli koukistin jalkaterän ylös) eikä ollut ongelmaa...oikealla taasen ei onnistu jalkaterä painuu väkisinkin maahan.

Pystyn kyllä muuten koukistamaan oikean jalan jalkaterän ylös tosin se tuntuu heikolta (ei saa siis kunnon puristusta aikaan), myös jos kipristän vasemman jalan varpaita tuntuu kuin ei siihenkään oikein olisi voimaa.

Välillä myös jalkapohjaa pistelee kuin se olisi hieman puuduksissa ja välillä kun istun tietokoneen ääressä pidempiä aikoja niin jalkaterä ja etenkin säären etuoikean sivun lihakset saattavat puutua hieman.

Musta tuntuu että tää alkoi kun vedin salilla "tappotreenin" pohkeille, missä vedin about 6 sarjaa niin tappiin kuin ikinä vaan mahdollista.

Alussa oli kipua säären etuoikealla ja akillesjänteen yläpäässä (lihaksen ja jänteen yhdyskohta??).

Kipuja ei enää juurikaan ole, tänään hieman tuntui kipua akillesjänteen tietämillä ja eilen illalla kun kävelin portaita alas niin vihlaisi pari kertaa säären etuosassa.

Osaiskohan kukaan sanoa mitä tää vois olla? Pitääkö mennä lääkäriin?
 
Kuulostaa peroneuspareesilta toi lihasheikkous. Lekuriin mars selvittämään vaivaa.
Mahdollinen hermopinnetila. Kummankin jalan oireilun ja istumisen provosoiman oireilun perusteella
voisi olla esim. välilevytyrä selässä, mutta vastaavia oireita voi aiheuttaa liuta muitakin syitä.

Onko selkävaivoja ollut?

http://en.wikipedia.org/wiki/Foot_drop
 
Eli siis oireilua on ollut vain oikeassa jalassa...vasen on ihan kunnossa.

Selkäkipuja on kylläkin ollut selän oikealla puolella selkärangan vieressä about lavan alapuolisella tasolla.

Kipu on ollut lähinnä sellasta yht. äkkillistä ja vihlovaa. Ihan kuin pistettäisiin piikkejä lihaksiin.
 
Viel sellanen lisäys että oon tehnyt aika voimakkaita venytyksiä pohjetreenien yhteydessä. Muutamia kertoja niin voimakkaasti että on tuntunut että on mennyt vähän liialliseen venytykseen.
 
myös jos kipristän vasemman jalan varpaita tuntuu kuin ei siihenkään oikein olisi voimaa.

Ymmärsin tuosta vaivan kumpaakin jalkaa koskevaksi. Lähes aina välievypullahdukset on lannerangassa eli tuo keskiselän kipuilu varmaankin ihan hyvänlaatuista ajoittaisuutensa perusteella. Voi siis hyvin olla, ettei sullakaan mitään prolapia ole vaan vaurio olisi etäämmällä, esim. polven/pohjeluun alueella tai ns. marjanpoimijan halvaus. Kuten sanoin, vaihtoehtoja on monia eli lääkäriin vaan selvittelemään.
 
Minulle tuli tismalleen samanlaiset oireet kuin sinulla oli 2010. Olen käynyt lekurilla ja hommaa on spekuloitu, mutta ratkaisua ei ole vielä löytynyt. Mikä oli sinun lopullinen diagnoosisi?
 
Back
Ylös Bottom