Olisko heittää jotain tilastoa sitten viitteeksi? Itsellä siinä mielessä oma lehmä ojassa, että Aallossa opiskelen neljättä vuotta. Minulla on kuitenkin sellainen kuva, että ekonomit yleensä, ja varsinkin Aallosta valmistuneet työllistyvät hyvin, vaikka taloustilanne on mikä on. Se täytyy myöntää, että oman alan kesätöitä ei ole monelle kaverille löytynyt, tuntuu, että yritykset leikkaavat sieltä ensimmäisenä. Jos kuitenkin työkokemusta on ehtinyt ennen vuoden 2008 finanssikriisiä jo hieman kertya, tilanne on ihan kohtalainen.
Ja on-topiccia: muutama opiskelukaveri on opintolainoja nostellut sijoitusmielessä ja ovat ennen nyt käynnissä olevaa laskua ihan hyviä tuottojakin saaneet, mutta nykyinen taloustilanne ja kurssilaskut näyttävät, että riskitöntä homma ei ole, jos vaikka tosiaan tarvitsisi ne rahat saada käyttöön, niin -50% tuotolla ei ole kiva myydä. Näillä kavereilla kuitenkin on usein muita säästöjä, joita he käyttävät puskurina korkotilillä tms. lepuuttamalla.
Itse pohdiskelin myös opiskeluja aloitellessa, mitä tekisin kertyneillä duunisäästöillä. Tiesin, että opiskelijavaihto oli edessä, joten en heti sijoittanut niitä osakkeisiin. Kun säästöjä kuitenkin kertyi jatkuvasti tasaisen varmaa tahtia, sijoitin osan niistä osakkeisiin ja nyt jo takana olevaan vaihtoon riitti silti hyvää rahaa. Tämänhetkinen salkku on kyllä jo hieman tappiolla, mutta salkusta on jo nostettu sen verran tuottoja, että aika nollilla ollaan, nyt vaan holdataan.
Yleisesti aloittavan opiskelijan kannattaakin miettiä, onko edessä jotain suurempia menoeriä. Niitä voivat olla esim. opiskelijavaihto, omaan kotiin muuttaminen jos asuu vielä himassa, joku pitempi ulkomaanreissu joita opiskelijat usein harrastavat esim. loppukeväästä kun aikaa on hyvin. Lainarahalla kannattaakin mielestäni sijoittaa (osakkeisiin) vain, jos tällaista tulevaisuudessa siintävää tarvetta ei ole. Korkoihin ei tietenkään kannata sijoittaa, koska kyllä pankki siitä kovemman koron ottaa, vaikka valtiontakauksella matalan marginaalin saakin.