- Liittynyt
- 15.4.2004
- Viestejä
- 117
Täytyy valitettavasti yhtyä muiden mieleipiteisiin nyky-SUomen jääkiekon huolestuttavasta tilanteesta. 2:n viivan syötöt ovat vähentäneet maalien keskiarvoa per peli vaikka toisin luultiin.
Ottelulohkot ovat epätasaisia ja aivan liikaa ns. paikalliskamppailuja, jotka ovat menettäneet jo kaiken hohtonsa kun "Jokerit tulee TPS:n vieraaksi vasta 6:n kerran tänä kautena. Ennen aina odotettiin näitä Jokeri-matseja, mykyään ne eivät eroa muista otteluista yhtään. Kärpillä on ainakin minusta ns. kovista joukkueista helpoin lohko, jossa on divari-tason porukoita kuten Pelicans, Saipa ja Jypht.
Kahvaamisen kitkemisestä puhutaan joka syksy, mutta aina muutaman kuukauden jälkeen tilanne on aivan sama kuin ennenkin. Tälläisen linjan salliminen vain pahentaa tilannetta, jossa maalit ja pelaajien taidonnäytteet ovat muutenkin kortilla.
Nykylippujen hinnat ovat aivan liian kalliita tälläisestä tuotteesta. Melkein 15 euroa, perkele. Katsomot ovat puolityhjiä ja silti lippujen hinnat ovat kallistuneet. Olisi ihan mielenkiintoista, jos tehtäisiin kokeilu, että nettoaisiko joukkue enemmän rahaa laskemalla lipun hinnan vaikka 8:n euroon ja samalla saamalla huomattavasti enemmän kannatajiaan lehtereille.
Taitopelaajien lähteminen sarjasta parikymppisinä hakemaan ottelukokemusta Pohjois-Amerikan divareista, vaikka ennen SM-liiga kelpasi siihen. Joukkueiden valtavasti kasvaneet palkkabudjetit ovat saaneet aikaan sen, että Tepsinkin 4:stä kentällisestä 2 on täysiä junnuketjuja, vielä suht´koht nimettömiä mielenkiinnottomia pelaajia. Eivät vedä lehtereille porukkaa mutta ovat halpaa tilkettä kentällisiin. Täytyyhän nuorien pelaajien hankkia kannuksensa, mutta sen voisi junnusarjojen jälkeen tehdä Mestiksessä ja tulla liigaan vasta kun fysiikka ja taidot sen kestävät.
Sarjapelejä on aivan liikaa. Ei voi paljon kiinnostaa kun samat merkityksettömät ottelut samojen joukkueiden välillä käydään monta kertaa saman kauden aikana. Kausi päättyy naurettavan sääliplay offeihin, joihin pääsee melkein 70% sarjassa pelaavasta joukkueesta.
Saapa aikamoisia mullistuksia tapahtua Turun kiekkoelämässä, että saisi minut taas seuraamaan Tepsin pelejä.