Voimaa! Melodiaa! Tunnelmaa!"
Tuntuu kuin Karhulan melodeath-partio Omnium Gatherum olisi nyt saavuttanut sen, jota jo vuosikaudet on odotettu – täydellisyyttä hipova albumi. Bändi on maittanut jo vuosia, mutta nyt palaset tuntuvat loksahtaneen kohdilleen oikein toden teolla. Mistään rajoja murtavasta klassikosta ei sentään ole tarve puhua, mutta levyn monipuolisuus, laadukkuus ja ennen kaikkea iskevyys ovat vertaansa vailla siihen, mitä yhtye on tähän mennessä tuottanut. Melodisuus ja riffien tarttuvuus pääsevät oikeuksiinsa todella hyvin ja edellislevyn Spiritual-biisin kaltaisia hittejä on nyt lähes koko levyllinen. Koskettimia käytetään vakaan harkiten ja juuri sopivissa saumoissa.
Nail ja Shadowkey ovat takuuvarmoja seläpieksäjiä heti alkupäässä, ja jo niiden perusteella on varmaa, että tulossa on kova loppulevy. Chameleon Skinin euforinen melodiakulku vetää suun väkisinkin tyytyväiseen virneeseen. The Returnin melodiointi ja hyökkäävä mäiske nousevat myös levyn parhaimmistoon. Voi kun monet ruotsalaisetkin olisivat osanneet tehdä parhaina aikoina näin hyvää soppaa. Toisaalta vaikka Omnium Gatherum on uusimmallaan astunut pari askelta lähemmäs ruotsalaisia juuria, on se edelleen vahvasti oman koukeroisen itsensä kuuloinen. Vierailta vesiltä kalastellaan muutama vonkale, mutta silti parhaat apajat tuntuisivat olevan Rankin ja Kirkonmaan ympäristössä. Eliittiin kohoaa myös harmoninen Greeneyes, jonka tunnelma etenee jopa kauniin eeppiseksi.
Laulaja Jukka Pelkonen petraa huomattavasti edellisestä levystä ja nostaa tasoaan kiitettävästi. Ei miehen panos huono ollut, mutta nyt murinassa ja kärinässä on tunnetta sekä murakkuutta aivan uudella intensiteetillä. Jo Nail osoittaa miten herran puhtaatkin soljuvat entistäkin paremmin. No Breaking Point on myös kohtalaista puhtaiden pieksentää, mutta jättää vielä hieman toivomisen varaa.
Sounditkin potkivat aivan uuteen malliin, eikä ihme, sillä varmasti herra Dan Swanön näkemys on tuonut mukavaa lisätuntemusta siihen miltä hyvä melodeath kuulostaa. Nyt saavat kyllä kitaramaestro Vanhala ja kumppanit olla tyytyväisiä lopputulokseensa. Väliinputoajia The Redshiftillä ei yksinkertaisesti ole ja levystä nauttii täysin siemauksin kerta toisensa jälkeen. Kyllä tää tosiaan on parasta Kotkasta!
Tero Lassila, 12.09.2008
