• Rekisteröidy ja osallistu keskusteluun. SHABOOM

Off-topic 24h

Liittynyt
27.4.2012
Viestejä
5 677
Ikä
24
Nykyään joulu ei oikein tunnu miltään. Saa ottaa vaan lungisti ja syödä kunnolla. Rentouttavaa mutta mitään sukulointia ei ole ollut koskaan perinteissä
Onneksi itselläni ei ole mikään iso suku että ei edes tarvitse harkita mitään sukukokouksia, enkä ole oikein sukulaisia juuri nähnytkään toki perheen parissa tulee vietettyä aikaa kun sisarusten ja vanhempien kesken kokoonnutaan Ei välttämättä jouluaattona, mutta yleensä siinä joulun lähellä.

Muuten joulu on lähinnä aikaa ottaa lungisti.

Hyvää joulua kaikille, ellen jo toivottanut. :ROFLMAO:
 
Liittynyt
25.10.2014
Viestejä
4 734
Tänä vuonna joulu on peruttu, ei ole kuusta, kinkkua, lahjoja eikä sukulaisia. Ainoastaan minä, tietsikka ja netti.
Muutenkaan lapsuuden jälkeen en ole pahemmin joulusta välittänyt, kersojen iloa silloin on ollut toki kiva katsoa ja heille luoda kivaa fiilistä.
Lahjoja en anna enkä halua, etenkään esim. anoppien hassuja lahjoja joissa raha menee hukkaan, laittaisi senkin vaikka johonkin keräykseen.

Edellisestä tulikin mieleen että ekaa kertaa huomasin ihmisten ihan kerjäävän jouluksi ruokaa ja lahjoja facebookissa! Yhdessäkin ryhmässä yksi pyysi kinkkua johon toinen vastasi että joko te söitte sen kinkun minkä hän oli edellisenä päivänä antanut...
Itse laitan jokavuosi sen 200 euroa hyvä joulumieli keräykseen jossa uskoisin avun menevän parhaiten niille jotka sitä eniten tarvitsee, nytkin minulla olisi aikaa käydä tekemässä jotain hyvää vaikka fyysisesti mutta eihän sellaista kehtaa/osaa tehdä... (enkä tarkoittanut mitään sellaista hyvää, pervot)
 
Liittynyt
26.7.2015
Viestejä
1 327
Kaupunki
Helsinki
Jep.

Kyllä tässä väkisin miettii niitä jouluja kun on ollut tyttöystävä niin on voinut vierailla joulun alla eri paikoissa. Nyt tänä jouluna yksinään vahempien kanssa nii onhan tää vähän ankeeta, ite toivoisin enemmän toimintaa jouluun. Katotaan mikä tilanne ensi jouluna :whistle:

Loppuviikosta takaisin pk-seudulle.
 

Invisus

Kolmen kolon kuningas
Liittynyt
26.5.2005
Viestejä
7 187
Ikä
37
Gymillä käyty vetämässä joulupumppi, safkat syöty ja seuraavaksi lähden tutustumaan ihmiskehon anatomiaan paljon syvällisemmin. Vaimoke on sillä välin shoppailemassa. :barefoot:
 
Liittynyt
31.1.2004
Viestejä
495
Tämä ketju taitaakin olla aktiivisin näin joulun alla. Tänä jouluna oonkin sitten ilman lapsia kun sovittiin, että menevät äitinsä kanssa mummolaan jossa onkin sitten helkkaristi porukkaa. Kinkkuja ei jaksanut ostella tänän jouluna tms jouluruokaa vaan perus hyvää safkaa samalla kaavalla...sitten vähän olutta ja leffoa/sarjoja niin siinä se hujahtaa..

Laitan vielä tähän pätkän missä kävin lasten kanssa metsässä soittelemassa omaa versiota tunnetuista joululauluista :oujee:

View: https://www.youtube.com/watch?v=N-1hBGf26Zw
 
Liittynyt
30.4.2008
Viestejä
16 749
Kyllä nyt @Heatseeker iä onnisti, ja kaikkia muitakin, annan nimittäin teille tänään toistamiseen musiikin lahjan! Nauttikaa kansallishenkisistä sävelistä!


Nyt lienee myös paras lakata kiusaamasta naapureita, ovat luultavasti nimittäin jo aika täynnä Jääkärimarssia sekä Imperial Marchia.
Vittu tää on ihan paras:ROFLMAO:
 
Ylös