Jonkun ihan muun lajin urheilijoiden käyttö esimerkkinä oheistreenin X hyödyttömyydestä kamppailussa on vähän huono argumentti.
Tässä 60-kiloinen thainyrkkeilijä riepottelee Testo Timoa pystypainissakin miten huvittaa. Siitä tuskin seuraa, että levytankoharjoittelulla ei voisi parantaa thainyrkkeilijän voimatasoja, vaikka Timon levytankoharjoittelu ei olekaan siirtynyt thainyrkkeilyyn kovin hyvin.
[MEDIA=youtube]d0SmeyF2zfM[/MEDIA]
View: https://www.youtube.com/watch?v=d0SmeyF2zfM
Tasavauhtisella juoksulla (pyöräily, uinti, assault bike, soutu...) kasvatetaan peruskestävyyttä. Käytännössä se lisää sydämen ja keuhkojen tilavuutta, kasvattaa hiussuonistoa lihaksiin ja lisää soluissa energiaa tuottavien mitokondrioiden määrää. Näitä vaikutuksia ei ole mahdollista saada kovatehoisella intervalliharjoittelulla, joka muistuttaisi nyrkkeilyn tai muun kamppailulajin lajisuoritusta. Ihmisen fysiologia ei vain toimi niin.
Kuitenkaan tämä ei pelkästään riitä, vaan sen lisäksi on tehtävä nopeuskestävyys- ja maksimikestävyysharjoittelua, joilla parannetaan maksimaalista hapenottoa ja laktaattien puskurointi- ja poistokykyä. Nämä ominaisuudet saadaan kuitenkin piikattua melko nopeasti - luokkaa viikoissa - eivätkä ne kehity siitä enää merkittävästi, vaikka harjoittelua jatkaisi pitkäänkin. Peruskestävyys taas alkaa tällöin laskea ja ylikunnon riski kasvaa eksponentiaalisesti. Tämä on se kuuluisa "training camp", eikä sellaisella voi/kannata olla ympärivuotisesti.
Nuo lajikunto-ominaisuudet ovat osittain lihasryhmäspesifisiä (ihmisellä voi siis olla hyvä nopeuskestävyys käsissä ja huono jaloissa yhtaikaa). Siksi olisi edullisinta tehdä ne lajiharjoittelulla, joka kohdistuu kisasuorituksen kannalta oikeille alueille. Ongelma on se, että tämä vaatii aivan hurjaa kuormitusta ja altistaa loukkaantumisille ja rasitusvammoille. Siksi on usein järkevää tehdä osa lajikuntoharjoittelustakin oheistreeninä.
