SUPERCARB 1kg -40%

Nettivalmennukset

Liittynyt
14.10.2014
Viestejä
14
Moi, punttimimmit!

Olen käynyt salilla säännöllisesti viimeisen parin vuoden verran. Treeni-into tuntuu edelleen olevan nousujohteinen ja sen seurauksena on treenauksesta tullut koko ajan myös tavoitteellisempaa. Reilu vuosi sitten olin vielä liian hoikassa kunnossa, paino muutaman kilon alipainon puolella. Salitreenauksen myötä olen onnistunut saamaan viitisen kiloa lisää painoa ja mikä tärkeintä, on myös itsetuntoni noussut projektin aikana huomattavasti terveempiin lukemiin :)

Intoa ja energiaa siis riittää, mutta viime aikoina olen alkanut kaipaamaan jonkinlaista projektia/ammattiosaajaa, jonka avulla voisin varmistaa kehitykseni jatkossakin. Tavoitteena on siis timmi, entistä lihaksikkaampi kroppa, jonka eteen olen kyllä valmis tekemään töitä! Treenauksesta on tullut elämäntapa, josta saan ihan uskomattoman paljon energiaa ja jaksamista arkeeni. Olisi hienoa nähdä, minkälaisiin tuloksiin voin päästä oikeanlaisella ruokavaliolla ja ohjauksella.

Personal trainer todennäköisesti vastaisi aika pitkälle sitä, mitä haluaisin ja tarvitsisin tavoitteisiini päästäkseni. PT:n palkkaaminen on kuitenkin valitettavasti opiskelijabudjetilla vähän turhan hintava sijoitus, joten luulen että joudun tässä elämäntilanteessa hylkäämään vaihtoehdoista parhaan. Viime kuukausina olen lueskellut paljon erilaisista nettivalmennuksista, joilla näyttäisi olevan hintaa jotakin satasen molemmin puolin -- sellaiseen riittäisi vielä opiskelijankin budjetti :) Muun muassa Body Campin Ms. Fitness ja FitFarmin Lite In Shape vaikuttavat todella mielenkiintoisilta valmennuksilta, joista olen kuullut hyvää (sekä tietysti myös paljon huonoa) palautetta.

Mietin kuitenkin, kannattaako minun osallistua kyseisiin nettivalmennuksiin, joissa ohjaus ruokapuolen ja treenien suhteen ei kuitenkaan ole kovin yksilöllistä. Painoni on edelleen normaalin alarajoilla, eikä minulla siis todellakaan ole tarvetta eikä halua sitä pudottaa, vaan tavoite on aikalailla päinvastainen. Minkä verran teillä on kokemusta nettivalmennuksista? Osaisitteko suositella niistä minulle sopivinta vaihtoehtoa?

Kaikki vinkit ja neuvot otan ilolla vastaan :)
 
3 kpl Basic Nutrition Whey (3 kg) -25%
Supermass Nutrition: Super Meal 1 KG -30%
Yhden vuoden olin nettivalmennuksessa. Tosin otin "pro-version", johon kuului yksi tapaaminen kuukaudessa PT:n kanssa (30min). Minusta nuo ovat ihan hyviä vaihtoehtoja, mutta koska saliohjelma ja ruokavalio on suunniteltu "keskiarvotreenaajalle", on se vähän tuuristakin kiinni sopiiko sinulle todella hyvin vai ei ollenkaan. Esimerkiksi itselleni valmisruokavaliossa oli liian vähän ruokaa toivomani kehityksen kannalta. Saliohjelmissa taas oli liikaa sarjoja ja toistoja. Aluksi meni tosi hyvin ja innostuneena tein ohjelmaa hieman liian tunnollisesti ja ajauduin ylirasitustilaan 7kk jälkeen. Tässä kohden toki PT-tapaamiset olivat arvokas apu ja tuosta kaikesta selvittiin. Oman kehon toiminnasta sain erittäin paljon tietoa ja opetuksia. Ruokapohja on edelleen osittain käytössäni (aloitin helmikuussa 2013).

Lähde vain rohkeasti kokeilemaan! Jos valmennuksien ohjeita noudattaa tunnollisesti, mutta kuitenkin omaa järkeä mukana pitäen, voivat tulokset olla todella hyviä :)

edit. itse olin siis Optimal Performancen Muscle Madness -valmennuksessa. Alkuperäinen kesti 6kk ja siihen sai ostaa vielä 6kk jatkon.
 
Jos noiden kahden väliltä mietit, niin in shape voisi olla parempi. Ymmärtääkseni ms. Fitnessissä vedetään kiristelyt loppuun, kun taas in shapessa ruokaa lisätään koko ajan, jos kerta paino jo nyt alarajoilla :-)
 
Kiitos vastauksista :-) In Shapesta ja ms. fitnessistä olen lukenut eniten ja kuullut paljon positiivista palautetta. Sen takia olen oikeastaan vain noiden valmennusten välillä puntaroinut.
Sitä mietinkin, että ms. fitnessin loppudiettailu saattaa tässä tilanteessa olla minulle vähän ylimääräinen... ms.fitnessissä kuitenkin kiehtoo ohjelman pitkä kesto! In Shape on ainoastaan sen 10 viikkoa. Toki samoilla ohjelmilla ja ruokavaliolla voi halutessaan jatkaa pitempäänkin :)
 
Näin äkkiseltäänn väittäisin, että parin vuoden treenikokemuksella ja siitä saaduilla hyvillä tuloksilla varustettu ihminen ei pahemmin noista nettivalmennuksista hyödy. Ne on ehkä enemmän suunniteltu ihmisille, joilla on liian vähän itsellään tietoa treenaamisesta ja ruokavaliosta, ja jotka ovat liian laiskoja/kiireisiä tms. sitä perustietoa itse hankkimaan. Kuten tuossa ylempänä jo sanottiinkin, nettivalmennus ei kovin yksilöllistä ole, joten on aikalailla tuuripeliä, soveltuuko se juuri sinulle. Jos puolestaan osaat itse sen muuttaa itsellesi sopivaksi, mihin tarvitset sitä nettivalmennusta? Uskallan siis väittää, että noille sadalle eurolle löytyy sun kohdalla parempaakin käyttöä :)
 
Personal trainereilta kannattaa myös kysellä tarjousta. Monet räätälöivät paketit henk. koht ja opiskelijat voivat saada alennusta, vaikkei sitä sivulla lukisikaan..
 
Mulla on useamman vuoden salitausta yksin ja PT:n kanssa treenanneena ja nyt liityin viikko sitten alkaneeseen Bikini Challengeen. Olen tähän asti kokenut saaneeni hyviä vinkkejä ja kokenut sen ehdottomasti rahanarvoisena. Nyt jo. Kuten tuossa jo todettiinkin, se millainen valmennus sopii kenellekin on yksilöllistä.

Tsemppiä valitsemaasi tapaan! :)
 

Suositut

Back
Ylös Bottom