• Rekisteröidy ja osallistu keskusteluun. SHABOOM

Miten treenata, kun tarkoituksena on polttaa rasvaa?

Liittynyt
29.1.2008
Viestejä
89
Tarkoitus olisi siirtyä rasvanpolttomoodiin, mutta olen miettinyt, että miten silloin olisi viisainta treenata. Olen nyt plussa kaloreilla treenannut korkealla voluumilla 4-5 jakoisella ohjelmalla käyttäen pudotussarjoja ja failureen treenaamista. Toisessa sanotaan, että treenaat kuten treenaisit massakaudellakin, mutta toiset taas varoittelevat siitä, että ei saa treenata liian kovaa, kun ei palaudu miinuskaloreilla. Yksilöllisiä juttujakin tietty. Miten itse olette tehneet ja mikä on osoittautunut parhaaksi tavaksi omalla kohdallanne?
 
Liittynyt
19.4.2011
Viestejä
1 444
Jatkat samalla mallilla, mutta vähennät erikoistekniikoita ja failureen treenaamista, vähän dieetin alun jälkeen lopetat kokonaan. Niillä vedetään dieetin aikana kroppa tukkoon ja poltetaan lihat. Eli, dieetillä palautumiskyvyt ovat rajalliset, jolloin ei kannata tehdä äärimmäisen rasittavia treenejä joista ei kyetä palautumaan (ts. pudotussarjoja jne erikoistekniikoita).
Aina paha sanoa, mikä on kenellekin liikaa, mutta pyrkimys dieetillä olisi tehdä mahdollisimman kevyttä treeniä - jolla kuitenkin säilytetään offilla hankittu lihasmassa. Aloittelija vielä dieetillä kehittyy, mutta muutama vuosi takana punttitreeniä ja paras onkin keskittyä vain lihasten säilyttämiseen.
Itsellä paloi eräällä dieetillä järkyttävä määrä lihasta käsistä erikoistekniikoiden takia, jopa taantui suorastaan edellisen dieetin lopputulokseen verrattuna. Sen jälkeen dieetattu ilman erikoistekniikoita.
 
Liittynyt
15.10.2011
Viestejä
1 898
Itse suosittelisin vaihtamista kolmijakoiseen ja keskittymällä siihen, että vuorosarjojen avulla tekeminen saadaan sykettä ylläpitäväksi ja ehdottomasti tämän lisäksi vielä voimatasojen ylläpito. Toistoskaala ihan jo nelosista ylöspäin. Punttitreenillä pärjää jo pitkälle. Jos jotain lisäksi haluaa niin korkeatehoisia intervalleja juosten/soutaen/pyöräillen/mitä ikinä keksit.
 
Thread starter Samankaltaiset keskustelut Forum Replies Date
Miten jakaa treenit kun treenataan kaksi kertaa päivässä? Treeni 1
Miten treenata aamuisin 6xvko? Treeni 4
Miten treenata dieetillä? Treeni 5
Polvet kipeät, miten treenata jalat? Treeni 76
2-jakoisella kroppa läpi 2 x viikossa - miten treenata? Treeni 1
Miten treenata penkki 45kgx20+ Treeni 13
APUA! Missä ja miten treenata? Treeni 4
Miten nopein tapa treenata ylimääräinen pois?? Treeni 3
Miten treenata rintaa ja pohkeita kahvakuulalla? Treeni 6
Miten kovaa pitää treenata? Treeni 62
Miten 10-Ottelijan kannattais treenata salilla? Treeni 5
Miten treenata(6kk)? Treeni 9
Miten loppuun treenataan? Treeni 6
Miten treenata selkää kotikonstein? (leukojen lisäksi) Treeni 6
Miten kasvaa aamuvuorojen jälkeen? Treeni 8
Miten lähteä kehittämään kroppaa Treeni 5
Treeni tunnissa - miten toteuttaa järkevästi? Keskustelu nopeille treeneille Treeni 34
Miten päästä eroon pyörtymisen/oksentamisen tunteesta? Treeni 7
Miten toteutatte progressiota ja pyritte nousujohteisuuteen treeneissänne? Treeni 11
Erilaiset progressiomallit ja miten niitä käytätte? Treeni 2
Miten venyttelette? Treeni 11
Miten aloitan kisaamisen? Treeni 4
Olkapäiden oikea setuppi alavinopenkissä? Miten teette? Treeni 9
Miten pian haukkari 40 sentistä 45 senttiseksi? Treeni 32
Miten rakentaisit "gettopuntti" -ohjelman? Treeni 10
1kk ilman salia miten treenaan? Treeni 29
Miten saada painoa terveellisesti? Treeni 31
Miten toteuttaa kevyt treeni viikko? Treeni 2
Miten yhdistää bodaus, voima ja crossfit treeni Treeni 12
Miten dietata oikein? Treeni 15
Kyykyn tekniikka: Miten laskeutua kuoppaan "oikein"? Treeni 3
mitä liikkeitä ja miten saan selkälihakset kasvamaan nopeasti? Treeni 27
Miten määritellään glykogeeniä kuluttava harjoitus? Treeni 5
Kaks vuotta bulkilla, miten jatkaa? Treeni 13
Etukyykky ja täysipainoinen jalkatreeni. Miten? Treeni 32
tempausvala - onnistutteko ja miten olette kehittyneet Treeni 13
Miten käyttää aika mahdollisimman tehokkaasti?! Treeni 17
Oranki Miten treenaat tällä hetkellä? Treeni 1061
Miten "sisäpohkeisiin" kokoa/voimaa? Treeni 8
Miten käsivarsista pyöreämmät Treeni 13
Kyykky ja mave nousuun, miten? Treeni 6
Miten saada lihasta rintaan, jos penkkiä ei voi tehdä? Treeni 45
Trapetsius kuosiin, miten? Treeni 45
Kämmenluut murtuneet. Miten jatkaa treeniä? Treeni 6
Miten saada rasva pois nopeasti Treeni 19
Lisää massaa jalkoihin!! Miten? Treeni 45
Timba79 Pitkä treenitauko, miten järkevä paluu? Treeni 46
Miten saisin vatsan litteäksi, ja miten nopeasti? Treeni 20
Miten eroon löysyydestä ja ylimääräisestä nahkasta? Treeni 2
Miten saada ylimääräinen ''nahka'' eli allit pois käsistä? Treeni 12
Samankaltaiset keskustelut


















































Ylös