Miten saada pysymään pää kasassa loukkaantumisten keskellä?

[trebla]

Nyt on avautumisen paikka. Viime vuoden syyskuun jälkeen en ole päässyt treenaamaan yhtäjaksoisesti yli 2-3 viikkoa. Kolme kertaa on iskenyt flunssa, kerran revähtänyt pohje, kerran hajoillut alaselkä ja tällä hetkellä vasemmassa polvessa "hyppääjän polvi". Myös uusi flunssa iski taas tänään. Jotenkin tästä pitäisi saada itsensä kuntoon kesäksi, kun kausi alkaa. Ihan amatööritasolla tässä harrastellaan, mutta silti syö aivan mahdottomasti miestä kun ei pääse koko offseasonin aikana juuri lainkaan treenaamaan ja seuraava kausi alkaa olla jokseenkin vaakalaudalla.

Nyt kysynkin, että miten ihmeessä saatte pysymään pään kasassa kun loukkaantumisia ja sairastumisia tulee vaan parin viikon välein eikä loppua näy? Alkaa olla motivaatio jo aika kovilla. Kun tästä taas tervehdyn ja suuntaan treenaamaan niin asennekin on jo sitä luokkaa, että odottelen vain pelolla, mikä paikka seuraavaksi menee rikki. Jotain henkistä valmennusta tässä alkaa kaipaamaan. Vinkit ovat erittäin tervetulleita.

 

[reinhold27]

Ite oon joutunu alottamaan muutaman kerran ihan nollista loukkaantumisten takia, mutta mä ainakin huomasin että olin paljon masentuneempi jos en käyny salilla. Pidät pienen tauon ja alat sen jälkeen kokeilemaan sitä reeniä taas. Tee jotain muita juttuja kun yleensä, ni treenaaminenkin on paljon mielenkiintosempaa. Ainakin omasta mielestä.

Kyl se siitä sit lähtee taas, muutenki paljon virkeempi ja parempi olo jos harrastaa jotai liikuntaa. Unikin tulee paremmin. Nää asiat on ainakin itseä saanu sinne salille sillon ku kaikki on menny päin helvettiä.

 

[yusuplus]

Mullon ollu kans kaikennäköstä paskaa tässä viime vuosina. Intin jälkeen en oo pahemmin päässy täysillä painaa salilla. Rinta revenny, nilkka 2 kertaa kunnolla paskana, selässä hermovaurio, olkapäässä hermovaurio ja sit köhät ja flunssat päälle.

Sitä on tässä jo tottunu alottaa nollista niin monta kertaa, ettei pahemmin pienet takapakit enää edes vituta tai vie motivaatiota. Asenne on kyllä sama ku sulla, et ku alkaa treeni edes jotenkin kulkee, nii sitä odottelee, et mitä paikka menee seuraavaksi tai mikä tauti tulee. Noh tulee mitä tulee, ei tätä treenamista osaa kuitenkaan täysin lopettaa.

Pienien flunssien tms. jälkeen yritän tsemppaa itteäni sillä, et taas parin viikon päästä kolistellaan samoja rautoja, kuin ennenkin, et nyt vaa pitää jaksaa. Mutta noi hermovauriot onki sit vaikeempi juttu. Noi on niin pitkäaikaisia juttuja, ettei osaa edes vittuuntua enää noista, ku ei pysty tekee sitä, eikä sitä, eikä sitä. Mut pienikin paraneminen noitten kanssa tuo motivaatiota ihan älyttömästi. Mutta asiat vois olla paljon huonomminki..et täytyy olla ihan tyytyväinen, että pystyy salilla esmes treenaa jalkoja kovaa kuitenkin ja yläkroppaaki vähän

edit: kannattaa miettiä treeniä pariin kertaan, jos paikat menee helposti rikki. Fysiatriki sano viimeks, et kannattaa jättää kaikki riuhtominen ja tällänen pois salilta, ku kerran menee paikat helposti rikki. Monesti itelläki ollu se vika, ettei osaa lopettaa ajoissa, vaikka kroppa varottelee.

edit2: välillä meinaa kyl hajota, ku lukee joittenkin juttuja täällä. Joillain meinaa maailma kaatua, ku hera on loppu ja kyykyssäki tippunu sarjapainot 5kg. Voi vittu oikeesti. Olkaa tyytyväisiä, jos paikat on kunnossa ja pystytte treenaa kovaa.

 

[beginner]

Itse ainakin miettisin, voiko flunssailu ja loukkaantumiset johtua omasta toiminnasta ja voinko vaikuttaa niihin ehkäisevästi. Loukkaantumisalttius on tosi henkilökohtainen juttu ja on äärettömän typerää vetää treenejä raivolla läpi jos tietää, että kohta taas mennään. Itse olen siinä vaiheessa, että jos jokin tuntuu pahalta väärällä tavalla, alan vaistomaisesti välttää liikettä. Minulla siis paskana selkä, molemmat olkapäät, nivunen vittuillut muutaman kuukauden ja oikea ranne osoittaa jonkinlaisia ylirasittumisen/yleisen hajoamisen merkkejä.

Kovat vedot, kyykyt ja jullet ovat olleet pannassa jo hyvän tovin ja prässiä tehdään suhteellisen rauhallisesti nivusen takia. Rannesiteet otetaan treeniin jo ennen kuin ranteeseen alkaa sattumaan. Venyttely ja lenkkeily ovat vaikuttaneet suotuisasti nivusen paranemiseen. Olkapäille en tee tankopunnerruksia ja pidän huolen hyvästä lämmittelystä myös ennen rintatreeniä.

Oma onni on se, että olen ehkä pari-kolme kertaa vuodessa flunssassa ja yleensä kuume ei nouse ollenkaan. Kipeänä viikko lepoa ja taas mennään.

Voi tuntua siltä, että silloin harvoin kun treenaamaan pääsee niin haluaa ottaa kovaa että saisi edes jonkin hyödyn treenistä, mutta ei todellakaan näin. Aloita kevyesti, tee suunnitelma progressioineen äläkä muuta sitä vaikka kuinka kevyeltä tuntuisi. Monesti on vittumaisempaa jarrutella treenin kanssa kuin painaa menemään kuin raivotautinen ADHD-apina, mutta maltti on loukkaantumisten kanssa ratkaisevassa asemassa

 

[trebla]

Hyviä pointteja tuli beginneriltä ja tämä ei olekaan mikään "hyökkäys" niitä vastaan, mutta kommentoin kuitenkin hieman.

Itse ainakin miettisin, voiko flunssailu ja loukkaantumiset johtua omasta toiminnasta ja voinko vaikuttaa niihin ehkäisevästi.

Tätä mäkin olen miettinyt ja tehnyt aika radikaaleja muutoksia treeneihin. Jo parisen vuotta on tullut venyteltyä päivittäin panostaen ongelmakohtiin. Treeneissä alkulämmittely on pidentynyt kokoajan ja salitreeneissä liikevalikoimasta on poistunut syväkyykky ja maastaveto. Niitä oon korvannut yhden jalan kyykyillä, askelkyykyillä ja erilaisilla hyvää huomenta liikkeillä. Tämä onkin toiminut aika hyvin, sillä viimeisen vuoden aikana salilla en ole saanut itseäni rikotuksi.

Oma onni on se, että olen ehkä pari-kolme kertaa vuodessa flunssassa ja yleensä kuume ei nouse ollenkaan. Kipeänä viikko lepoa ja taas mennään.

Mä sairastelen flunssaa suunnilleen yhtä usein kun säkin, mutta en koskaan selviä noin lyhyellä tauolla. Yleensä menee se 7-10 päivää kuumeessa ja taukoa tulee treeneistä parisen viikkoa. Sen jälkeen pitää ottaa rennosti viikko tai pari, muuten on uusi flunssa päällä. Eli taukoa kunnon treeneistä tulee se 3-4 viikkoa ja ottaen huomioon sinä aikana normaalisti saadun kehityksen niin takapakkia tulee ainakin 5-6 viikon verran. Näitä taukoja yhteensä kolme yhden off-seasonin aikana niin hyvä kun saa pidettyä edes entiset voimatasot jotenkin yllä

Aloita kevyesti, tee suunnitelma progressioineen äläkä muuta sitä vaikka kuinka kevyeltä tuntuisi.

Syksyllä tulee tosiaan tehtyä aina suunnitelma seuraavalle kahdeksalle kuukaudelle, mutta tosiaan noiden flunssien takia tätä suunnitelmaa on melkein mahdotonta seurata. Viime vuosina onkin tullut vain karkeasti seurattua sillaista kaavaa, että syksyllä tehdään peruskuntojuttuja, talvella maksimivoimaa ja keväällä nopeusvoimaa ja lajitreenailua.

Helepottaa jo kun pääsee vähän avautumaan. Eiköhän tästä taas jonkun ajan päästä pääse jotain kevyttä satujumppaa kokeilemaan ja kuntouttamaan tota polvea. Tsemppiä vaan kaikille muillekin loukkaantumisten ja sairastelun kanssa painiville.

 

[beginner]

Yli viikko kuumetta? Sen harvan kerran kun satun itse saamaan kuumeen flunssan yhteydessä, lämpö on siinä 37,5 asteen paikkeilla ja korkeintaan kaksi päivää. Tykkäisin kyllä olla välillä kuumeessa ja lepäillä ihan luvan kanssa, olla vaikka viikon poissa töistä. (Heh, ihmiset tosiaan valittaa välillä kummista asioista.) Kunhan saan dieetin loppuun niin saatan kokeilla pukeilta vetoja ja etukyykkyä, mutta jos selkä menee heti rikki niin lääkärikeikka tulee varmaan tehtyä, sen verran vituttaa tää paskana-ei paskana -vääntö

 

[trebla]

Yli viikko kuumetta? Sen harvan kerran kun satun itse saamaan kuumeen flunssan yhteydessä, lämpö on siinä 37,5 asteen paikkeilla ja korkeintaan kaksi päivää.

Suoraan sanottuna vituttaa nää kaverit, joilla kuumetta kestää päivän tai pahassa tapauksessa kaksi päivää Mulla tosiaan on sitä kuumetta aina vähintään viikon verran. Intissä olivat ihmeissään kun olin maannut sairaalassa 6 päivää vajaa 40C kuumeessa eikä parantumisesta ollut mitään merkkejä. No, pientähän tämäkin on ja asiat voisi olla paljon huonomminkin.

 

[Poison Ivy]

Itse olen niitä onnellisia "iki-terveitä" ollut yleensä. Siis ei iske flunssat, ei mahapöpöt ei muut. (kiitän siitä vuosia jatkunutta jonkin asteista "siedätyshoitoa", vanhainkodilla kun olen duunissa...vastustuskyky ihan oikeasti vahvistunut ja ei joka pöpö pääse kimppuun.)

Nyt hajosi kuukausi sitten polvesta (etu)ristiside ja nyt sitä sitten onkin saanut ottaa rauhassa monen kuuakuden edestä. Mulla polvi vamma johti siihen, että meni nyt kahdet kisat (olen tanssin harrastaja) ohi suun, joista viime viikonloppuna olleet ois ollu ehdottomasti tärkeät, koska niissä pärjäämällä oisin varmistanut itselleni "MM-kisa" -paikan.(lajissani (linedance) ei ole ihan virallisia MM-kisoja, mutta kuitenkin siis kyseessä tosi tosi isot kansainväliset world masters-kisat..).
Joten ymmärrän kyllä hyvin tän pään hajoamis topic:n kirjoittajaa ja muita . Nyt koitetaan miettiä kiireesti valmentajan kanssa miten saatas mulle se toinen "kvalifiointi-piste" että pääsisin sinne "worldseihin" elokuussa.
Ja polven kuntoutuminenkin arveluttaa. Kyseessä oli siis repeämä ristisiteessä (ei totaali) jota koitetaan nyt eka seurailla josko lähtee paraneen ilman puukkoa. Voi siis olla että kisat menee joka tapauksessa ohi multa...
Pahimmassa tapauksessa koko loppu vuosi sivussa tanssiparketeilta. Olo on nyt jo ihan paska, koska veri vetää niin kovaa tanssimaan mutta en halua itseäni kokonaankaan hajottaa.
Joten kyllä tässä hermot ja pää on hajalla.

Olen koittanu nyt kauheesti treffata ystäviä ja käydä paikoissa johon ei duunin ja treenien päälle yleensä ehdi. Se on vähän helpottanut. Ollaan myös mun valmentajan kanssa suunniteltu mulle "muuta treenattavaa" joka auttaa jalkalihasten kunnon ylläpitämisessä/parantamisessa, lekurin ohjeen mukaan.

Mutta ei tää kivaa ole...pahinta oli katsella viime viikon loppuna oman sarjansa kisaamista sivusta, vielä kun tietää et itse oli tehnyt duunia ihan hulluna ja ois voinut jopa pärjätäkin.
huh, tulipahan vuodatus... :D

 

[beginner]

Suoraan sanottuna vituttaa nää kaverit, joilla kuumetta kestää päivän tai pahassa tapauksessa kaksi päivää

Enemmän kuin ne, joille ei tuu ikinä krapulaa? ;)

 

[Simpaus]

Itsellä on kanssa nyt ollut pään kanssa ongelmia. En ole päässyt urheilemaan yli 3 kuukauteen alaselän nikamien välisten jumien takia, hermot siis myös niiden välissä jumissa. (Tosi lääketieteellinen selitys.) Hermot siis kulkevat nikamien välistä lonkkiin ja aiheuttavat kipua jopa kävellessä. Näyttää todella siltä, ettei ensi kesän/syksyn puolikkaastakaan maratonista tule yhtään mitään. Selkä ei anna vieläkään paranemisen oireita. Olen yrittänyt epätoivoisesti keksiä jotain "urheilullista", mutta joka kerta olen saanut sen vain kipeämmäksi. :itku: (Vesijuoksusta en oikein perusta.)

Olenkin ihan varma, että sitten heti kun saan selän kuntoon, minuun iskee joku kamala influessa tai joku hirmuinen virustauti.

 

[H.Hanhi]

Täällä on näköjään kohtalotovereita. Kilpaurheilua harrastavana olin totaalisen hajoamisen pisteessä syyskuussa.
Normaalisti en ole juurikaan ollut kipeänä kuin ehkä kerran vuodessa, mutta marraskuussa 2006 kaikki lähti menemään päin satulaa. Ennen vuoden loppua olin kaksi kertaa kuumeflunssassa ja kaiken kruunasi uudenvuoden aatto. Humalassa liukastuminen ja nilkan murtaminen tiesi kahden kuukauden lepoa.:hyvä:
Maaliskuussa pääsi taas aloittelemaan treenausta ja tuossa vaiheessa olin jo tehnyt päätöksen jättää kesän kisat väliin ja tehdä vain peruskuntoa.
No, peruskuntokausi jäi sitten kuitenkin lähes kokonaan väliin jatkuvien flunssien ja kuumeiden takia. Syyskuun loppuun mennessä olin ollut kipeänä 7 kertaa ja aina yli viikon.
Olin vielä varovainen ja pidin yleensä toisen viikon vielä lepoa perään eli jaksotus meni kutakuinkin 2 viikkoa treeniä ja kaksi viikkoa lepoa.
Nyt syyskuun lopun jälkeen en ole ollut kuin kerran kahden päivän flunssassa.
Pieniä muutoksia on tullut tehtyä esim. en juokse edes hallissa lyhythihaisessa ja jos olo on yhtään "epäilyttävä", nukun kauluri kaulassa ja paita päällä.
Myös treeni on ollut hitusen kevyempää kuin ennen.

 

[Krista*]

Tää ketju on ihan loistava! Pään kasassa pysymistä on nimittäin itsekin saanut miettiä kaikkien loukkaantumisten keskellä -ja jollei ole loukkaantumista, niin sitten tosiaan muuta sairastelua, nimimerkillä "aina sairastuessa vähintään viikko kuumeessa." Ikävä kyllä. :( Mutta lohduttavaa tietää, että kohtalotovereita löytyy!
Mulla kesken kisakauden katkennut eturistiside mursi kaiken kyllä hetkeksi täysin. Monen muun vamman kanssa lajitreenaaminen on onnistunut edes jotenkin, mutta nyt on eri juttu ja tauko on samalla armottoman pitkä. Tällä hetkellä saa harjoitella kävelemistä. Viikon kuume tai vaikka kaksi oli nyt lottovoitto!

Vastoinkäymisten sanotaan vahvistavan, mutta nyt alkaisi jo riittää...

 

[Mastodontti]

Joo kyllä se vituttaa kun ei treenaamaan pääse, tuntuu siltä että ei kannata mitään kovin kovia tavoitteita asettaa tai kisoihin suunnitella menevänsä kun kuitenkin tulee joku tauti. Nyt yli kolme viikkoa joku virus vaivannut, töissä on ollut pakko käydä mutta treenaamisesta ei tietoakaan, kerran tunsin itseni jo terveeksi ja kävin vähän kokeilemassa niin takapakkiahan siitä tuli. Hitto kun olis vaan kunnolla kipeenä lyhyen aikaa ja se ois sit siinä mut aina vaan näitä roikkuvia tauteja.

 

[osku]

Se kai kannattaa yrittää keksiä muita harrastuksia urheilun tilalle.

 

[Jani Heinonen]

Noh, olis tietysti helppo sanoa vaan: "ÄLÄ ANNA PERIKSI", mutta kieltämättä välillä olis kai parempi vaieta.. Kilpailemisesta en tiedä mitään, mitä nyt sitä helvetin jaakobinpainia vai mitäseoli tulee harrastettua usein.. Sen verran mä oon oppinut, että tosi paljon on kiinni korvien välistä, (kovaa puhetta 74 kiloselta kukkakepiltä) tein eilen aerobiset pitkästä aikaa
kyynärsauvojen varassa, (keveydessä on puolensa) sillä vaikka kuinka olin kuukauden dokaamatta (röökin jätin jo alkuvuodesta pois) ja koitin tosissani panostaa treenaamiseen
enemmän, varsinkin maveen, niin tottakai tuli Juhannuksena puukosta reiteen.. Ei kummempaa syytä kuin vitunmoinen jurri puolin ja toisin, jänteet kai säästyi vaikka leikkaamaan joutuivat mutta jalka & henki säilyi ja kaverikin pyysi anteeksi, joten en valita. Onneksi tällä osastolla on edes alkeelliset taljavehkeet, ja lenkkipolku lähellä, ilman niitä olisin varmaan jo psykiatrisella... Joku sisäinen "pakko" vaan ajaa liikkeelle, kai se on DNA:ssa..(???) Tosin tää nyt oli vaan tavallisen kuntoilijan näkövinkkelistä esitetty kommentti, jonkinlainen henkireikä toi hikoilu kai mulle on... JA TULEE NIITÄ HAISTAPASKA- PÄIVIÄ MULLEKIN !