Sepsis sanoi:
Käsittääkseni tuo The man called tea kuitenkin eroaa aika paljon musiikillisesti Sirrahista?
Kuten nickistä voi päätellä Sirrah on kovaa valuuttaa myös meikäläiselle. Harmi, että eivät saaneet ulos kuin kaksi albumia.
Mielestäni ei loppujen lopuksi edes eroa paljoa, musiikillisesti. Saundi on aluksi hieman vieras, kun on aika vahvaa syna/kone-saundia mukana, mutta sävellystyö, vokaalit ja kitarat tuovat mieleen etenkin kakkoslevyn.
Sirrahin eka levyhän oli aika perusgoottiduumia, vain Sirrahin vinksahtanut omaleimaisuus nosti sen ylitse muiden. Kakkoslevy jakoi fanit kahtia, toiset eivät tykänneet kun lähdettiin kokeilemaan entistä vinksahtaneemmille urille, toiset taas diggasivat kovasti - taisi joku Metal Hammer tai vastaava valita sen jopa vuoden albumiksi, ellen väärin muista.
The Man Called Tea on ainakin demojen perusteella aika selkeää jatkoa tälle kakkoslevyn tyylisuunnalle. Itse en oikein pidä siitä roolista joka koneille on annettu uudessa tyylissä, mutta sävellyspuoli tuo muutaman kuuntelukerran jälkeen kakkoslevyn mieleen.
Pieni triviatieto: kakkoslevyn oikea nimi on Did tomorrow come? Mutta levy-yhtiö muutti sen lupia kyselemättä ulkomaille muka helpommin omaksuttavaan Will tomorrow come? -muotoon, vaikka tämä ei rimmaa yhtä hyvin levyn fiiliksen ja idiksen kanssa.
Sirrahin taivalhan pääosin kaatui juurikin levy-yhtiön kanssa riitelyyn, bändi halusi tallata omia polkujaan eikä olla liikaa talutushihnassa - sinänsähän bändille oletettiin suurta tulevaisuutta, mutta bändi päätti ettei kumarra ketään pamppuja. Sirrahin nimen oikeudet menetettiin, mistä johtuu bändin uusi nimeäminen. Demoja on jo parikin kappaletta mutta levytyssopimusta eivät ole vieläkään allekirjoittaneet kenenkään kanssa. Allekirjoittanut odottaa sitä kyllä kovasti.
PS. Bändin www-sivut on tuolla:
http://www.tmctea.gtn.pl/ ja sieltä löytyy mm. MP3-fileitä.