Kuulostaapas tutulta. Mä olin hyvin samanlaisessa tilanteessa viime syksynä: niin ylikuormittunut tajuttomasta kiireestä ja SUORITTAMISESTA, että sängystä nousukin tuntui välillä vaikealta. Olen luonteeltani myös sen verran perfektionisti, että kun yritti joka ikinen päivä hoitaa samalla koulun, työt, treenit ja parisuhteen täydellisesti, olin lopulta aika hajalla. Just tuollainen ihan tyhjästä itkeskely, mulla myös ihmeelliset raivarit, välillä pää tyhjänä sohvalla makaaminen, jne. oli ainakin mulle ihan tuttua. Olin kuitenkin päättänyt selvitä syksystä, vaikka se tekisi kuinka tiukkaa, enkä sitten pystynyt enkä osannut hidastaa tahtia.
Mitä jäi käteen: kurssit meni läpi, tärkeimmistä kursseista muistankin jopa jotakin. Täydellinen tyttöystävä -syndroomalta vedettiin matto jalkojen alta, kun parisuhde kariutui, ja muutin pois avokin luota joulun jälkeen. Työt jatkui ja keväällä niitä tuli itse asiassa lisää, mutta siitä ei sen enempää. Joululoman ekana päivänä olin jo kipeä - stressi laukesi, kun vihdoin pääsi luvan kanssa vaan olemaan. Uskon kuitenkin, että yksi asia joka mut piti jotenkin pinnalla, oli treeni - siitä älä luovu, vaan pidä sitä voimavarana! Pitää kuitenkin osata joustaa sen verran, että jos viikko on kiireinen, jätä suosiolla treeneistä stressaaminen, käy lyhyillä kävelylenkeillä ja annan kropan ja mielen levätä.
Kevät olikin sitten ainakin hieman helpompi. Eron jälkeen tajusin, että ei aivan kaikkea voi hoitaa täydellisesti, itselle pitää antaa lupa hellittää välillä hetkeksi. Koulun suhteen kevät meni huomattavasti rauhallisemmin, vaikka kursseja olikin riittämiin. En ottanut turhia paineita, vaan tein sen minkä pystyin, ja mielestäni opin kyllä huomattavasti enemmän kuin syksyllä (jolloin asenteeni oli "kaikki tai ei mitään"..). Kevään kuluessa onnistuin jotenkin tekemään aika ison asennemuutoksen. Päätin, että mun pitää
elää itselleni, ei muille eikä varsinkaan pelkästään sitä varten, että pääsisin kurssit läpi tai saisin työt hoidettua. Laitoin asiat tärkeysjärjestykseen, siten, kuinka tärkeitä asiat ovat MINULLE. Olkoot tämä sitten vaikka itserakas paska -syndrooma, tai jotain. :lol2: Mutta se toimii! Välillä huomaan, että meinaan upota takaisin sinne suorittamiskeskeiseen elämään, mutta sitten muistan taas, mitä MINÄ haluan (viimeksi mietin tätä aamulla herätessäni, kun viimeinen viikko on mennyt taas lähes pelkkään asioiden suorittamiseen ilman minkäänlaista nautintoa...).
Muutama ohje, jotka mulla ainakin toimii:
-kirjoita ylös kaikki asiat, jotka pitää tehdä tänään, huomenna, tällä viikolla, tässä kuussa
-tee selvä aikataulu päivälle, jätä kiireisimmiltä päiviltä turha velttoilu pois
-pidä viikossa ainakin yksi päivä, jonka pyhität ITSELLESI ja levolle, tee niitä asioita joista nautit, äläkä pode huonoa omatuntoa siitä!!!
-yritä päästä eroon suorittamiskeskeisestä ajattelutavasta, pelkkä ulkoinen motivaatio (arvostuksen hakeminen, tulevaisuudessa saatava tutkintotodistus..) ei pidemmän päälle riitä pitämään mielenkiintoa yllä tekemiäsi asioita kohtaan -> pyri siihen, että tekemäsi asiat antavat myös SINULLE jotain, tosin kaikkien asioiden kanssa näin ei tietenkään aina voi olla
-muista, että jotkut asiat voi hoitaa myös vasemmalla kädellä, ei tarvitse olla täydellinen kaikissa asioissa (perfektionistin on tosi helppo ajatella näin
)
Ihminen ei vaan jaksa loputtomiin, se on pakko hyväksyä. Jossain tulee raja vastaan. Pyri tunnistamaan omat voimavarasi ja elämään niiden mukaan, pidemmän päälle "sata lasissa kaikkea tehdessä" -asenne ei vaan toimi. Ei kannata opiskeluaikana hankkia jo burn outia, sen ehtii saada myöhemminkin.
Olikohan tässä postissa nyt järjen hiventäkään?
EDIT: Ai niin, se tärkein. Mulla stressin laukaisi joululomalla lopulta sellainen päivä, kun sain syödä aamupalaksi Brunbergin tryffelisuklaita ja lukea Viiviä&Wagneria, maata koko päivän sohvalla katsellen Taru Sormusten Herrasta -trilogiaa, äippä hoivasi ja teki hyvää ruokaa, ja koko pään sai nollattua. Huono omatunto ei kuulunut tän päivän sisältöön. Suosittelen.
