Mistä kaikki sai alkunsa?

[-PG-]

Heipsan!

Empä tiedäkkään onko täällä jo kyseisestä aiheesta puhuttu, mutta minua ainakin kiinnostaa mistä ihmiset ovat saaneet innostuksensa ryhtyä punttimimmeiksi?

Onko perheessä (mies, isä, äiti tms. :D) ollut punttareita jotka ovat saaneet sinut mukaan?

Sitten ois mukava kuulla kans minkä ikäisinä olette aloittaneet harrastuksen ja mitä harrastus on antanu ja oletteko mielestänne saavuttanu jotakin muuta ku kauneutta harrastuksen avulla?

:D Eiku tarinoimaan :dance:

 

[assis]

Kaiken takana on mies. Niin sen täytyy olla. Aloitin joskus 23-vuotiaana sanoisin. Poikakaveri sai ylipuhuttua (pitkään se kestikin). Ai olenko saavuttanut jotakin MUUTA kuin kaunetta? Oonko minä saavuttanut punttailulla kauneutta? Olin minä ihan nätti jo aloittaessani. :D

Voimaa. Jaksamista. Niskajäykkyyden tilalle on tullut lihassärky ja kaikenlaiset muut jumit. Lihaksiakin on tullut. Niin ja voimaa. ;) Onhan tämä nykyään aika iso osa elämää ja tuskin ainakaan pienemmäksi muuttuu kun päätin alkaa kisaamaan voimanostossa. Syömiset rytmittää päivää, puntit viikkoa. Aikakäsitys on muuttunut, ennen oli koulu ja vapaa-aika. Nyt vapaa-aika on sitä, mikä jää töiden ja punttien jälkeen jäljelle.

Väittäisin olevani jotenkin eri ihminen nykyisin. Asioita katsoo eri näkökulmasta. Syvälle takaraivoon on juurtuneet tietyt käsitykset ja mielipiteet terveellisestä elämästä, liikunnasta ja ruokavaliosta yms. Ja se että ulkona sataa kaatamalla vettä ei ole syy jättää punttia väliin. Olen löytänyt jotain olennaista itsestäni kun löysin lajin jossa voin olla ihan hyvä. Ja josta tykkääääään.... Ylihuomenna on taas penkkipäivä. :haart:

 

[Mayflower]

Noh, äitin kanssa ekan kerran menin salille 15-vuotiaana eli heti kun pääsin, mutta se oli lähinnä reisien vitkuttelua lähentäjäkoneessa Sitten tuli elettyä nekin ajat, jolloin (anorektikkona, luonnollisesti) tein 1.5h "alkulämmittelyjä" ja salitreeni oli pakollinen paha, joka vain tehtiin kun oli sinne asti päästy.

Viime kesän alussa voin sanoa aloittaneeni homman tosissani. Vaihdoin naistensalilta sekasalille ja tarkoituksena oli aluksi vain kasvattaa lihasta, kun anoreksia oli kaiken vienyt. Mutta kun tänne eksyin, huomasin, miten tavoitteellista saliharjoittelu voi olla, ja siitä sitten lähti ihan oikea, progressiivinen harjoittelu.

En voisi enää lopettaa tätä lajia. Mikään muu ei ole miulle antanut näin paljon. Salilla parasta on se vahva olo, jota olen aina tarvinnut suht heikon itsetunnon vuoksi. Siellä se löytyy, ja saliharjoittelua monipuolisempaa harrastusta on vaikea keksiä. Olematon koordinaatiokykynikin on parantunut, samoin aerobinen kunto, vaikka teen vähemmän suoranaista aerobista harjoittelua kuin ikinä aiemmin. Lisäksi tähän kuuluvat muut suht terveet elämäntavat (riittävä monipuolinen ravinto, lepo, alkoholin ja tupakan välttäminen) tekevät olon niin hyväksi, että jaksaa opiskella.

 

[Myako]

12-vuotiaana menin ekan kerran salille kummisedän kanssa, joka teki mulle myös ihan oikean ohjelman Sen jälkeen on puntti kuulunut elämään..

 

[anix]

15-16 -vuotiaana kunnan tarjoamalle piskuiselle salille saatiin oman kylän kylätoimikunnan varaama vuoro, jossa sai käydä ilmaiseksi. Kävin siellä katsomassa mikä laji on kyseessä ja kohta varasinkin sieltä oman vuoron (maksoi jotain 15mk/vuosi 3krt/vko). No siinä jossain vaiheessa, kun miespuoliset kaverit huomas, että mulla on oma vuoro, niin ne alkoi tunkea sinne samaan aikaan ja sit jonkun ajan kuluttua en enää ite kehdannu käydä siellä. Harrastin jonkun aikaa enemmän muita lajeja ja sitten, kun muutin pois kotoa, päädyin vahingossa salille, jossa sattuneista syistä sain treenailla ilmaiseksi. Sitten huomasin olevani ihan helvetin vahva ja että laji sopii mulle kuin nenä päähän. Vaikka olenkin välillä käynyt kokeilemassa muita lajeja, kaipuu salille voimatreenien pariin on aina pysynyt. Perusvoima kasvoi merkittävästi myös "taukovuosien" aikana, vaikka treenejä enimmäkseen tuli tehtyä vain kehon omalla painolla ja salilla tuli käytyä vain silloin kun muilta treeneiltä ehti, eli muutaman kerran vuodessa. Nykyään olen taas säännöllisesti salilla ja treeni maistuu ihan yhtä hyvälle kuin aina ennenkin, tuntuu kuin olisin palannut kotiin.

 

[eyd]

Kaiken takana mies, täälläkin ;)
5vuotta sitten aloin seurustelemaan nykyisen äijäni kanssa ja siitä lähtien olen myös salilla käynyt, ukkoni kun habaa kasvattaa myös tosissaan ja hän se minut sinne ensimmäistä kertaa raahasi. Ensimmäinen vuosi meni totutellessa eikä homma nyt mitenkään erityisen omalta tuntunut, sitten seuraavat kolme vuotta treenasin tosissani ja tulosta syntyi. Sairastuin uudelleen anoreksiaan ja aerobinen liikunta veti enemmän mukanaan, tosin punttisalilla kävin edelleen (luojalle kiitos siitä) ja nyt taas keväästä lähtien (parantuminen sh:sta alkoi pikkuhiljaa) olen jatkanut punttisalilla käyntiä, hommasta on tullut vakavampaa ja yksi elämäni suurimmista rakkauksista :D

 

[Vento]

Tavallaan kaiken takana on mies täälläkin. Toki aktiivinen sali treeni alkoi eron jälkeen. Pakko kun johonkin oli purkaa kaikki paineet, turhautumiset ja vitutukset.. Sillä tiellä ollaan vieläkin. Erosta siis pari vuotta. Näin entisen viikonloppuna ja kovasti se väitti, että olisin laihtunut ja vahvistunut. Hyvältä se tuntu kuulla, vaikka itse ei niitä tuloksia niinkään meinaa huomata

 

[Anonymity]

Mä olen aina ollut liikunnallinen ihminen, mutta vakituinen punttiharjoittelu sai alkunsa hiukan yli 20 -vuotiaana siitä, kun aloin suunnittelemaan poliisikouluun hakua ja sillä tiellä ollaan edelleen. Eli poliisikoulun fyysiset testit toimivat alkuun motivaation lähteenä. Punttiharjoittelua on häirinnyt tässä noin 15 -vuotisen matkan varrella tenniskyynärpää sekä yhdessä vaiheessa kyllästyminen, jolloin kävin puntilla epäsäännöllisemmin. Ennen tätä rupeamaa salilla käyntini oli satunnaista.

Mulla on kyllä yksi ex-avo, joka kilpailee (tosin ei silloin kun olimme yhdessä, silloin hänellä oli "taukoa") ja jolla itsellään on osuus yhdestä salista, mutta hänen tekemisillään ei ole ollut vaikutusta mun tekemisiin. Lisäksi jokainen pidempiaikainen exä on käynyt puntilla säännöllisesti ja yksi heistä pelasi lätkää vakavammin, mutta heilläkään ei ole ollut "merkitystä" tekemisiini. Oma edesmennyt isäni treenasi aikoinaan painonnostoa, mutta ei kilpaillut muualla kuin työpaikan kisoissa enkä mä noteerannut sen touhuja sen kummemmin. Ehkä tämä kiinnostus voimailuun on siirtynyt mulle sitten kuitenkin geeneissä jollain tapaa. Itse tykkään enemmän voimanostosta. Äiti ei liiku lainkaan ja velikin pelaa ainoastaan vähän korista.

Ekan kerran taisin käydä treenaamassa vähän alle 20 -vuotiaana KP:n salilla. Vakituisempi puntilla käynti lähti käyntiin Lahdesta (Solana Fitness ja Gym 1) ja Helsingistä (City Gym), jonka jälkeen treenaaminen on jatkunut duunin saleilla sekä nyt Töölössä. Myös muita saleja on tullut kokeiltua satunnaisesti.

Treenaamisen ansiosta olen saanut voimaa ja kauniit lihakset. Tosin nyt mulla on ylimääräistä painoa, mutta aiemmin kroppa oli hyvässä kuosissa. Lisäksi saan hyvän olon henkisellä tasolla treenaamisesta ja jaksan tehdä asioista fyysisesti enemmän kuin esim. jotkut muut kaveripiiristäni. Uskon myös, että treenaaminen on ennaltaehkäissyt sairauksia/vammoja, joita olisi ilman treenaamista saattanut muuten tulla.

 

[anninu]

Mie lähdin kaverin houkuttelemana salille reilu vuosi sitten. Ikää mittarissa oli 24v ja nyt harmittaa kovasti, etten ole tajunnut alottaa jo nuorempana. Koukkuun jäin jo ensimmäisen kerran jälkeen.

Meiän perheestä iskä on aiemmin treenannut säännöllisesti, mutta erinäisten vaivojen takia hänen salitreenit on oikeastaan kokonaan loppunut. Tukea ja kannustusta saa siis kotoa

Ja mitä olen saavuttanut salilla käymisellä? Ryhti on ainakin parantunut, ja itsetunto kohonnut hieman. Salilla käymisen myötä on alkanut myös kiinnittää enemmän huomiota ruokailun tärkeyteen.

 

[shrimp]

Muistan kun käytii joskus aikoinaan nuorina liikkatunneilla liikuntamyllyssä tekemässä kaikenlaista ja tutustuttiin myös kuntosalitarjontaan. Siitä se kai sit lähti! Nykyään harmittaa jos jää puntti tekemättä. Ja edelleen sama sali! Siellä muhun törmää! :D

 

[Gillyanne]

mitä harrastus on antanu ja oletteko mielestänne saavuttanu jotakin muuta ku kauneutta harrastuksen avulla?

Tämä särähti minullakin korvaan - ikäänkuin kauneus olisi pääasiallinen tavoite naisten punttiharrastuksessa, aina, ja kaikki muu (eli terveys, voima, suorituskyky) vain sivutuotetta.

Itse kysymykseen: itse menin salille ensimmäisen kerran 13-vuotiaana, eli 20 vuotta sitten, paikallisen hiihtoseuran treeneihin. Sen jälkeen kävin koko teini-iän (ja aikuisenakin vielä) epäsäännöllisen säännöllisesti, kunnes jossain ikävuosien 25 ja 30 välillä salitreeneistä tuli "päälajini", ja treenitapa alkoi myös pikkuhiljaa muokkautua voimanhankinnan suuntaan. Kevättalvella 2005 tein sitten lopullisen ratkaisun siirtyä ihan oikeaan voimanostotreeniin, enkä ole hetkeäkään katunut :thumbs:

Mitäkö olen saavuttanut? Voimaa ja suorituskykyä jo tähän mennessä niin paljon, etten olisi ollenkaan uskonut. Terveyttä myös, jos poisluetaan muutamat harmilliset vammat - niistä saan tosin syyttää vain ja ainoastaan itseäni :curs: Ehkä kuitenkin kaikkein tärkein "saavutukseni" on se, että olen päässyt eroon syömishäiriöistä ja ulkonäköpaineista, ja tässä kyllä treenitavoitteiden siirtäminen nimenomaan pois ulkonäköseikoista on auttanut aivan hurjasti.

 

[janika]

Aika monia syitä on jotka johti lajivalintaan..
Muodostelmaluistelureeneihin kuului ohessa myös salireeniä, tosin melkoista höntsäilyä mutta kuitenkin.. :D
Jossain vaiheessa piti alkaa käymään salilla kuntouttamassa polvea vamman jälkeen, siinä samallahan sitä tuli tietysti muutakin siellä tehtyä ja sai hyvin tutustuttua menoon..

Salilla käyminen tuntui jotenkin itsestäänselvältä valinnalta kun lopetin luistelun, poikaystävältä kun sain (ja saan) vielä kannustusta ja apua niin siinä se oli! ihan oikea valinta, en vaihtaisi tätä harrastusta pois

 

[HeatN]

Yleinen hulluus liikuntaan :D veti jossain välin salille ja sillä tiellä ollaan edelleen. Lukioaikana myös ihastukseni kävi salilla ja silloin se veti treenaamaan, hyvä syy! Treeni on muuttunut koko ajan tavoitteellisemmaksi ja voimahakuisemmaksi, silloin aikoinaan saatoin polkea tunnin kuntopyörää ja tehdä hauiskääntöjä ja venytellä :D naurattaa näin jälkeen päin mutta jostakin kaikki aloittaa.

Ja mitä tulee kauneuteen - sekin on tunnetusti katsojan silmässä eikä salilla käyminen oikeastaan liity ensimmäisenä kauneustavoitteeseen. En kiellä sitä, etteikö olisi hyvä tuntea olevansa kunnossa fyysisesti mutta tärkeintä minulle on olla kunnossa henkisesti, jota myös saliharrastus edistää. Tottakai naiselle tyypillisesti kiinnitän huomiota myös ulkoiseen olemukseeni ja tiukahko vatsa ja pyöreä peppu ovat pop :thumbs: jotka voin siis saavuttaa salin myötä. Kuitenkin tärkeintä ovat tekemisen ilo ja hyvä meininki ja jos timmimimmia minusta ei kuoriudukaan, ei se haittaa: kroppa toimii ja on suht hyvännäköinen nyt!

 

[-T]

Loukkaantuminen. Tai "loukkaantuminen". Polvivian takia en voinu harrastaa tietyssä vaiheessa melkein minkäänlaista liikuntaa niin lähin salille parantelemaan polvea ja tekemään jotain. Se ei ollut sen hienompaa kunnes innostuin hommasta niin, että siitä tuli elämäntapa.

Oli mulla tosin jonkinlainen kipinä jo aikaisemmin syttynyt ja oon ihaillut aina voimaa ja lihaksia.

 

[Taskuamatsoni]

20 vuotiaana tapaamani mies kävi 5 kertaa viikossa salilla ja tuli aina hikisenä ja ilosena sieltä pois. Pakkohan se oli selvittää että mikä siellä niin mielenkiintoista on. Vähitellen laji vakiintui voimanostoksi.

"Kauneus" ja muut ulkonäköön viittaavat seikat ovatkin sitten puhtaasti tämän treenin tuottaman ilon ja voiman sivutuotteita, eivätkä missään muodossa merkittäviä edes (mulle riittää että ei tartte mennä peiton alle itkemään jos erehtyy aamulla itseään peilistä kattoo). Konkreettista hyötyä normielämään on tuonut ryhdin paraneminen ja yleinen terveys.

 

[nebel]

Olen vielä ihan newbie näissä salihommissa, mutta vastaanpa silti - niin poikkeuksellisen innostunut tästä uudesta harrastuksesta olen.

Kaikki alkoi viime keväänä kotona ruvettuani nostelemaan perheen poikien levypainoja. Aluksi punttailun oli tarkoitus toimia lähinnä apuvälineenä yhdessä miljoonista kiinteytysprojekteista, mutta löydettyäni Pakkiksen aloin kiinnostua kehoilusta kokonaisvaltaisemmin ja etsiydyin heti uudessa kotikaupungissa salille.

Paljon on punttis ehtinyt minulle antaa näinkin minimaalisessa ajassa. Itsetunto on rautaa nostellessa kohonnut, ja ensimmäistä kertaa aikoihin olen tyytyväinen itseeni tämän painoisena - aikaisempi kituutus-repsahdus-henkinen diettailu lienee toivottavasti historiaa. Myös aikaisemmat niskasäryt ja -jumit ovat kadonneet kokonaan.

 

[Akikonomu]

No, tämän tädin tapauksessa kaikki alkoi...polvileikkauksesta. Tai oikeastaan sitä seuranneesta fysioterapialähetteestä.

Kyllähän sitä oli kieltämättä joskus aiemminkin puolihuolimattomasti tuumaillut, josko punttitreeniä kokeilisi, mutta aina se vain jäi.

Vaan kuinkas sitten kävikään, kun (vasta kolmas!) polviani leikellyt todella ymmärsi voimatreenin merkityksen. Ja vieläpä ovelasti lupaili, jotta treenin saisi joulun aikoihin lopettaa. Kuka hullu nyt jouluna treenaamista lopettaisi? Varsinkin, kun totaalialoittelijalle ne ekat kolmisen kuukautta olivat uskomattoman kehityksen aikaa. Niin, ja lopettaa treenaaminen/kehittyminen ja hiljalleen rapistua ennalleen, nou thänks!

Niin, että siitä se sitten alkoi, joten ihmekö sitten etten niin jaksa ulkonäköseikoista vaahdota. Kunhan vain tulee lisää voimaa. Ja massaa siinä sivussa.