Mistä aikaa parisuhteelle?

[Evangeline]

Noniin otsikko jo kaiken kertoneekin..elikkäs haluaisin kuulla konkreettisia kokemuksia siitä, miten järjestätte aikaa parisuhteelle. Omani toimii tällä hetkellä aika lailla "läpsystä vaihto"-periaatteella. Päivät töissä, kummatkin urheilee -paljon, mies vielä vetää kamppailureenejä, koiraakin pitäisi ulkoiluttaa se kolmesti päivässä, kouluttaa ja virikkeitäkin järjestää. Laiva on lastattu armottomalla pyykkivuorella ja ruokakaupassakin pitäisi käydä kun kaapissa näkyy vain vajaa fun light-puteli. Sitten huomaakin päivän olevan pulkassa ja vetää peiton naamalle ettei avokille jää viimeiseksi muistoksi ennen unia nyppimättömät kulmakarvat, joita ei enään jaksanut irti kiskoa. Siis, mistä ihmeestä te revitte sen ajan parisuhteelle ?? :wtf: Konsteja, keinoja, pulveria, mitä tahansa!? :wtf:

 

[histamiininen]

Vähän samaa vikaa täälläkin, yhteistä 'laatuaikaa' ei juuri tunnu olevan. Onkin tässä vuosien varrella kantapään kautta huomattu, että ei sitä yhteistä aikaa ilmaannu mistään, se on otettava. On pitänyt alkaa suunnittelemaan tietyt päivät ja/tai illat viikossa, jotka ollaan yhdessä tekemättä mitään erityistä.

Toisaalta pyritään myös jonkun verran harrastamaan ja toimittamaan jokapäiväisiä askareita yhdessä. Ja sitten vielä usein havahtuu siihen, että niinä muutamina vapaina hetkinä toinen istua kököttää tietokoneella ja toinen television äärellä.. eli tällaisesta turhasta pakkiksen selaamisesta voisi myös yrittää luopua..

Ainiin ja mukavasti sekin tuntuu rytmittävän, rauhoittavan ja yhdistävän elämää, kun pyritään menemään nukkumaan yhtä aikaa.

 

[Sabine]

No meillä ei sitä parisuhdeaikaa juuri ole, mies vuorotöissä, minä opiskelen yliopistossa, kaksi lasta, molemmat urheilee. Iltaisin kun lapset laitetaan nukkumaan, minun pitäisi alkaa opiskelemaan lisää. Tuntuu että ei ole edes mahdollisuutta järjestää sitä yhteistä aikaa vain meille kahdelle.

Joskus harvoin päästään yhdessä salille, kun molemmilla on vapaata lasten ollessa päiväkodissa. Minua stressaa eniten tämä opiskelu, kun ikinä ei periaatteessa ole vapaata. Eilenkin tuli laitettua nukkumaan klo 1.00 ja heräsin 5.30 kun ukko lähti töihin.

 

[Celly]

vähän samaa rataa on menty täälläkin, ennen ehkä minä olin menossa koko ajan (kävin töissä, vedin spinniä 2 ilt/vko, harrastin punttia 3-4krt/vko, harjoittelin maratonille ja juosta piti melk. joka päivä+koiran käytöt, kaupas käynnit jne) ja nyt on vaihtunut toisinpäin. mutta edessä häämöttää tilanne, et molemmat on menos 24/7. mulla jos ratkeaa nää työhommat, on sit 3 työtä ja miehel 2+harrastukset ym. jossain välissä kyl miettii, ku kaverit käy teattereis ja hotelleis, et ne kyl saa järkättyä aikaa, mut itse ei. onko se kiinni saamattomuudesta vai oikeasti siitä, ettei aikaa ole? joskus tuntuu, et sitä helposti jää kotiin, ku se on helpompaa tai just pällistelee täällä ja toinen kattoo töllöä. ainut yhteinen hetki parisuhteelle, on nukkuminen yhteisessä sängyssä.
ehkä sitä pitää sit tehdä siit arjesta juhlaa ja koettaa joskus, edes kerran puoles vuodes päästä jonnekin reissuun yhdessä, ilman kiireitä, töitä ja lapsia!!
sitä lomaa odotellessa

 

[Venla]

Kesällä oli rajua. Molemmat töissä, ja toinen vielä vuorotöissä, ja itse treenasin varsinkin viikonloppuisin, kun rankka työ ei vienyt voimia ja oli aikaa. Joskus nähtiin vain pikaisesti aamuyöllä. Nyt on parempi tilanne, koska olen itse vain satunnaisesti töissä; treenejä (ja kuntonyrkkeilyohjausta) ja kisareissuja tosin sitten piisaa. Olemme oppineet hyödyntämään yhteisen ajan ja enimmäkseen se on sitten sitä, että ei tehdä yhtään mitään. Tai käydään kaupassa. Maataan vaan päällekkäin sohvalla. :haart: Jos olisi lapsia, tilanne olisi ihan mahdoton. Meillä taitaa molemmat jo kyetä joustamaan siinä määrin, että edes pieni hetki voidaan olla yhdessä.

Sabine, etkö kykene yhtään joskus hellittämään opiskeluissa? Olen mäkin opiskellut joskus kokopäiväisesti, mutta ei siihen sentään kaikki aika mennyt. (Tosin ei mulla silloinkaan lapsia ollut.) (Ja mies oli sellainen, jota en edes välittänyt niin tavata.)

 

[-T]

Yleensä minun luona ollaan yöt ja päivä. Käydään yhessä koulussa ja treenaamassa. Eri asia olis sitte jos ei treenattais yhessä.

 

[i-mm]

Me nähtiin poikaystävän kanssa ennen hyvin paljon, yhteistä aikaa oli vaikka muille jakaa. Olihan siinä sit tietty päiviä jolloin ei nähty ja pari viikonkin jaksoa jolloin ei nähty. Mutta siis yleisesti ottaen lähes joka päivä. Nyt on todella outoa, kun hän tammikuun alussa lähti inttiin. Ei nähdä kuin viikonloppuisin ja saattaa olla, ettei välillä nähdä edes kahteen viikkoon. Alussa se oli aika masentavaa, mutta pikkuhiljaa oon tottunut tähän.

Itseasiassa musta välillä tuntuu, että näin on parempi. Ennen tuli kinaa ja riitaa pienistäkin asioista ja hyvin helposti. Nyt kun sitä yhteistä aikaa on vähemmän, ei riitoja tai turhaa mökötystä ole ja siä yhteistä aikaa osaa arvostaa ihan erilailla. Itsellä on aikaa keskittyä kevään ylioppilaskirjoituksiin, ja mikä parasta, jää aikaa treenaamiseen! Mutta pakko myöntää, että kyllä sitä toista kaipaa silti hurjasti. Eikä nyt ole mahdollista päästä toisen kainaloon aina kun haluaa. Seuraavan kerran vasta 9pv:n päästä. Nyt ei sitä yhteistä aikaa oo mahdollista repiä muualta kuin viikonlopuista.

 

[Zada]

Meillä tällä hetkellä käytössä: kalenterit käteen molemmille ja sit sovitaan millon nähään ja vietetään aikaa yhdessä.. =)
Tosiaan tuo kyllä johtuu siitä, että oon nyt asunu puol vuotta 400 km:n päästä kotoa. Mutta harvemmin kun on nähty, tulee käytyä enempi esim. leffassa ja kylpylässäkin.

5 vuotta on yhteistä taivalta takana, siihen mahtuu sit mun opiskelua, miehen opiskelua, molempien töitä jne. Mut kyllä sitä yhteistä aikaa sitten on saanu jostain revittyä. Vaikka joskus on tuntunu pahaltakin lähtee illalla salille yms kun mies jää kotia taas odottamaan meikää kotiin. Mutta minkäs sille voi kun on erilaiset työajat...
Ja aika usein sitä tosiaan huomas istuvansa koneen äärellä kun toinen makaa sohvalla tv:n ääressä :D

Mut muistakaa ne pienetkin yhteiset hetket ja hellyydenosoitukset, vaikka ne sit jääkin sinne arjen ja kiireen varjoon... Täällä yks tavallisen arjen kaipaaja ;)

 

[muska]

Vaikka sinkkuna tällä hetkellä elänkin, niin vastataan nyt kuitenkin, sillä tähän samaan ongelmaan on tullut aikaisemmin törmättyä. Ja siinä oli juurikin yksi syy viimeiseen erooni.

Omassa elämässä oli pidemmän aikaa kiireinen ja stressintäytteinen vaihe. Pahimmillaan kolmen työn, 6 krt/vko urheilemisen, muiden harrastamisien ja kovan opiskeluvauhdin ylläpitäminen ei ollut aivan mutkatonta. Ja kun saman katon alla ei asuttu, oli yhteinen aika ja energia sen järjestämiselle lopussa jo aika vähissä.

Kuitenkin sanoisin, että jonkin verran on aina kyse ajankäytön tehostamisesta, voisiko esim. siihen opiskeluun käyttää vähemmän aikaa, mutta korvata se tehokkaammalla työskentelyllä? Tämä pätee moneen muuhunkin asiaan, sitä aikaa saattaa myös ns. hukkua huonon asioiden organisoinnin vuoksi. Elämä ei kuitenkaan omasta mielestäni saa olla tiukkaan viritettyjä aikatauluja ja jatkuvaa organisointia kuin ehkä tilapäisesti, liikkumavaraa kalenterissa täytyy olla ja aikaa ihan vain rentoutua vailla suunnitelmia.

Lopulta kyse lienee kuitenkin paljolti priorisoinnista, kuka sitten mitäkin asioita tärkeänä pitää. Moni asia on pakko tehdä, mutta melkeinpä yhtä moni ei - tai ainakin niissä on joustovaraa. Mitä enemmän toinen on mukana niissä pakollisissakin hommissa ja tätäkin kautta osa toisen elämää, sitä enemmän myös sitä yhteistä aikaa on. Tämä on mielestäni vähintäänkin yhtä tärkeää, kun se niin kuluneesti mainostettu ”laatuaika”. Kahden viikon lomalla per vuosi ei mielestäni paikata jokapäiväisen elämän puutteita, kyllä minä tahdon parisuhteessa sen toisen osaksi ihan jokapäiväiseen elämääni

 

[susanah]

Vinkkiä pukkaa. Otatte molempien kalenterit esiin ja varaatte sinne yhden päivän/illan viikossa tai kahdessa viikossa, jolloin olette vain kahden ja teette juuri sellaisia asioita kuin te haluatte yhdessä tehdä. Omista menoista täytyy tinkiä yhteisen ajan vuoksi. Aikaa löytyy kyllä, kunhan siihen on tahtoa ja suunnitteluhalua. Jos on lapsia, niin silloin pitää tietysti hieman luovia ja järjestellä enemmän saadakseen sitä yhteistä private aikaa. Toisaalta taas lapsiperheissä meno on niin hektistä, että sellainen tunnin laatuaika illalla vaikka yhdessä kylpien tekee jo tehtävänsä . Jos on halua, löytyy aikaa.

Jos taas upottaa aikansa kaikkeen muuhun kuin parisuhteeseen, niin helposti saattaa käydä niin, että vuosien päästä huomataan ettei oikeastaan ollakaan yhdessä parina vaikka asutaan yhdessä ja se on jo sitten aika huono juttu. Suhteista tulee aika helposti itsestäänselvyyksiä ja se aika/vaiva mitä parisuhde vaatii ei ole oikeastaan kovinkaan suuri. Ei se vaadi risteilyjä tai hotelleja tai muuta luksusta. Ihan pienet asiat ja hetket on tosi tärkeitä ja ihan riittäviä. Täytyy vain nähdä vaivaa ja vaalia sitä suhdetta säännöllisesti.

 

[Tipra]

Se ei aina ole ajasta kiinni, vaan myös laadusta. Oma toinen puolisko on kadettikoulussa ja itse toisella puolella Suomea. Yleensä nähdään viikonloppuisin ja neljä vuotta ollaan oltu yhdessä. Kun harvemmin näkee niin sitten pienetkin asiat ja eleet muodostuvat tärkeiksi. Ehkä sitten "isona" on mahdollisuus nähdä enemmän. Kannattaa siis panostaa laatuun, jos ajallisesti tuntuu tiukalta!

 

[eyd]

Meillä sama kuin useilla muillakin: sovitaan milloin nähdään ja useimmiten myös, että mitä tehdään ja näin homma toimii koska ei siitä tule silloin luistettua kun sen on suunnilleen kalenteriin merkinnyt.

Viisi vuotta ollaan tällä menetelmällä pärjätty ja vaikka ei yhdessä asutakkaan (muutto yhteiseen kotiin syksyllä edessä) ja tällähetkellä ukkosein on myös armeijan harmaissa niin yhteistä aikaa löytyy kun sitä vaan kaivaa. Molemmilla on harrastuksensa jotka vievät päivittäin aikaa, minulla opiskelut ja molemmilla koiria, nykyisin myös välimatkaa se 30km. Ei se aina helppoa ole, mutta hammasta purren.

Ja meillä suhdetta on helpottanut se, että toista ei kokoajan näe. Ikävä on tavallaan ihana asia ja kun sitä toista puoliskoa sitten kunnolla näkee niin onhan se kaksin verroin mukavempaa.

 

[Evangeline]

Hmmh..tuossa susanahin vinkissä voisi olla jotain itua..tuntuu vaan niin hullulta alkaa saman katon alla asuvan kanssa kaivamaan kalenteria esiin, mutta alan kohta olla siinä pisteessä, että tarttis tehä jottain! Yksi asia, joka minua myös vaivaa on miehen rakkaus tietokoneeseen. Kyllä. Ja etenkin pelaamiseen. Jostain syystä minun on hankala ymmärtää tuota. Vaikka kuinka yritän ymmärtää, että se on hänen keinonsa rentoutua (ollut pikkupojasta saakka) niin prkl, että joskus se vain niin ottaa pattiin. Varsinkin kun se yhteinen puuhastelu ja romantiikka on ilmeisesti laitettu tallelokeroon ja tunnusluku on unohtunut. :jahas: ja jos ei pelata niin sitten heitetään -läppää koneella poikien kanssa. Mainittakoot vielä, että ei tykkääminen ole loppunut, jotenkin vain keinot on hukassa. :(

 

[acromion]

Ei sitä aikaa ole eikä tule. Siksi olenkin ikisinkku.

Itsellä on erittäin intensiivinen opiskelupaikka, töitä myös että elääkin jollain (2 vuoroa viikossa), käyn ratsastaan pari kertaa viikkoon, punttitreeni 3 kertaa viikossa, ruoanlaittoakin täytyy harrastaa kun ei einekset uppoo ja onpa tuossa kaksi kissaakin. Niitä harvoja kavereita joita on en kerkee näkee lähes ikinä ja siivoomaan kerkee ehkä kerran kuukaudessa.

Vaikka parisuhde vois jollain tapaa olla ihan kivakin juttu, niin sellainen ei kyllä mahdu elämään. En tajua miten ihmisillä on aikaa partnereilleen. Onneksi viihdyn kuitenkin sinkkuna:dance:

 

[assis]

Me asutaan yhdessä kolmatta vuotta, molemmat on töissä ja käy salilla, lapsia ei ole. Mun mielestä tärkeää ei ole vain se, että kauheasti pitäisi touhuta ja mennä ja tehdä yhdessä, vaan se että on oikeasti läsnä: kuuntelee toista, halailee, hymyilee, sanoo "tykkään susta". Jos niitä ei ole, leffailta kerran viikossa kun istutaan hiljaa vierekkäin kaksi tuntia ei riitä yhtään mihinkään.

Me käydään usein salilla omien kavereiden kanssa, mutta yhteistä aikaa järjestetään: yritetään sovitella että ihan joka arki-ilta ei oltaisi menossa, vaan pidetään koti-iltoja, jolloin usein katsotaan joku leffa. Viikonloppuisin käydään yhdessä kaupassa ja laitetaan hyvää ruokaa ja syödään rauhassa. Aamuisin mies herättää minut ennen kuin lähtee töihin. Iltaisin ollaan hetki yhdessä kun minä meen aiemmin nukkumaan. Pieniä ja lyhyitä mutta ah niin ihania ja tärkeitä hetkiä.

 

[angelo]

Me asutaan yhdessä kolmatta vuotta, molemmat on töissä ja käy salilla, lapsia ei ole. Mun mielestä tärkeää ei ole vain se, että kauheasti pitäisi touhuta ja mennä ja tehdä yhdessä, vaan se että on oikeasti läsnä: kuuntelee toista, halailee, hymyilee, sanoo "tykkään susta". Jos niitä ei ole, leffailta kerran viikossa kun istutaan hiljaa vierekkäin kaksi tuntia ei riitä yhtään mihinkään.

Me käydään usein salilla omien kavereiden kanssa, mutta yhteistä aikaa järjestetään: yritetään sovitella että ihan joka arki-ilta ei oltaisi menossa, vaan pidetään koti-iltoja, jolloin usein katsotaan joku leffa. Viikonloppuisin käydään yhdessä kaupassa ja laitetaan hyvää ruokaa ja syödään rauhassa. Aamuisin mies herättää minut ennen kuin lähtee töihin. Iltaisin ollaan hetki yhdessä kun minä meen aiemmin nukkumaan. Pieniä ja lyhyitä mutta ah niin ihania ja tärkeitä hetkiä.

Tää oli ihan kuin mun suusta, etenkin toi mustaamani kohta! Meillä sitä aikaa järjestyy jotenkin ihan luonnostaan toisillemme arjenkin keskellä, vaikka aika kiireisiä ollaankin Työpäivän jälkeen molemmat käy tekemäsä omat treenit/lenkit tai käydään yhdessä ulkona koiraa riehuttamassa, välillä nähdään omia kavereita (: Useimmiten vietetään illat yhdessä ja käydään yhtä aikaa nukkumaan. Viikonloppuisin on sitten kiva kehitellä jotain erilaista ja piristävää joko kahdestaan tai kaveriporukalla. Ihanaa on se, kun tietää että molemmat viihtyy toistensa seurassa yhtä paljon - kumpikaan ei koe jäävänsä vähemmälle. Mun mielestä määrällisen yhdessäoloajan sijaan vielä tärkeämpää on se "laatu" eli juuri tuo assiksen mainitsema aito läsnäolo. Se että toinen osoittaa huomiota ja rakkautta arjenkin kiireiden keskellä :haart:

 

[HeatN]

Samoilla linjoilla angelon ja assiksen kanssa. Mä en ymmärrä tällaisia "laatuaikaa" perheelle sloganeja muutenkaan vaan kyllä sen läsnäolon ja olemisen pitäisi olla niin osana arkipäivää ja elämistä, ettei tarvitsisi miettiä, miten saisi järjestettyä "jotain kivaa ja yhteistä tekemistä miehen tai vaimon tai lasten kanssa". Se yhteinen tekeminenhän juuri tulee yhdessäolemisesta, ei mistään ulkoa päin suunnitelluista asioista.

Jos ja kun ollaan yhdessä, väistämättä tulee eteen kiireisiä työ/opiskelu/vapaa-ajan hetkiä, jolloin molemmat tuntuvat olevan päivisin ja iltaisin poissa. Kuitenkin juurikin ne arkiset hommat ja toisen huomioiminen kiittämällä aamukahvista tai lehdestä, pörröttämällä hiuksia, hieromalla telkkarin ääressä kymppi uutisten aikaan tai vaikka vaan kokkaamalla yhdessä viikonloppuna ovat niitä asioita, joista vahva yhteinen side muodostuu. Ei siihen mun mielestä mitään parisuhdeiltamia erityisesti tarvita (toki leffa yhdessä tai hienosti syöminen on ihan kivoja juttuja mutteivät niitä joilla vähäinen yhteisolo korvataan). Sekin, että mä olen tässä koneella, ja tiedän, että poikaystävä on tuolla keittiössä lueskelemassa lehtiä on jotenkin ihanaa arkea, yhteiseloa. Me voidaan halata ennen kuin mä liidän tästä tanssiopinnoille ja hän salille.

Joten sanoisin kyllä, että kalenterit nurkkaan parsuhteesta ja yhteiselosta, nauttikaa niistä pienistä arjen iloista ja asioista, joihin on mahdollisuus! Loppujen lopuksihan aikaa on ihmisillä aina, mutta kysymys onkin vain, että mihin se käytetään.

 

[Venla]

Sekin, että mä olen tässä koneella, ja tiedän, että poikaystävä on tuolla keittiössä lueskelemassa lehtiä on jotenkin ihanaa arkea, yhteiseloa.

Mä olen itse ollut tosi onnessani, kun tietokoneen kanssa samassa huoneessa on nyt myös sohva. Voin istua lukemassa samassa huonessa, missä mies on. Ehkä vähän noloa. Mutta kivaa! Myös vierekkäin nukkuminen on ihanaa.

Mulle ns. laatuaika ei myöskään tarkoita mitään järjestettyä yhdessäolemista, vaan ihan sitä semmoista aikaa, joka tulee kuin itsestään. Vaan ehkä joskus on syytä vähän pysähtyä miettimään, että eletäänkö tässä nyt yhdessä erikseen vai oikeasti yhdessä. Siinä ei välttämättä ole edes kysymys mistään aikataulutusasioista.

 

[assis]

Voin istua lukemassa samassa huonessa, missä mies on. Ehkä vähän noloa. Mutta kivaa!

Ei oo yhtään noloa, ihan tavallista. "Tuu nyt iltapalalle mun kaa" - ja sit istutaan saman pöydän ääressä ja molemmat lukee omia juttujaan eikä puhuta mitään. Tai kun me ostettiin kuulokkeet stereoihin, että voidaan olla samassa huoneessa vaikka toinen kuunteleekin huonoa musiikkia. :D

 

[hulda]

Mä ymmärrän hyvin ton "kalenterit käteen ja tapaamisia sopimaan- systeemin"! Ollaan oltu mieheni kanssa seitsemän vuotta yhdessä, asutaan yhdessä ja ollaan samassa paikassa töissä. Jossain vaiheessa havahduin siihen, että vaikka olemme ajallisesti paljon yhdessä niin esim. töissä oleminen ei ole sellaista yhdessäoloa mitä kaipaan. Eikä se kun kun surfaillaan netissä omilla läppäreillämme. Okei, on kiva istuu tässä vierekkäin mut silti, muutakin tarvitaan. Me sovitaan joka viikolle (aina ei onnistu) yksi sellanen ilta jolloin tietsikat, tellu ja joskus jopa puhelimet pistetään kiinni. Voidaan olla kotona tai mennä leffaan tai mitä vaan mutta keskitytään puhumaan, kuuntelemaan ja koskettamaan toisiamme. (eikä tää meinaa sitä etteikö meillä puhuttas ja pussattais muulloin). Joten häpeilemättä vaan treffejä oman kumppanin kanssa sopimaan:dance: Ainakin meillä arki sujuu paljon paremmin kun silloin tällöin keskitytään vaan toisiimme!
ja siis ymmärrän kyllä että jos on pieniä lapsia niin tää ei varmaan toimi ja ehkä myös jos on nuori ja tuore suhde niin tällasta ei edes kaipaa!,tämä siis ohjeeksi keski-ikäisille vakiintuneille pariskunnilla