Tuli sanomista, kun en itse ollut vastannut omiin kysymyksiini, niin tässä nyt on joitakin mietteitä. Kiitos kaikille vastanneille, toivottavasti teitä tulee vielä lisää
Mikä on lajisi ja urheilutaustasi?
Nykyisin voimanosto (1,5 vuotta, 1 vuosi kilpailua), entinen kilpauimari (7 vuotta)
Miksi aloit kilpaurheilijaksi?
Ihan ensimmäisenä liityin johonkin koripallojoukkueeseen ala-asteella 3. luokalla, jonka kuitenkin vaihdoin uintiin (olin siis uinut jo pari vuotta erilaisissa harrasteryhmissä), kun minulta tultiin kysymään kiinnostaisiko minua uinti enemmänkin ja vaikuttaisi siltä, että olisi siihen lahjoja. Uintia tuli sitten harrastettua ihan kiitettävästi kyllästymiseen asti. Aluksi lähdin siis kilpaurheilijaksi vain valmentajien kehoituksesta, mutta koska tavallaan kasvoin koko varhaisnuoruuteni uimahallissa ja uiden kilpaa, niin jotenkin se kilpailu sitten jäi osaksi itseäni.
Mikä kilpaurheilussa on parasta?
Kaikki. Elämäntapa ja sen sisältämä säännöllisyys, itsensä voittaminen ja parhaimmassa tapauksessa muidenkin voittaminen, mutta se tuntuu hyvälle vain, jos sen eteen on oikeasti joutunut tekemään töitä ja ehkäpä jopa epäonnistunutkin muutamaan otteeseen. Mielestäni se, että on jokin tietty päämäärä, luo merkitystä elämälle. Toki jos urheilu on koko elämä, voi pohja lähteä helposti alta esim. loukkaantumiset. Pidän siitä tunteesta, kun kävelen salille (menin uimahallille) ja mietin, että tässä rakennetaan jotain itselleen merkityksellistä ja "suurta".
Entä huonointa?
Epäonnistumiset, mutta ne ovat myös välttämättömiä tai ainakin onnistumiset tuntuvat paremmille pienten tai miksei suurtenkin vastoinkäymisten jälkeen. Loukaantumiset ja sairastumiset, kun joutuu hölläämään treeneissä tai pitämään taukoa.
Kärsitkö motivaatio-ongelmista ja jos kärsit, niin miten niitä käsittelet?
Uinnista aika on kullannut muistot, mutta jos ei ole tapahtunut parannusta hetkeen, niin sitä helposti turhautuu ja se lannistaa. Voimanostossa maastavedon tekniikka on tuottanut harmaita hiuksia ja hampaiden kiristelyä ja välillä mietin, että mikä järki koko hommassa on, kun en vain opi ja saa siksi yhteistulosta kunnolla nousemaan ja tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin. Nuo ovat kuitenkin väliaikaisia impulsiivisia tunnereaktiota ja niiden aiheuttamia ajatuksia. Tilanteiden laannuttua koitan aina käydä hommat järkiseikoin läpi ja muistuttaa itseäni siitä, että sentään jotain kehitystäkin on tapahtunut ja yritän ajatella asioista optimistisemmin.
Miten käsittelet epäonnistumisia?
Tulikin vastattua tähän samalla tuossa yllä. Ja muistutan itselleni onnistumisien tuntuvan paljon paremmalle, kun tietää todella yrittäneensä ja voittanut esteet.
Joskus kuulen kysymyksen, että miksi osallistua kisaan jos ei voi voittaa (vastassa joku "ylivoimainen" kilpailija tai on esimerkiksi vasta aloittelija tai ei vain yksinkertaisesti ole "vielä" kärkikolmikkoainesta). Mitä ajattelet tästä?
Rehellisesti mua vituttaa tämä kysymys, koska en osaa mielestäni vastata tähän mitenkään järkevästi varmaan siksi, että mulle kilpaurheilu on ollut aina itsestäänselvyys ja siihen kuulu se urheilijana kasvaminen ja kisojen läpikäyminen. Voittaa itsensä, tietää miten toimii kisatilanteissa (esim. jännityksen vaikutus), itseluottamuksen kasvattaminen, mokista oppiminen etc. Mulle se kisoihin meneminen ei ole sitä, että menen sinne ja voitan kaikki. En edes silloin, kun olen voittanut kaikki, niin ajatellut sitä, että nyt uin tämän ja voitan kaikki. Menin kisoihin, koska rakastin sitä kaikkea mitä siihen kisaamiseen liittyy: jännitys, oman kehityksen mittaaminen, työn tuloksen näyttäminen ym. Se, että löin käteni ajanottotauluun ensimmäisenä ja sisäistin voittaneeni kaikki muut, tuli vasta siinä kohtaa (jos silloinkaan) kun mitaleja laitettiin kaulaan. Eli kaipa se oikea syy on itsensä ylittämisessä ja sen aiheuttamassa hyvässä olossa, eikä niinkään muiden voittamisessa. Silloinkin kun voitin, parhaimmalta tuntui se, että oli saanut itsestään niin paljon irti, että itsekin yllättyi mihin sitä kykenikään. Voimanostossa nyt en ole voittanut
vielä mitään, mutta tuuletellut kisoissa enkkojen tekemisen jälkeen senkin edestä.
Oletko itse osallistunut kisaan, jossa todennäköisyys voittoosi ei ole ollut puolellasi ja jos olet, niin miksi?
Olen ja kts. em.
Jos olet lopettanut kilpaurheilun, onko sinulla vaikeuksia motivoitua urheilusta, joka ei sisällä kilpailua?
Taitaa tuosta rivien välistä huomata, että on vaikea motivoitua. Uinnin lopetettua olin sohvaperunana pari vuotta. Pelkkä lenkille lähteminen oli tuskaista ja kunnon huonontuessa kynnys liikuntaa kohtaan vain kasvoi, kun vertasi kuntoaan aina siihen, mitä joskus oli ollut. Yhä edelleen minulle tulee ristiriitaisia tunteita uimisesta, vaikka joka kerta kun sinne altaaseen olen "urani" jälkeen hypännyt, on mieleeni muistunut miksi sitä niin rakastin, vaikka välillä sitä tunteekin vain polskivansa paikallaan. Voimanoston myötä on ilo urheiluun ja liikuntaan taas löytynyt, vaikka ei se aina ruusuilla tanssimista ole, kuten moni tähän vastannut onkin jo maininnut, mutta se kuuluu asiaan.
