• Rekisteröidy ja osallistu keskusteluun. SHABOOM

Mikä on kohtuullinen hinta yhdestä kuntosalikäynnistä?

Liittynyt
27.12.2011
Viestejä
5 091
Tässä joutuu välillä tekemään muutaman päivän tai yli viikonkin reissuja sukulaisiin toisiin kaupunkeihin. Yleensä nämä reissut ovat lomilla joten kaupungin salit ym. hiukan halvemmat ovat usein kiinni. Yksityisillä saleilla kertakäynnit ovat usein 5-10 euron välillä ja 10 kerran kortillakin alennus on kohtuullisen pieni. Mikä on mielestänne sopiva hinta salikäynnistä? Itse olen opiskelijakin joten esim. 4-5 treeniä toisessa kaupungissa hyvällä salilla saattaa maksaa jopa 30€!! Tuntuu aika hurjalta. Ei kuitenkaan aina lomalla viitsisi kevyttäkään viikkoa pitää kun silloin juuri ehtisi treenailla vaikka tuplatreeniä.
 
Liittynyt
8.5.2013
Viestejä
1 145
No kyllä tuo on sellainen ihan oman harkinnan varassa oleva juttu mun mielestä. Itellä tuo summa olis kyllä aika alhainen, käytän ite vaan yliopiston salia (jtn 50-60€) koko lukuvuosi, enkä olis esim ikinä valmis maksamaan sellasia mitä yksityiset salit maksaa, kerta tai muutenkaan. Sen verran oon tottunut kotitreeneihin, että joku 2 euroakin/kerta tuntuis liian isolta mun makuun.

Kuitenkin ite miettii sitä kautta, että yhdestä salikerrasta kasvaa parhaimmillaankin niin kovin pienen määrän uutta lihasta, ettei siitä viitsi kauheasti maksaa. Jos ei tonne omalle salille pääse, ni vähintään nykyisen ylläpitoon riittää melkein minkälainen jumppakin vaa.

En usko, että ketään osaa vastata sun puolesta. Jos arvostat kovinkin vaikkapa jotain tarkkoja progressioita, etkä halua missata treenipäiviä, niin ei varmaan oo paljon vaihtoehtoja kuin pulittaa. :D
 
Liittynyt
23.3.2010
Viestejä
396
Pari kertaa oon sen 10€/kerta maksanu jos on ihan kamalat treenihimot ollu päällä, eikä mitään muita saleja lähistöllä oo ollu auki. Mut tuossa kympin pintaan ne kertakäynnit tuntuu vaan nykysin olevan monilla "paremmilla"- ja ketjusaleilla.. Jos pitäis useampana päivänä käydä ni en kyllä ite viittis montaa euroa maksaa, joku max 5€ ehkä.
Kannattaa uudessa paikassa aina kysellä mahollisuutta ilmaseen tutustumistreeniin :)
 
Liittynyt
5.12.2011
Viestejä
130
Ilmainen tutustuminen useaksi eri henkilöksi naamioituneena ja väärennetyin paperein mahdollistaa ilmaiset salikäynnit ja voi säästää rahaa konsentraattiin. :wtf:
 
Liittynyt
14.9.2013
Viestejä
133
Itse kokisin että menee salin laitteiden/varusteiden mukaan joku paikka missä on kuntopyöriä ja x-trainereitä nurkat täynnä ja joku kyykkynurkka jossa max 60kg lisäpainoja niin en maksais penniäkään mutta hyvä sali niin siinä 10e luokkaa voisi käynnistä maksaa.
 
Liittynyt
16.9.2010
Viestejä
491
5e on sopiva kertamaksu kuntosalista.Liikunta / kulttuurisetelillä voi sen sopivasti kuitata !

Kävisin paljon useammilla saleilla jos olisi maksu luokkaa 5e mutta en ala mitään 10 e maksamaan !
 

RSH

VIP
Liittynyt
31.10.2013
Viestejä
1 429
Ikä
44
Kaupunki
Satakunta
Koita katsoa jos löytyy kunnallinen liikuntasalin yms yhteydessä oleva sali, huomattavasti kaupallisia edullisempi ja osa täysin ilmaisia. Mitään hifi vimpaimia ei ole mutta perus tanko ja painot löytyy lähes kaikista ja penkki/kyykky/mave onnistuu.
 
Liittynyt
26.1.2009
Viestejä
622
Koita katsoa jos löytyy kunnallinen liikuntasalin yms yhteydessä oleva sali, huomattavasti kaupallisia edullisempi ja osa täysin ilmaisia. Mitään hifi vimpaimia ei ole mutta perus tanko ja painot löytyy lähes kaikista ja penkki/kyykky/mave onnistuu.
Hyvä vinkki, mun kotikaupungissa uimahallin sali 7 euroa ja urheilutalon sali 5 euroa.
 
Liittynyt
11.7.2011
Viestejä
84
Treenejä kun minulla tulee viikkoon 5-6, niin kyllä jäisi käymättä, jos pitäisi yli 5e/kerta maksaa. Täälläpäin on myös nuo kunnan/liikuntahallien salit tosi edullisia, mutta ne ei ainakaan juhlapyhinä ole auki.

Hyvä huomioida, että jos sattuu loman ajalle juhlapyhäpäivä, niin yleensä henkilökunta ei ole silloin saleilla paikalla, joten salille ei pääse, ellei ole kertoja jo maksettu.
 
Liittynyt
27.5.2004
Viestejä
1 514
Kaupunki
susirajalla
Treenejä kun minulla tulee viikkoon 5-6, niin kyllä jäisi käymättä, jos pitäisi yli 5e/kerta maksaa. Täälläpäin on myös nuo kunnan/liikuntahallien salit tosi edullisia, mutta ne ei ainakaan juhlapyhinä ole auki.

Hyvä huomioida, että jos sattuu loman ajalle juhlapyhäpäivä, niin yleensä henkilökunta ei ole silloin saleilla paikalla, joten salille ei pääse, ellei ole kertoja jo maksettu.
Ymmärrän jos oot Mr.O tason kilpailija ettei treenejä jätetä välistä, mutta muuten ei varmasti tunnu missään vaikka pyhäpäivinä pitäskin ylimääräsen lepopäivän, korkeintaan auttaa kehittymistä. Voi rauhassa keskittyä siihen palautumiseen ja vaikka lihashuoltoon joka tahtoo monesti olla turhan vähällä huomiolla :D
 
Liittynyt
16.1.2009
Viestejä
283
Kahdeksan euroa maksan silmää räpäyttämättä, menee juuri passelisti kahdella neljän euron liikuntasetelillä. Kolmannenkin voin tarvittaessa lyödä tiskiin, mutta siitä enempää ei ehkä ihan helpolla tulisi maksettua.

Käteisellä maksaessa menee varmaan kympissä se kipuraja.
 
Liittynyt
28.1.2011
Viestejä
112
Ikä
31
Tää on musta vähän hassu kysymys ku toinen voi esim. maksaa t-paidasta helposti 100e ja toinen hakee Halpa-hallista 5eurolla. Sama kaikessa kulutuksessa... mutta ite varmaan maksaisin 10e salikerrasta. Voisin ehkä maksaa enemmänki jos joku ois kehunnut kyseistä salia paljon ja haluaisin nähdä sen välttämättä.
 
Liittynyt
11.7.2011
Viestejä
84
Ymmärrän jos oot Mr.O tason kilpailija ettei treenejä jätetä välistä, mutta muuten ei varmasti tunnu missään vaikka pyhäpäivinä pitäskin ylimääräsen lepopäivän, korkeintaan auttaa kehittymistä. Voi rauhassa keskittyä siihen palautumiseen ja vaikka lihashuoltoon joka tahtoo monesti olla turhan vähällä huomiolla :D
Joo, vielä ei niin huipulla mennä, mutta mitäpä sitä suotta pitämään niitä ylimääräisiä lepopäiviä, jos ei tunne olevan tarvetta? En siis kiellä, etteikö olisi hyötyä välipäivästä, itsekkin sen huomasin edellisellä treeniohjelmalla.

Yleensä vaan ostan aikaa kuukauden ajaksi, jonka loputtua pidän sitten muutaman päivän lepoa. Optimaalisessa tilanteessa viikonloppu alkaa juuri tähän aikaan. Toki, jos lähtee ulkopaikkakunnalle kesken kuukautta, kun on vielä treeniaikaa jälellä, sotkee se vähän tätä kiertoa.
 
Liittynyt
2.5.2010
Viestejä
2 523
Tää riippuu kyllä ihan salista. Jos sali on tiptop ja löytyy hyvät suihkut saunat vermeet ja vempaimet, niin kyllä mä voin sen 10e maksaa. Mutta jos taas laitteet on niin ja näin, ja paikka ei muutenkaan vakuuta, niin kyllä vitosella pitää selvitä.
 
Liittynyt
11.10.2012
Viestejä
2 299
Kerran jos viikon lomalla vaikka haluaisi salilla käydä ylläpitämässä gainsseja niin joku parikymppiä vielä menis helposti. Salilla käynti o vähä ku taksilla ajaminen; harvoin vituttaa jälkeenpäin vaikka olis maksanut mitä.
 
Liittynyt
26.3.2013
Viestejä
451
Ymmärrän jos oot Mr.O tason kilpailija ettei treenejä jätetä välistä, mutta muuten ei varmasti tunnu missään vaikka pyhäpäivinä pitäskin ylimääräsen lepopäivän, korkeintaan auttaa kehittymistä. Voi rauhassa keskittyä siihen palautumiseen ja vaikka lihashuoltoon joka tahtoo monesti olla turhan vähällä huomiolla :D
Kesällä tulee reissattua ja mökkeiltyä sen verran paljon, että tuolla asenteella jäisi helposti usean viikon salit väliin. Harmi kun en viime kesänä vielä tiennyt mökiltä 10 kilometrin päässä sijaitsevasta kaupungin ilmaisesta kuntosalista. Ensi kesänä tulee varmaan siellä käytyä kauppareissujen yhteydessä pidemmillä mökkireissuilla.

Itse aiheeseen: Olen sen verran pihi, että en kyllä yli vitosta maksaisi kerrasta ja silloinkin saa olla aika kova himo jo päällä. Uimahallin salile mulla on sarjalippu, missä kerta maksaa sen vitosen, mutta se menee koska samalla hinnalla pääsee polskimaan. Normaalisti käyn salilla, missä on 20e kuukausimaksu. 4 kertaa viikossa tekee yhden kerran hinnaksi vähän päälle euron. Se alkaa olla kohdillaan. :)
 
Liittynyt
29.6.2010
Viestejä
1 558
Kaupunki
Vantaa
kohtuullinen hinta ois jossain 5-7e kieppeillä, mutta olisin valmis maksamaan enemmänkin, jos salille haluaisin mennä (ja miksen haluaisi, hyvää ajankulua ja saa hyvän fiiliksen). Ekoissa postauksissa oli lihastenkasvu syynä mennä reissun päälläkin salille, joka kuulosti aika hassulta.
Leffa maksaa yli 10e helposti, jos ei ole sarjalippuja tms, sali siihen nähden edullinen, jos alle 10e selviää.

esim. Jouluna tekee varmasti vaan hyvää käydä vähän hikoilemassa, niin jaksaa taas syödä enemmän ku aineenvaihdunta saa vähän boostia =)
 
Liittynyt
7.11.2012
Viestejä
105
Kaupunki
Seinäjoki
Tää riippuu kyllä ihan salista. Jos sali on tiptop ja löytyy hyvät suihkut saunat vermeet ja vempaimet, niin kyllä mä voin sen 10e maksaa. Mutta jos taas laitteet on niin ja näin, ja paikka ei muutenkaan vakuuta, niin kyllä vitosella pitää selvitä.
Samaa mieltä. Ei paskasta kannata suklaan hintaa maksaa.

Kannattaa myös ottaa selvää että antaako kyseinen kuntosali opiskelijoille, työttömille tai eläkeläisille alennuksia. Myös kaikenmaailman TYKY- ja muut kuntosetelit kannattaa hyödyntää jos sellaisia sattuu olemaan.
 
Thread starter Samankaltaiset keskustelut Forum Replies Date
Mikä paras ohjelma sekä massan että voiman lisäämiseen tauon jälkeen Treeni 12
Mikä on kyykyssä vikana? Treeni 44
Kohtuuttomat treenimäärät; mikä on liikaa, mikä liian vähän? Treeni 16
Mikä määrittää treenin kokonaiskuormituksen? Treeni 9
Tietääkö mikä laite toi on? Aito HIIT-laite!!! Treeni 3
Mikä on sinun 6-24kk treenisuunnitelma? Treeni 15
Mikä avuksi? Treeni 13
Mikä vikana, kun treeni ei tuota tulosta? Treeni 36
mikä tässä on vikana kun en laihdu? Treeni 174
Mikä treeniojelma paras? (salipäiviä 4 viikossa) Treeni 6
mikä tän laitteen suomenkieline "kutsumanimi" on ---> Treeni 11
Mikä jako paras natu treenaajalle? 1, 2 vai 3 -jakoinen? Treeni 71
3 on 1 off - mikä treenijako? Treeni 4
mikä laite? Treeni 1
Jerkku Mikä ilahdutti tänään salilla? Treeni 7055
Raudat eivät kasva, mikä neuvoksi? Treeni 14
Mikä järjestys? Treeni 1
mikä vika ? Treeni 2
Mikä ilahduttaa salilla? Treeni 27
Mikä pielessä kun ylimääräiset ei lähde? Treeni 25
Kyykyn eri vaiheet? Mikä rasittuu eniten ja milloin? Treeni 15
Näppivoimat ei riitä mavessa, mikä avuksi? Treeni 58
toisomaksimit - mikä on maksimi Treeni 6
Mikä on kun penkki laskee? Treeni 2
Mikä vikana? Treeni 10
Mikä jako salille, kun 3 aerobista ryhmätuntipäivää + 3 salipäivää? Treeni 3
Mikä vituttaa lisääntyneissä kiloissa? Treeni 114
Lihaskasvu - Mikä siellä oikeastaan kasvaa? Treeni 34
Mikä mättää Treeni 15
Mikä on paras 1-jakoinen ohjelma mielestäsi jota olet käyttänyt? Treeni 33
Mikä lie nimeltään Treeni 13
Mikä ohjelma Treeni 1
Mikä liike?? Treeni 1
Mikä mättää kun ei kulje? Treeni 13
Jalat saa paljon rasitusta, mikä treenijako? Treeni 10
Vaisut olkapäät ja ojentajat - mikä avuksi Treeni 14
Mikä ei-vatsaliike ottaa teillä eniten vatsaan Treeni 33
Viikon kireä aikataulu hidasteena. Mikä neuvoksi? Treeni 7
Mikä sai sinut aloittamaan salilla käynnin? Treeni 1
Mikä on menny vikaan? Treeni 4
Maksimikasvu pidemmillä sarjoilla(ko)? Treeni 5
kun mikään ei oikeen tunnu miltään? Treeni 20
Mikä mättää!? Miten muuttaa ohjelmaa?? Treeni 20
Mikäs liike tämä on? Treeni 12
mikä päiväkirja? Treeni 1
Mikä pielessä kun reenipainot ei nouse? Treeni 11
Treeni junnaa paikallaan, mikä avuksi Treeni 10
mikä on liikkeen virallinen nimi? Treeni 4
Mikä ärsyttää tavisten asenteissa salitreeniä kohtaan? Treeni 2
Mikä vikana treenaamisessa/kropassa? Treeni 13
Samankaltaiset keskustelut


















































Ylös