Matkakertomus: Slovenia, Serbia, Makedonia, Kosovo, Montenegro, Kroatia

[Zurda]

EX-JUGOSLAVIAN KIERROS 2009

Kävin pyörimässä Balkanilla oikein urakalla tänä kesänä (kesä-elokuu 2009) ja ajattelin kirjoitella tänne matkapäiväkirjaa, johon sisällytän henkilökohtaisia kokemuksiani matkustamisesta kyseisellä alueella ja hyödyllisiä tietoja esim. kulkuyhteyksistä ja hinnoista. Jaoin päiväkirjan osioihin maiden mukaan, koska tekstillä on reilusti mittaa. Slovenia-osuus on aika pintapuolinen omien vaikutelmieni suhteen, sillä suurin osa ajastani meni siellä opiskellessa ja kämppikseni kanssa hengatessa. Laitan joka osion alkuun missä kaupungeissa tuli pyörittyä, mikä oli maan hintataso ja jotain muita maahan liittyviä huomioita. Tuo hintataso koskee sitten elintarvikkeita, julkista liikennettä, ravintolassa käyntiä ym. Bensa, lentoliput Keski-Eurooppaan ja esim. tietotekniikka sekä kaikki ylikansalliset tuotteet on ihan hinnoissaan, niitä on sinne turha mennä ostamaan. Toivottavasti päiväkirjasta on hyötyä! Hyviä lukuhetkiä.

Maat: Slovenia, Serbia, Makedonia, Kosovo, Montenegro, (Bosnia ja Hertsegovina lyhyesti), Kroatia

Matkan kesto: 8 viikkoa, kesäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin

Matkustusmuoto: olin matkalla yksin, paikasta toiseen kuljin joko bussilla, junalla tai satunnaisesti liftaten.

Muuta: opiskelen serbiaa/kroaattia/bosniaa/montenegroa yliopistossa ja olin matkalla suureksi osaksi harjoittelemassa kielitaitoani. En siis osaa ottaa luotettavasti kantaa siihen, miten jossain paikassa pärjää ilman paikallisen kielen taitoa (paitsi Kroatian rannikon todelliset turistirysät jossa näyttävät puhuvan asiakkaille ennemmin englantia, italiaa tai ranskaa kuin omaa kieltään :P).
En ole ollenkaan kaljan ystävä enkä hardcore yöeläinkään, joten tästä matkapäiväkirjasta ei voi valikoida matkakohteita sen perusteella missä on halvin tuoppihinta tai parhaat yökerhot .

YLEISIÄ HUOMIOITA ALUEELLA MATKUSTAMISESTA, TIETOA KULKUYHTEYKSISTÄ

Turvallisuus Yleinen turvallisuustilanne on mielestäni hyvä. Minulta yritettiin kerran viedä lompakkoa bussissa, takanani istuva mies työnsi kätensä penkkien välistä kohti laukkuani kun luuli minun nukkuvan (Montenegro). Aika ahdistava tilanne tapahtui eräällä bussimatkalla, kun viereeni istui mies joka erittäin hienovaraisesti alkoi hiplata minua (Serbia). Tilanne oli hyvin epämukava, sillä mies naamioi hiplaamisen taitavasti lehden lukemiseksi, mutta aikani istuttua sanoin hänelle hyvin selvällä suomen kielellä että saa riittää, löydä itsellesi muualta istumapaikka. Paikallisten (kosovolainen, montenegrolainen) mukaan alue on turvallista eikä kukaan ikinä varoittanut minua kävelemästä yksin ulkona illalla (mikä ei tarkoita sitä että olisin joka ilta tieten tahtoen kokeillut pimeillä kujilla, mitä käy). Toisaalta pidin älyttömän hyvää huolta tavaroistani, passi ja isot rahat oli aina rahavyössä vaatteiden sisällä enkä esitellyt digikameraani julkisesti jos ei ollut pakko.

Kielet Nuoret puhuvat lähes poikkeuksetta englantia, vanhemmat ihmiset harvemmin. Kroatian rannikolla ja isommissa turistikohteissa kielitaito ylettyy väestön muihinkin ryhmiin.
Serbiassa ja Montenegrossa kirjoitetaan sekaisin latinalaisella ja kyrillisellä aakkostolla. Kyrillisten kirjainten opettelusta ei varmasti ole haittaa, esim. Belgradin bussiaseman aikatauluista osa on kirjoitettu vain kyrillisillä kirjaimilla
Ihan vähän lisää höpinää paikallisesta kielestä löytyy Herceg Novin kohdalla Montenegro-osuudessa.

Netti löytyi kaikista ulkomaalaisille matkailijoille suunnatuista hostelleista ja oli mun kokemuksen mukaan aina ilmainen ja toimi ok. Yksityismajoituksessa nettiä harvemmin pääsi käyttämään.

Kulkuyhteydet ja hinnat Tässä esimerkkejä siitä, mitä matkustaminen maksoi ja kauan matkat kestivät. Lähes aina lipun hintaan tuli 0,30-1 euro matkatavaramaksua, kun laittoi rinkan bussin alalokeroon. Rinkkaan liimattiin lippu, jonka toisen puolen sai tositteeksi itse, tämä varmaan teoriassa parantaa matkatavaroiden turvallisuutta.

Ljubljana-Belgrad juna 9 h, n. 3 vuoroa päivässä. Lipun hinta 25 euroa, jos varaa väh. viikkoa aikaisemmin
Belgrad-Donji Milanovac bussi 4 h 8,50 euroa
Donji Milanovac-Niš bussi 4,5 h, 9,30 euroa
Niš-Pirot bussi 1,5 h 4,20 euroa
Niš-Skopje bussi aikataulun mukaan 4 h, oma kokemus 5,5 h, hinta 11,60 eur
Skopje-Priština bussi 2,5 h, 5,30 eur
Priština-Podgorica bussi 8 h, 16 eur
Podgorica-Žabljak bussi 3,5 h, 9,5 eur

 

[Zurda]

S L O V E N I A

Kaupungit: Ljubljana, Vrba, Piran, Bled, Postojna, Lipica

Rahayksikkö: euro

Hintataso: selvästi alhaisempi kuin Suomessa, mutta ehdottomasti Ex-Jugoslavian kallein valtio. Palttiarallaa puolet Suomen hinnoista.

Suomalaistutka: kolmen viikon aikana spottasin 5-6 porukkaa suomalaisia.

Majoitusvinkkejä: DIC-hostelli (Dijaški dom Ivana Cankarja, nettisivut löytyy hakemalla) on avoinna kesäisin, koska lukukausien ajan siellä levittelevät seinilleen teinitähtien postereita ja kirjailevat sängynpohjiin ihastustensa nimiä yläastelaiset tytöt ja pojat. Suosittelen hostellia kaikille niille, joille riittää perussiisti mutta yksinkertainen majoitus, josta ei todellakaan tarvitse maksaa itseään kipeäksi. Kahden hengen huone irtoaa muistaakseni 14 eurolla/henki ja hyvä aamiainen maksaa 3 euroa. DIC on varmasti Ljubljanan halvin hostelli ja max. 15 minuutin kävelymatkan päässä ydinkeskustasta. Pakkislaisia silmällä pitäen todella positiivista on se, että hostellin vieressä on urheilukenttä, jonne on vapaa pääsy. Kun kauniisti pyytää niin lainaavat respasta esim. lentopalloa.
Kuriositeetti: 1) sloveenin kielessä on duaali. Heillä on siis yksikön ja monikon lisäksi kaksikko kahdelle ihmiselle/asialle. Verbit taipuvat eri tavalla riippuen siitä, onko tekijänä kaksi vai kolme ihmistä (ja objektit ja adjektiivit ja kaikessa mahdollisessa on oma muoto kaksikolle plus naiset ja miehet taivutetaan eri lailla). Saa aivot todella solmuun mutta on pirun mielenkiintoista. 2) Ljubljanassa satoi joka päivä koko kolmen viikon oleskeluni ajan.

L J U B L J A N A Olin onnekas sillä Finnair oli juuri aloittanut suorat lennot Ljubljanaan. Lentoaika oli vain 2 tuntia 45 minuuttia joten kaukana ei Slovenia ole. Viivyin maassa yhteensä kolme viikkoa, josta koko ajan asuin Ljubljanassa. Olin sloveenin kielen seminaarissa opiskelemassa kieltä ja yliopisto sekä DIC-hostelli tulivat tutuiksi. Teimme myös päiväretkiä muualle.

Ljubljana on kaunis kaupunki, asukkaita vain 260 000 mikä tarkoittaa että kaupungissa on pääkaupungiksi tosi rauhallinen meno. Pidin itse Ljubljanasta tosi paljon sen siisteyden ja pienuuden takia. Karttaa ei tarvinnut ensimmäisen päivän jälkeen kun kaikki oli niin lähellä. Ljubljanan kaupunki on täynnä lohikäärmeen kuvia. Lohikäärmeet juontavat juurensa jonnekin kaupungin historiaan, minkä mukaan joku kaupunkiin tullut olisi nähnyt siellä lohikäärmeen. Ljubljanica-joen yli kulkevaa Zmajski Mostia (Lohikäärmesilta) koristavat hienot lohikäärmeet samoin kuin kaupungin vaakunaa, linnan ja joidenkin kirkkojen ovia ja varmaan muualtakin niitä etsimällä löytäisi. Kaupungin sosiaalinen elämä on keskittynyt Ljubljanica-jokea ympäröiville kaduille, jotka ovat täynnä kahviloita. Suosittelen Ljubljanan linnassa käyntiä (kävelyreitti ylös on todella kaunis ja korvaa vähän matkaillessa helposti unohtuvaa urheilua). Shoppailuun laajimmat valikoimat löytyvät varmasti BTC:stä, jonne pääsee joko kävellen, bussilla tai junalla keskustasta.

Yksi mielenkiintoinen paikka Ljubljanassa oli Metelkova, paikallinen ”Cristiania”. Lähdimme kerran ulos Metelkovaan ja hämmästyin yhdenmukaisuutta Kööpenhaminan Cristianian kanssa. En kuulemma ollut ensimmäinen, joka asian oli pannut merkille. Tuntomerkit: kaduista eristetty alue, jossa vähän epämääräisennäköistä porukkaa ja pieniä yksinkertaisia kuppiloita, joissa on aika omantyylistä musiikkia. Metelkovan kupeessa pidetään vanhasta vankilaksi hostelliksi muutettua majapaikkaa, joka on kalliimpi mutta ilmeisesti myös mielenkiintoinen majoitusvaihtoehto. En valitettavasti tiedä hostellin tarkkaa nimeä.

V R B A Teimme myös päiväretkiä muihin Slovenian mielenkiintoisiin paikkoihin. Vrba-nimisessä pikkukaupungissa erikoista oli se, että maan ensimmäinen sloveeniksi kirjoittanut runoilija France Prešeren oli viettänyt lapsuutensa paikassa (no tämä oli kurssimme ekskursio, niitä, jotka eivät ole niin kielen ja kirjallisuuden perään, voisi kiinnostaa maksimissaan vanha rakennus, siis se, miten joskus kauan sitten elettiin). Oikein kansantajuisesti historiasta kertova hyvää englantia puhuva opas teki Prešerenin synnyintalosta käymisen arvoisen.

B L E D on järvi ja kaupungin nimi. Bledissä sijaitsee myös Slovenian ainoa saari. Bled vaan on näköalaltaan sataprosenttisen näkemisen arvoinen. Järvi kiiltää sinisenä ja tyynenä ja saari kirkkoineen on kuin tehty valokuvattavaksi. Useat turistitoimistot järjestävät aktiviteetteja: raftingia, zorb-pallolla vuorenrinnettä vierimistä, lentokoneajelua sun muuta. Turistit käyvät paikassa ahkeraan ja kuulemani mukaan asia on niin, että jos haluaa välttää turistirysiä ja viettää lomaansa hiukan halvemmalla, kannattaa lähteä Bledin sijaan Bohinj-järvelle. Itse en jälkimmäisessä ole käynyt mutta uskallan väittää, että Bledissä kannattaa silti käydä pyörähtämässä.

P O S T O J N A ja L I P I C A Yksi päiväekskuistamme suuntautui Postojnan luoliin, Lipicaan katsomaan lipizzanhevosia ja Piraniin, Slovenian rantakaupunkiin. Retki oli hienosti järjestetty ja kohteet olivat tosi paljon mieleeni. Lipicassa elää vieläkin ikivanha perinne valkoisten lipizzanhevosten kasvattamisesta ja rodun jalostamisesta. Hevoset syntyvät tummina ja vaalenevat kasvaessaan muuttuen valkoisiksi vasta joskus 6-8 vuoden ikäisinä. Parhaita hevosia treenataan vuosia suorittamaan huikeita askelkuvioita kouluratsastuksessa ja vierailija pääsee maneesin katsomoon ihmettelemään treeneissä tapahtuvia laukanvaihtoja ja koottuja laukkoja. Suosittelen hevosista kiinnostuneille. Postojnassa on sen sijaan valtava luolasto (Slovenian ainoa Unescon maailmanperintökohde), jossa luolahullut kuten allekirjoittanut pääsevät toivomaan, että muu ryhmä menisi menojaan ja pääsisi eksyttämään itsensä ja tutkimaan sen sivuhaaroja ihan omatoimisesti. Kierroksen päätteeksi matkalla parkkipaikalle pääsee ihastelemaan kaunista luontoa ja muita luolia, joita ei ilmeisesti ole avattu yleisölle. Tämä oli itselleni päivän ja itse asiassa koko Slovenian-osuuden kohokohta.

P I R A N ei ole Välimeren rantakaupunkina mitään kummallista, mutta on kiva nähdä millainen on slovenialaisten ranta (heillä rantaviivaa vain 25 km). Lyhyen vierailuajan käytin käymällä sukellusmuseossa, joka oli pieni mutta esitteli hienosti alueen sukelluksen historiaa ja sukeltajien merkitystä rannan rakennuksessa. Museossa näki myös, millaisissa jättihaarniskoissa sitä vain vähän aikaa sitten oleskeltiin veden alla. Kaikki tekstit olivat englanniksi ja pääsymaksu oli edullinen.
Muuten Piranissa ei voinut edullisesta puhua, mutta sama hinnannousu toistuu käsittääkseni kaikissa Välimeren turistikohteissa. Vesi oli yhtä ihanaa kuin muuallakin Adrianmerellä, mutta rannan tehtävää toimittivat betonilaiturit tai suuret kivet. Hiekkarannan ystävän täytyy siis Piranissa tyytyä kovempaan löhöilyalustaan. Kaupungin keskusta jäi ajanpuutteessa meikäläiseltä tutkimatta ja voi hyvin olla että siellä oli paljon mielenkiintoista, josta en nyt osaa mainita.

 

[Zurda]

S E R B I A

Kaupungit: Belgrad, Donji Milanovac, Niš ja Pirot

Rahayksikkö: Serbian dinaari, 1 euro on noin 90 dinaaria

Hintataso: arvioisin parin viikon vierailun jälkeen hintojen olevan noin 1/3-1/4 Suomen hinnoista. Serbian köyhin ja siten myös halvin alue on Kaakkois-Serbia (esim. Pirot), jossa jäätelötuutin hinta oli halvimmillaan 6 eurosenttiä/pallo. Belgradin Knez Mihailova –kävelykadulla lysti maksaa tismalleen kymmenen kertaa niin paljon.

Suomalaistutka: kahden viikon aikana en törmännyt vahingossa yhteenkään suomalaiseen. Yhden tytön tapasin Nišissä, mutta hänet esiteltiin minulle tarkoituksella.

Majoitusvinkkejä: Belgradissa suosittelen Hostelche Hostelia (nettisivut löytyy hakemalla), joka on uusi, siisti ja aivan keskustassa sijaitseva hostelli tilavilla huoneilla. Hintaa yöllä on 15-16 euroa, mikä ei ole aivan halvimmasta päästä, mutta kävin katsastamassa kolme muuta hyvämaineista hostellia Belgradissa ja eroa Hostelche:hen oli kuin yöllä päivään. Suosittelemani hostellin ainoa ongelma oli ohuet seinät, josta johtuen olohuoneessa oleva juttelu ei jäänyt kuulematta jo sängyssä makaavalta väsyneeltä matkaajalta. Siitä huolimatta hostelli on ylivertainen muihin näkemiini verrattuna.
Donji Milanovac (jos kukaan sinne sattuisi eksymään…): Olin yksityismajoituksessa talossa, jonka parvekkeilta oli lumoavat näköalat Tonavalle. Minulla oli käytössäni tilava huone parisängyllä hintaan 10,30 eur/yö (ei aamiaista). Isäntäperhe oli maailman ystävällisin, tosin englantia puhuvat vain lapsenlapset, jos ovat lähettyvillä. Talosta kävelee 15-20 min keskustaan mutta paikan rauhallisuus onkin osa sen lumoa. Jos jotain kiinnostaa niin Donji Milanovicin sivuilta tämä majoitus löytyy nimellä Kuća 1 (talo 1).
Niš : Sweet Hostel oli uudehko, aivan siisti, melko edullinen hostelli, josta löytyi niin netti, dvd-soitin kuin täysi astiastosetti. En löytänyt valittamisen sijaa. Yöstä maksoin 13 euroa (ei aamiaista). 10 min kävelymatkan päästä bussiasemasta ja kivenheitto keskustasta. Nettisivut löytyy hakemalla.

Kuriositeetti: Kuulin matkallani seuraavan tarinan: kun Saksa vaihtoi euroihin vuonna 2002, oli markasta luopuminen vaikeampaa Balkanilla kuin itse Saksassa. Serbiassa ihmiset laskivat kaikki suuret summat rahaa aina luotettavammassa Saksan markassa ja nykyään euro hoitaa samaa tehtävää: esim. autojen hinnat ilmoitetaan usein vakaassa valuutassa, eurossa. Belgradissa euro on useissa paikoissa hyväksytty maksuväline.

Muuta höpinää: Minulle Serbiaan meno oli se suuri juttu: ensinnäkin poistuin Euroopan unionista ja sain nähdä millaista elämänmeno tällä Kaakkois-Euroopassa sijaitsevalla EU:hun kuulumattomalla läntillä (Ex-YU miinus Slovenia) oli. Toisekseen olin vuoden ahkerasti opiskellut serbiaa yliopistossa tietämättä sen enempää maasta. Vanhassa passissani oli Serbian leima, mutta olin nähnyt lähinnä teitä, maaseutua ja yhden huoltoaseman. Olin tietysti kielen kanssa tulikokeen edessä, mutta tärkeämpää oli se, miltä maa yleisesti vaikutti, olisiko järkeä jatkaa vielä alueen opiskelua yliopistossa vai loppuisiko innostus seinään ensimmäisen Serbiassa vietetyn päivän jälkeen.

B E L G R A D, entisen Jugostavian ja nykyisen Serbian pääkaupunki, on suuri ja hieno. Belgradissa oli paljon nähtävää ja viivytin lähtöäni päivä toisensa jälkeen. Viikossa sain käytyä läpi tärkeimmät nähtävyydet ja olin ehtinyt kehittää jonkinlaisen kokonaiskuvan kaupungista (vrt. Ljubljana 1-2 päivää).

Saavuin juna-asemalle myöhään sunnuntai-iltana toivoen illan pimeydessä että varaamani hotellini olisi oikeasti yhtä lähellä kuin nettisivut olivat antaneet ymmärtää. Olihan se, onneksi. Meno oli rauhallista myöhään illalla, mutta saapuminen yksin uppo-outoon kaupunkiin iso rinkka selässä turistin merkkinä ei ole ikinä se paras hetki matkustaessa.

Vaikken ollutkaan kovin vaikuttunut hostellistani (Green Studio Hostel, pienet huoneet, minimaalinen kylpyhuone ja yökerhojen jumputus unta häiritsemässä), ensimmäinen aamuni Belgradissa toi mukanaan yhden tärkeän ahaa-elämyksen. Hostelliin käveli sisälle yksinäinen poika, joka sisään kirjauduttuaan toi kamansa samaiseen huoneeseen, mistä olin juuri herännyt. Koska huoneen kaksi tanskalaistyttöä vain jatkoivat jutteluaan tanskaksi pojan tervehdittyä heitä, oli luonnollista, että minä aloin keskustelemaan kyseisen saksalaisen juuri Romanian-junasta laskeutuneen pojan kanssa. Lähdimme yhdessä aamiaiselle ja päädyimme kiertelemään Belgradia iltapäivään saakka. Kiitin onneani että olin yksin matkalla. Olen aikaisemmin yöpynyt paljon hostelleissa, mutta yleensä perheen kanssa, jolloin en tehnyt muiden matkailijoiden kanssa tuttavuutta. Ensimmäinen aamuni Belgradissa puhuessani kielitieteestä ja Balkanista tajusin, että matkastani (joka oli siis todella alkanut vasta Sloveniasta lähdettyäni) tulisi mahtava jos muuallakin tulisi olemaan näin helppo tutustua uusiin ihmisiin.

Belgradin linnoituksesta sen verran, että tapasimme edellä mainitun saksalaisen kanssa linnoituksessa kolmen skottipojan sakin, joiden kanssa päädyimme juttelemaan. Kyseiset pojat olivat vakuuttuneita siitä, että jos Belgradin linnoitus olisi Espanjassa, siellä olisi väkeä kuin meren mutaa (nyt vain muutama porukka). He siis sanoivat, että olivat hyvin positiivisesti yllättyneitä Belgradista, josta kuuli niin vähän matkailumielessä.

Belgradin-tutkimiseni jatkui mahtavasti saadessani iltapäivälleni paikallisen oppaan. Kämppikseni Ljubljanassa oli suositellut couchsurfing.com:ia tulevalle matkalleni ja ainakin ensimmäisen hostini perusteella kuvani couchsurfingista oli todella myönteinen. Näin yliopiston, Belgradin sillat ja joet (Sava ja Tonava) sekä suuren valkoisen temppelin (Hram svetog Save), kansalliskirjaston, yötä päivää auki olevia leipomoja ja kelluvia baareja (splav), jotka ovat mielessäni Belgradin tunnusmerkki.

Loppupäivät Belgradissa kokeilin vielä kahta hostellia ja hengasin vanhan belgradilaisen kaverini kanssa, jota en ollut kolmeen vuoteen nähnyt. Ada Ciganlija –tekojärvi on ranta keskellä kaupunkia, jossa auringonpalvojia riittää ja jonka toisessa päässä on hienot systeemit (näin maallikon näkökulmasta) surffaajille. Novi Beograd (”Uusi Belgrad”) edustaa aivan erilaista tyyliä kuin vanha kaupunki, mutta on vain joen toisella puolella. Novi Beogradin perukoilla on Zemun, jonka kirkolta näkee hienon näköalan Belgradiin. Jokien rannoilla olevista kalaravintoloista saa herkullista ruokaa, mutta hyttysaineita ei parane unohtaa kotiin. Joet ovat muutenkin viihtyisiä, sillä niiden rannoilla pääsee esim. pyöräilemään, rullaluistelemaan tai romanttiselle iltakävelylle pois kaupungin vilskeestä. Parhaat ulosmenopaikat ovat ehdottomasti splav:it eli kelluvat klubit, jotka ovat toinen toistansa makeampia ja fiilis on taattu. Suurimmassa osassa niistä juomien hinnoissa on kyllä splav-lisää, luulisin. Minulle Belgradin parhaat makuelämykset olivat Coffee Dream –nimisissä baareissa, joissa voi tilata ihania hedelmämurska-jäätelöannoksia (vai olisiko oikea nimi vain smoothie?). Ne maksavat noin 3 eur, vähän yli, mutta ovat mielestäni silloin tällöin sen arvoisia. Knez Mihailova –kävelykatu on täynnä ihmisiä aamusta iltaan eikä viikonpäivällä ole väliä, iltaisin menoa riittää joka ikisessä kahvilassa.

Käymieni paikkojen lisäksi monet suosittelivat ”boheemikatua”, johon en itse ehtinyt. Jos Serbian ja Balkanin historia kiinnostaa, voi olla myös mielenkiintoista nähdä vuoden 1999 Nato-pommitusten jäljiltä sikseen jätetyt (muistaakseni postitalon) rauniot, jotka löytyvät kaupungin keskustasta.

D O N J I M I L A N O V A C oli lääke Belgradissa koettuun väenpaljousahdistukseen. Ei minua oikeasti ahdistanut, mutta sanotaanko että pääkaupungin ainoa huono puoli minulle oli sen valtava koko ja ihmisen paljous. Olin spotannut kartastani Durmitor-vuoret Montenegrossa, mutta halusin kiertää ympyrääni vastakkaiseen suuntaan ja löysinkin netistä Donji Milanovac –nimisen pikkupaikan vajaat 200 km Belgradista kaakkoon kohti Romaniaa.

Donji Milanovacista ei ole paljon turistiesitteiden etusivulle: turismi on kuihtunut ja kaupungin hotelli on melko tyhjä. Keskustassa ei ole mitään erityistä ja rantakin on vasta valmisteilla. Tonavassa uidaan kyllä mutta vesi ei ole kovin puhdasta (se tulee Belgradista, sitä ennen Wienistä ja Bratislavasta ja ties mistä muualta). Olettamiani vaellusreittejäkään ei löytynyt. En ollut silti pettynyt. Majapaikkani oli valloittava: terassilta näköaloja Tonavalle ja Romanian puolelle olisi voinut ihastella ikuisuudet. Nukuin mahtavasti ”maaseudun” rauhassa. Hengasin iltapäiväni ja iltani perheen lastenlasten kanssa pelaten serbialaisia korttipelejä ja kehittäen kielitaitoa. Olin ilmoittanut majapaikkani omistajalle että tulin Donji Milanoviciin nähdäkseni luolia, joista olin lukenut netissä. Nainen sanoi, että luola on 50 kilometrin päässä Majdanpekissä, mutta jos olen maisemissa vielä ylihuomenna, voin tulla Majdanpekiin heidän kyydillään samalla kun he käyvät asioilla.

Joten niin eräänä aamuna jossain Serbian ja Romanian rajamailla herään puoli seitsemältä, vedän kuteet niskaan ja otsalampun tuulitakkini taskuun ja istahdan vanhan Nissanin takapenkille vanhan serbialaispariskunnan kanssa. Yritän parhaani mukaan vastailla naisen kysymyksiin, joista ymmärrän korkeintaan puolet ja nautin kauniista aamusta maaseudun läpi ajaessamme. Aamumme Majdanpekissä alkaa verikokeilla laboratoriossa (itse ihmettelen sairaalan menoa odotushuoneen puolelta) ja jatkuu turkkilaisin kahvein pariskunnan asunnossa. Sitten pääsen luolaan, jossa saan yksityisopastuksen puoliksi englanniksi ja puoliksi serbiaksi (serbiaosa omasta tahdostani). Luolan sisäänpääsy + opastus on luokkaa 1,50 euroa ja luola (Rajkova Pećina) on todella vaikuttava. Kotimatkalla totean, etten kadu tippaakaan Donji Milanoviciin tuloani, ja kiitän taas sitä, että matkustan yksin ja ilman tiukkoja suunnitelmia, jolloin matkakohteita ja matkustuspäiviä voi valita esimerkiksi fiiliksen mukaan.

N I Š oli vuorossa seuraavaksi. Niš on Serbian toisiksi suurin kaupunki Belgradista n. 4 tuntia etelään. Bussi Donji Milanovacista kesti saman verran ja matkapahoinvointilääkkeelle oli käyttöä.
Pidin myös Nišistä kovasti. Vaikka Belgrad olikin vaikuttava, Niš oli taas ihmisenkokoinen paikka. Majapaikkani Sweet Hostel löytyi helposti ja ilmastointi helpotti tukalaa oloani. Ensimmäisenä iltana Nišissä tapasin serbialaisen Suomessa asuvan ystäväni vanhemmat. Seuraavana päivänä kaverini äiti näytti minulle Nišin yliopistoa ja tapasin jopa rehtorin (olen nähnyt oman yliopistoni rehtorin kerran)! Rehtori puhui minulle ranskaa, englantia, serbiaa, japania ja kreikkaa ja intti haluavansa opetella myös muutaman lauseen suomea. Vierailu oli sanalla sanoen mielenkiintoinen.

Aikani Nišissä jatkui, sillä olin tavannut Belgradissa kelluvassa yökerhossa Nišiläisen arkkitehtiopiskelijan, joka välttämättä halusi majoittaa minut kotiinsa. Joten kiersin hänen kanssaan Nišiä, hengasin kansainvälisen arkkitehtiporukan kanssa ja lueskelin Belgradista ostamiani kirjoja.

Oikea paikka aamulenkille Nišissä on mielestäni linnoituksen puisto, jossa on mukava juosta. Niš on tosin sen verran etelässä, että kesällä ainoa oikea aika käydä lenkillä on todella varhainen aamu. Varsinaisia nähtävyyksiä ei ole samalla mitalla kuin Belgradissa, mutta yksi sellainen (johon en valitettavasti itse ehtinyt) on hiukan kaupungin ulkopuolella oleva pääkallotorni (Ćele Kula), johon on muurattu taisteluissa kaatuneiden sotilaiden luurankoja ja pääkalloja. Se on varmaa, että jos Belgradissa on melko vähän turismia niin Nišissä sitä on olemattoman vähän. „Aitoa“ Serbiaa saa siis nähdä oikein kunnolla (mutta monen mielestä oikeaa serbiaa ei voi kuulla: nišiläiset kun käyttävät vain kolmea sijamuotoa serbian virallisesta seitsemästä ja puhuvat kuulemma muutenkin oudosti).

P I R O T iin poikkesin puoleksitoista päiväksi. Pirot on 1 ½ tuntia kaakkoon Nišistä Serbian köyhimmillä seuduilla. Luonnonmaisemissa köyhyys ei näkynyt: Stara Planina („Vanha vuori“) näytti upealta ja pääsin näkemään kauniita joenuomia ja kokeilemaan „parantavaa vettä“ altaassa vuoren kupeessa. Mahtava lisä laajentamaan kuvaa Serbiasta tällä matkalla.

 

[Zurda]

M A K E D O N I A

Kaupungit: Skopje

Rahayksikkö: Makedonian dinaari, 1 euro on noin 60 dinaaria

Hintataso: Skopjen hinnat yllättäen vähintään samalla tasolla Belgradin kanssa. Skopjessa kuulemma onkin kallista, hinnat halpenee heti kun lähtee pääkaupungista. Skopjessa kuitenkin matkani halvimmat taksit: jotain eurolla pääsee saman matkan mitä kävelis puoli tuntia.

Suomalaistutka: viikko Skopjessa, suomalaisen näin vain telkkarissa.

Kuriositeetti: Maan noin 400 kirkosta 350 sijaitsee Ohridissa.

Vähän meinas tytön hermo kiristyä Skopjen-bussissa Nišistä lähdettäessä. Olin rauhallisesti mennyt istumapaikoille kaikissa aikaisemmissa busseissa, mutta nyt näytti että bussi oli ylibuukattu ja ihmiset taistelivat paikoistaan kynsin ja hampain. Mun paikalla istui joku tyyppi joka sanoi „voit istua mun paikalla, se on numero 41 tms.“ No paikalla 41 ja sen vieressä istui noin 70-vuotiaat miehet joita ei mikään olisi paikalta saanut hievahtamaan kun kerran olivat istumaan päässeet. Heitä ei auttanut taivutella. (Taustatietona, että Serbiassa törmäsin usein sellaiseen, että varsinkin vanhemmat ihmiset a) eivät useinkaan oikeasti kuunnelleet vastausta kysymykseensä vaan kuulivat mitä halusivat ja b) eivät ikinä olleet väärässä. Ihmiset väittävät tiukasti vastaan eivätkä noin yleisesti käytä lausetta „en tiedä“, vaikkei heillä olisi pienintäkään ideaa siitä mistä puhutaan. Joko he kertovat uskottavasti näkemyksensä asiasta vaikkeivat tiedä siitä hölkäsen pöläystä (yleisempi) tai sitten vastaavat kysymyksen vierestä ja siirtyvät seuraavaan puheenaiheeseen.) Siis siellä bussissa pääsi sitten seuraamaan Balkanilaista kulttuuria parhaimmillaan (tai päinvastoin), mutta mielenkiintoista oli se, että tämä tapahtui vasta kun oli bussi puolillaan makedonialaisia. Kaikki olivat onneksi ystävällisiä mulle, ei kai yksin matkustavaa tyttöä vastaan kellään sitten ollut mitään.

Vaikeudet jatkuivat kun me jostain käsittämättömästä syystä seistiin rajalla kaksi tuntia. No, loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta bussi oli ilman mitään näkyvää syytä melkein kaksi tuntia myöhässä Skopjeen saavuttaessa. Olin kyllä kuullut ettei tässä olisi mitään ihmettelemistä Makedoniassa.

S K O P J E Vietin Skopjessa kaverin luona melko rentoa elämää, tätäkään kaveria en kolmeen vuoteen ollut nähnyt joten aika meni pitkälti kuulumisia vaihdellen. En saanut kauheasti kiinni siitä mikä olisi ollut Skopjen anti, mutta muutamia mainitakseni kerron paikkoja joissa voisi olla mielenkiintoista käydä: linnoitus (makeet näköalat), joku moskeija, turkkilainen osa kaupunkia, keskustori (siitä lähtevä silta tosi kaunis iltaisin), kävelykatu ja Äiti Teresan talo kävelykadulla (en käynyt itse sisällä). Oma suosikkini oli ehdottomasti eniten tunnelmaa tihkuva huvipuisto mitä olen eläissäni nähnyt. Huvipuisto (Luna Park) oli pieni, enkä olisi yhteenkään laitteeseen uskaltanut nousta, mutta aika tuntui kuin pysähtyneen monta kymmentä vuotta sitten. Ehkä siinä oli sitä, että Skopjessa ei sittenkään ollut mitään niin erikoista muihin näkemiini kaupunkeihin verrattuna (paitsi se v***n liikenne!), että huvipuisto oli sitten ensimmäinen joka pysäytti.

Lenkkeilijöille suosittelen Vardarin (Skopjen läpi virtaava joki) rannalle rakennettua pyöräily- ja lenkkeilyväylää, jonka varrelta löytyy myös vesipisteitä.

Ravintoloista voisin suositella yhtä, sillä ruoka oli todella maittavaa. Nimi on Beerhouse An ja sijainti Skopjen vanhassa kaupungissa. Tarjolla oli perinteisiä makedonialaisia ruokalajeja, jotka olivat herkullisia. Tunnelma oli rauhallinen, ravintola sijaitsee vanhan Kapan An -nimisen luostarin/majatalon sisäpihalla. Nettisivut löytyy hakemalla.

Yhtenä päivänä käytiin Matkassa. Matka on n. 20 minuutin ajomatkan päässä Skopjen keskustasta, en ole varma onko se joen vai sekä joen että paikan nimi. Jääkylmä joki on kuulemma erittäis suosittu melojien keskuudessa, ja ilmeisesti joen rannalta löytyy joku hieno luola, jonka sisälle pääsee veneellä ihmettelemään. Kaiken kaikkiaan Matka on siis todella luonnonkaunis paikka, kahden vuoren välissä virtaava joki, jonka rannalla menee pieni polku jota voi kulkea ja kaikkein, siis kaikkein uhkarohkeimmat voivat hypätä veteen ja todistaa olevansa kovia tyyppejä uimalla jääkylmässä vedessä. Mukava tapa päästä kaupungin sykkeestä luonnon rauhaan nopeasti.

Skopjen keskustasta näkyy vuorenrinteellä oleva kymmeniä metrejä korkea risti. Itseäni jäi harmittamaan etten sinne päässyt, mutta toivottavasti joku muu kiipeää sinne ja kertoo millaista oli . Toinen must-paikka, joka jäi käymättä, on Ohrid, jota joka ikinen Makedoniasta mitään tietävä aina suosittelee.

 

[Zurda]

K O S O V O

Kaupungit: Priština

Rahayksikkö: Euro

Hintataso: Vaihtelee. Periaatteessa Prištinassa oli erittäin edullista ravintoloissa, kaupoissa ym. (vielä edullisempaa kuin Serbiassa oli ollut) Lieneekö johtunut sitten albanian kielen taidottomuudestani vai vain paikan yleisluonteesta, tuli sellainen tunne, että minne tahansa menikin, jos oli mahdollisuus velottaa ulkomaalaiselta paljon, se myös tehtiin. Mm. taksien kanssa tein sen virheen että hyppäsin ilman mittaria kulkevaan taksiin ja sitten määränpäässä riideltiin siitä, oliko oikea hinta kymmenen vai kolme euroa.

Suomalaistutka: suomalainen auto ja yks pari rauhanturvaajia sattu näköpiiriin kahden päivän aikana.

Kuriositeetti: 62 YK:n jäsenvaltiota on tunnustanut Kosovon itsenäisyyden. Niistä vain neljään (Makedonia, Albania, Turkki, Montenegro) kosovolaiset saavat matkustaa ilman viisumia. Periaatteessa kosovolaisille on mahdotonta matkustaa mihinkään näiden 62 valtion ulkopuolelle, tosin jo viisumin hakeminen voi olla melko ylivoimaista esim. Shengen-maihin.

P R I Š T I N A oli toinen itselleni hyvin tärkeä nähtävä. Olin pitkään miettinyt, viitsinkö sinne yksin ollenkaan mennä, mutta toisaalta muita vaihtoehtoja ei oikein ollut, koska matka oli kohti Montenegroa ja Skopje-Montenegro-bussi olisi joka tapauksessa kulkenut Kosovon läpi.
Rajamuodollisuuksissa ei ollut mitään kummallista ja maisemakin oli ihan tavallisen näköistä. Sitä on vaan koko ikänsä kuullut Kosovosta vain huonoja uutisia ja sotaan ja aseisiin ja pakolaisiin liittyviä asioita, ja sitten siellä oli itse, asettakaan en nähnyt ja ihmiset kulki kadulla ihan tavallisesti. Se oli tärkein syy nähdä Kosovo: tajuta, että vaikkei niillä niin hienosti menekään, paikka on muutakin kuin EU:n EULEX-missio ja kasa politiikkaa.

Prištinassa infrastruktuuri on kieltämättä aika kehittymätöntä (tai sitten tuhoutunutta) ja esim. asvaltissa on reikiä joka puolella. Jotkin jalkakäytävät on parkkeerattu niin täyteen autoja että niitä kierrellessä menee tovi. Ilma on huonoa, itse en ehkä sen takia esim. menis töihin kyseiseen paikkaan. Kosovossa väestönkasvu on Euroopan nopeinta tai ainakin nopeimpien joukossa. Ihmiset ovat ja asuvat melko ahtaasti ja mielestäni osa viime aikoina rakennetuista kerrostaloista näyttääkin jotenkin vähän kiireessä tehdyltä.

Yhden paikallisen nuoren mukaan, joka näytti mulle kaupunkia, Prištinan tavaramerkki on arkkitehtuurityylien sekamelska. Niinhän se vähän onkin. Turistinähtävää kaupungissa ei kauheasti ole. Ollakseni rehellinen olin kahden päivän kaupungissa oleskelun jälkeen erittäin tyytyväinen päästessäni pois (lieneekö johtunut myös hammasongelmista, jotka alkoivat Makedoniasta lähtiessäni ja pahenivat Prištinassa).

Olin yötä Velania Guest Housessa tai tuttavallisemmin Professor Guest Housessa, joka ei ollut mitenkään loistelias tunnelmaltaan ja vielä vähemmän sijainniltaan, mutta siisti ja ruokaakin sai laittaa. Ei varmaan auta muu kuin suositella, koska muita edullisia majoituspaikkoja kaupungista ei helposti löydy (paitsi tietysti Couchsurfingin kautta).

 

[Zurda]

M O N T E N E G R O

Kaupungit: Podgorica, Kotor, Herceg Novi, Žabljak (Durmitor-vuoret ja kansallispuisto), Nikšić

Rahayksikkö: Euro (samoin kuin Kosovossa, osa seteleistä oli siinä kunnossa että mietin hyväksyttäisiinkö niitä Suomessa lainkaan)

Hintataso: Mielestäni suunnilleen samaa tasoa kuin Serbiassa (1/4-1/3 Suomen hinnoista), tosin ostin vain vähän yhtään mitään ja tässä vaiheessa matkaa hintatasoon oli jo niin tottunut ettei siihen enää niin kiinnittänyt huomiota. Turistikohteissa (Kotor, Herceg Novi ja osittain myös Žabljak) hinnat tietysti korkeammat.

Suomalaistutka: 12 päivän aikana en törmännyt suomalaisiin. Budvassa varmasti olisi törmännyt.
Kuriositeetti: Montenegrolaisilla on Balkanilla laiskojen maine (miksei makedonialaisilla, sitä en todella vielä ole ymmärtänyt), vitsejä montenegrolaisista riittää. Esim: ”Miksi montenegrolaiset ihailevat käärmeitä? -Koska ne osaavat liikkua makuuasennossa.”

Ihastuin Montenegroon (maan kielellä Crna Gora, ”musta vuori”) välittömästi rajanylityksen jälkeen. Tie vain kiemurteli (=tämän rakkauden ensisilmäyksellä mahdollistivat jo kertaalleen ylistetyt matkapahoinvointitabletit) vuoristossa, jonka kuusista tuli Koti-Suomi mieleen. Käsittääkseni koko maa on samanlaista, sellaisia moottoriteitä mihin täällä on totuttu ei edes olisi mahdollista rakentaa. Joissain pikkukylissä ei kuulu edes kännykät.

P O D G O R I C A sta ei jäänyt oikein muuta mieleen kun hammaslääkärin vastaanotto ja kaverin sänky, jossa makasin muutaman päivän. No, antibiootit ja muut lääkkeet olivat halpoja (mutta jäätelö kallista kun mikä!) eikä kuulemani mukaan Podgoricassa mitään kummallista olekaan (selityksiä harmituksen välttämiseksi). Pidin ihmisistä ja paikan pienuudesta (kaverini törmäsi tuttuihin joka kadunkulmassa), mutta samanlaisia kauniita rakennuksia ja puistoja kuin esim. Belgradissa saa Podgoricassa etsiä suurennuslasilla. Mutta en taida sanoa enempää sillä suurin osa paikasta jäi tosiaan näkemättä.

Automatka Podgoricasta rannikolle oli huimaava ja rakkauteni Montenegroon syveni. Kaverini perheellä ja enoilla on merenranta-asunto pikkukylässä noin 10 kilometriä Kotorista. Tämä Kotorinlahti on suomalaiselle vaan niin huimaavan kaunis: vesi täysin kirkasta ja suoraan vedestä kohoavat jyrkät vuoret ympäröivät lahtea joka puolelta.

K O T O R issa kävimme ulkona yhtenä iltana, hinnat esim. ravintoloissa hyppäsivät ainakin kaksinkertaiseksi mutta olihan kaupungissa tunnelmaakin. Karnevaali täytti kaupungin ja oli mukava seurata kaikenlaisiin pukuihin pukeutuneita paikallisia ja kauempaa tulleita osanottajia. Enemmänkin olisi voinut kierrellä.

H E R C E G N O V I kin oli ihan symppis paikka, mutta en osaa kaupungista sanoa mitään erityistä. Herceg Noviin menimme Kotorinlahden yli kulkevalla lautalla, sillä pieneltä näyttävän lahden ympäri ajaminen kestäisi ainakin toista tuntia. Lautta oli jalankulkijoille ilmainen ja oli ilo seurata työntekijöiden saumatonta yhteistyötä lauttaa lastattaessa ja purettaessa. Herceg Novissa kahvilassa istuessamme kahvilan tarjoilija osoittautui amerikkalaiseksi. Tämäkös aiheutti ihmetystä seurassani (olin ulkona montenegrolaisen ystäväni ja hänen amerikkalais-montenegrolaisen serkkunsa kanssa). Ulkomaalaisen työntekijän päivittely ehkä kertoo maasta ja pätee myös muuhun Balkanin alueeseen, vapaaehtoisesti (pois lukien avustustehtävissä työskentelevät) maahan muuttavat länsimaalaiset ovat harvinaisia. Maat ovat tavallaan hyvin etnisesti sekoittuneita (serbejä, montenegrolaisia, kroaatteja, bosniakkeja, mustalaisia, albaaneja, turkkilaisia) mutta esim. mustia ihmisiä taisin koko matkallani nähdä kaksi. Myös se, että joku ulkomaalainen opiskelee heidän kieltään ilman sukulaisuussyitä on Balkanilla kuin yksi maailman seitsemästä ihmeestä. Mitään en saanutkaan enemmän tehdä matkani aikana kuin selitellä syitäni heidän kielensä opiskeluun. Hauskaa oli tietysti se, että maasta riippuen minulta kysyttiin aina eri tavalla ”Miksi osaat serbiaa?” ”Miksi puhut kroaattia?” ”Miksi opiskelet montenegroa?” vaikka minä tyttö vain puhuin tismalleen samaa kieltä samoin sanoin joka paikassa. Kertonee jotain Balkanin kielitilanteesta. (Kielistä kiinnostuneille tiedoksi että entisen serbokroatian tilalle on syntynyt neljä ”omaa kieltään”, serbia, kroaatti, bosnia ja montenegro. Yliopistolla näille kehitetty mahdollisimman neutraali yhteisnimitys on keskinen eteläslaavi, vaikken termiä olekaan kenenkään kuullut oikeasti käyttävän. Paikalliset itse joskus kiertävät valtionrajat ylittävässä kommunikaatiossa kielen nimen valitsemisen tuottavat vaikeudet kutsumalla puhumaansa kieltä ”naš“:iksi, (naš = meidän).)

Ensimmäinen viikko Montenegrossa meni aika rauhallisissa tunnelmissa, olin jalkeilla muutaman tunnin päivässä ja lepäilin loput antibiootteja nappaillen. Mutta pikku hiljaa hampaat alkoivat parantua ja tyttö oli valmis uusiin seikkailuihin! Vihdoinkin Durmitorille!

Ž A B L J A K ja D U R M I T O R olivat olleet haaveissani Belgradista asti. Durmitorin kansallispuisto on Unescon maailmanperintölistalla eikä päätöksen tekemiseen tarvittukaan sitten sen tiedon lisäksi kuin yksi kuva netistä. Žabljak on kylä, joka on aivan Durmitor-vuorten kupeessa ja siellä kaikki vuorilla matkaajat yöpyvät.

Tiet olivat niin pieniä, kapeita ja huonossa kunnossa, että hämmästyin todella kun yhtenä päivänä näin Žabljakissa täysimittaisen bussin. Matka Podgoricasta kesti reilut kolme tuntia, joista viimeiset kaksi meni yhden auton levyisellä tiellä.

Olin varannut Žabljakista majoituksen etukäteen, sillä en halunnut saapua täysin vieraaseen paikkaan keskelle ei-mitään yksin ilman mitään kontakteja. Majoituksen varaaminen etukäteen osoittautui melko turhaksi, sillä heti bussista astuttuani pari paikallista tulivat tarjoamaan oikein edullisia huoneita: hinnat vaihtelivat 6-8 euron välillä siitä riippuen, kauanko aikoi viipyä.

Asuin yksityismajoituksessa kaukana (4 km) Žabljakin keskustasta paikassa, jota en varsinaisesti suosittele mutta joka osoittautui kuitenkin melko mielenkiintoiseksi. Uudehkon omakotitalon yläkerrassa oli kolme huonetta, joista yhdessä talon omistaja itse nukkui. Kylppäri oli alakerrassa ja kaikkien, vieraiden sekä omistajan, käytössä. Omistaja oli yli 70-vuotias mies, joka poltti ketjussa joka puolella taloa. Balkanin huonoja puolia on tuo joka paikkaan ulottuva tupakansavu, joskin tämä oli vähän ääripää. Maksoin yöstä 8 euroa tilavassa huoneessa ja keittiö käytössäni, mikä oli osittain syy siihen etten jaksanut etsiä uutta majoitusta lähempää Žabljakia. Lisäksi molemmat kaksi lapsiperhettä, jotka majoittuivat kanssani samassa talossa Žabljakissa oloni aikana, olivat todella ystävällisiä ja heidän kanssaan oli mukava viettää aikaa.

Kaikki kolme päivääni Durmitorilla pyörin kokopäiväisesti luonnonpuistossa ja vuorilla. Seuranani minulla oli kartta, johon oli merkitty vuorilla kulkevat reitit ja muut mielenkiintoiset kohteet.

Matkani pahin vaaratilanne sattui ensimmäisenä kokonaisena päivänäni Žabljakissa täysin omaa tyhmyyttäni. Olen ottanut opikseni. Vihdoin Durmitorin kansallispuistoon päästyäni minulla oli järkyttävä hinku vuorille, huolimatta siitä että olin antibioottikuurilla ja kuntoni oli vähän tippunut sairastumista edeltävästä ajasta. Lisäksi olin yksin, majapaikassani ei silloin ollut muita vieraita enkä ollut keskustassa niin että olisin helposti voinut löytää vaellusseuraa. Joten päätin ottaa riskin ja lähteä vain kartan kanssa liikenteeseen.

Kaikki olisi mennyt hyvin, jos en olisi jollain ihme tuurilla onnistunut valitsemaan sitä kaikkein vaikeinta reittiä juuri alkuun. Kävelin noin kaksi-kolme tuntia lievästi nousevaa metsää ja vuorta ylöspäin, kunnes tulin korkeiden vuorten juurelle. Koska merkityt reitit jatkuivat, päätin valloitta Karhuvuoren (Međed) huipun. Vuoren rinteet olivat irtokiveä ja merkitty polku oli melko olematon. Tukeuduin siihen perusteluun, että jos reitti oli merkitty, se tarkoitti sitä, että se on edes jollain tasolla turvalliseksi todettu ja muutkin ihmiset sitä kulkevat. Ja tätä seuraasi looginen päätelmä siitä, että koska olen nuori, jonkin verran kiipeillyt, hyvätasapainoinen ja melko hyvässä kunnossa olevat retkeilijä, pääsen vuoren huipulle enkä ole edes vaarassa. Minua ei ihmetyttänyt kauheasti se, että olin koko pitkän päiväni aikana nähnyt vasta yhden pariskunnan. Pitkällisen ponnistelun jälkeen löysin itseni aika pahasta paikasta. Pelotti kulkea ylöspäin mutta vielä enemmän pelotti lähteä alaspäin. Onneksi minulla oli kännykkä ja ruokaa mukana ja vakuutus kunnossa. Ja onneksi olin pitänyt itselle tehdyn lupaukseni siitä että matkaseuran puuttuessa pysyisin ainakin merkityillä poluilla. Polku oli nimittäin käynyt hankalammaksi, vuori jyrkemmäksi ja kivet irtonaisemmaksi ja lihakset alkoivat pikku hiljaa väsyä. Korkeuseroa huippuun oli varmasti enää alle sata metriä (olin noin 2100 metrin korkeudessa) kun istuin alas miettimään. Syy, miksen aikaisemmin ollut kääntynyt alas, oli se, että polku näytti perhanan jyrkältä alaspäin. Jos lähtisin kierimään kohti laaksoa ja satuttaisin itseni pahasti, ei olisi ketään hälyttämässä apua. Ajattelin, ettei tämä tän pahemmaksi ylöspäin voi muuttua ja luotin siihen, että toista kautta pois kiertäminen toisi mukanaan helpompia polkuja. Levättyäni hetken voimia keräten sanoin itselleni: henkikultasi on tärkeämpi kuin se, valloitatko tämän vuoren tänään. Mikään ei takaa sitä, että polku muuttuu helpommaksi. Ainoa, mistä voit olla varma, on se, että tännepäin tullessasi käyttämäsi polun tunnet ja jos olet sitä pitkin ylös päässyt, pääset myös alas. Kesti miten kauan tahansa, rauhallisesti edeten pääset alas asti ja säilyt tästä päivästä hengissä. Päätöksen tekeminen tuntui hyvältä ja tsemppasin itseäni ääneen. Pyllymäkeä lähdin laskeutumaan hyvin hidasta tahtia tukeutuen milloin isompiin kiviin, milloin kasvillisuuteen. Onneksi sinä päivänä ei satanut, en halua edes kuvitella mitä maalle olisi tapahtunut rankkasateessa. Seuraavan päivän iltana kuulin baarissa, että juuri samaisella vuorella oli sattunut Durmitorin edellinen kuolemantapaus. Olen läksyni oppinut.

Maisemat Durmitorilla ovat kauniita ja merkittyjä reittejä on moneksi päiväksi koluttavaksi. Crno Jezero (”Musta järvi”) on kaunis ja rauhallinen paikka. Kolmantena päivänäni Žabljakissa lähdin kahden paikallisen tytön kanssa kohti jääluolaa (kuulemani mukaan: luola, joka ei ole niinkään syvä mutta sen erikoisuus on jäiset stalaktiitit), mutta valitettavasti emme ehtineet saada loppuun kolmen tunnin kävelyrupeamaa ennen kuin alkoi sataa niin pahasti, että oli pakko kääntyä takaisin. Durmitorille on päästävä takaisin, se on selvä. Jääluolan (Ledena Pećina) lisäksi karttaan oli merkitty muutama muukin luola.

N I K Š I Ć tuli nähtyä muutaman tunnin ajan matkalla Žabljakista kohti Kroatian rannikkoa. Nikšić on käsittääkseni Montenegron toiseksi suurin kaupunki ja keskustan kävelykatu ja keskustori olivat ihan mukavan kokoisia. Mielenkiintoista pysähdyksessäni oli se, että Nikšićin ollessa suuri kaupunki montenegrolaisella asteikolla ja vain 98 kilometrin päässä Dubrovnikista, suuresta rannikkokaupungista, Dubrovnikiin pääseminen ei ollutkaan niin helppoa kuin olin odottanut. En voinut uskoa, että Nikšićistä ei olisi yhtään bussia Dubrovnikiin. Trebinjeen, joka oli suurin kaupunki matkan varrella Bosniassa, oli vain kolme päivittäistä yhteyttä. Olin muutamalla minuutilla myöhästynyt toisesta, joten odotin iltakuutta ja viimeisen Trebinjen-bussin lähtöä. Kun bussi viimein saapui Nikšićin linja-autoasemalle, kävi ilmi, että bussiin oli lippu useammalla kuin mitä paikkoja oli. Alkoi julmettu inttäminen ja bussiaseman, -yhtiön ja Montenegron valtion haukkuminen (”Serbiassa kaikki on paremmin”). Tässä kohtaa paikallisen kielen taitoni oli korvaamaton. Valehtelin että minulla oli seuraavana päivänä lento Dubrovnikista ja minun oli kerta kaikkiaan pakko päästä tähän bussiin. Onnekseni kanssani paikoista bussissa taisteli mies noin 7-vuotiaan tyttärensä kanssa eikä mies aikonut antaa periksi. Yli kymmenen minuuttia kestänyt taistelu päättyi niin, että bussin käytävän yli avattavat penkit otettiin käyttöön ja pari miestä seisoi käytävällä. Onneksi matka ei ollut hirveän pitkä ja osa porukasta jäi pois bussista jo ennen Trebinjeä. Mitä opimme? Inttäminen auttaa eikä kannata ikinä tyytyä ensimmäiseen kieltävään vastaukseen.

 

[Zurda]

B O S N I A JA H E R T S E G O V I N A

Trebinjeen lauantai-iltana saapuessani kävi ilmi, että Dubrovnikiin oli vain yksi päivittäin bussivuoro (huom! Trebinje-Dubrovnik vain 30 km!), paitsi sunnuntaisin. (Nämä bussiyhteyksien puutteet tai vähyys kuvastavat mielestäni maiden suhdetta: esim. montenegrolaiset eivät ole Kroatiassa kauhean kovaa valuuttaa.) Ei auttanut muu kuin vähän kysellä. Kävi ilmi, että taksilla matka Dubrovnikiin maksaisi noin 25 euroa ja punnitsin vaihtoehtoja. Lentooni oli kaksi yötä aikaa ja halusin nähdä Dubrovnikin. Ei auttanut muu kuin kääntyä taksikuskin puoleen. Hän otti taksi-kyltin pois katolta ja heitti rinkkani takakonttiin.

 

[Zurda]

K R O A T I A

Kaupungit: Cavtat, Dubrovnik

Rahayksikkö: Kuna, 1 euro on noin 7 kunaa

Hintataso: Turistikohteissa hinnat pomppasi kattoon muun Balkanin jälkeen. Hinnat varmasti yli puolet Suomen hinnoista.

Suomalaistutka: 2 päivän aikana näin 2-3 suomalaisporukkaa.

Ajoimme kohti Kroatiaa kauniissa auringonlaskussa ja juttelimme taksikuskin kanssa niitä näitä. Hän lupasi auttaa minua majoituksen löytämisen kanssa, ja sovimme, että hän vie minut Cavtatiin eikä Dubrovnikiin, sillä ensin mainittu on kivenheiton päässä lentokentästä. Matkan hinnaksi sovimme 25 euroa.

C A V T A T iin saapuessamme taksikuski todella auttoi minut löytämään sopivan majapaikan ja lähti hyvää jatkoa toivottaen ajelemaan takaisin Bosnian puolelle. Olin erittäin iloinen, että olin saanut tavata niin monia ystävällisiä ihmisiä matkani aikana.

Cavtatin-majapaikkaani en taaskaan erityisesti suosittele, paikan pitäjä kävi hermoilleni ja majoituksen taso oli huono verrattuna siihen, että maksoin huoneesta matkan tähän asti ylivoimaisesti suolaisimman hinnan (20 eur/yö). Cavtatissa oli ”parkissa” toistaan hienompia jahteja, joiden valonheittimet valaisivat rantaveden niin, että jokaisen kalan jokaista liikettä saattoi seurata. Rantabulevardi oli täynnä lomalaisia iltaisin. Jos pitää kansainvälistä tunnelmaa tihkuvissa kalaravintoloissa syömisestä ja on hyvää seuraa mukana eikä turistilisä hinnoissa haittaa, paikka on oikein mukava. Itse laskin lähinnä tunteja kotiinpaluuseen ja olin todella väsynyt pitkän matkan jälkeen. Cavtatissa uintimahdollisuudet olivat kiviltä, jossa kaikenmaalaiset paistattelivat päivää. Vesi oli sopivanlämpöistä ja taas aivan kirkasta. Aurinko poltti aika kovaa enkä viihtynyt uimareissullani kauaa.

D U B R O V N I K iin kyyti irtosi pitkän odottelun jälkeen liftaamalla (matka n. 20 km). Rahan säästämisen lisäksi pääsin todistamaan väitettä, että rannikon kroaatti kuulosti vähän italialta aksenttinsa puolesta. Sitä oli hauska kuunnella. Dubrovnikissä oli siedettävän tyhjää aamukahdeksan jälkeen (olin herännyt todella aikaisin), mutta kymmeneen mennessä vanhan kaupungin kadut vilisivät ulkomaalaisia, jossa ei sinänsä ole mitään vikaa mutta se ei ollut se, mitä omalta matkaltani etsin. Lisäksi sain aurinkoa enemmän kuin tarpeeksi ja palasin takaisin Cavtatiin jo puolenpäivän aikaan. Mielipiteeni Kroatian rannikosta ei ole kovin innostava, mutta se johtuu siitä, että laskin yhäkin vain tunteja kotiinpääsyyn.

Taktinen veto mennä Cavtatiin asumaan Dubrovnikin sijasta ei tuottanut hedelmää siinä vaiheessa, kun buukkasin lentokenttäkuljetusta maanantaiaamuksi: jouduin pulittamaan 6 kilometrin matkasta yli 13 euroa. Ei voi mitään, en minä siihen kuole, ajattelin. Lentokentältä Blue1:n kesän viimeinen Dubrovnik-Helsinki-lento nousi ilmaan ja kohta olinkin kotona.

 

[Anonymity]

Wau! Sitten kun liität tänne vielä kuvia.

 

[Zurda]

Kuvia pyydettiin ja niistä valitsin sitten joka paikkaa kohden pari. Pitäisi olla matkajärjestyksessä:
1.Bled
2.Ljubljana
3.Piran
4.Belgradin Hram Svetog Save
5.Belgradin Trg Republike
6.Belgradissa näkymä vanhan ja uuden Belgradin yhdistävien siltojen yli
7.Donji Milanovac
8.Donji Milanovacin "ranta"
9.Rajkova-luola Majdanpekissä
10.Näkymä Nišava-joen yli Nišin keskustassa
11.Jokeen muodostunut allas Pirotin lähistöllä
12.Vardarin yli menevä silta Skopjessa
14.Makedonialaista ruokaa: burek, jugurtti ja tuollainen maissipiiras
15.Näkymä Skopjen linnoituksesta mainitsemalleni ristille
16.Skopjen Luna Park
17.Matka
18.Kosovon maamerkki
19.Näkymä Podgorican yli
20.Kotorinlahti
21.Näkymä Durmitorilla
22.Crno Jezero Durmitorilla
23.Näkymä Cavtatin yli
24.Matka kartalla.

 

[_KO_]

Kiitos hienosta kertomuksesta, mukavaa luettavaa

 

[Anonymity]

Osaisiko joku kertoa, mikä on nopein ja edullisin tapa matkustaa Dubrovnkin (Kroatia) lentäkentältä Budvaan (Montenegro)? Etäisyyttä taitaa olla noin 70 kilometriä.