- Liittynyt
- 28.7.2003
- Viestejä
- 4 903
Monesti nykyisen eurokriisin lähtökohtana monet ovat pitäneet EKP:n "one size fits for Germany" rahapolitiikkaa, joka kyllä vauhditti 2000-luvun alussa hitaan kasvunsa kanssa kamppaillutta Saksaa, mutta puhalti melkoiset kuplat euroalueen reunamaille. Toisaalta jotkin ekonomistit painottavat, ettei Kreikka ja muut kriisimaat voi päästä eroon ongelmistaan ilman omaa valuuttaa, joka devalvoituessaan antaisi vientiteollisuudelle vetoapua. Toisaalta voidaan kysyä, että onko Kreikassa mitään järkevää teollisuutta ja kuinka heikko valuutta vaikuttaisi tuontiriippuvaisiin maihin, jolloinen Kreikkakin on.
Toisaalta jotkin funktionaalisen rahoituksen (onkohan tämä korrekti termi?) edustajat (kai heitä voisi myös kutsua post-keynesläisiksi?) argumentoivat, että valtio ei ole yksityisten toimijoiden kaltainen entiteetti vaan pystyy aina vastaamaan omista veloistaan sillä valtio laskee liikkeelle sitä rahaa jolla se maksaa velkansa. Eli käytännössä valtion verotus vaan imuroi ylimääräiset rahat pois taloudesta, jotteivat ne aiheuta inflaatiota. Joten valtion pitäisi huolettomasti iskeä urku auki alijäämiensä kanssa ja ottaa taantumassa yksityisen sektorin jättämä tila. Kun yksityinen sektori alkaa vähentää velkojaan niin siitä seuraa väistämättä BKT:n tippuminen, sillä yksityisellä sektorilla toisen vara on aina toisen velka joten julkisen sektorin katsotaan voivan kuluttaa huoletta jolloin se osaltaan helpottaa yksityisen sektorin deleverointia kun velat pystymään maksamaan eikä siitä seuraa suurimittaista velkadeflaatiota mikä ostaltaan supistaa taloutta. Olennaista on, että valtiolla on oma kelluva valuutta, oma keskuspankki ja se velkaantuu omassa valuutassaan.
Toiset oikeistolaisemmin suuntautuneet taas pitävät valtion kulutusta siirrettynä verotuksena ja heistä valtion alijäämät syrjäyttävät yksityisen sektorin, sillä maailmassa on vain tietty määrä säästöjä, josta valtio voi kuluttaa osansa, mutta se on taas pois muualta. Argumentti pohjautuu käsitykseen rahan neutraaliuudesta eli rahamäärä maailmassa on suhteessa yhden kolikon arvoon joka taas peilautuu kaikkien tavaroiden ja palveluiden määrästä taloudessa. Valtion jatkuva kulutus heikentää valuuttaa ja tästä seuraa tuontihintojan nousu ja stagflaatio.
Suomessa poliittinen eliitti pitää markkaa jotenkin vanhanaikaisena ja impivaaralaisena jäänteenä. Monesti agumentoidaan markan tuovat korkeat korot, vaikka korkeat korot 90-luvun alussa oli pikemminkin seurasta vahvan markan politiikasta. Ruotsilla on yhä kansallinen valuutta ja Ruotsin maksamat korot ovat alhaiset. Japani on huomattavasti velkaantuneempi kuin Kreikka ja sen korot ovat matalat, joskin Japanilla ei juuri ole nettovelkaa. Käytännössä puhutaan siitä, että onko bondimarkkinat oikeasti voimakkaat, että valtioiden on suhteutettava suhdannepolitiikkansa niiden mukaan vai voiko valtio kuluttaa huoletta hallitsemaansa valuuttaa ja tuottaa sen avulla ihmisille heidän haluamiaansa palveluita, ilman että tästä aiheutuu häiritsevää inflaatiota tai bondimarkkinoiden romahdus ja toisaalta haittaako jos valtiolla ei ole toimivia bondimarkkinoita?
Hieman alkaa rönsyillä teksti. Koetin mahdollisimman neutraalisti kuvata eri katsantokantojen näkökulmia itsenäisen valtion omaan rahaan. Korjatkaa jos asiavirheitä löytyy..
Toisaalta jotkin funktionaalisen rahoituksen (onkohan tämä korrekti termi?) edustajat (kai heitä voisi myös kutsua post-keynesläisiksi?) argumentoivat, että valtio ei ole yksityisten toimijoiden kaltainen entiteetti vaan pystyy aina vastaamaan omista veloistaan sillä valtio laskee liikkeelle sitä rahaa jolla se maksaa velkansa. Eli käytännössä valtion verotus vaan imuroi ylimääräiset rahat pois taloudesta, jotteivat ne aiheuta inflaatiota. Joten valtion pitäisi huolettomasti iskeä urku auki alijäämiensä kanssa ja ottaa taantumassa yksityisen sektorin jättämä tila. Kun yksityinen sektori alkaa vähentää velkojaan niin siitä seuraa väistämättä BKT:n tippuminen, sillä yksityisellä sektorilla toisen vara on aina toisen velka joten julkisen sektorin katsotaan voivan kuluttaa huoletta jolloin se osaltaan helpottaa yksityisen sektorin deleverointia kun velat pystymään maksamaan eikä siitä seuraa suurimittaista velkadeflaatiota mikä ostaltaan supistaa taloutta. Olennaista on, että valtiolla on oma kelluva valuutta, oma keskuspankki ja se velkaantuu omassa valuutassaan.
Toiset oikeistolaisemmin suuntautuneet taas pitävät valtion kulutusta siirrettynä verotuksena ja heistä valtion alijäämät syrjäyttävät yksityisen sektorin, sillä maailmassa on vain tietty määrä säästöjä, josta valtio voi kuluttaa osansa, mutta se on taas pois muualta. Argumentti pohjautuu käsitykseen rahan neutraaliuudesta eli rahamäärä maailmassa on suhteessa yhden kolikon arvoon joka taas peilautuu kaikkien tavaroiden ja palveluiden määrästä taloudessa. Valtion jatkuva kulutus heikentää valuuttaa ja tästä seuraa tuontihintojan nousu ja stagflaatio.
Suomessa poliittinen eliitti pitää markkaa jotenkin vanhanaikaisena ja impivaaralaisena jäänteenä. Monesti agumentoidaan markan tuovat korkeat korot, vaikka korkeat korot 90-luvun alussa oli pikemminkin seurasta vahvan markan politiikasta. Ruotsilla on yhä kansallinen valuutta ja Ruotsin maksamat korot ovat alhaiset. Japani on huomattavasti velkaantuneempi kuin Kreikka ja sen korot ovat matalat, joskin Japanilla ei juuri ole nettovelkaa. Käytännössä puhutaan siitä, että onko bondimarkkinat oikeasti voimakkaat, että valtioiden on suhteutettava suhdannepolitiikkansa niiden mukaan vai voiko valtio kuluttaa huoletta hallitsemaansa valuuttaa ja tuottaa sen avulla ihmisille heidän haluamiaansa palveluita, ilman että tästä aiheutuu häiritsevää inflaatiota tai bondimarkkinoiden romahdus ja toisaalta haittaako jos valtiolla ei ole toimivia bondimarkkinoita?
Hieman alkaa rönsyillä teksti. Koetin mahdollisimman neutraalisti kuvata eri katsantokantojen näkökulmia itsenäisen valtion omaan rahaan. Korjatkaa jos asiavirheitä löytyy..
