- Liittynyt
- 22.10.2006
- Viestejä
- 478
Olen nyt henkilöstövuokrausfirman kautta nykyisessä työssäni. Sopimus on muutaman kuukauden mittainen ja jäljellä on vielä puolisentoista kuukautta.
Missä vaiheessa yleensä noita päätöksiä jatkosta tehdään, firmojen puolesta siis? Tokiha se riippuu aina firmastakin ja tähtien asennosta jne.
Toki olisin itse halunnut neuvotella asiasta jo aikaisemmin, mutta esimies on ollut saikulla periaatteessa koko sopimuksen ajan. Eikä tässä maassa ole periaatteessa suoranaista esimiestä sille. Organisaatiokaavion mukaan siis.
Tosin tässä olen tilannetta varmistellut niin, että koko ajan olen selvittänyt muita vaihtoehtoja. Paha sanoa jatkohalukkuudesta firman puolesta, kun ei kerran ole ketään kenen kanssa puhua, tai niitä ulkomaaneläviä ei tilanne juuri kiinnosta.
Toisaalta esimiehen kyvyt on sitä luokkaa, että en tiedä huvittaako sen alaisena jatkaa. Palkkakin on siinä 600-1000 euroa liian pieni, verrattuna samoista tehtävistä keskimäärin maksettavaan palkkaa, ja vakituisten palkkoihin, että ihan sama, vaikka jatkoa olisi tarjolla niin en samalla palkalla tule jatkamaan.
Toisaalta, jos mä lähden niin sitten siellä ei ole periaatteessa ketään, joka ne hommat tekisi. Että siinäkin mielessä on vähän wtf olo, jos ketään ei mun jatko kiinnosta. Varsinkin, kun uusi tulisi taas ihan puskista ja todella pahaan ajankohtaan.