Kysy ja keskustele

Liittynyt
18.4.2019
Viestejä
2 432
Joo, alkaahan se jossain vaiheessa maistua puulta.

Mutta onnistuuko sitten kesken jättäminen? Entä jos teet siitä sellaisen ei-makeaa-mahan-täydeltä -leikin? Että aamulla sohaiset hetken ja sit sanot naiselle, että tsottsot,ei enempää, nyt pitää mennä töihin ja olla kiltti tyttö, niin katsotaan illalla uudestaan. Sitten illalla pidättelet oikein, että nyt rouvan pitää malttaa pikkuhetki, ei saa olla heti kimpussa. Sit annat taas aarretta pikkuisen, mutta lopetat taas ennenkuin alkaa tylsistyttää, ja pidätte vaikka ruokatauon. Taolaisuudessahan on ollut sellainen ideologia, että miehen kuuluu säästää siemeniään. Sitten ne on kehitelleet siihen kaiken maailman juttuja, tosi rikkaan seksielämän. Ehkä sä voisit löytää sieltä jotain ideoita, ja tehdä tosta sun supervoiman?

Se sun aiemman suhteen seksuaalittomuushan saattoi johtua tosta, anteeksi että sanon näin. Seksi on voinut tuntua aina isolta työltä, joka vie sitten koko illan, ja eihän sellaiseen isoon rupeamaan jaksa niin helposti lähteä. Se sama voi toistua muissakin suhteissa, ja lopulta jos haluat tuntea itsesi halutuksi tai herättää naisessasi kiimaa, niin vaihtoehdoksi jää vaan lyhyet suhteet, jossa toi ei ehdi muodostua möröksi. Siis mutuilen vaan, älä ota tätä minään oraakkelin ennustuksena :) . Mutta oikeestihan toi voi olla myös lahja ja erityinen kyky. Sun pitää vaan keksiä miten hioa siitä timantti☺
Niinno, onneksi noi naiset on ollut sellaisia jotka saa useita orgasmeja. Käytännössä varmaan joka kolmas tai neljäs kerta ehkä saan itse joten ei siinä paljon aamu tai iltaherkistelyt paljoa auta.
 
Liittynyt
30.3.2014
Viestejä
9 467
Noh, jumala auttaa niitä, jotka auttavat itse itseään.

Suosittelen kyllä niitä hip trusteja ja kyykkyjä, se herkistää lantion alueen hermojen herkkyyttä ja on mulle ainakin todella merkittävästi auttanut seksistä nauttimiseen - vaikka en orgasmia saakaan.
Kummasti itselläkin salimotivaatio palautunut miehen löytämisen myötä 😅. Ehdin jo ajatella lopettaneeni koko harrastuksen.
 
Liittynyt
18.4.2019
Viestejä
2 432
Tai matalat testot. Se aiheuttaa tunnottomuutta. Kuten myös liikaa pornon katselu ja runkkaaminen. Pornopaastoa vähän ja kyllä lähtee.
Silloin kun eli haluttoman naisen kanssa niin koitin joskus ettei pura paineita millään. 3 viikkoa kun menee näin niin ainakin mulla alkoi tuntumaan ikävältä jossain siellä suunnalla, olisko ollut sitten eturauhanen tjsp? Eikä auta vaikka on tumputtamatta noihin tulemisiin, pornoakaan en katso.
Testot ollut kyllä ihan normaaleissa viitearvoissa, saisi toki olla vaikka korkeammatkin mutta luulen että tällä palstalla jokainen natu toivoo samaa.
 
Delgado

Base animal
Liittynyt
9.1.2010
Viestejä
12 976
Ikä
35
Liittyyisikö loppuviimeksi johonkin keskiverrosta jonkun n keskihajonnan verran poikkeavaan välittäjäainejuttuun, haen tällä siis että ehkä niihin samoihin jotka kiertyvät siihen ADHD-akselille jollain tapaa. En tunne neurobiologiaa kyllä kovinkaan hyvin. Toisaalta jos itse saa itsensä tulemaan nopeasti mutta hitautta on vain kun joutuu suoriutumaan paineen alla toisen seurassa, niin sitten ehkä eri juttu.
 
Olipas muuten hyvä pointti.
 
Fea

I found my inner bitch and ran with her.
Liittynyt
15.10.2008
Viestejä
2 519
Ikä
36
Onko käyty jo MUJIssa?
Ei. Yksi FB-kaveri hehkutti tätä ja piti ihan googlata, että miksi ihmeessä pitäisi olla innoissaan jostain uudesta kaupasta.

Kaverin FB-hehkutuspostaus keräsi kommentteja tuotteista, joita jotkut naiset olivat hankkineet. Jollakin oli joku juttu ja joku toinen puuttui vielä! Lisäksi monen suulla haaveiltiin jostakin toisesta kaupasta, mikä pitäisi vielä saada Suomeen.

Pelkästään siis FB-postauksessa oli siis nähtävissä naisille tyypillinen laumainnostus, jonka vuoksi totesin jälleen, että oli yksi parhaimpia ratkaisuja ikinä n. 10 vuotta sitten lopettaa naistenlehtien, naisvaltaisten foorumien ja FB-ryhmien lukeminen. Sellainen naisille tyypillinen laumainnostus uusimmista meikeistä, sisustusjutuista, härpäkkeistä, vaatteista, laukuista ja kaupoista ym. on jäänyt kokonaan pois ja säästänyt rahaa.
Tunnistin jälkeenpäin ostaneeni mm.GHD:n vain, koska yhtäkkiä sellainen oli ihan paras suoristusrauta ikinä ja se oli "pakko" saada. Samoin tuli kokeiltua jos jonkinmoisia uutuusmeikkejä jne., vaikka tosi asiassa olin ja olen niin tylsä, että käytin aina vain tiettyjä samoja tuotteita. Mitä turhuutta.
Jos olisin jatkanut edelleen naisvaltaisten foorumien ja FB-ryhmien ym. lukemista, olisin uskoakseni tiennyt mitä tuo MUJI tarkoittaa ilman googlaamistakin, varmastikin "brändittömän" brändin tuotteet olisivat ollut "must have" juttuja jo pari vuotta sitten. Olenkin erittäin tyytyväinen siihen, ettei tuollainen kosketa minua enää ollenkaan. Minulle tuo on googlaamisenkin jälkeen vain yksi vaatekauppa muiden joukossa, ei tarvetta tutustua ellen jostain syystä tarvitse sieltä jotain (vaikea kuvitella että tarvitsisin).
En toki kiellä, ettenkö tekisi turhia hankintoja edelleen mutta jos ja kun teen, niihin syntyy kiinnostus ja innostus ihan omista tarpeista käsin.
 
Wombut

VIP
Liittynyt
13.1.2012
Viestejä
1 159
Käveltiin siitä naiseni kanssa ohi, hiukan kuikuiltiin lähimpiä hyllyjä mutta termi "japanin IKEA" oli ainakin sillä vilkaisulla hiukan huti. Kaikkea krääsää eikä mitenkään erityisen edullisesti. Ehkä tosiaan isompi kiertely olisi voinut avata kokemusta enemmän mutta nyt aika ei siihen riittänyt.
 
Liittynyt
24.10.2019
Viestejä
36
Pelkästään siis FB-postauksessa oli siis nähtävissä naisille tyypillinen laumainnostus, jonka vuoksi totesin jälleen, että oli yksi parhaimpia ratkaisuja ikinä n. 10 vuotta sitten lopettaa naistenlehtien, naisvaltaisten foorumien ja FB-ryhmien...

En toki kiellä, ettenkö tekisi turhia hankintoja edelleen mutta jos ja kun teen, niihin syntyy kiinnostus ja innostus ihan omista tarpeista käsin.
Tämän voin täydellisesti allekirjoittaa. Olen tehnyt saman ja säästynyt omasta mielestäni paljolta. Yhä enemmän sitä myötä kun reilu vuosi sitten poistin sometilit. Ihmisten hyökyaaltomainen laumainnostuminen tai massahysteria, riippuen onko kyse markkinoiden tuotoksista vai ilmiöistä, on minun helpompi sietää täältä reaalimaailmasta käsin. Tämä ei toki estä sitä etteikö olisi maailman menosta ja näistä asioista kartalla mutta viihdyn paljon paremmin hieman ulkokehällä. Ja kykenen ihan kiitettävästi turhuushankintoihin ilman näitä laumainnostumisiakin :LOL:
Eli en ole tutustunut enkä käynyt. Mutta toki olen tänäkin viikonloppuna ostanut turhuuksia ihan ilman mitään villityksiä. Koska pikkujoulukausi tulollaan :nolo:
 
Liittynyt
18.4.2019
Viestejä
2 432
Mitähän mahtaa liikkua naisen päässä jos pariin kertaan kysyy itse treffeille joista sattuneesta syystä kieltäytyy mutta sitten kun voisi lähteä niin toinen ei olekkaan lähdössä?
No maailma on muutenkin kummallinen ja itse vielä vähän kummallisempi niin ei sitä oikein ylläty mistään :)
 
Liittynyt
8.3.2012
Viestejä
4 775
Onko käyty jo MUJIssa?
Joo on, muttei Suomessa. Muistelisin että Ranskassa viimeksi.
Ei. Yksi FB-kaveri hehkutti tätä ja piti ihan googlata, että miksi ihmeessä pitäisi olla innoissaan jostain uudesta kaupasta.

Kaverin FB-hehkutuspostaus keräsi kommentteja tuotteista, joita jotkut naiset olivat hankkineet. Jollakin oli joku juttu ja joku toinen puuttui vielä! Lisäksi monen suulla haaveiltiin jostakin toisesta kaupasta, mikä pitäisi vielä saada Suomeen.

Pelkästään siis FB-postauksessa oli siis nähtävissä naisille tyypillinen laumainnostus, jonka vuoksi totesin jälleen, että oli yksi parhaimpia ratkaisuja ikinä n. 10 vuotta sitten lopettaa naistenlehtien, naisvaltaisten foorumien ja FB-ryhmien lukeminen. Sellainen naisille tyypillinen laumainnostus uusimmista meikeistä, sisustusjutuista, härpäkkeistä, vaatteista, laukuista ja kaupoista ym. on jäänyt kokonaan pois ja säästänyt rahaa.
Tunnistin jälkeenpäin ostaneeni mm.GHD:n vain, koska yhtäkkiä sellainen oli ihan paras suoristusrauta ikinä ja se oli "pakko" saada. Samoin tuli kokeiltua jos jonkinmoisia uutuusmeikkejä jne., vaikka tosi asiassa olin ja olen niin tylsä, että käytin aina vain tiettyjä samoja tuotteita. Mitä turhuutta.
Jos olisin jatkanut edelleen naisvaltaisten foorumien ja FB-ryhmien ym. lukemista, olisin uskoakseni tiennyt mitä tuo MUJI tarkoittaa ilman googlaamistakin, varmastikin "brändittömän" brändin tuotteet olisivat ollut "must have" juttuja jo pari vuotta sitten. Olenkin erittäin tyytyväinen siihen, ettei tuollainen kosketa minua enää ollenkaan. Minulle tuo on googlaamisenkin jälkeen vain yksi vaatekauppa muiden joukossa, ei tarvetta tutustua ellen jostain syystä tarvitse sieltä jotain (vaikea kuvitella että tarvitsisin).
En toki kiellä, ettenkö tekisi turhia hankintoja edelleen mutta jos ja kun teen, niihin syntyy kiinnostus ja innostus ihan omista tarpeista käsin.
Et muuten googlaamisen jälkeenkään ehkä ihan saanut selville mikä se on, ei se kai ihan vaatekauppa ole vaikka niitäkin myy.

Mun fb-virrassa ei näkynyt sanaakaan Mujista, vaikka valtaosin naisten päivityksistä koostuukin. Harvoin pakkaavat tekemään mitään "naisille tyypillistä", jonka pohjalta voisin sitten hymähdellä, mikä on ehkä vähän sääli. Uskoisin että valtaosa kuitenkin Mujin tietää koska on vähintään reissuillaan nähnyt liikkeitä ellei jopa käynyt niissä, mutta lähinnä siksi että ehkä joskus kymmenen vuotta sitten oli kova juttu että joku vastustaa merkkihysteriaa ja halppispaskaa. Koska tuli Naomi Kleinin No logo? Mun mielestä silloin Muji sai sen jälkimainingeissa nostetta, mikä on sinällään outoa koska brändejä vastustava paikka saa itsensä brändiksi.
 
Liittynyt
4.3.2019
Viestejä
261
Yli 850 sivulla tätä on saatettu käsitellä jo, mutta such is life... Eli:

Mites hiukan varttuneemmat naiset (35+), onko teidän tarpeenne seksille muuttunut vuosien saatossa vakkarisuhteeessa (en tiedä onko täällä tommosia kyl?)?

Tai mitenkäs miehet, jotka olette olleet pidempään parisuhteessa, tyyliin yli 5 vuotta. Millaisia fiiliksiä aiheesta?

Eniten ehkä kiinnostaa kokemukset, joita ei ole ollut sotkemassa lapsiarki.
 
Fea

I found my inner bitch and ran with her.
Liittynyt
15.10.2008
Viestejä
2 519
Ikä
36
Et muuten googlaamisen jälkeenkään ehkä ihan saanut selville mikä se on, ei se kai ihan vaatekauppa ole vaikka niitäkin myy.
Voi hyvinkin olla. Kävin nopeasti myös kaupan nettisivuilla ja siellä mainostettiin ensimmäisenä toppaliivejä ym.
Mites hiukan varttuneemmat naiset (35+), onko teidän tarpeenne seksille muuttunut vuosien saatossa vakkarisuhteeessa (en tiedä onko täällä tommosia kyl?)?

Eniten ehkä kiinnostaa kokemukset, joita ei ole ollut sotkemassa lapsiarki.
Ikää nyt 36, hieman yli 6 vuotta lapsettomassa parisuhteessa, joten ehkä juuri ja juuri voin omalta osaltani vastata?

Totta kai seksintarve on vähentynyt ihan suhteen alkuajoista - mutta ei silloinkaan päässyt harrastamaan seksiä aina kun halusi, koska alkuun elimme etäsuhteessa. Nyt vaikuttaa se, että toisen työvuorojen vuoksi olemme välillä arkisin eri aikoihin kotona. Tätä pidän kyllä myös hyvänä juttuna, koska kummallakin on näin myös omaa aikaa ja yksinoloa, mitä muuten ehkä kaipaisi.
Yleisesti ottaen en koe, että seksin tarve olisi juurikaan muuttunut. Se on kuitenkin kausittaista, joskus haluaa enemmän ja joskus vähemmän ja vaikuttaahan siihen moni asia.
Olen aina ollut suhteen aktiivisempi osapuoli, se ei ole muuttunut.
 
Liittynyt
11.10.2006
Viestejä
1 989
Onko käyty jo MUJIssa?
En ole. En tiedä, että mitä siellä tekisin, kun en ole aikoihin osannut lähteä kaupoille vaan huvikseen pyörimään, eikä millekään ostokselle ole nyt tarvetta. Ei varsinkaan sille, että ostaisin lisää säilytysratkaisuja voidakseni hankkia lisää tavaraa.

Mujissa on kyllä minua miellyttävän muotokielen tavaraa myynnissä, että sikäli voisin käydä, jos olisi tarpeita.
 
Ylös