- Liittynyt
- 7.12.2003
- Viestejä
- 6 675
Yritykset ovat jo parikymmentä vuotta siirtäneet toimintaansa Kiinaan halvan työvoiman ja suurten veroetujen perässä. Lopputuloksena on, että puolisen miljoonaa yritystä pyörittää toimintaansa Kiinassa ja suurimmassa osassa ostamiamme kulutustavaroita lukee "Made in China". Nyt tilanne saattaa muuttua hyvinkin radikaalisti. Kiina muuttaa ulkomaisia yrityksiä koskevaa verotusta ja tehtaiden ylläpito ei ehkä olekaan enää niin edullista. Yritysten maksama yhteisövero (muistaakseni) tulee olemaan 25% ja ALV-prosentti laskee.
Lisäksi Kiina on kehittämässä hyvin voimakkaasti omaa tuotantoaan mm. elektroniikkateollisuus ja autoteollisuus on ovat kehittymässä huimaa vauhtia. Tänään HS uutisoi, että Kiina aikoo valmistaa itse uusia suuria lentokoneita 15 vuoden sisällä koska tarvitsee yli 2000 uutta konetta omaan käyttöönsä. Tämä tarkoittaa että Boeing ja Airbus eivät saa näitä tilauksia. Monet muutkin suuryritykset ovat laskeneet Kiinan varaan mutta ne eivät ole ottaneet huomioon sitä, että Kiina aikoo lähiaikona nostaa omavaraisuusastettaan ja valmistaa ulkomailta aiemmin hyödykkeet itse. Länsimaiset yritykset ovat opettaneet kiinalaiset tekemään työtä ja käyttämään koneita. He tietävät myös, mitä nykyaikainen tuotanto tarvitsee. Viimeinen askel onkin se, että he alkavat valmistaa tuotteensa itse ja veromuutoksin häätävät länsimaiset yritykset maastaan. Länsimaailma taisi aliarvioida pahasti Aasian kyvyt ja aikomukset ja yliarvioida oman ylivoimaisuuden talouden pelikentällä.
Mielenkiintoista nähdä, milloin yritykset alkavat vetää toimintojaan pois Kiinasta ja mikä on seuraava suosittu halpatuotantomaa.