Työskentelen Helsingissä yhdessä Big Four firmassa tilintarkastajana, joten puhun kokemuksesta.
Hommat eri tarkastajien välillä vaihtelevat äärettömän paljon riippuen osaamisesta ja missä asiakastoimeksiannoissa työskentelee, mutta yleisesti työtehtävät eivät vastaa perinteistä ennakkokäsitystä harmaapukuisesta tarkastajasta, joka tutkii mappeja päivät pitkät.
Osa nuorista tekee ihan 8-16 päiviä rutiinitehtäviä kuten pienten yhtiöiden tarkastusta, isommissa toimeksiannoissa yksittäisten tase-erien tarkastusta, sisäisten kontrollien testausta jne. Kiire aikana jokainen joutuu tästä joustamaan, jolloin ylitöitä tehdään reilusti.
Osa nuorista taas tekee paljon vaikeampia asioita tai manageroi pienempiä toimeksiantoja. Monella työhön kuuluu paljon matkustamista ulkomailla ja he tapaavat säännöllisesti yritysten johdon kanssa. Tämä porukka tekee sitten yleensä töitä aika reilusti - itsellä töitä tulee tehtyä n. 2000-2100 tuntia vuodessa, mikä suhteellisen paljon kun pidän lomaa n. 9-10 viikkoa vuodesta.
Nykyisin ala ei ole niin kausiluontoista kuin ennen sillä töitä on ympärivuoden lukuunottamatta kesää, joka on paljon hiljaisempi. Toki edelleen tammi- helmikuu on kiireisintä aikaa.
Kuten Heikki722 jo mainitsikin, ala on erittäin hyvä ponnahduslauta muihin työtehtäviin. Kysyntää osaaville tarkastajille löytyy aina ja työssä pääsee helposti ns. piireihin, jolloin asiakkaat haluavat rekrytoida hyväksi havaitsemiaan tarkastajia omalle talousosastolleen.
Toinen vaihtoehto on pyrkiä partneriputkeen, joka kestää minimissään sellaiset 8 vuotta - eli kauemmin kuin esim. jenkeissä. Tämän jälkeen taloudelliset huolet ovat ohi, tosin töitäkin joutuu paiskimaan normi duunaria enemmän. Kaikki ei tosin partneriksi halua, sillä silloin joutuu tekemään bisnestä eli hankkimaan uusia asiakkaita ja pitämään nykyiset - moni nauttii enemmän asiantuntijaroolista ilman vastuuta bisneksestä. Näillekin löytyy talosta tehtävät ja hekin tienaavat parhaillaan sen 100k€ vuodessa.
Yleisesti vastavalmistuneiden ekonomien aloituspalkka pääkaupunkiseudulla Big Four firmoissa pyörii haarukassa 2700€-2900€. Tähän tulee päälle ylityöt - osissa firmoista prosenteilla, osissa normituntipalkan mukaan. Lisäksi kaikilla firmoilla on bonusohjelmat, joista vuodessa kuitataan n. 0-3kk:n palkka. Parhailla palkka tuplaantuu noin viidessä vuodessa.
Mielestäni parhaat puolet tässä työssä on fiksut kollegat ja asiakkaan edustajat, joiden kanssa pääsee työskentelemään. Lisäksi työ on erittäin mielenkiintoista eikä haasteet takuulla lopu ihan heti.
Negatiivisimmat puolet tässä työssä mielestäni on ylityöt sekä se, ettei pysty keskittymään milloinkaan yhteen asiaan kerralla vaan koko ajan on monta projektia päällekkäin. Lisäksi samaa palkkaa saisi vähemmän vaativimmista töistä.
Mikäli ala kiinnostaa, kannattaa hakea big four firmojen harjoitteluohjelmiin, jotka ovat tammi-helmikuussa ja kestävät parisen kuukautta. Tällöin pääsee näkemään käytännössä onko ala itselle mieluisa. Haut ohjelmiin on syksyisin ja ohjeet löytyvät yhtiöiden nettisivuilta. Harjoitteluihin otetaan pääasiassa n. 3-5 vuosikurssin kauppatieteen opiskelijoita ja näiden kautta yhtiöt rekrytoivat pääasiassa uudet vakiutuiset tarkastajatkin.
Lopuksi ammatille tunnusomaisesti haluaisin korjata / täydentää Nakertajan postausta: Tilintarkastajien työtä sääntelee Euroopassa ISA-standardit (KHT yhteisön suositukset), SEC-toimeksiannoissa AICPA:n ja PCAOB:n standardit sekä kullakin toimistolla on omat "standardinsa", jotka tosin perustuvat ed. mainittuihin. Yhteistä näille on se, että dokumentoimaton työ on sama kuin tekemätön työ.
Toivottavasti tämä valaisi hieman alaa.