- Liittynyt
- 12.2.2003
- Viestejä
- 1 364
http://www.mikropc.net/kaikki_uutiset/article372996.eceMicroPc sanoi:Suomen poliisi ottaa maaliskuun alussa käyttöön verkkosivustoille tulevan painikkeen esimerkiksi huumausainerikoksista ilmoittamiseksi. Alun perin nappulan oli tarkoitus olla punainen.
Vihjemenettelyn toteutuksen yksityiskohdat julkistettiin eilen illalla kansallisen Tietoturvaviikon avajais- ja päättäjätilaisuudessa Helsingissä.
Nappulassa olemme hyödyntäneet Norjan mallia, sillä Norjan poliisin käyttämä painike on punainen ja nimeltään Red Button, kertoi Poliisihallituksen poliisijohtaja Robin Lardot esityksessään. Suomen poliisin tummansininen tunnusväri tulee Lardotin mukaan käyttöön uudessa painikkeessa.
Keskitetysti seurattavan vihjepalvelun avulla verkon käyttäjät voivat ilmoittaa verkkoa hyväksikäyttävistä rikoksista tai muusta epäilyttävästä aineistosta poliisille. Teknisesti esimerkiksi keskustelusivustojen ylläpitäjät voivat lisätä sivustojensa koodiin vihjenappulan koodin, jolloin nappula linkittyy poliisin sivustolle.
Vihjeenannon helpottamiseksi poliisi on laatinut html-lomakkeen, jossa vihjeen aiheen voi rastittaa ennen lisätietojen antamista. Aiheita ovat muun muassa huumausaine- ja väkivaltarikokset sekä rasistiset rikokset. Vihjeen voi antaa joko nimettömänä tai omilla yhteystiedoillaan varustettuna.
No miten on Mike, tuleeko pakkiksellekkin poliisin vihjenappula? :D