Kaatumisen jälkeinen kipu polven takaosassa.

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Rodelin
  • Aloitettu Aloitettu
Liittynyt
19.2.2017
Viestejä
1
Moro,

Noin kolmisen viikkoa sitten salibandypelissä pääsin tippumaan aika pahasti vasemman polven päälle joka aiheutti sillä hetkellä aika kovan kivun ja suuren mustelman. Pelasin kyllä pelin loppuun mutta matkustamisen jälkeen (n. 3h bussissa) huomasin kivun polven takana, taipeessa. Koukistaminen sattui ja kyykkyyn meneminen tuotti kipua.
Noh, annoin oikeastaan kivun olla ja huomasin ettei se vaikuttanut pelaamiseen juurikaan, vihlovaa kipua oli vain tietyissä asennoissa. Polvillaan ei ole voinut olla yhtään, ja syväkyykky on mahdoton. Salilla olen kyllä tehnyt kyykkyä painon kanssa, vaikkakin pientä kipua onkin tuntunut.

Eilen, kolme viikkoa tapahtuneesta, oli peli jossa tipuin tämän kyseisen polven päälle ja se tekikin sitten todella kipeää. Nyt polvi on aiempaa kipeämpi, jalkaa ei saa nostettua maasta kun ehkä 20 senttiä, sängyllekään ei voi kivuta polvilleen koska kipu polven päällä on sietämätön. Kyykkyyn ei edelleenkään pääse ilman kipua. Pääsee kyllä mutta sattuu, ja paljon. Polvi on turvonnut polven vasemmalta puolelta. Mustelmaa ei ole.

Oliskohan kohtalontovereita joilla olis kokemusta tämän tyyppisestä vammasta, tai hajua mihin tää vois liittyä. Itse en juurikaan polven anatomiasta tiedä mitään, kierrukasta tai mistään siteistä, missä ne edes sijaitsee. Lääkäriin voisi kyllä mennä, mutta meillä vakuutuksessa on omavastuu 100€ jonka takia olen tätä vähän yrittänytkin siirtää. Nyt kuitenkin pelottaa että jotain on oikeesti rikki. Vielä olis kuus peliä pelattavana..
 
Moi!

Täällä mahdollinen kohtalotoveri.. Joko olet saanut diagnoosin? Mulla hyvin paljolti samoja oireita; polvilleen mahdoton päästä, kyykkyyn pääsee just sen verran että pääsee tuolille istumaan.

Itse liukastuin tammikuun lopulla jäällä niin että oikea polvi yliojentui ja samalla pyörähti niin että lensin kyljelleni. Ensimmäinen kolme viikkoa sitkuttelin duunissa, kunnes sain magneetin tulokset; osittainen takaristisiteen repeämä. Ortopedi arvioi että n.12vk menee paranemiseen. N.8,5viikkoa meni ennen kuin paraneminen lähti etenemään ja huhtikuun alussa tilanne oli sen verran hyvä että pääsin palaamaan töihin. Parissa päivässä tilanne paheni niin että nyt ollaan alkutekijöissä, ellei jopa huonommassa tilanteessa. Magneettiin olen menossa uudelleen viikon päästä.
 
@Rodelin .
Kaiva se satanen nyt vaan jostain ja hoidata kuntoon.
Ei välttämättä mitään muuta kuin verenpurkauman ja kudosvaurion aiheuttamaa painetta. Pahimmillaan rusto tai sidevaurioita.
Jokatapauksessa. Ei se lääkärin lausunto sua estä pelaamasta sen enempää kuin se että jätät sen pelossa menemättä lääkäriin.
Pidä nyt edes jotain neopreeniä siinä. Lämpimänä usein vaiva helpottaa, tai ainakin oireet.
 
Back
Ylös Bottom