• Rekisteröidy ja osallistu keskusteluun. SHABOOM

Jyrsijät ja kanit

Liittynyt
18.5.2010
Viestejä
691
Täällä voi keskustella erilaisista lemmikkijyrsijöistä ja kaneista.

Itselläni oli kesyrottia kuusi vuotta, yhteensä niitä sinä aikana ehti olla jotain 20. Toimin yhden kasvattajan sijoituskotina ja halusin yleensä pitää muutaman poikasenkin. Viimeisimmät rotat olivat kaksi urosta, joille molemmille alkoi ilmetä hengitystievaivoja ja ne lopetettuani päätin pitää taukoa jonkin aikaa. Siitä on nyt puolitoista vuotta, enkä taida vielä hetkeen ottaa uusia. Ihania lemmikkejähän ne ovat, seurallisia ja oppivaisia kuin pieniä koiria, mutta niiden lyhyt elinikä ja jatkuva sairastelu rupesi nyppimään. :(

Hiiriä minulla oli jo rottien aikaan ja on vieläkin. En taida edes muista montako niitä on ollut. :confused: Niihin ei kiinny aivan niin paljon kuin rottiin, varmaankin sen takia että elävät enemmän omassa maailmassaan, eivätkä juuri kaipaa ihmisen seuraa. Niiden puuhia on hauska seurailla olohuoneen nurkassa sijaitsevassa terraariossa. Tällä hetkellä mulla on hiiriä kaksi naarasta ja kaksi on varauksessa. Hiiret on hauskoja kun niillä on erilaisia turkkimuunnoksia ja paljon värejä. Omani ovat sinisiä eli blueja. Turkkimuunnos on molemmilla satiiniastrex eli semmoinen kiiltävä ja kiharakarvainen. Toisella on pitkä turkki ja toisella lyhyt.
 

Sukulaku

Banned
Liittynyt
19.2.2004
Viestejä
5 567
Ikä
32
Minulla kolmas rottapari menossa. Yllättävän erilaisia nuokin ovat luonteeltaan ja uroissa ja naaraissa tuntuisi olevan aika paljonkin eroja. Kun nuo meidän keskimmäiset uroot päästi jaloittelemaan, ne eivät edes yrittäneet lähteä lattialle tutkimaan vaan jäivät tuohon sohvalle löhöämään. Homma toimi sikäli ihan hyvin, että häkinovea pystyi pitämään auki yötäpäivää. Molemmat tosin painoivatkin sen 850g :D Toiselle tuli joku patti kylkeen, jota eläinlääkärikin luuli kasvaimeksi, mutta parin päivän päästä se aukesi ja siältä tuli semmonen neliösentti mätää. Toinen sitten saikin vähän pahempia oireita, laihtui, eikä pystynyt kunnolla seisomaan, joten molemmat piti viedä lopetettaviksi. Nykyiset naaraat ovat ihan erilaisia. Hyppivät lattialle juoksemaan heti kun saavat tilaisuuden, tekevät innoissaan pesää vessapaperista jne.
 
Liittynyt
28.12.2011
Viestejä
629
Mä sain 7-vuotiaana maalaiskanin, ja annoin sille nimeksi Moonika. Jossain vaiheessa selvisi et Moonika olikin poikakani, mutta ei se menoa haitannu. Monsku eli muistaakseen 8-vuotiaaks, ja se oli kuin koira! Sitä pysty pitämään pihallakin vapaana, meillä siis kotipaikkana omakotitalo isolla pihalla, vähän syrjemmässä naapureista. Monsku oli niin huippu :D Oli se kyllä aika hullukin kun pani kaikkea mistä vaan sai otteen.. Ja piti meidän koiran ja naapurin kissat komennossa, ne kaikki pelkäs sitä. Jouduttiin lopettamaan lopulta jonkun keuhkosairauden takia.
 
Liittynyt
18.5.2010
Viestejä
691
Mulla on myös ollut naaraat paljon aktiivisempia. Aina puuhailemassa omiaan kun päästin ne juoksentelemaan. Urokset lähinnä vaan olleet sitä mieltä että syliin voi tulla rapsuteltavaksi, mutta eihän tarvitse mennä lattialle, eihän? Mulla oli myös yhdellä uroksella paise ja sen tyhjentäminen oli aika mielenkiintoista kun piti injektioneulalla tehdä pieni viilto, että töhkän sai pois räjäyttämättä sitä jonnekin sisuskaluihin, sen sijaan että se tursuaisi ulos. Varmaan sattui rottaan, mutta vaikutti yllättävän tyyneltä kun sitä tyhjensin. Mä jouduin lopettamaan suurimman osan niistä hengitystievaivojen takia.
 
Liittynyt
6.11.2013
Viestejä
211
Rotat oli kivoja mellä likka halus joskus pienenä rottia, alkuun olin niitä vastaan jossakin välissä "huomasin" et meil oli 6 rottaa ja 2marsua 8 kania niissähän menikin kokopäivä hoitaessa. sitten kun niistä pikkuhiljaa aika jätti ostettiin 1 koira sit seuraava jne nyt 7aikuista huskya.
mulla on itellä ollu muksuna kaneja ensin niit oli 3 kaikkien piti olla tyttöjä eipä ollu kun 2tyttöö 1poitsu sit olikin enempi ja ongelma mihin ne saadaan... no yhtään ei lopetettu. Jäi niitä kotiinkin aikamonta :D mut moni luokkakaveri sai luvan ottaa pienen pupun ja seurattiin miten ne kasvaa.
Tilaahan ne vaati aika paljon kun eivät olleet mitään pieniäkääpiökaneja ja kesänaikana olivat kaivaneet hienot onkalot monen metrin syvyyteen, syksyllä yritettiin niit siirtää öiks sisän ni eipä muutaman kerran jälkeen antaneet illalla kiinni vaan painuivat maan alle. Niinpä mun isä joutu niille tekeen lämmitettävät kopit vähempi ne sinne meni maan alla ne asuivat talvetkin.
 

d33

Liittynyt
1.12.2013
Viestejä
7
Minulta löytyy juuri nyt 3 hiirtä (2n 1u), 5 syrkkiä (4u 1n), kiinankäpiöuros ja roborovskiuros.

Oli vielä hetki sitten marsupariskunta (leikattu uros + naaras) ja kaksi naaraskania. Piti nämä kanit ja marsut sijoittaa muualle elämäntilanteen muututtua.

Ainiin oli mulla gerbiilejäkin mutta jotain tapahtui uuteen kämppään muutossa ja kaikki kolme kupsahti..

Rotistakin on kokemusta, ollut kaveripariskunnan rotiskot hoidossa. Ei mikään hirveen kiva kokemus alussa kun noista rotista yksi sai raivareita, toinen pelkopuri kaikkea mutta kolmas sentään oli käsiteltävissä. Viimein kun päätin ettei rotat hypi silmille niin ne purevatkaan elukat ei pistänee enää vastaan. Voisin joskus jopa hankkia omiakin.
 
Ylös