Jättääkö joku kalorit ja makrot laskematta, myös dieetillä?

Mopsy80

Hopeless Gage
Liittynyt
22.7.2012
Viestejä
7 111
...paitsi mä?
Opettelin laskemaan kaloreita 15-vuotiaana kun ekan kerran halusin laihtua 5 kiloa. Siitä jäi päälle pakonomainen kalorinlasku, joka tyssäsi aina säännöllisiin ahmimissessioihin. Kierre katkesi vasta yli 10 vuotta myöhemmin, kun aloin odottaa esikoista. Jonkun kerran olen meinannut alkaa taas laskea, mutta lopettanut sen lyhyeen, kun on alkanut ahdistaa. Enkä ole lihonut laskemattakaan ja koen että treenata voi tavoitteellisestikin ilman mitään laskemisia. Onko muita samoin ajattelevia?
 
Liittynyt
31.1.2013
Viestejä
595
Minä en laske. Yhden kerran muistan käyttäneeni jotain kalorilaskuria hetken, kun piti muutama kilo pudottaa. Tai "piti", ihan itseä varten. Mulla on paino pysynyt käytännössä aina samoissa lukemissa muutaman kilon heitoilla, myös tuolloin kun laskeskelin. En siis edes diettaamalla diettaa koskaan, mutta treenikin on vaan puolitavoitteellista satujumppaa. :D

Mä koin, että siitä laskemisesta oli omat hyötynsä, mutta muuten kaltaiselleni, jolla paino on ollut aina samoissa luokissa, niin ei siitä pidemmän päälle juuri hyötyä olisi. Kun sinällään siis ei ole diettaamiselle tarvetta, niin ylläpito nyt ainakin näyttää sujuvan helposti ilmankin. Enkä usko, että dietilläkään on mikään ongelma, kun on jo oppinut syömään oikein.
 

Mopsy80

Hopeless Gage
Liittynyt
22.7.2012
Viestejä
7 111
Varmaan munkin treeni on ainakin toistaiseksi satujumppaa, mutta tavoitteet silti korkealla :hyper: ...koska kyllä ne treenit taas kovenevat vähitellen...Olen äärimmäisen tyytyväinen että pystyin lopettamaan kalorien ajattelun, sillä se oli vuosia selvästi pakkomielteistä. Suurin muutos raskauden lisäksi oli vhh ruokavalioon siirtyminen ja sittemmin paleoon, jolla voin parhaiten. Ja lipsumisiakin sallin aina kun siltä tuntuu.
 
Liittynyt
25.2.2014
Viestejä
44
Mie en laske, ja silti ihan hyviä tuloksia tässä oon reilun puolen vuoden aikana saanut, kun olen aktiivisesti käynyt salilla ( 4 x / vko). Koitan yleistajuisesti pitää hiilarit kurissa ja syödä tarpeeksi proteiineja. Liekö ravintolakokin ammattitutkinnolla jotain tekemistä sen kanssa, että luotan ihan mutu-tuntumaani näissä ruokavalioasioissa. Vilkuilen toki ravintosisältöjä aika usein, mutten koskaan ole punninnut annoksiani, tai käyttänyt kalorilaskureita.
 
Liittynyt
6.6.2015
Viestejä
12
Oon dietilla, pari-kolme kiloa haluisin pudottaa läskiä sekä kiinteyttää kroppaa. En laske kaloreita, koska se vaan ahistaa ja tuntuu hankalalta.
Osaan kyllä kaloreita laskea ja tiedän suurimman osan elintarvikkeista suurinpiirteiset kalori- ja ravinto-aine määrät, mutta ei musta ei tunnu että haluaisin vaivata päätäni moisella laskeskelulla. Mun dietti on aika simppeli, oon aikalailla vegaanipainotteinen (joskus sorrun juustoon ja suklaaseen). Ruokavalioni peruspilarina saan syödä just niin paljon marjoja, hedelmi, kasviksia ja sieniä kun huvittaa, syön myös pähkinoitä, pähkinävoita, ituja, papuja, linssejä, avokadoa, joskus kaytan herneproteiinia pirtelöihin. En kovin paljon syö pastaa, perunaa tai riisia, koska niistä tulee helpolla turvonnut olo.

Urheilen 4 x salitreeni, 4-6 x aerobinen treeni + hyötyliikuntana joka päivä tulee aika paljon pyörailtyä sinne tänne.
 

Emmah

Moderaattori
Mode
Liittynyt
17.4.2002
Viestejä
2 071
En laske. Joskin en oo kyllä niin merkittävästi kehittynytkään... Mutta kun ei liian tarkkaa syömisiään syynää, niin kunto pysyy semmoisena perusmukavana ympäri vuoden (omilla mittareilla arvioituna) ja saa olla kaikkiruokainen. Ajoittaisina kiristelyinä toimii se, että vaihtaa leivät kasviksiin ja jättää viikolta karkkipäivän pois.
 
Liittynyt
25.5.2015
Viestejä
5
En laske, kun ei kiinnosta.. Kyllä kroppa heti sanoo vastaan, jos tulee syötyä aivan päin peppua. Proteiinin kanssa joutuu taistelemaan, tiedän että välillä tulee syötyä liian vähän hyvästä yrityksestä huolimatta. Jotenkin sellainen mutu-toimii tämmöiselle amatöörille ihan hyvin.
 
Thread starter Samankaltaiset keskustelut Forum Replies Date
Olisiko täällä joku ystävällinen joka auttais aloittelijaa? :) Mimmien dieetit 15
Ylös