Iltalehti: Legendaarinen kehonrakentaja Eino Akkila on kuollut 90 vuoden ikäisenä

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja kef33
  • Aloitettu Aloitettu
Liittynyt
12.1.2017
Viestejä
245

"Entinen kehonrakentajasuuruus Eino Akkila menehtyi syyskuussa asuinmaassaan Ruotsissa 90 vuoden ikäisenä.

Akkila syntyi Karjalassa ja muutti Ruotsiin, missä hän voitti ensimmäisen kehonrakennuksen Ruotsin mestaruuden vuonna 1960. Kaiken kaikkiaan Ruotsin mestaruuksia kertyi toistakymmentä. Suomen mestaruuksiakin mieheltä löytyy. Vain vuoden 1973 voitto on virallinen, sillä Kehonrakentajaliitto perustettiin vuonna 1971.


Eino Akkila on yksi Pohjoismaiden menestyneimpiä kehonrakentajia. Mies voitti peräti 46 titteliä lähes 30-vuotisen uransa aikana. Yhtenä kovimmista saavutuksista voi pitää Mr. Europe -titteliä, jonka Akkila pokkasi kahdesti.
--
– 70- ja 80 -luvut olivat Einon parasta aikaa. Silloin hän oli kertakaikkinen superjulkkis Ruotsissa ja Norjassa, Mäenpää kertoo.

70- luvulla Mr. Olympia -kisojen yhteydessä Akkila tutustui tulevaan maailmantähteen. Akkila pääsi sattuman kautta samaan huoneeseen Arnold Schwarzeneggerin kanssa.

– Kisat olivat muistaakseni Los Angelesissa tai Ohiossa. He olivat yhden yön samassa huoneessa, kun siellä meni majoitukset sekaisin, Mäenpää muistelee.

Schwarzenegger voitti Mr. Olympian seitsemän kertaa. Akkilalla ja Schwatrzeneggerillä oli Mäenpään mukaan jotain yhteistä. ..."


Loput alkuperäisestä lähteestä https://www.iltalehti.fi/fitnessvoimailu/a/7784effc-0525-4a04-9456-8b22738be3e9

b444d5d44c31560581f20b3ada8e751e866b7da1ff482524b2530334351988cb.webp
 
Eino Akkilalla oli palsta Bodaus lehdessä -80 luvun loppupuolella. Antoi pitkäjänteisiä ja jotenkin järjellisiä ohjeita joista oli rhabdomyalyysiharjoitukset ja kaikki järjettömyys kaukana. Hieno keho oli Einolla myös, tuollaista kun olisi kehonrakennus ikuisesti. RIP
 
Katos, Iltalehdessä herättiin. Johan Eikan kuolinilmoitus oli Hesarissa jo jokunen viikko sitten. Bodyproffan palsta minullakin muistuu mieleen harrastuksen alkuajoilta.
 
Oli tunnettu hahmo 70-80 luvulla bodypiireissä.Muistan kun Hietsussa käveli vastaan v 80.Hieno oli keho.
Turussa salillakin pääsin juttelemaan.Mukavan oloinen mies.
RIP
 
Sopusuhtainen ja hyvä hieno fysiikka, kunnioitettava urheiija. Mukavaa myös huomata taas tästäkin tapauksesta että kun elämäntavat kokonaisuutena olleet ilmeisen hyvät ja kehonpaino kohtuullinen niin myös kehonrakennusta voi kilpatasollakin harrastaa monissa tapauksissa pidempäänkin ilman isoja terveysongelmia.
Itse veikkaan Akkilan olleen kokonaisuutena selkeesti terveempi kuin suurin osa aina maltillisenkin roinauksen terveysriskejä loputtomasti suurentelevista ylipainoisista natuharjoittelijoista joille muiden roinaus on loputon aihe jeesustella/spekuloida
 
Täytyi oikein kaivella vanhoja bodylehtinippuja.Löytyihän sieltä haastattelu v1989.Lehti Power and Fitness ja haastattelija Peter Keränen.
Silloin hän vielä treenasi täysillä.Kysymykseen mikä pitää hänet niin nuorena mainitsi kolme tärkeää asiaa:elämänasenne, terveellinen ruokavalio ja harjoittelu.
Harjoittelu sen ajan tapaan 2 tai 3 jakoista+kevyt lenkki joko hölkäten tai reipas kävely.
Ravinnosta kertoi syövänsä n.1 kg päivässä.Ei koskaan maikeisia.Ensimmäisen oluen joi 34 vuotiaana.Nyt pitää viineistä.
Luonto oli lähellä sydäntä ja piti joka vuosi kuukauden harjoittelutaukoa.Uskoi menestyksensä olleen osittain näistä tauoista.Matkusti silloin Ruotsin lappiin hiihtelemään ja kuuntelemaan metsien hiljaisuutta.
Eino kertoi halunsa pitää elämänsä ohjaukset omissa käsissään.Kaikkein kuluttavinta on joutua status-jahdin ansaan.Siitä seuraa vain stressiä ja velkakierre.
 
Hedelmiä 1 kg päivässä.Ei makeisia.

Ollut nykytiedon mukaan erittäin hyvä määrä hedelmiä päivässä.

Tämän Ylen uutisoiman artikkelin mukaan kasviksia pitäisi syödä vähintään 800 grammaa joka päivä että niistä saisi maksimaalisen terveyshyödyn:


Jutun lopusta löytyy linkki myös kyseiseen tutkimukseen.
 
Back
Ylös Bottom