Ihmisten tyytymättömyys itseensä

[reinhardt]

Tätä aihetta on täällä paljonkin sivuttu, mutta tuli tuon treenipuolen läskikeskustelusta taas mieleeni, että miksi ihmiset näkevät itsessään aina kaikkia pikkuvikoja, mitkä vaivaavat vuosikausia joka päivä, ja joita täytyy yrittää muuttaa?

Jos on terve, kohtalaisen hyvässä kunnossa ja kutakuinkin normaalipainoinen, ja naamakin on normaalin rajoissa, miksei voi vain ajatella, että olen hyvä tällaisena, ja käyttää energian johonkin rakentavampaan? Miksi pitää aina pyrkiä muuttumaan? Miellyttämisen halustako?

Olen varmaan jotenkin mieleltäni sairas, kun mielestäni olen ihan hyvä tällaisena. Pystyn toki miettimään itsestäni varmaan kymmeniä kohtia, jotka eivät ole täysin länsimaisen kauneusihanteen mukaisia, mutta ei tulisi mieleenikään tehdä niille asioille mitään, koska kukaan ei ole täydellinen. Sitäpaitsi monille "kauneusvirheille" löytyy ihan järkevät biologiset perusteet, kuten naisten taipumukselle kerätä läskiä reisiin ja pyllyyn.

Miksi me emme sano kaikille, että haistakaa paska, ja ole sellaisia kuin olemme? Tämä koskee myös kaikkia käyttäytymisjuttuja; tällä puolella minullakin on paljon opittavaa. Niin usein tuntuu, että pitäisi käyttäytyä/ajatella/olla eri tavalla tai haluta eri asioita, koska sitä odotetaan sinulta (tai kuvittelet, että odotetaan.) Miksei ihminen pysty luottamaan siihen, että kelpaa sellaisenaan?

 

[KatiP]

Täällä on toinen jokseenkin tyytyväinen, nenäänsä tottunut ym. Silti on projekti aluillaan, tavoite ei ole tiputtaa painoa mutta muuttaa olevan massan rakennetta ja muotoa; minulle se on kyllä aika lailla 'hyvä olo' -kysymys. Työssä nakotan pöytäni ääressä ja välillä kokouksessa. Niskat on aika alttiit jumimaan ja siitä tulee päänsärky, ärtymys ja epätyytyväisyys... kaikkeen. Tähän auttaa sekä punttitreeni että ulkoilu ihan muuten vaankin; kun elimistö on voimakas niin olokin on voimakas. Se on kumma miten kaksi raivostuttavaa mölyapinaakin (1,5 ja 3 v) voi sopivan liikuntasession jälkeen olla ihan vaan tavallisia hoitopäivästä väsyneitä äitiä kaipaavia lapsia.

Se mitä liikunta tekee ulkonäölle (iho, ilme, ryhti, muodot ym) on sitten bonusta ja lisämotivaatiota, vähän sellaista psyykkausta että näytän hyvälle ja tunnen itseni hyväksi. Tässä olen pohtinut ottaa itsestäni (=otattaa siipalla) pari 'ennen' -valokuvaa; pitäisi vaan saada hyvät kuvat, koska luulen, että mitään kamalan radikaalia ei ulkonäölle tapahdu. Miten lie siis toisi kuvassa esiin muutaman prosentin rasvapudotuksen ja palautuneen lihasvoiman, peilistä näen itseni aina samanlaisena. Tästä syystä myös olen viimein alkanut kirjata ylös liikuntasuorituksia. Niinä päivinä kun koko treeni oli ihan syvältä, päänsärkykin paheni ja lapset ei edes päästäneet suihkuun on kiva illalla katsoa, että kehitystä on kuitenkin tapahtunut ja palauttaa mieleen liikkumattomat ajat - omassa tapauksessa pienet lapset; illalla itkua vääntäen miettiä että paremmin nukkuisi kun kävisi ulkona pimeässä kävelemässä mutta kun ei jaksa.

 

[Gillyanne]

Reinhardt, sielunsisar! Aika lailla samoja ajatuksia heräsi minullekin ko. ketjusta - tunnustan myös, etten ole tuota ketjua juuri alkua pitemmälle lukenut, koska tuontapaiset keskustelut saavat yleensä verenpaineeni nousemaan kriittisiin lukemiin ja pelkään suoltavani näppikseltäni jotain turhankin kärkevää...

Tätähän yritin itsekin kysellä taannoisessa Normaalipainoiset laihduttajat- ketjussa: Miksi terveet, hyväkuntoiset ja oikeasti HYVÄNNÄKÖISET naiset tuntevat jatkuvaa painetta olla vielä hoikempia/tiukempia/ylipäätään jotain muuta? En siis tosiaankaan tarkoita, että dieettaaminen olisi normaalipainoisille jotenkin "kiellettyä", kunhan se tehdään järkevästi eikä siitä muodostu pakkomiellettä tai aiheudu ahdistusta tms., mutta siinä vaiheessa kun mikään ei enää riitä ja se terve, hyväkuntoinen ja kaiken järjen mukaan jo valmiiksi todella hoikka/tiukka nainen alkaa harkita rasvaimuja tai muita kauneusleikkauksia muovatakseen itsestään "täydellisen" (ja ylipäätäänkin menettää yöunensa ja elämänilonsa jonkun mitättömän "kauneusvirheen" takia, joka vieläpä hyvin suurella todennäköisyydellä sijaitsee korvien välissä), pitäisi hälytyskellojen soida ja kysymyksen kuulua: MIKSI? Mistä ne ajatukset tulevat, ovatko ne todella meidän omiamme - vaiko jostain ulkoapäin tulleita? Miksi todellakin on niin, että terve, tavallinen, ns. normaali nainen ei nykyään tunnu kelpaavan?

Mitä taas tulee tuohon "pudotan vielä nämä pari kiloa, niin tunnen oloni paljon paremmaksi" (en viittaa tällä kehenkään henkilökohtaisesti, vaan tämä on todella yleinen monellakin alan palstalla esiintyvä argumentti), niin pistää miettimään, että noinkohan tosiaan on. Jos oletusarvo on siis se, että kyseessä on normaalipainoinen ja urheileva henkilö, epäilen kyllä voimakkaasti, tokko parin-kolmen kilon kiristely tekisi mitään ratkaisevaa eroa ko. henkilön oloon ja tuntemuksiin. Tarkoitan sitä, että jos tältä henkilöltä otettaisiin pois vaaka ja mahdollisesti myös peilit, ja hänelle annettaisiin vain sellaisia vaatteita, jotka sopisivat hänen senhetkiseen kroppaansa kuin valetut, niin tuntisiko hän edelleen olonsa huonoksi, painavaksi, turvonneeksi jne., kun ei pääsisi tarkkailemaan vaakalukemaa eikä syynäämään "läskejään" peilistä?

Tulipahan taas kerran melkoinen vuodatus/avautuminen, mutta en voi mitään sille, että sydäntäni särkee nähdä, miten niin monet nuoret ja aikuisetkin naiset painivat aivan siinä samassa suossa, josta itse onneksi onnistuin monen, monen vuoden taistelun jälkeen ylös kapuamaan. Ja se suo on täynnä syyllisyyttä, itseinhoa, täysin ylimitoitettua miellyttämisenhalua ja heikkoa itsetuntoa. :(

 

[vilma-liina]

Tätä aihetta on täällä paljonkin sivuttu, mutta tuli tuon treenipuolen läskikeskustelusta taas mieleeni, että miksi ihmiset näkevät itsessään aina kaikkia pikkuvikoja, mitkä vaivaavat vuosikausia joka päivä, ja joita täytyy yrittää muuttaa?

Jos on terve, kohtalaisen hyvässä kunnossa ja kutakuinkin normaalipainoinen, ja naamakin on normaalin rajoissa, miksei voi vain ajatella, että olen hyvä tällaisena, ja käyttää energian johonkin rakentavampaan? Miksi pitää aina pyrkiä muuttumaan? Miellyttämisen halustako?

On varmaan sellaisiakin ihmisiä, jotka oikeesti eivät ole sinut itsensä kanssa ja vain muiden ihmisten vuoksi muuttavat itseään ulkoisesti ja säätelevät elämäänsä. Mutta ite näkisin myös semmosen itsensä kehittämisen aspektin. Sama itsensä kehittäminen näkyy myös jatkuvana oppimisen haluna monella elämän saralla, niin työasioissa kuin siviilissäkin. Ja siihen liittyy myös treenaaminen ja oman itsensä kehittäminen niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Eli kyseessä on ennemminkin omasta itsestään lähtöistä olevaa kasvua ja kehitystä kuin pakonomaista tarvetta muuttaa itseään muiden arvostusta tai oletuksia vastaavaksi.

 

[Gillyanne]

... Sama itsensä kehittäminen näkyy myös jatkuvana oppimisen haluna monella elämän saralla, niin työasioissa kuin siviilissäkin. Ja siihen liittyy myös treenaaminen ja oman itsensä kehittäminen niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Eli kyseessä on ennemminkin omasta itsestään lähtöistä olevaa kasvua ja kehitystä kuin pakonomaista tarvetta muuttaa itseään muiden arvostusta tai oletuksia vastaavaksi.

Tottakai, ja tämähän onkin pelkästään hyvä asia. Näin teen itsekin, ja uskon Reinhardtinkin tekevän. Valitettavan monella vain tuo ulkoinen kehittäminen tuntuu menevän överiksi ja ottavan aivan liian määräävän aseman kokonaisuuteen nähden, esimerkkinä nämä "painoindeksi 19 ja rasvaimuun" - tyypit :(

EDIT: Se, mitä yritän tässä nyt sanoiksi pukea, on jotain sensuuntaista, että siinä vaiheessa kun vartalonmuokkaus ja ylipäätäänkin ulkonäköön kiinnittyvä huomio ajaa kaiken muun edelle ja tosiaankin vie yöunet ja aiheuttaa ahdistusta ja syyllisyyttä - ja kyseessä on kuitenkin täysin normaalipainoinen ja normaalinnäköinen ihminen - niin mielestäni hoitokeino ei ole kauneusleikkaus eikä dieetti, vaan ensisijaista tulisi olla itsetunnon parantaminen ja muutenkin korvien välin petraaminen.

 

[Angelene]

Samoilla linjoilla Gillyannen ja Reinhardt:n kanssa! En yhtään ihmettele toisaalta, että on näitä nuoria (ja vähän vanhempiakin) naisia, jotka ovat normaalipainoisia jne., mutta silti ovat tyytymättömiä kehoonsa ja se on heille iso asia. Siksi en ihmettele, koska nykyajan mainostus on esimerkiksi liikaa laihojen anorektikkojen vallassa ja mistä muualta nuoret tytöt saavat (sairaat) esikuvansa kuin lehdistä, mainoksista jne... :urjo:

Ihmisen tyytyväisyys lähtee mielestäni ensisijaisesti pään sisältä. Ei se ole oikea motiivi, jos laihduttaa ne pari kiloa "poikaystävän, kavereiden tai äidin takia", tietenkään. Se kertoo mielestäni ainakin jossain määrin huonoista itsetunnosta ja itsensä hyväksymättömyytensä. Nykyään mennään yhä enenevässä määrin siihen, että hypitään muiden pillien mukaan ulkonäköasioissa. Mikä näihin muuten ehkä itsenäisiin naisiin menee ulkonäköasioissa??? Miksi ei voi hyväksyä itseänsä muutaman selluliittirykelmän tai niiden pikku jenkkakahvojen kanssa, kun ne ei muuta sua sisältä?

Olen itse huomannut sellaisen ilmiön, että laihat ystäväni syynäävät itseään joka sentiltä jne, toisin kuin minä joka en jaksa esim. uimarannalla alkaa stressaamaan miltä näytän uikkareissa. :lol2:

Ulkonäölle on ihan sama, jos sisäisesti on hyvä olo ja nauttii elämästään. Hyvä olo näkyy päälle päin, olit sitten läski tai et.

Ja vaikka itse muuttelen tälläkin hetkellä elämäntapojani terveeseen suuntaan, on se terveyssyistä ja hyvästä olosta tehtyä. Jos nämä kaikki suomen tytöt ja naiset tajuais joskus, että elämä ei ole kiinni muutamasta sentistä tai kilosta (lukuunottamatta itsensä kehittämistä niin kauan kuin se ei ole pakkomielle, vaan mukavaa ja mieluisaa ja motiivit on oikeat). Että te ootte hyviä just tuollaisina!

 

[Jonna]

Tarkoitan sitä, että jos tältä henkilöltä otettaisiin pois vaaka ja mahdollisesti myös peilit, ja hänelle annettaisiin vain sellaisia vaatteita, jotka sopisivat hänen senhetkiseen kroppaansa kuin valetut
QUOTE]

Tuo vaatejuttu oli erittäin hyvä pointti! Viikon loman jälkeen menin töihin ja kas kummaa, työhousut kiristivät ja pahasti. Olin ennen työn alkamista hyvinkin tyytyväinen massuuni ym kehon osiin, mutta kiristävät työhousut saivat pääni aivan sekaisin. Pistivät pahan masennuksen liikkeelle :(
Nyt sitä ollaankin useampi vko oltu jos jonkinlaisessa mielentilassa, kun ahdistaa ja masistaa noussut paino. Pitääkin heti huomenna töihin mentäessä katsastaa yhen koon suuremmat housut, jotta olis helpompi hengittää, eikä vatsaakaan turpoais työajalla ilmapalloksi.
Kiitos Gillyanne kirjoituksestasi!